"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Heittäminen maistuu

17.9.2009 15:49

Viikko on taas vierähtänyt ja heittoja on kertynyt satoja. Sunnuntaina kävin heittämässä p2:sia ja gm:iä, lisäksi kävin lenkillä. Kiekot toimii niin kuin pitää, ei ongelmia.

Takareisiä on alkanut kiristää niin paljon, että oli pakko käydä myös muutaman kilometrin lenkillä. Lausteella on vaan helmi treenata, heittoja pimeään saakka ja sen jälkeen lenkille. Lenkkeily teki taas ihmeitä omalle hyvinvoinnille. Ruoka maistuu paremmalta, lihakset eivät ole niin tukossa, ja olo on parempi.

Maanantaina välipäivä, tiistaina lisää P2:sta ja GM:ää. Nyt enemmän lähestymismielessä. En vaan meinannut mahtua lausteelle enää heittämään, kun ykkös- ja kakkosväylälläkin oli melkein 20 pelaajaa.. Keskiviikkona oli tarkoitus mennä suunnittelemaan kk-rataa, mutta se olikin jo tehty, joten heittelyn puolelle meni.

Haaveilin jo aikaisemmin, että pelaisin yhden oikean kisakierroksen, mutta halusinkin mieluummin treenata tehokkaasti. Eilen, kun oltiin joukolla liikkeellä, tuli pelattua väyliä ja yritin suhtautua väylien pelaamiseen nimenomaan kisamoodilla. Ei mitään häikäisevää, mutta kohtalaisen tasaista ja itsevarmaa peliä. Homma on uomissa ja viikonloppuna jatketaan treenejä..


0 kommenttia:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *