"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Pasi Koivun kausi alkaa tänään Las Vegasissa

20.2.2015 12:08

Pasi Koivun harjoittelukausi Kaliforniassa on tulossa päätökseensä ja kilpailukausi alkaa suomalaisella mittapuulla poikkeuksellisen aikaisin Las Vegasissa järjestettävässä Gentlemen’s Club Challenge-kilpailussa.

Kolmipäiväinen kilpailu alkaa tänään.  ”GCC” on jo perinteiseksi muodostunut frisbeegolfkauden avauskilpailu Yhdysvalloissa. Kilpailu houkuttelee paikalle lajin huippunimiä ja toimii alkusoittona yhdysvaltojen kansallisen sarjalle, joka alkaa jo ensi viikon tiistaina Phoenixin lähistöllä Arizonassa pelattavan Memorial Championshipin merkeissä. Tänä vuonna Las Vegasissa nähdään yhteensä  kolme suomalaista pelaajaa, nimittäin myös hallitseva suomenmestari Jalle Stoor osallistuu kilpailuun ja naisten luokasta löytyy Niina Turtiainen.

FGR tiedusteli Pasi Koivun tunnelmia kauden avauksen aattona.

Mitä elämään siellä sisältyy harjoittelun lisäksi?
Burritoja! Ja muutakin meksikolaista ruokaa. Meksikolainen onkin noussut kärkeen ruokalistallani. Tämän lisäksi kaikkea muuta frisbeegolfiin liittyvää. Kokeillut uusia kiekkoja, pakannut VRoc3:a, jotta olen malttanut pitää treeneistä välipäiviä. Sekä naurettu epäonnistumisilleni YouTube-videoilla.

Koetko, että kunnon harjoittelumahdollisuudet ja niiden hyödyntäminen ympäri vuoden tuovat merkittävää etua?
Kyllä. Varsinkin kauden ulkopuolinen harjoittelu tuo paremman mahdollisuuden kehittää omaa tekniikkaa. Kesken kauden on vaikea tehdä muutoksia heittotyyliin, koska uutta asiaa ei ehdi sisäistämään tiheän kisatahdin keskellä.

Johtuuko yhdysvaltalaisten pelaajien kovempi taso tästä?
Pakko johtua. Suomessa on huomattavasti enemmän motivoituneita harjoittelijoita, pelaajia, jotka ovat valmiita harjoittelemaan kunnolla pelkän pelailun lisäksi. Onneksi yhä useammat seurat järjestävät harjoitusmahdollisuuksia myös talveksi.

fgr-pasi-vegas2

Koivu käy pelikirjaa läpi 1. kierrosta edeltävänä iltana.

Aloitat kauden poikkeuksellisen aikaisin Vegasissa. Miten olet valmistautunut kilpailuun? Millä fiiliksellä lähdet kisaan, koetko valmistautunesi riittävän hyvin?
Sekä Vegasin että Memorialin kisaratoihin tutustuminen on tullut vedettyä aika tiukalla aikataululla. Viisi pelattua treenikierrosta kolmessa päivässä on jättänyt pienen arvelluttavan fiiliksen palautumisesta ennen kisan alkua. Treenikierrokset sisältävät jokaisen suorituksen harjoittelemisen useampaan kertaan. Olen vetänyt pitkät venyttelysessiot jokaisen päivän päätteeksi, joten uskoisin olevani hyvin lähellä 100 %:n pelikuntoa kisan alkaessa. Kisaa edeltävänä iltana avasin caddiebookin ja kävin kaikki väylät ja heitot läpi, sekä painoin mieleeni eniten peliin vaikuttavat OB:t ja EV-riskit (pokeritermi expected value).

FGR palaa Gentlemen’s Club Challengen kisaraportin merkeissä kilpailun päätyttyä ja ensi viikolla seuraamme Memorial Championshipin tapahtumia.

Lisätietoja Gentlemen’s Club Challengestä:
Kilpailu PDGA:n verkkosivuilla
Kilpailun verkkosivut
GCC:n ratakartta
GCC:n radan esittelyvideo (YouTube)

Kuvat: Pasi Koivu.


0 kommenttia:

Jätä kommentti