Suonenveto-lauantai

huh. Päivä valkeni aivan liian aikaisin ja reilusti ennen seitsemää kirmailtiin jo Järvan kukkuloilla kuin nuoret varsat konsanaan. Kierros starttasi 8.30, aavistuksen viileässä säässä.

Ensimmäinen väylä oli teoriassa helpohko 70-metrinen hysse. Avauksella päädyin 7:ään metriin, mutta moneen aikaan ei ole jännittänyt niin paljoa. alapeltihän siinä kolisi. Poolia oli seuraamassa kourallinen ihmisiä, pelasihan kanssamme Nikko Locastro (vai olikohan ne sittenkin katsomassa meikäläistä, mene ja tiedä). Ekalla väylällä loksahti muutama suu auki meikäläinen mukaan lukien, kun Nikko avasi puuhun, jäi 20:n putille ja otti siitä kakkosnelosen 6-metrisen putin alarautaan. Siitä alkoikin sellainen souvi, etten tiennyt itkeäkö vai nauraa. Nikkon peli ei osunut uomiinsa, joten piti keskittyä vain omaan pelaamiseen (yleensähän siitä on vaan haittaa).

Alkujännityksen rauhoituttua löysin yhden birkun, ja seitsemän pelatun väylän jälkeen jännityksen rippeet karisivat, kun 7-metrinen putti upposi väylällä 19 kovalla luottamuksella birdien arvoisesti mukiin. (pelasimme siis väylät 1-9 ja 19-27, ratakartta löytyy täältä) kolmen birdien putki huipentui munuais(saari)väylään, jossa avasin kahteen metriin. Peli tuntui olevan uomissaan ja seuraavan väylän bogi ei masentanu mieltä, eikä edes 23:n keskeltä koria ulos tullut reillu kymppimetrinen, vaan poimin sen jälkeen vielä itselleni vaikeimmalta väylältä (25) birkun. Loppukierros lasketeltiin maalin ja tuloksen 53 siivittämänä hymyssä suin Ikean lihapullille.

Kierroksesta jäi hyvä maku, joskin parannettavaa luonnollisesti jäi (kuten aina). Päivän toinen leukaloksahdus syntyi, kun naaman eteen työntäityi seuraavanlainen näkymä:

Jos kirjoittaisin Lontooksi, sanoisin ”totally unexpected!”

Siitä sitten kärkipoolista kakkoskierrokselle. Ykkösväylä, yleisöä, kamerat, amerikkalaisia, tuuli, hikimynni ja karvan verran jännitystä. Muutamaan hetkeen ei ole tarvinnut kärkikortissa pyöriä varsinkaan kansainvälisissä kisoissa, joten jännäksi meni. Ykkösväylän avaus oli keskikehno oikean puolen puistikkoon, jäljelle jäi 40-metrinen lähestyminen jyrkänteen reunalle. Kannattaa siis jättää lyhyeksi. Huolimatta pätevästä päässälaskutaidostani, 42 osoittautui sittenkin vähän suuremmaksi kuin 40 ja löysin p2:seni 25 metriä pitkältä ja melkein yhtä paljon alempaa kuin kori. Jostain puiden välistä onnistuin hivuttamaan kiekon viiteen metriin ja yleisön myötähäpeän välttämiseksi sain putinkin sisään. Todellisella taistelulla bogi, joka jäikin kierroksen ainokaiseksi.

Alkukierros oli tasaisen tylsää tuuppaamista, par:ien pelastelua ja jännityksen karistamista. Draivit lähti pääsääntöisesti vähän oikealle, kunnes suunta meni kerralla kohdalleen seiskaväylällä. Olin voimakkaassa luisussa kohti kierroksen toista bogia, kun olin kahden heiton jälkeen 75 metin päässä korista – ilman väylää. Liioittelua, olihan siinä väylä, yli metrin leveä aukko puolessa välissä heittopaikkaa ja koria. sinne siis, piikkisuora putteri 80 cm:iin ja maailman hienoin par ko. väylältä. Sen jälkeen alkoi puttikin kulkea, mutta draivit olivat vielä vähän missä sattuu. Parin birdien saattelemana pelasin tylsähköä, joskin varmaan yleisöystävällistä peliä, kun laitoin jatkuvalla syötöllä 6-8 -metrisiä putteja sisään. Kuten kaikki jo tiedämme, puttaaminen on naurettavan helppoa. Erityisen hyvä maku jäi viimeisen väylän 8-metrisestä birdieputista, jolla näköjään varmistin vielä paikan huomenna kakkosryhmään.

Vuoden parasta frisbeegolfia, neljä heittoa kärkeen, heitto mitaleille. Pikku kiristyksellä 4:n sakkiin vielä niin finaalista tulee elämyksellinen. Pelaamme huomenna väylät 1-18, joka on hieman helpompi kuin tämänpäiväinen layout (par 58). Mikäli mitaleille mielii, niin pitäisi todennäköisesti vetää lähelle 50:ttä. Tehtävissä se on, mutta vaatii hyviä heittoja. Onnekseni niitä tuli tänään roimasti, joten enää ei tarvitse kuin toistaa. Jos huomenna ei sitten enää tarvitsisi jännittää julmetusti niin voisi keskittyä pelaamiseen..

Tulokset löytyvät täältä, ja livescoring huomenna päivittynee tänne.

---

2 kommenttia: