(Frisbeegolf)seura tekee kaltaisekseen

Kuten lupasin, on tämänkertaisen satuilun tarkoituksena ruotia hieman frisbeegolfseuran perustamisen ja omissa viikkokisoissa pelaamisen merkitystä omalle pelille.

Kiekkoheittimen uranihan on tähän kesään asti ollut valitettavan paljon yhden miehen sotaa par-tulosta ja piiloon pyrkiviä kiekkoja vastaan. Muutaman kerran radalla muihin porukoihin törmätessä on tullut vedettyä kierros loppuun porukalla, mutta se on pikemminkin ollut poikkeus. Nyttemmin parit kierrokset porukalla kierrettyä kyllä huomaa että porukassa tämäkin laji tiivistyy. Tämä on ehkä monelle harrastajalle itsestäänselvyys, mutta uskon että Suomenmaassa löytyy muita kaltaisiani lajiin hurahtaneita joiden lähipiiri pitää meitä – no, nimenomaan hurahtaneina – eikä voisi itse kuvitellakaan tuhlaavansa aikaa hyttysten syötävänä jossain metsissä typerän muovikiekon perässä. Onneksi voi aina perustaa frisbeegolfseuran niin ainakin löytyy pelikavereita 😉

Kyllä, se on seiska siinä kolmosväylällä. Griplocki lähestymiseen ja parikin missattua puttia. Mitäs näistä.

Omaan peliini lisääntyneellä peliseuralla ja kilpailutilanteella ei ole ollut kovin suurta vaikutusta – mihin olen tietysti pyrkinytkin. Hermot eivät varsinaisesti vaikuta (ainakaan enempää kuin yksinkään, tosin paha turhautuminen pilaa kierroksen yhtä helposti, seurassa tai ei, ja toisaalta flow-tila nostaa kierroksen lentoon yhtälailla) vaan niitä loistosuorituksia tai pahoja hasseja esiintyy aikalailla samalla prosentilla kuin treenikierroksillakin. Kasetin kestämistä ehkä lisää se että seurassa ei viitsi niin paljoa ääneen mesota niistä mokailuista. Esim. uskomaton griplock joka vetää kiekon 90 astetta tangentin suuntaan ei aiheuta kummempia vaahtoamisia, vaan nöyrästi jatketaan sieltä mihin sen kiekon tuli itse toimittaneeksi, oma vika. Kiekkohan lentää aina tasan sinne minne sen heittää, aina sitä ei vaan tiedä etukäteen. 😉 Vaikka tuloslistalla en ole loistanut, niin silti yksittäisiä hyviä heittoja on etenkin avausten joukossa niin paljon että kunhan tulee se päivä että myös putit menee kaikki niin silloin ollaan lähes porukan kärjen mukana. Ja kun tarkoitan että putit menee, se meinaa myös että niitä edeltävät heitot osuu tarpeeksi lähelle, sieltä ne puuttuvat metrit on helpompi tiristää kuin lisätä putin varmuutta ratkaisevasti esim. 5m-15m välille.

Poolikavereiden suoritukset eivät juuri hetkauta suuntaan eikä toiseen. Toisten epäonnistumiset ehkä vähän valavat uskoa että kukaan ei ole täydellinen (vaikka tätä ei tietenkään ulospäin näytetä, vaan kannustetaan onnistumisten kohdalla). Vierustoverien huippuonnistumiset mahdollisesti omasta poikkeavalla  tekniikkavalinnalla eivät pullauta pelisuunnitelmaa raiteiltaan, vaan sillä mennään mitä on tilattu. Sitten treenikiessille voi ottaa noita muilta bongattuja murusia mukaan ja kokeilla että mites se rolleri tms. muu menikään sille ja sille väylälle.

Räiskäleitä pinossa. Bägi on kuitenkin jo siivottu 7 kiekkoon, joilla mennään tää kausi.

Toinen osa-alue mitä on joutunut/saanut miettiä vähän eri kantilta seuran perustettua on lajin esittely/tekniikan opastaminen aiemmin lajia harrastamattomille. Vaikka vitsillä aina sanotaankin että se joka ei osaa, opettaa, on asia kuitenkin väistämättä niin että opettaminen opettaa myös opettajaa. Aiemmin automaattisten suoritteiden tietoinen miettiminen ja niiden sanallisesti toisille muotoileminen tekee kyllä terää omallekin pelille – vaikkei pro olisikaan. Kyllä jokainen muutaman vuoden harrastanut pystyy perusopastuksen vetämään kaverille kanssa, ellei nyt sitten oma peli sisällä jotain aivan räikeitä perustavanlaatuisia virheitä. Itse en ainakaan tunnusta, kyllä ne on ennemmin ne sadat pikkuhionnat jotka mun pelistä puuttuu. Noloa olisi tässä vaiheessa ainakin huomata että kiekko onkin kupu alaspäin kädessä tai jotain muuta päätöntä… Hemmetin hienoa olisi kyllä jos saataisiinkin joku oikea pro paikan päälle vetämään kunnon draiviklinikka porukalle, suosio olisi varmasti taattu! Laitetaanpa mietintämyssyyn, korvan taakse ja niin edelleen…

Tällaista tällä erää. Kotipaikkakunnan vaihdoksen myötä odotan lähiseudun ratoja (Järvenpää jossa yksi pre-release kierros jo takanakin, Jokela, Hyvinkää) entistäkin enemmän, mutta varmasti Keinukallio (väkisinkin, seuran puolesta) ja Tuusula tulee vielä kierrettyä useasti ennen 2011 kesän loppua. Ihan kotitalon vieressä on myös futiskenttää treeneihin. Miten hienoa heittää muovia tyynessä ja lämpimässä kesäillassa klo 21:30 auringon mollottaessa vielä selkeästi puurajan yllä? Ja kuinka ollakaan, uudeksi seinänaapuriksi paljastuikin aiemmin täältäkin nimimerkillä tuntemani henkilö… ympäri mennään, yhteen tullaan. 🙂

terveisin,
MikkoS

ps. bägiini palatakseni, nyky-setuppi on toiminut hyvinkin. PD kummassakin muovissa on kyllä ihmeitä tekevä kiekko, luotto on 100%. Vielä kun putteriin saisi saman. Midari ja putteriosaston draiveja on tullut jauhettua ihan hyvällä menestyksellä. Vakaana suunnitelmana onkin pistää vanhoja myyntikuntoisia kiertämään käsiin jotka niitä haluaa enemmän ja lakata uusien kiekkojen haaliminen tykkänään. Paitsi jos sattuu jotain erikoistarjousta kohdalle…

4 kommenttia: