Kamat lujilla – pettymysten käsittely on taitolaji

Kuinka monelle on käynyt niin, että on lähtenyt kierrokselle huippufiiliksillä ja intoa täynnä, mutta epäonnistunut heti ensimmäisellä väylällä totaalisesti? Veikkaanpa, että lähes kaikille. Yksin pelatessa mieleen tulee varmasti palata takaisin tiille ja aloittaa kierros kokonaan alusta, mutta jos mukana on muita, pitää vain purra hammasta ja jatkaa sisulla eteenpäin.

Asenteenmuutos auttaa

Aloitellessani frisbeegolfia pyrin kehittymään joka kierroksella. Pidin tarkkaa kirjaa jokaisesta pelaamastani rundista ja Excel-taulukot tuottivat monenlaista statistiikkaa tulkittavaksi. Sen myötä kierroksille kasautui ylimääräisiä paineita, sillä jokainen surkeasti mennyt väylä rasitti kokonaistilastoja. Pettymykset purkautuivat lapsellisena kiukutteluna ja hyvät suorituksetkin jäivät joskus epäonnistumisten varjoon.

Jonkin ajan kuluttua, tarpeeksi monta kertaa fribakassia kiukuspäissäni potkiskeltuani, hoksasin, ettei tämän kaltainen suorittaminen ollut pidemmän päälle järkevää. Pelaamisesta pitää pystyä nauttimaan. Muutin asennoitumistani kokonaan ja lopetin kierrosten ylenpalttisen seuraamisen. Nykyään noteeraan ainoastaan mahdolliset omat rataennätykseni, jos niitäkään.

Eräs pelikaverini kärsi samanlaisesta ongelmasta, vaikka ei pitänytkään erityistä kirjaa tuloksistaan. Hänkin muutti asennettaan. Jos kierros lähti huonosti liikkeelle, hän päätti keskittyä pelaamaan yksittäisiä väyliä mahdollisimman hyvin piittaamatta kierroksen kokonaistuloksesta. Jos seuraavalla väylällä on yleensä tullut nelonen, yritänpä nyt heittää sen kolmella. Jos se ei onnistu, mitään vahinkoa ei synny, kun kokonaistuloksella ei muutenkaan ole väliä. Jos taas onnistuu, siitä voi iloita. Molemmissa tapauksissa voi kokemuksesta ammentaa oppia vastaisuuden varalle.

Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku

Juho Rantalaiho toteaa yhdessä kirjoittamassamme frisbeegolfkirjassa mielestäni osuvasti: ”Kun ymmärrät sen, että kaikki heitot eivät onnistu, mutta luotat siihen, että useimmat heittosi kuitenkin onnistuvat, voit nauttia frisbeegolfin pelaamisesta”. Täydellistä kierrosta ei olekaan ja on pelaajasta itsestä kiinni, miten vääjäämättömästi vastaan tulevat epäonnistumiset vaikuttavat pelaamiseen.

Oma kokemukseni on osoittanut, että parhaat kierrokset ovat niitä, kun tutustutan ensikertalaisia lajin pariin. Silloin keskittymiseni on opastamisessa ja omat heitot tulee viskottua liikoja miettimättä ja pakottomasti. Jos tulee epäonnistumisia, ne unohtuvat saman tien, kun päähuomio on toisten heitoissa. Tämä havainto kertoo oikeastaan olennaisen. Niin mokat kuin satumaiset onnistumisetkin pitää pystyä siirtämään taka-alalle ja olla miettimättä niitä liikaa.

Analyysihalvaus

Pallogolfissa on lukuisia tarinoita huippupelaajista, jotka kadottivat ”tatsinsa” ruvettuaan analysoimaan peliään kirjoittamissaan kirjoissa tai antamissaan haastatteluissa. Siihen asti pelaaminen oli ollut simppeliä; tuossa on pallo, tässä on maila ja tuolla on reikä. Sitten vain lyödään mailalla pallo reikään.

Kun suorituksen eri osa-alueisiin kiinnittää liikaa huomiota, kokonaisuus hajoaa pirstaleiksi ja se, mikä ennen oli enemmän kuin osiensa summa, jääkin nyt osiaan pienemmäksi. Ilmiö esiintyy myös frisbeegolfissa. Siinäkin heittosuoritus on monen tekijän yhteisvaikutuksen tulos. Jos keskittyy liikaa johonkin osa-alueeseen, se ylikorostuu muiden kustannuksella.

Asiaa on tutkittu St. Andrewsin yliopistossa, Skotlannissa. Tutkimuksen mukaan suoritusten analysointi suuntaa aivot keskittymään enemmän kielellisen toiminnan alueelle, kun taas alueet, jotka vaikuttavat fyysiseen suoritukseen jäävät vähemmälle huomiolle.

Oli tieteellinen syy mikä tahansa, huono heitto ei enää muutu paremmaksi, vaikka sitä jauhaisi päässään pitkäänkin. Joskus syytä huonolle heitolle ei vain löydy ja keskittyminen seuraavaan heittoon voi mennä reisille, jos aivot askartelevat vielä edellisen suorituksen analysoinnissa.

Apinointi ei aina kannata

Kilpailutilanteessa tulee helposti tarkkailtua omien heittojen lisäksi kilpakumppanien suorituksia. Silloin unohtuu helposti, että olemme kaikki erilaisia. Yhdellä on omat vahvuutensa, toisella taas ihan muut. Jos kaveri onnistuu jollain väylällä joka kerta satumaisen hienosti rollereissaan, ei välttämättä kannata seurata perässä, mikäli rollerit eivät ole ydinosaamisaluettasi, jos trendikäs ilmaisu sallitaan.

Kilpakumppanin epäonnistuneista heitoista voi sen sijaan ottaa oppia, mikäli ne johtuvat vaikkapa tuulesta tai muista olosuhteista. Toisaalta joskus voi käydä niin, että omaa heittoa tule korjattua liikaa sen perusteella miten edellinen heittäjä on heittänyt. Esimerkiksi, kun kaveri on heittänyt väylän vasemmalla sivulla olevaan puuhun, seuraava pelaaja korjaa omaa tähtäystään liikaakin vastakkaiseen suuntaan.

Kyseessä on lopulta vain peli

Sössiminen suututtaa aina, se on selvää, mutta kovimpien tunnekuohujen pärskeissä on hyvä pysähtyä muistelemaan, että frisbeegolfkin on lopultakin vain peli. Sen, heitteleekö prässättyjä muovilevyjä luonnon keskellä hyvin tai huonosti, ei pitäisi hetkauttaa kenenkään mielenterveyttä suuntaan eikä toiseen.

Ironisen seinätaulun tekstiä mukaillen: Jos et osaa tehdä asioita hyvin, opettele nauttimaan siitä, että teet ne huonosti!

Kari Toivonen

 

 

 

---

8 kommenttia: