"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Jyrinällä kärkikorttiin

29.1.2015 16:10

Öisen ukkosmyrskyn jälkeen aamusta ammattimaisesti nukuttiin pommiin, 7 minuutista sängystä autoon ja aamiainen kelkkaan. Liikenneruuhkat siihen tykö ja lämmittely oli valmis.

Pelaajakokous venähti kuten odottaa sopii, ja ennakoiva sijotus ykkösen tiille jätti vielä 20 min lämmittelyaikaa. Seurana mcbeast, joten helppo lähteä pelaamaan ryhmän voitosta.

Kierros oli varsin hyvä kokonaisuus, vaikka koostuikin kahdesta osasta: ensimmäisten 8 väylän jälkeen neljä alle, salamat niskaan ja lounaalle. Ukkosmyrsky ei siis mennyt täysin ohi vielä yöllä, ja osui kohdalle ja aiheutti parin tunnin tauon. 32 astetta lämmintä ja rakeita – hämmentävää. Lounasta massuun, ja vatsan vieressä kierien takaisin radalle.

Tiedoksi: paloi kiinni tähän kuvien kanssa säätämiseen, joten kuvat löytyy linkkien takaa. Ei tule muuttumaan tällä viikolla jollei ihmeitä tapahdu:

Vesisade

Tauko teki hyvää kuumuuden ja kelin vuoksi, peliin se ei juuri vaikuttanut, korkeintaan paransi kun oli lisäaikaa lämmitellä.

4-metrinen putti kasilla sisään, melko hämmentävältä tuntui ”aloittaa” kierros putilla. Kierroksin valitettavin tuuri kävi ysiväylällä. Avaus 7 metriin, 20 cm outtiin.

Musta hetki löytyi 12:lla ja 13:lla. 12:n avaus epäonnistui, pelasin itseni kuitenkin hyvillä heitoilla 6 metrin parputille. Alapellin päälle ja bogia korttiin. 13 on radan helpoin väylä, 80 metriä ylämäkeen hysse, outtia vasemmalla. Avaus lipsahti outtiin ja putti 15 metristä rautoihin –> bogi.

Uuteen nousuun ja kiristin viimeiset 5 väylää kaksi alle. Lopputulos 60 tyydyttää.

Ilmeisesti pääsin pelaamaan rennosti ilman suuria odotuksia, niin peli tuntui helpolta. –> sehän tarkoittaa huomiselle jännitystä, epäonnistumisia ja hermoilua..

Mahdollinen paikka kärkikortissa ensimmäistä kertaa ikinä majorissa, kyllähän siinä alkaa jännittää.

Rehellisesti tällä hetkellä tuntuu siltä, että rata sopii minulle. Draivien ei tarvitse olla millin tarkkoja, koska väylät ovat leveähköjä, mutta toisaalta 70-90 metrisillä putteriheitoilla pelataan birkut. Ja vaikka itse sanonkin niin se on oman pelin vahvinta aluetta. Huomenna rennosti ja ilolla auringonlaskun saattelemana hysseä kuppiin!

Auringonlasku

Tulokset


5 kommenttia:

Juho Rantalaiho | 13:28 04.02.2015

Noniin. Pahoittelut, jäävät sitten vähän kuvaköyhemmiksi tekstit..

Taru | 17:46 30.01.2015

Kuvat ei näy, linkit johtaa picasan kirjautumissivulle :(

Tosifani | 09:41 30.01.2015

2015!
Yeah baby!

Tero | 22:05 29.01.2015

Hyvä Juho!

Ei tod tarkota huomiselle jännitystä sunmuita, vaan tarkottaa että menee parempaan suuntaan! Tsemppii!

Henkka | 19:47 29.01.2015

Turuus tulee räntää! Tsemiä kakkospäivään!

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *