Hurraa, kevät on saapunut, kesä kannoillansa! Avataankin sen kunniaksi vuoden 2011 painos Aloittelijasta aktiiviksi -blogista. Alla kerron hieman mitä kausi tuo tullessaan.

Vaikka kauden 2011 ensimmäiset kiekot käytiinkin heittämässä jo maaliskuun puolella Keinukalliossa, varsinainen kuivien (tai ainakin lumesta vapaiden) väylien kiertäminen alkaa aivan näillä näppäimillä. Tämän viikonlopun mahtavat säät olisivat vetäneet allekirjoittaneen lähiradoille varmasti ellei immuunijärjestelmän hetkittäinen nikottelu olisi vetänyt koneeseen aika rankat kierrosrajoitukset (lue: talven yli terveenä, kevään kynnyksellä sitten se kauan kaivattu flunssa). Pitkäaikaisennusteet pääsiäiselle näyttävät onneksi sen verran lupaavilta että viikon päästä lävähtää, ja varmasti. Sormissa oikein kihelmöi jo!

Kassikokoelma 2011

Muutamia leikkauksia tehtyäni kiekkoarsenaali tälle kaudelle näyttää tässä vaiheessa ylläolevalta. Mukana on 9(!) uutta kiekkoa (kiitos joulupukki), joita kaikkia en ole päässyt vielä heittämään kertaakaan, joten aika näyttää saanko uusiin tulokkaisiin sellaisen varmuuden että pysyvät kassissa mukana jatkossakin. Seuraavassa muutamia ajatuksia valikoimasta.

Vanhat suosikit ovat aero lähestymiseen varma luottokiekko, champion wraith pitkiin avauksiin sekä upseihin loistava valinta, ja kassin varmin lätty, sininen star valkyrie. En muista montaakaan ihan huonoa heittoa tuolla kiekolla, vaan päinvastoin muutamankin mieleenpiirtyneen taianomaisen huippusuorituksen. Hyvää voodoota siis löytyy. 🙂 Myös frenzy on vanhempaa kalustoa viimekaudelta, mutta ehkä nämä narut eivät ole vielä oppineet sitä ihan heittämään, kämmeneltä ehkä paremmin.

Uusista jo kokeilluista nostan esiin td:n, joka on joka säässä varma ja suoraan lentävä. Myös iso fiend käyttäytyy hyvinkin arvattavasti kulmassa kuin kulmassa.

Kokonaan uusista jää nähtäväksi kuinka hyvin tällä taito- ja voimatasolla ”isojen poikien lelut” boss ja katana lentävät, vai lentävätkö ollenkaan. Ko. muovimalleja lupailtiin olevan kuitenkin sieltä ’helpommasta päästä’ myös vähän heikommallekin kädelle heittää. Oli miten oli, pakkohan ne isot draiverit oli hankkia, ks. aiempi kirjoitukseni. Putteria olen luvannut itselleni opetella heittämään tällä kaudella, mutta jos siitä ei harjoittelun kautta tule varmaa asetta ’pakko saada’ -putteihin, aion edelleenkin heittää pakkoraossa (myös puteissa!) varmimmaksi todetulla kiekolla, eli sillä sinisellä star valkyriellä.

(Tarkimmat huomaavat että päällekkäisyyttäkin löytyy, 2 pd:tä. Freak oli pakko hankkia jessen rinnalle vaikka ihan jo törkeän hienon stämpin takia. Että sitäpaljon asiantuntevalla otteella täällä meillä kiekkoja valitaan. :o)

Seuratoiminta pärähtää käyntiin fanfaarein!

Kauden 2011 uusista tuulista vastaa suurelta osin hiirenkorville jo puhjennut seuratoiminta. Kevään ensimmäinen seuratapahtuma julkistetaan aivan kohtsillään Keinukallion ratablogissa, joten kiinnostuneet virittäkää antennit niille taajuuksille. Sattuneesta syystä tämän blogin kirjoitukset tulevat käsittelemään seuratoimintaa paljonkin, mutta pyrin pitämään ratablogin ja tämän aloittelijablogin mahdollisimman hyvin erillisinä. Eli näillä sivuilla yritän kirjoittaa enemmänkin siitä miten yksityishenkilönä koen seuratoiminnan, viikkokisojen jne yhteisötoiminnan vaikuttavan omaan peliini, ja ratablogi sitten enemmän virallisempaan seuratiedotukseen.

Kesäkuun alusta allekirjoittanut myös vaihtaa hiippakuntaa tuonne Tuusulan Jokelan puolelle, mutta maakuntamatkailu etenkin Uudenmaan fribaradoilla jatkuu. Myös Jokelan rata ollaan tämänhetkisen tiedon mukaan vihdoin avaamassa tänä kesänä, joten kotiharjoitusmahdollisuudet on taattu (alle 1km uudesta osoitteesta, nam!). Ehkä jotain peliporukan tynkää tulee pykättyä sinnekin, kukaties.

Kauemmas suuntautuvista pelireissuista olen kaavaillut vihdoin Tampereen ratoja, Turun (+Ruskon) ratoja, sekä pohjoisempaa sukulaisteni luota Kajaanista ja Suomussalmelta. Miksei myös Hangon radat, lomakauden kuumimpaan aikaan… Haaveita, haaveita.

Mitäs sinä muuten haaveilet tältä kaudelta? Ja onko myös sinun arsenaalisi karttunut mainittavilla lisäyksillä?

t. MikkoS

-eli mitä opin Carl Hiaasenin kirjasta ”Fairway to Hell”

Koska frisbeeradat uinuvat vielä talviuntaan, ja varsinaiset kirjoituksen aiheet ovat sikäli kiven alla, ajattelin kuitenkin ihmisiä piristääkseni (tai masentaakseni, näkökulmasta riippuen) kirjoittaa juuri lukemastani helkutan hauskasta kirjasta. Kyseinen opus on Carl Hiaasenin ”Fairway to Hell” (2008). Sen lisäksi että norjalaiset sukujuuret omaavaa Hiaasenia on aivan hengästyttävän hauska lukea ja siksi yksi lempikirjailijoistani, kyseessäolevan niteen imua lisää se että se käsittelee golfia. Ei ehkä yllättäen, monet kirjan avainkohdista voi liittää ihan 1:1 myös frisbeegolfiin. Typerryttävän hauska ja itseironinen ote sekä sydäntä lähellä oleva aihepiiri tekevät tästä loistoluettavaa useimmille fribaintoilijoille. Ja jos ei naurata ääneen kertaakaan tätä lukiessa, ota yhteyttä lääkäriisi.

-Hei, nimeni on Mikko ja olen frisbeenarkomaani.

AA:ssahan opetetaan että ongelman tunnustaminen on ensimmäinen askel kohti parannusta. Ja pöh. Minä en näe tässä terveessä innostuksessa mitään ongelmaa. Siksikään en aio tässä jutussa tarjota 12:a askelta frisbeegolfista irti pääsemiseen, sillä enhän edes halua ”parantua” siitä (ja toiseksi saarnaisin vähän väärässä kirkossa siinä tapauksessa)! Oli miten oli, Carl Hiaasen löytää kuitenkin muutamankin näkökohdan josta frisbeegolf on yhtä addiktiivista kuin eräät huumeet:

”Hyvä lyönti antaa totaaliset sävärit, joka on ehkä ihmiselämän toiseksi nautinnollisin tunne […] Kuten jokainen golf-addikti tietää, tarvitaan vain yksi mahtava lyönti pitämään sinut koukussa. Joskus sen ei tarvitse edes olla omasi.” (kaikki lainaukset kirjasta ovat itse suomentamiani)

Saadessaan tällaista hunajaa silloin tällöin Pertti Perus frisbeeraakki tietysti haluaa sitä lisää. Kuitenkaan kaikki eivät voi olla tigerwoodseja eivätkä edes seppopajuja, ja onnistua (lähes) aina.

Yksi ominaisuus mikä antaa ehkä parhaimmat sävärit (etenkin usein nimenomaan miesten kohdalla), Hiaasen kirjoittaa, on lyöntien pituus. Ja tämänhän tietävät hyvin myös välinevalmistajat:

Siihen on hyvä syy miksi välinevalmistajat hypettävät pituutta enemmän kuin mitään muuta ominaisuutta; mikään muu ei pullista miespuolisen raakin turhamaisuutta kuin valtavan draivin pommittaminen.

Nyt käsi sydämmelle ja toinen ilmaan, kuka on ostanut esim. Katanan vaikka ei ole rahkeita heittää muitakaan kiekkoja juuri paljoakaan yli sitä sataa metriä?  (Täällä! Minä!)

Välinevalmistajien lisäksi toinen ryhmä joka häpeilemättä lypsää perushakkurin toivontunnetta, on golfkirjallisuus ja -lehdet. (Frisbeegolfissa ei tosin taideta vielä päästä lähellekään samoihin levikkilukuihin) Kirjat ja oppaat myyvät kuin häkä koska kaikki etsivät graalin maljaa joka ratkaisee kaikki ongelmat omassa pelissä. Tietenkin, jos tällainen yleislääke olisi keksitty, olisivat kaikki lehdet tehneet konkurssin jo aikapäiviä sitten, mutta koska etsintä jatkuu, laulavat painokoneet edelleen.

Totuus, jota harva myöntää (edes itselleen), on kuitenkin toinen, kuten Hiaasen kirjoittaa:

Välineet eivät voi pelastaa sinua itseltäsi. Hyvänä päivänä, hyvän golffarin peli on täyttä rautaa millä tahansa mailasetillä. Huonona päivänä, huono golffari rypee maakunnan helpoimmallakin kentällä, 2000 dollarin plasmahitsatuilla välineillä.

Kaikki ovat varmasti kokeneet sekä upeita huippukokemuksia että itseinhon alhoja frisbeegolfradalla (katso vaikka aiempi artikkelini ”Eihän kukaan voi olla näin huono!”). Ne ensiksimainitut ovat kuitenkin niitä joita mielessään pyörittelee vielä pitkään, ja joiden takia radalle palaa kerta toisensa jälkeen:

Juuri se on tämän urheilulajin infernaalinen viehätys. Se sallii sinulle juuri sen verran hyviä lyöntejä että saa sinut ylipuhutuksi pelaamisen lopettamisesta.

Teroitetaan nyt vielä lopuksi että tämä kirja ei missään nimessä ole mikään kurttuotsainen golfopas, vaan hirtehinen ja itseironiaa pursuava päiväkirjamainen kertomus siitä kun Hiaasen palasi golfin pariin viisilläkymmenillään. Yhtä kaikki, sen lisäksi että se on räävittömän hauska, se muistutti minua ottamaan myös frisbeegolfin ehkä hieman vähemmän tosissaan. (ainakin siihen asti kun taas törmään väylän ainoaan puuhun). Kukaties, ehkä ensi keväänä voin jopa pitää hauskaa radalla. 😉

kevättä odotellen,

MikkoS

”Naamioitu Kostaja” (ks. al.) eli allekirjoittanut toivottaa kaikille hyvää uuttavuotta!

…ja sumeilematta käyttää myös tilaisuuden hyväkseen promotakseen Keinukallion uudelleensyntymistä, ts. seuratoiminnan pärähtämistä käyntiin keväällä 2011. Lue lisää Keinukallion ratablogin avauksesta.

Kirjoittajan alter ego, "(Radio)Aktiivinen Aloittelija", syntyi v.2009 radioaktiivisen frisbeegolfkärpäsen puraisusta

Uudenvuoden perinteisiin kuuluu myös (katteettomat) lupaukset, joiden toteutumista edesauttaakseni kirjoitan vuoden 2011 frisbeegolflupaukseni tähän kaiken kansan näkyville:

1. lupaan lakata ostamasta ylettömästi uusia kiekkoja ja sen sijaan opetella heittämään niitä (ks. kohdat 2.&3.)
2. lupaan opetella puttaamaan putterilla
3. lupaan opetella rennon ja kontrolloidun +100m draivin

Tämän lisäksi lupaan toteuttaa Jussin tehtävän ensikesälle (”vie kaverisi tai perheesi kokeilemaan frisbeegolfia lähiradalle.”)

Mitä sinä lupaat (tupakkalakon lisäksi)? 🙂

uudenvuodenterveisin,

lupaava frisbeegolfaaja,

”(Radio)Aktiivinen Aloittelija”,

MikkoS

Kiekkohöpinäni ovat tähän mennessä käsitelleet lähinnä yksittäisen pelaajan suoritteita. Vaan muistellaanpa mitä lupasin artikkelisarjan ensimmäisessä osassa:

Haluan kehittää peliäni, ja haluan harrastuksestani yhteisöllisemmän, sekä livenä että verkossa. Haluan kehittää pelimahdollisuuksiani lähialueeni kentillä. Toisin sanoen, haluan siirtää homman seuraavalle tasolle niinsanotusti, pois vain satunnaisesta hupipelailusta.

Tämän artikkelisarjan osan – ja näillänäkymin viimeisen osan, elleivät mahdolliset talvitreenit anna aihetta jatkaa kirjoittelua ennen ensi kevättä – aiheena onkin yhteisöllisyys. Melkinpä uskaltaisin väittää että tuosta yo. lainauksesta vain ensimmäiset kolme sanaa ovat varsinaisesti toteutuneet. Itseäni yhtään sen enempiä korostamatta, on eittämättä selvää että ymmärrän frisbeegolfia pelinä huomattavasti paljon paremmin kuin vuosi sitten ja tekniikka ja taidot ovat kasvaneet. Silti olen edelleen siinä väistämättä epäkiitollisessa tilanteessa että harjoitukset ja pelikierrokset joudun edelleen vetämään läpi ilman spotteria taikka takaisinheittäjää. (Tähän nähden onkin suhteellisen ällistyttävää että kahden vuoden aikana hukattujen kiekkojen saldo on vain 2(!) ja niistäkin toisen summittaisen sijainnin tiedän, vesimassa vaan estää tarkemmat etsinnät…)

Frisbeegolf on syksyllä värikästä touhua.

Huomautetaan nyt kuitenkin tässä vaiheessa että en ole missään nimessä katkera (sillä itsestänihän sekä muutamista ulkoisista olosuhteista tämä yksinpelailu johtuu) ja olen saanut lajilta näilläkin eväillä jo hyvin paljon iloa. Silti on selvää että kaverin kanssa pelailu tai jokin organisoidumpi toiminta, kuten viikkokisat, olisivat selkeä askel kohti ammattimaisempaa peliä. Lähialueella (Keinukallio/Tuusula) en ole seuratoimintaa vielä havainnut, ja olenkin vakaasti miettinyt josko sellaista pitäisi olla itse polkaisemassa pystyyn itse, sen sijaan että odottelisi kutsua valmiiseen pöytään! Tässä onkin nyt suunnitelmat hiljaisella tulella porisemassa talven aikana, jotta kun kevät koittaa olisi mahdollisuus kutsua alueen pelaajia tuomaan omat eväänsä nyyttikesteihin. Eli seuratoiminnannälkäiset pitäkää silmät auki.

Jokainen keksii varmasti useita syitä miksi porukassa pelaaminen voisi olla hyväksi jokaisen omalle pelille. Kisat kuin kisat, aina pieni kilpailu nostaa (tai joskus laskee) omaa tasoa, tai ainakin opettaa käsittelemään kilpailutilanteen stressiä. Tyvestä se on puuhun noustava, ja pienestä aloitettava jos joskus meinaa isompiin karkeloihin mukaan. Tai vaikka ei aikoisikaan, on leikkimielinenkin kilpailu yleensä hyvä mauste toimintaan kuin toimintaan. Lisäksi porukassa voidaan vertailla eri tapoja tehdä asioita, eri välineitä, eri katsantotapoja jne. ad infinitum. Monesti näistä keskusteluista jää jotain omaan temppupussiin, ja joskus jos oikein kivasti sattuu, voi itsekin jakaa tietämystään muille. Ja pohjimmiltaan, eikä yhtään vähemmän tärkeänä tekijänä, ihminen on sosiaalinen eläin. Porukassa on usein kivempaa, etenkin kun fokuksena on joku kaikille mieluinen asia.

Kyllä hätä keinot keksii: puttitreeniä pyöränlukkoa kohti syyshämärässä

Yhteisöt verkossa

Kaikeksi onneksi nykytekniikka mahdollistaa lähes kaiken edellämainitun myös verkon välityksellä. Metakeskusteluna sen verran että myöskin tämä nimenomainen fgr.fi:n aloittelijablogi on yksi oleellinen osa tuota. Tämähän ei siis ole mikään messiaaninen julistus ylhäältäpäin, vaan vähintään yhtä tärkeää pureskelua itsellenikin kuin lukijoille. Toisin sanoen, hyötyisin tästä ihan yhtä paljon jos naputtaisin yksityisesti tätä tekstiä Wordilla kovalevyni syöverihin, ajatustyö kävisi silti samaa rataa. Vaan nyt kun tämä tulee julkiseen muotoon ulos, sen parempi jos joku saa tästä jotain iloa ja/tai hyötyä. Suoranaista haittaa en usko tämän hengentuotteen aiheuttavan sentään. Virtuaalikeskustelu on hyvä pohja ja erittäin alhaisen osallistumiskynnyksensä vuoksi helppo aloittaa. Tästäpä tulikin mieleeni, taidanpa vihdoin ottaa asiakseni luoda tunnukset frisbeeliiton keskustelualueelle. Foorumilla tavataan, nimi säilyy samana. Muita yhteisöllisiä frisbeegolfiin liittyviä sivustoja alkaa olla netissä mukavissa määrin, ja esimerkiksi Frisbeegolfseura 7K:n linkkisivulta löytyy melko kattava listaus niistä.

Nyt on tainnut harrastus kihahtaa nuppiin… 😀

Näihin kuviin ja tunnelmiin lienee hyvä lopettaa tältä syksyä. Aurinkoisen päivän osuessa yhteen vapaapäivän kanssa minut saattaa vielä bongata lähiseudun radoilta, mutta kyllä kausi alkaa olla jo talviunia vailla. Katsotaan nyt miten paikallinen liikuntalaitos tulee vastaan talvitreenien suhteen, tuleeko lötää paiskottua vielä sisätiloissakin ennen ensi keväättä.

Kiitos kaikille lukijoille, ja erityiskiitos kaikille kommentoijille! Kerava vaikenee…

***

Epilogi (seuraavana päivänä)

No niinhän siinä sitten kävi että tarpeeksi lätyistä lätistyäni tälle sivulle alkoi polte kouriintuntuvampaan lähestymiseen käydä liian kovaksi, ja syksyiseltä Keinukallion radalta sitten löysinkin itseni. Halla oli onneksi taittanut rikkaruohot lakoon siinä määrin että nelonen ja kutonenkin olivat ihan suht pelattavia. Sää olisi voinut olla parempikin mutta ihan hyvä meininki oli. Kierroksen havainnot: kämmenheitto kantaa pidemmälle kuin rysty(?), tomahawkina heitetty upsikin kantaa helkutan pitkälle, ja on ihan pureva ase monellekin radalle. Ja viimeisenä, kirsikkana kakun päällä, vikan väylän lähestyminen sattuikin menemään kakkosena sisään. (ks. alla)

Taas näitä ”näkikö kukaan?” -hetkiä. Ja kukaanhan ei nähnyt, siksi kuva!

Että tämmöistä tällä erää, ehkä se kausi ei vielä sitten päättynytkään…

-Mikko

Olen jo aiemmin kertonut näkemykseni frisbeegolfin harjoittelusta muuttuneen hieman analyyttisempaan suuntaan pelkästä pelailusta. Harjoittelua kun on mahdollista (ja usein ehkä jopa hedelmällistä) jakaa välillä myös hieman pienempiin osa-alueisiin sen sijaan että pelaisi aina vain kokonaisia kierroksia radalla. Tai ainakin on hyvä tunnistaa omat heikkoudet ja vahvuudet ja koettaa kehittää ensinmainittuja. Tässä artikkelissa koetankin koota kasaan hieman tämänhetkisiä näkemyksiäni siitä mitä nuo ’erillistreenit’ voisivat pitää sisällään ja miten niitä tulevaisuudessa olisi ehkä mahdollista kehittää. Tätä jälkimmäistä silmälläpitäenkin, jos nyt sattuu että joku kehittyneempi pelaaja lukee tätä ja haluaa myös kertoa omista treeneistään (erityisesti talvikaudella) – sitä vartenhan on tuo kommenttiboksi tuolla alhaalla. Tuskinpa nyt kuitenkaan ihan salaisten aseiden paljastamisesta on kyse… vai kuinka?

Joskus saattaa käydä näinkin, hemmetti…

Vaikka kokonaista kierrosta ei pelaisikaan, on paikallinen frisbeegolfrata silti oiva paikka heittotreeneihin, ei mitenkään yllättäen sinänsä. Mahdollisesti jos mukavuudenhalu ajaa etsimään treenipaikkaa lähempää, olen joskus käyttänyt (draivi)treeneihin myös läheistä yleisurheilu-/jalkapallokenttää. Kuten aiemmin kerroin, tapasin aiemmin ehkä liiaksikin keskittyä maksimipituuteen näissä harjoituksissa, tarkkuuden kärsiessä. Nyttemmin koetankin enemmänkin pyrkiä eri heittotekniikoiden kontrollin parantamiseen sekä näiden toistettavuuteen. Läheisellä hiekkakentällä on onnekseni myös useita metrejä korkea verkko, johon kelpaa paiskoa kiekkoja sydämensä kyllyydestä, jos ihan voimatreeniä kaipaa. Urheilukentillä vaan yleensä ei ole koreja, ja jos ei kannettavaa koria satu omistamaan, on paras ratkaisu edelleen lähteä radalle. (siis frisbeegolfradalle!) Itse olen myös joskus käynyt vetämässä puttitreenejä Tuusulan kirkon kupeessa sijaitseviin (ilmeisesti) Gustavelundin kongressikeskuksen ruosteisiin koreihin.

Tuusulan 3. väylällä on päätetty sähköistää kori…?

Voiko frisbeegolfia sitten harjoitella ilman välineitä ollenkaan? Väittäisin että ei varsinaisesti, mutta erilaiset muut fyysiset harjoitteet vähintäänkin tukevat frisbeegolfin harrastamista. Voimalajihan tämä ei varsinaisesti ole, mutta hyvän tekniikan päälle tarkoituksenmukaisesti toimiva fysiikka ei ainakaan haitaksi liene. Omakohtaisten kokemusteni perusteella tärkeintä ei kuitenkaan ole esim. ojentajien treenaaminen vaan mieluiten keskivartalon kiertävien lihasten harjoittaminen. Itse olen havainnut esim. uinnin ja kahvakuulaharjoittelun erinomaisiksi tukeviksi harjoitteiksi. Vaikea tietysti sanoa miten nämä ovat suoranaisesti hyödyksi pelatessa, mutta varmasti ne ainakin lisäävät kehon kontrollia ja estävät vammojen syntymistä.

Ensimakua talvesta? Raekuuro iski Talin vikalla väylällä.

Suuren haasteen frisbeegolfin harrastamiseen ja harjoitteluun heittää tietenkin talvi. Itse olin edellisen talven pelaamatta kiekkojen hukkaamisen pelossa, ja nyt olen hieman kahden vaiheilla. Taidan ainakin käydä kokeilemassa lähiradoilla (jos pitävät korit ulkona) ja sitten miettiä uudelleen. Ajattelin myös tutkia mahdollisuutta treenata sisällä jossain liikuntahallissa. Kysyinkin kaupungilta olisiko heidän mahdollista sijoittaa yksi kori putteja varten johonkin, ja verkko tai avoin halli jollain vuorolla draiveja varten. Saa nähdä miten käy. Haluaisinkin kokeneemmilta kysyä, miten talviharjoittelu teiltä luonnistuu? Pelaatteko usein ulkona (löytyykö ne kiekot oikeesti?) vai onko teillä mahdollisuutta harjoitella myös sisällä?

Rantafrisbeen kosto!

Lyhyesti summatakseni ylläolevaa, kerron viime pelipäivän ohjelmastani. Olen ollut hieman flunssassa mutta nyt olon hieman kohennuttua päätin lähteä Tuusulaan syysretkelle frisbeegolfin ja ulkoilun muodossa. Pyöräilin paikalle, treenasin putteja helpohkolta etäisyydeltä noin 15min itseluottamusta kasvattaakseni, ja siirryin viereiselle jalkapallokentälle heittämään draiveja. Voimakas tuuli teki heitoista hieman vaikeita toistaa, mutta hysset ja annukat tuntui silti menevän suht oikeisiin osoitteisiin, kuten myös kämmenheitot. Rollerit tuuli käänsi ympäri jo liian aikaisin, joten niihin ei ollut luottamista avoimella paikalla.

Pelasin myös täyden kierroksen, ja heitin monista heittopaikoista useita heittoja harjoituksen vuoksi ja kokeillakseni eri tekniikoita. Mukaan mahtui pääosin hyviä heittoja, vaikkakin myös muutamia totaalisia hasseja (esim. metritolkulla outtiin, tai no oli se sisällä – viereisellä radalla!) Rollerit toimi muutamalle radalle yllättävänkin hyvin, ja kämmenheitto kyllä tuntuu purevan. Lopuksi heittelin vielä putteja jonkun 10min.

Ja niin se rantafrisbeen paluu! Lopussa puttailuni keskeytti vasemmalta liitelevä vaaleanvihreä rantafrisbee, ja perässä ystävällinen miekkonen joka kertoili että oli netistä nähnyt täällä olevan tällaisen radan ja päättänyt lähteä kokeilemaan varastosta löytyneellä kiekolla. Eikä ollenkaan huonolla menestyksellä: 9. väylälle kolmonen eli par! (heitinhän kuitenkin itsekin siitä saman tuloksen) Hiukan itseä ehkä huvitti arsenaalini siinä vaiheessa, mutta vaihdettiin siinä sitten muutama sana, ja vastailin parhaani mukaan hänen kysymyksiinsä eri kiekoistani ja niiden eroista. Radalla onkin näkynyt aika paljolti aloittelevaa porukkaa ja toivotaan että porukka jaksaa painaa ja kehittyy siinä samalla.

Sokea kanakin löytää jyvän joskus: tästä paikasta (30-40m korille) kakkonen hirveässä sivutuulessa.

Tästä tulikin mieleeni: nettihän on oiva tiedonlähde mutta olisikohan frisbeegolfin alkeiskurssilla kysynää? Jollain tällaisella työväenopistojen reilun kymmenisen kerran kurssilla homma ainakin saataisiin alkuun, ja miksei pidempään harrastaneille voisi olla jatkokurssiakin? En ole tällaisesta ainakaan kuullut mistään, jotain yksittäistä opetustapahtumaa lukuunottamatta.

Vaan kukas näitä kursseja vetämään… käsiä ylös. 🙂

Ensi kerralla koetankin paketoida artikkelisarjan kasaan tältä syksyä ja valmistaudun talvikaudelle.