Jälkiruoan maku suussa

Se, joka on sattunut aprikoimaan, mistä ihmeestä tuo blogin ylälaidan erikoinen header-kuva on näpätty, saa nyt vastauksen: kuvassa on korkeuserosta hurmioituneita frisbeemaratoonareita tyhjentämässä bägiä Jämin viimeisellä väylällä. Lisäbonuksena kuvaan on mahtunut erikoinen vieras: EU:n ilmastotutkijoiden 75-metrinen ilmalaiva Pegasos.

Moni minkäänlaista esitystä valmisteleva tietää vanhan viisauden että aloitus ja lopetus jäävät parhaiten ihmisten mieleen, ja kun ne tehdään säpäkästi, jää koko esityksestä särmä kuva vaikka keskellä olisinkin vähän keskinkertaisempaakin huttua. Jämin radasta on todettava että eritoten loppuun on osattu säästää sellainen herkkupala että suupielet vetää väkisinkin virneeseen vaikka väyläopasteet ja korit olisi siinä välillä olleet enemmän tai vähemmän hukassa.

Tässä kuvassa ollaan jo päästy alas asti. Tosin kiekot ovat levällään jossain tuolla rinteessä…

Jämin rata kulkee tosiaan Jämin lentokentän vieressä kumpuilevaa harjua pitkin, ja ylhäältä onkin hämmentävän pitkät näkymät horisonttiin. En minä ainakaan muista että näinkin lähellä Pohjanmaata tällaisista näkymistä päästään kovin usein nauttimaan. Harjulla on kaiken kukkuraksi vielä näkötorni jos visiot ei muuten riitä.

Mutta takaisin väylään 18. Paikallisfakiirina Väyläbongarilla on tällä kertaa varmaankin jokaiselle suomalaiselle (ja aimo joukolle ulkomaalaisiakin) frisbeegolfaajalle tuttu mies: Tomoottajien oma poika, Tapani Aulu. Korkeuseron lisäksi väylässä on haasteena lentokentän suunnalta mahdollisesti navakkana puhaltava tuuli.

– Jos väylällä on vastatuulta ja bäkkäri lähtee ylös, on tällä väylällä erittäin helppo heittää tiiltä taaksepäin, Tapani kertoo.

Lisämausteena väylältä löytyy OB-alueet sekä lyhyeksi jääville että myös liian pitkille heitoille. Nämä takaavat sen, että heitossa pitää olla riittävästi poweria mutta sitäkin enemmän kontrollia jos alas haluaa kunnialla sijoittaa. Muutoin tyyli on melko vapaa eikä suosi välttämättä sen enempää vasen- kuin oikeakätisiäkään, saati rysty- tai foreheittäjiä.

– Kisaajien suosikkiheitto lienee matala forehysse tai jopa upsi. Bäkkärilläkin on upeita heittoja nähty, mutta myös niitä heittoja, jotka flippaa ja päätyvät koko harjun toiselle puolelle. Kuulemma on saatu jopa sen Jämi Areenan seinän taa, eli vähintään 100m liian pitkälle ja saman verran oikealle, Tapani nauraa.

Itse ämpyilin tiillä hyvän aikaa nähtyäni edellisen ryhmän latovan hehtaaripyssyllä puoli kassillista kiekkoja kadotukseen. Lopulta purin hampaat yhteen ja pistin S-PD:n matkaan tiukassa hyssessä rystyllä, tarkoituksena pommittaa vain varma tasaiselle, eikä niinkään edes puttipaikan kanssa flirttaillen. Tuloksena tästä oli PD-hautakivi.

Kaikenkaikkiaan, yksi hitonmoinen alamäkipommitus, ei silti ylipitkä vaan tarkkuutta vaativa. Kyllähän se Väyläbongarillakin tällaisen väylän jälkeen alkaa Gripistä pohja pilkottamaan ja sen jälkeen lähdetäänkin etsimään niitä kaikkia 20 kiekkoa…

Matka jatkuu

Viime viikonlopun Turun seudun frisbeemaratonilta tarttui haaviin aimo annos huikeita väyliä, ja sen lisäksi toki männävuosien kuva-arkusta löytyy lisää. Blogi tulee etenemään noin kahden-kolmen viikon pätkissä kesäkauden ja luultavasti osan syksyäkin, keskittyen kuumimmalle frisbeegolfkaudelle ja talven vääjäämättä lähestyessä (yäk) tapaamme kenties harvemmin välein. Kova tarkoitus on raapia se tavoittelemani 100 rataa kasaan tämän vuoden puolella ja en epäile hetkeäkään etteikö lähes joka radalta joku helmi löydy.

Tällä hetkellä Väyläbongari mahtuu juuri ja juuri TOP10-listaukseen joten laakereille lepäilemään ei ole aikaa suuremmin jäädä. Pistetäänpä sen verran panosta että tulen arpomaan kaikkien 31.12.2014 edelläni olevien kesken jotain spesiaalia. Vielä en kerro mitä se on, vaan jätetään se vielä salaisuudeksi. Mutta kisa on päällä. 😉

Nyt ei muuta kuin väylävankkurit liikkeelle joka iikka. Tänäänkin tilille napsahti taas uusi rata. Rolliva kiekko ei sammaloidu.

Ensi kertaan!

1 kommenttia: