..ne ei pysty pysäyttää meit. Hyvin lähtikin yhden väylän ajan. Toisella väylällä avaus metrin lyhyeksi outtiin, dropzonelta 8 metriä vajaaksi ja putti yläpantaan. Siltä väylältä piti ottaa kakkonen, ei vitosta. Väylältä nro 18 otin hyvän kolmosen ja pelaaminen oli kivaa. Ykkösväylällä heitän pelisuunnitelman mukaan korille, myötätuuleen en heittänyt korille vaan koivuihin 25 metriä lyhyeksi. Ei haittaa, helppo lähestyminen hyssetti kuuteen metriin. Putti alaraudan sisäreunasta pystyyn ja kieri outtia kohden, pysähtyi kuitenkin 30 cm ennen. 9-metrinen paluuputti alarautaan ja taas vitonen.

Neljän väylän jälkeen kaksi yli. Piti olla kaksi alle. Joku sanoo: ”ei auta itku markkinoilla”. Pakko oli ryhtyä pelaamaan paremmin. Pari väylää vielä takelteli, kunnes alkoi onnistua. Väylät 4-7 kolme alle ja pääsin vihdoin alle radan par:in. siihen loppui se hurmos ja piti odottaa toiseksi viimeiselle väylälle saakka seuraavaa birdietä. Lopputulos kaksi alle = 58.

Pari alle riittää jaettuun neljänteen sijaan, Jussi ja Ville kärjessä 55:llä. Paljoa en siis vielä hävinnyt noilla parilla vitosella, olin varma että kärki olisi pelannut korkeintaan 52. Hyvällä fiiliksellä pystyy nyt lähtemään pelaamaan hyvin. KIISsuleille.

Perjantai on treenipäivä. Aamulla lyhyen tietokoneella vietetyn työhetken jälkeen paineltiin radalle. Lämmiteltiin ja heitettiin treenikierros. Ykkösväylä mittaa miestä, ahtaaseen ob-väliin pitäisi heittää 130 metriä, oikealla lampi.

Ykkösväylän jälkeen heitetään kaksi kinkkistä par-4:ää, joilla joutuu heittämään kaksi aika hyvää heittoa päästäkseen birdie-putille. Merenranta väylä on yksi suosikeistani, väylänä ei mitenkään mullistava, mutta muuten (ympäristöltään) mahtava! Etuysi päättyy vielä yhteen kinkkiseen par-4:ään, jossa joutuu taas pelaamaan aika hyvin birdien ansaitakseen.

Takaysi alkaa avoimella ja sitten mennään ahtaalle metsään. Vaihtelevia väyliä, ja tarkkana pitää olla. 18. väylä viimeistelee radan hienolla vedenylityksellä. Treenikierroksela heitettiin useita heittoja ja pelisuunnitelma löytyi aika hyvin. Maailmanmestarikin antoi vielä vähän vinkkejä, niin homma alkoi toimia 🙂

Lounastauon jälkeen suhattiin takaisin radalle ja lähdettiin Lindbergin veljesten kanssa parigolfiin. Etuysi 9 alle. Ei siinä muuta. Takaysi alkoi kehnosti. ”Sössittiin” 153-metrinen ylämäki par-3, eli saatiin kolmonen. Sen jälkeen ryvettiin melkein radan melkein helpoin väylä, Jussi heitti mihin sattuu ja meikäläinen täyttä puskaan. Viimeiset 7 väylää 7 alle. Parigolfin tulos siis 44, varsin kohtuullinen. Yksinään pelattuna homma olisi ollut aika kehnoa, putti toimi hyvin, mutta draiveissa pitää olla huolellisempi (toki parigolfissa tuli vähän yritettyä ja sohellettua, mutta kuitenkin).

Hotellin sauna oli tänäänkin lämmin ja ravintolan kautta unille. Huomenna kiessille klo 11.

SM-kisat ovat onnellisesti takana päin, voittajat saatiin selville kaikissa sarjoissa, lämpimät onnittelut erityisesti Jesselle Suomen mestaruuden uusimisesta.

Jotkut viisaat miehet ovat sanoneet, että pelaamista ja TD:n pestiä ei kannata hoitaa samaan aikaan. Huolimatta vahvoista taustajoukoista, kyllä ne vaan toisiaan syövät, ei sille minkään mahda. Olen siis viisaiden miesten kanssa samaa mieltä. Konkreettisimmin homma tuntui ensimmäisellä kierroksella, kun puoli kierrosta keskityin järjestämiseen enkä pelaamiseen. Myöhemmillä kierroksilla pystyin irtautumana melko hyvin järjestämisestä ja pelaaminenkin sujui kohtuullisesti.

Finaalissa peli ei siitä huolimatta lähtenyt oikein käyntiin, vasta viimeisillä väylillä. Ennen kahta viimeistä väylää tiesin, että kahdella birdiellä pääsen sd:hen kakkossijasta. Ensimmäisen pelastin n. 20 metrin putilla, enkä ehkä koskaan ole ollut niin fiiliksissä. Viimeisellä väylällä oli huomattavasti helpompi ottaa se kakkonen. Avaus tuntui hyvältä, feidasi outtia kohden, mutta luulin sen olevan silti sisällä. Eipä ollut ja bogi korttiin, jonka ansiosta jäin viidenneksi. Harmittaahan se, mutta sille ei voi enää mitään.

Oulun kisa on seuraavaksi kalenterissa. Meresmaan Jussin kanssa saavuttiin juuri kauas pohjoiseen. Tänään käydään tsekkaamassa powergripin uutta myymälää, huomenna lähdetään treenailemaan rataa ja pelattaneen myös parigolf. Helmeä keskittyä taas tähän kisailuun!

Tässä vaiheessa vielä suuri kiitos SM-kisojen taustavoimille ja ydinryhmälle. Olihan se hauskaa!

Finaalikierrosta lähdettiin pelaamaan Sandströmin, Mökkelikökkelin sekä Stenfeltin kanssa ja sain aivan mahtialun. Ykköseltä helpohko vitonen, kakkoselta pienehköllä jännityksellä saareen ja kakkonen, kolmoselta puttimissillä (myrskytuulessa) nelonen (par) ja kolmoselta nostokakkonen (jo kolmatta kertaa). Neljän väylän jälkeen siis kolme alle; helmistöö!

Vitosella lähestyminen lipsahti pyltsiin, josta oli pakko putata takaisin väylälle ja tyytyä bogiin. Mutta ei se mitään, kutosväylältä oli tullut vain helppoja birkkuja toistaiseksi. Gameplänissä lukee, että kaiken yli korille (par 4), mutta lyhyeksi ei saa jättää. Luonnollisesti jätin. Kolmen puuosuman ja puttimissin avulla kuutonen. Etuysille sain puristettua vielä yhden birdien, joten kokonaistulos yksi alle, joka oli lievä pettymys unelma-alun jälkeen, mutta silti ihan kelpo tulos. Tasoissa vielä Stenfeltin kanssa sijalla 10.

Oscar alkoi pelata tosissaan, minä taasen säilytin tasoni. Ei suuria mokelluksia, perus-paria jatkuvasti, kun Stenfelt otti birkkuja. Väylällä 14 puttasin metrin pitkäksi lampeen ja otin bogin. 16:lla lähestyin lampeen ja bogi. Olin Stenfeltiä perässä varmaan kuusi heittoa, joten haaveena oli päästä maaliin suunnilleen ehjin nahoin. 17:ltä pitäisi ottaa birdie, jotta pääsisin pariin. Tuli bogi muutaman metsäheiton avulla. Lopputulos kierrokselta 68, kaksi yli parin. Pettymys.

Ei suuria mokelluksia, myrskytuuli aiheutti välillä ongelmia. Harmin paikka, oli hyvät saumat pelata kympin sakkiin, mutta taisin jäädä 15:nneksi (varmaa tietoa tuloksista ei ole). Positiivista koko hommassa on se, että kahtena viimeisenä päivänä putti tuntui jo tosi omalta . 6-8 metristä puttaaminen oli pääosin jopa kivaa, kun tiesin että valtaosa uppoaa. Tällöin epäonnistumisetkaan eivät harmita niin paljon, koska luottamusta tekemiseen löytyy. Olisi kuitenkin tosi kivaa, jos tällainen fiilis olisi jo ennen kilpailuja.

Kokonaisuutena kilpailusta jäi harmittamaan kolmoskierroksen kakkosväylä(josta ei todellakaan voi ottaa kutosta) sekä finaalikierroksen muutamat tössit. Kilpailu oli siis kohtalaisen ehjä kokonaisuus alusta loppuun asti. Tosin hyvälläkään pelillä ei olisi ollut mitään asiaa neljän joukkoon, joten kilpailukokemusta ja heittorutiinia täytyy vielä kerätä. Sitten voin haastaa maailmanhuiput.

Nyt ajellaan kotia kohti perämeren ympäri ja kotona alkaakin valmistatuminen SM- kisoihin ja mahdollisesti myös Tammisaaren kilpailuja varten.

Kiitos kalaherkut Nygrenille, sieltä saat maailman parhaat kalaherkut!