Aloittelevia frisbeegolfaajia ei pitäisi milloinkaan päästää ihan holtittomasti ostelemaan mitä tahansa kiekkoja. Teitä on varoitettu.
Hieman pisti väkisinkin hymyilyttämään kun luin mitä kirjoitin melkeinpä vuosi sitten:
”Päätin aiemmin että en ala ”™välineurheilijaksi”™ tai ainakaan vedä sitä ihan överiksi (koska tiedän muiden aiempien harrastuksien perusteella että minussa on siihen paha taipumus) […] En silti usko että tulen koskaan olemaan pisteessä jossa minulla on oikeasti kymmeniä kiekkoja kassissa.”
No eihän niitä nyt ihan kymmeniä ole, mutta parikymmentä alkaa tulla jo vastaan. Tuosta jutustahan selviää, että tässä kävi sikäli onnellisesti että ensimmäisiksi kiekoiksi sattuman kautta (!) valikoitui ihan kelvollinen midari (DX Roc) ja draiveri (DX Archangel), mitä tulee aloittelijaystävällisyyteen. Onneni siis oli etten tullut ostaneeksi heti alkuun niitä nopeimpia (siis luokitukseltaan, ei minään minun kädestä irtoavana absoluuttisena ominaisuutena) painavimpia erikoismuovilaatuisia kiekkoja joilla on raflaavin nimi ja ärtsyin stämppi. Tällaiset kiekot haalin ihan omaa tyhmyyttäni noin vuotta myöhemmin (sekin ehkä liian aikaisin, hitaasti kehittyviin taitoihin nähden), ja keitto olikin siltä osin valmis. Tämän olisi voinut tehdä niin paljon helpomminkin. Kaikkien on turha iskeä päätään (saati kiekkojaan) samaan mäntyyn, mutta kyllähän kokemus kasvattaa. Itselleni ylinopeiden kiekkojen kanssa rimpuilu ainakin ohjasi minut etsimään ongelmaani syytä, ja sen selvittelyssä on ehkä jotain oppia eri kiekkojen ominaisuuksista jäänytkin päähän.
Pituuden ihannointi tarkkuuden tai toistettavuuden sijaan vaivaa useita (aloittelevia) frisbeegolfharrastajia.
Omin päin harrastuksen aloittaneena menin ehkä kiekonvalmistajien propagandan koukkuun ja luulin että kiekko tekee kaiken työn. Disc Golf Course Review:n sivuilla keskustellaan melko mehevästi  juuri tästä uutuus 13 nopeusluokan kiekkojen hypettämisestä (vaikkakin joissain yo. ketjun viesteissä asenne aloittelijoita kohtaan onkin turhan nuiva). Vaan eihän ne kiekot lennä niiden speksien mukaisesti jos vauhtia ja kierrettä ei ole tarpeeksi ja tekniikka ei ole kondiksessa. Minun mielestäni tätä pitäisi alleviivata paljon enemmän. Yllätyin kun eräässä viestissä tuolla mainittiin että jossain kaupassa kysyvät paljonko asiakas heittää jos kassalle tulee jonkun pro-kiekon kanssa. Etenkin viimeaikoina on näkynyt että etenkin asteikon yläpäähän tulee uusia tulokkaita, joita mainostetaan helpoiksi kiekoiksi heittää maksimipituuksia (vaikka joku Vulcan ja miksei Pohjolan Isäntä), ja jossain näitä kiekkoja ehdittiinkin jo kutsua cheater disc:eiksi. Onhan ihmismieli sellainen quick fixejä hakeva, että jos saman asian voi saada rahalla (ostamalla uusi, nopea helppo kiekko) tai harjoittelemalla säännöllisesti, niin kyllähän se helppo tie valikoituu useimmiten. Sitten myöhemmin sitä usein huomaa että ei se olekaan sama asia.
Pienempää silmään!
Disc Golf Course Reviewin sivuilla keskustellaan myös paljon kiekkojen alasajosta (oma suomennokseni, ketjuja löytyy käyttämällä hakusanaa ”discing down” viestiketjujen otsikoista), eli siitä että sen pari tusinaa vaikeita superkiekkoja sisältävän bäginsä vaihtaa vain muutamaan paljon hitaampaan peruskiekkoon ja tavallaan opettelee uudelleen heittämään niillä. Jotkut suosittavat jopa mahdollisimman vaikeaa (mutta edelleen suht hidasta!) kiekkoa joka rankaisee tekniikkavirheistä armottomasti. Sitten kun heittokulmat ja muu tekniikka on hiottu niin puhtaaksi että pärjää peruslätyillä yhtähyvin tai itseasiassa monissa tapauksissa paremmin kuin alkuperäisellä setillä, voi alkaa vaativampia kiekkoja tuoda takaisin arsenaaliin. Tekniikan puhdistuttua ja ymmärryksen kasvettua peruskiekkojen parissa, nämä vaikeammat kiekot löytävät harrastajan käsissä paremmin potentiaalinsa. Menee periaatteessa kyllä meikäläisen ymmärrykseen, mutta vähän tästä tulee sellainen ”seiso kaksi vuotta hevosseisonnassa temppelin porttien ulkopuolella ennenkuin voit edes aloittaa kung fun harjoittelun” -olo. Tietenkin tekniikka pitää olla kunnossa, mutta ehkei nyt ihan koko vuotta tarvi junnata putterilla ja midarilla niinkuin joku fanaattisin ehdotti.
Ken draiveriin (liian aikaisin) tarttuu, se draiveriin hukkuu?
Disc Golf Reviewin Blake Takkunen vertaa frisbeegolfin aloittamista ja välineiden haalimista kitaransoiton aloittamiseen. Itsekin kitaransoiton omatoimisesti opiskelleena, yhteen aikaan raivokkaasti soittaneena, siihen hulluna rahaa syytäneenä, ja lopulta harrastuksen lopahdettua suurimman osan tavaroista myyneenä, tunnen erityistä ymmärrystä tuota kirjoitusta kohtaan. Ehkä tuon voisi yleistää moneen muuhunkin asiaan tai harrastukseen, johon on mahdollista upottaa paljon rahaa ja/tai harjoittelutunteja, useinkaan ei kuitenkaan terveessä suhteessa (kun muistaa mitä puhuttiin quick fixeistä ylempänä). Sitten kun ei ole harjoitellut perusasioita tarpeeksi, ei ehkä saa kaikkea irti siitä kaikesta välineistöstä mitä on kerännyt. Vasta ajokortin saanut hommaa urheiluauton jonka ajaa kylki edellä puuhun, tai vasta pelin aloittanut ostaa XCaliberin jonka heittää välittömästi vasemmalle umpimetsään, esimerkkejä on loputtomasti. Veistä kääntää lisää haavassa se että vierelle tulee joku joka vetää saman mutkan nelipyöräluisussa Ladalla tai avaa vaivattomasti +100m mukille putterilla.
Mukille voi avata myös sillä eniten kontrollia tarjoavalla kiekolla… (tämä Tuusulan 7. onkin lyhyt rata)
Paljon on tietysti kiinni siitä mitä haluaa milloinkin saavuttaa, niinkuin aiemmin aihetta pureskelinkin. Eli kun saavun pelipaikalle, olisi hyvä olla edes jollain tasolla enemmän tai vähemmän kirkkaana mielessä mitä kyseiseltä pelikerralta haluaa saavuttaa: yritänkö parasta mahdollista tulosta, harjoittelenko tiettyä heittoa tai tiettyä heiton osa-aluetta, ja niin edelleen. Joskus on tietysti kiva vaan ”mennä pelaamaan” mutta se ei ehkä ole paras tapa kehittyä. Ainakin pitää olla rehellinen itselleen: onko valmis tekemään töitä kehittyäkseen vaikka se ei olisi aina niin mukavaaa, vai haluaako pitää pelaamiseen vain mukavana ajanvietteenä. Jälkimmäinenkään ei tietenkään estä kehitystä, mutta ensimmäinen mahdollisesti johtaa pidemmälle. Ehkei maksimaalisen kehityskaaren hakeminen joka kerralla olekaan kovin viihdyttävää. Molemmissa tapauksissa kiekon valinnalla on kuitenkin oleellinen merkitys. Joskus on silti vaan mentävä jalkapallokentälle ja draivattava niitä bägin isoimpia ja ilkeimpiä leipiä niin että käsi tuntuu irtoavan. Tunnustan erheeni, mutta kun se on toisinaan niin perhanan hauskaa!
Tämänkertainen kirjoitus tuntui hieman rönsyilevältä, ehkä liikaakin, tai sitten asiasta oli vaan niin paljon sydämellä. 🙂 Frisbeeliiton sivuilla sanotaan että Frisbeegolf on taito- ei voimalaji. Ei se voima itsessään, vaan ei myöskään välineet tee autuaaksi, jos ei tiedä mitä niillä tekee. Aamen.
-MikkoS
7 kommenttia:
Voisin ite antaa semmosen vinkin että jos aloittelijat haluatte menestyä, älkää keskittykö liikaa Draiviin. Ite harjottelin ekat pari vuotta pelkkää draivia, jätin putin sivulle koska ne 130 metrin heitot oli niin hienoa katseltavaa. ja onhan ne nykyäänkin kun ne heittää luotisuoraan Midarilla. Lähinnä tarkoitan että puttipelillä nää fribakarkelot ratkeaa. Ei oo mitään hyötyä avata 8 metriin jos ei putit uppoa kuin 5 metristä. Mielummin pelaa sen väylän kahdella heitolla 10 metriin ja laittaa siitä varman putin mukiin. Toki tämä on vain mun mielipide johon uskon monen muun yhtyvän, itellä tää on vaan katkeruutta omaa tyhmyyttä kohtaan :D
Oli vähän liian pintaraapaisu nuo mun ohjeet. Koitanpa selventää vähän mielipidettäni, koska pointtini ei ollut se että pitäisi opetella vauhditon draivi, vaan se, että opettelee ensin hyvän heittoasennon, ennenkuin sovittaa vauhdin draiviin. Pala palalta opettelu on helpompaa lajissa kuin lajissa. Monen asian yhtäaikainen järkeily sekunnin suorituksessa on vaikeaa. Eli pitää päästä pois järkeilystä ja upottaa ensin yksi asia selkäytimeen, sitten toinen jne. Kun varsinainen heitto on selkäytimessä, voi tällöin keskittyä täysin niihin askeleisiin vauhdinotossa ja veto tulee jo luonnostaan. Tunnen myös pari sellaista golffaria, jotka ovat jo pari kautta harrastaneet, mutta ovat jumittuneet paikaltaan heittoon. Eikä se tietenkään ole hyvä asia, jos aikoo kehittyä. En siis missään nimessä tarkoittanut, että sitä heittoa pitäisi tahkoa paikaltaan viikkotolkulla tai edes päivätolkulla. Lähinnä tarkoitin, että aivan aivan aluksi paikaltaan, niin että saa sen tuntuman käden ja vartalon oikeaoppisesta asennosta heittohetkellä. Lähes poikkeuksetta jokainen, joka on heittänyt tavallista kopittelufrisbeetä, heittää golfkiekkoa ensimmäisellä kertaa juuri niinkuin ei pitäisi. On hyvin vaikeaa opetella ottamaan vauhtia samanaikaisesti, kun yrittää järkeillä sitä oikeaa heittoasentoa. Kun seisoo paikallaan, voi kaikessa rauhassa järkeillä sen heittoasennon ja keskittyä hyvään vetoon jä snäppiin. Heti kun varsinainen heitto vaikuttaa kohtalaiselta golfdraivilta, niin tottakai vauhtia treenaamaan. Nopeasti oppiva ei tarvitse kuin puoli tuntia paikaltaan treeniä, kun taas toinen voi tarvita päivän tai kahden opetteluajan.
Harhaanjohtavasta mainonnasta: On eräs myyjä, joka kauppaa kiekkojaan lauseilla "oikealle kaartava, vasemmalle kaartava, suoraan lentävä", mikä on tietysti joka kerta valhetta. Millä vain kiekolla voi heittää miten vain, jos vain osaa. Ja toisaalta yksikään kiekko ei kaarra oikealle tai lennä suoraan, jos ei mitään osaa. Olinkin kerran harjoittelemassa putterilla anhyzeriä, kun takaa kuului aloittelivien pelaajien mietiskelyä suorituksistani: "tuo kaveri on hankkinut niitä oikealle kaartavaia kiekkoja". Tällainen tekee aktiivipelaajan lähinnä surulliseksi, sillä mainoslauseet samalla lakaisevat harjoittelun merkityksen alas, ja myös nostavat kiekon merkitystä aivan liian ylös. Kiekko kaarsi oikealle, minä en tehnyt mitään asiaan eteen... Ei tarvitse treenata, kun otat tästä Vulcania kouraan ja heität yhtä pitkälle kuin Meresmaa. Aikoinaan pituuskiekot olivat Eagleja, nykyään ne ovat kontrollikiekkoja. Ratasuunnittelu on ainakin Suomessa mennyt siihen, että väylällä on pysyttävä ja skippejä vältettävä, joten suosittelen sitä kontrollikiekon hankkimista. Eaglea ja Firebirdiä bägiin ja väyläosumat nousevat uusiin lukemiin. Tietty, jos tilaa on, niin ei kun paukuttamaan nopeaa kiekkoja ilmojen teille. Ei ne yleensä lennä kovin kummoisesti, jos ei ensin osaa heittää Eaglea ja Firebirdiä. Harri: Allekirjoitan ohjeesi periaatteessa, mutta itse opettelisin vauhdin heti aluksi. Tiedän monia pelaajia, jotka eivät ole koskaan opetelleet vauhtia, koska se olisi nyt liian vaikeaa, kun ihan hyvin menee ilmankin. Vaikka tietenkin vauhdilla menisi paljon pidemmälle paljon helpommin. Se vain vaatii sen, että malttaa hetkeksi taantua taidoissaan, jotta voisi kehittyä paremmaksi. Miksi siis pitäisi opetella vauhditon heitto, kun sitä kuitenkin tulee harvemmin käytettyä? Kontrollikiekoilla heittämisen ohella suosittelen opettelemaan hiljaa heittämisen taidon. Se on yllättävän hankalaa, mutta palkitsee lyhyillä, kapeilla väylillä.
Niin kovin tuttua on tämä. Heittelin ensimmäisen kauden enimmäkseen bossia, dessu, groovea lähes jokaiselta tiiltä ja muutenkin ja tietenkin aina täysillä riuhtaisten. Oli se kamalaa pään seinään takomista. Toisella kaudella aloin vähän järkiperäistämään peliä: a) opettelin heittämään paremmalla tekniikalla, ei enää täysillä, vaan aluksi noin 50% teholla ja siitä pikkuhiljaa kovempaa. (edelleen silti nopeat kiekot repussa) b) harjoittelin heittämään midareita ja puttereita Nyt on menossa kolmas kausi. Bägistä löytyy tällä hetkellä enimmäkseen sidukkaa, roadrunneria, roceja, sekä puttereita. Nopeat kiekot ovat lähinnä pommittamiseen ja foreen. P2-putteri lentää tällä hetkellä parhaimmillaan n. 80 metriä luotisuoraan. Pidemmälle kuin mikään kiekko ekalla kaudella millään tapaa. Omat suositukseni aloittelevalle: 1) opettele heittämään ilman vauhtia, niin kauan että heittotekniikka tuntuu hyvältä. ja ei missään nimessä heti täysillä, vaan pikkuhiljaa kovuutta lisäten. 2) opette ensin draivaamaan putterilla. putteria ei tarvitse heittää kovaa, että se lentäisi johonkin. 3) opettele heittämään suoraan.
oho. :) fixed.
Toi ei oo 8-reikä vaan näyttäs 7-reiältä:) 8-reikä on ns. kallioväylä.
Kerropa sitten seuraavaksi, mitä sulla siellä bägissä sitten oikeasti on. Millä heität millaisissakin paikoissa, mikä toimii ja mikä ei? Olisi kiinnostavaa lukea, koska itse aika aloittelevana heittelijänä samoja teemoja pohdiskelee.