"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

+18, +14, +10, +4

8.10.2015 04:41

Kyllä, kierrostuloksia. Ei lämpötiloja (joskin lämpötilat olivat samaa luokkaa). Amerikan USDGC starttasi tänään helteisessä säässä, aiemmin nautimme hurrikaani Joaquinin jälkeisistä myrskyistä ja sateista. Se näkyy myös noissa kierrostuloksissa. Onnekseni kolme ensimmäistä ovat harjoituskierroksia.

Winthrop Gold, jona USDGCn rata paremmin tunnetaan on viekas ja rankaiseva. Pieniinkään virheisiin ei ole varaa, välillä jopa jokseenkin onnistuneet heitot löytävät tiensä narun väärälle puolelle. Rataan sisältyy maailman hienoimpia väyliä, ja hengähdyksen paikkaa ei radalta löydy – mikä sen nautinnollisempaa.

Ykköskierros alkoi osaltani vahvasti, pari nostobirreä, ja hyviä par:eja. Kasiväylälle saakka homma maistui, eikä suuriä töppejä tullut. Kasilla päätin 16:sta metristä laittaa korin alle rinteeseen ja ottaa par:in, luonnollisesti seifti pyörähti kuuteen metriin ja putti yläpeltiin. Ysillä sain tämän kuitenkin paikattua ja etuysi varsin vakuuttavasti 2 alle.

10 on radan helpoin väylä. 60-metrinen putterihysse, sen jälkeen 100-metrinen hysse korille ja nostobirdie. Kakkosheitto tuossa lienee koko radan helpoin heitto, onnistuin sen siitä huolimatta jättämään 2 metriä lyhyeksi, seuraavalla onnistuen pelastin itselleni vain bogin. 11:llä olin avauksella 12 cm outissa, kakkosheitolla 12 cm sisällä à bogia korttiin. 888:n (eli väylä nro 13) pelasin hienosti pelisuunnitelman mukaan, 8-metrisellä putilla sain ryhmältä kehuja hienosta birkusta. Jouduin kuitenkin muistuttamaan että heitin tiiltä ekan avauksen outtiin ja toisella yrityksellä vasta väylälle à bogi. Jaa sitten tuli bogi. Jaaaaa sitten tuli bogi. Jaaaaaaaa 18:lla väyläheitto 5 cm outtiin ja bogi.

15:llä meinasin soittaa jo hätänumeroon, kun bogeja sateli, mutta jätin tällä kertaa soittamatta. Hyvä kuitenkin tietää, että hätäpuhelin löytyy ihan 15:n griinin vierestä.

Takaysille mahtui 6 bogia. Huh. ei suuria virheitä, mutta väärissä paikoissa. Niitä heittoja lukuun ottamatta pelasin hyvää peliä. 17:llakin lepakkofore löysi tiensä saareen.

+4 eli 71 heittoa on kuitenkin kehnosti. Huonompaan tällä radalla on kyllä saumat, sitä ei käy kiistaminen, mutta kyllä tuo bogin tuuppaaminen oli vähän ala-arvoista. Huomenna uuteen nousuun, tarvitaan kummasti parempia heittoja ja kovempaa itseluottamusta.

Tulokset & liveseuranta löytyvät tämän linkin takaa.

Videohommiin ohjeita täältä.


0 kommenttia:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *