Matka on alkanut, muut suomalaisethan ovat jo paikan päällä, meikäläinen lähti vähän matti myöhäisenä vasta sunnuntaiaamuna. La-iltana kymmenen aikoihin olin lähdössä hakemaan autoon unohtunutta lompakkoa, kun puhelin soi. Erikoinen numero ja la-illalla, kuka se voi olla? Ystävällinen heppu soitti ja kertoi löytäneensä lompakon hetki sitten kadulta. Jaahas, kävin noutamassa lompakon ja kiittelin kovasti, olisi voinut olla nihkeä lähteä reissuun 5 tunnin päästä ilman lompakkoa. Kas kun ei ollut passi.. Muutoin kaikki on kohdallaan, väsyttää jonkin verran, mutta nyt (silloin kun kirjoitin tämän, lentokentällä on hyvää aikaa kirjoitella) olen Münchenissä ja kohta pääsen koneeseen. Saksan lentokentällä securityhenkilö väitti kivenkovaa, että mun puttereissa on metallia, koska ne näkyivät sinisin taulussa. Pitäisköhän tarkistaa, onko ne laillisia?
USDGC on frisbeegolfmaailman kiistatta arvostetuin tapahtuma. Vähintään 100 maailman kovinta pelaajaa osallistuu turnaukseen, ja moni kova nimi voi jäädä jopa 100 ulkopuolelle. Henkilökohtainen historia ei ulotu kovin kauas, mutta kolme kertaa olen ehtinyt jo Rock Hillin tulimuurahaisia käydä väistelemässä.
*Vuonna 2006 tein muutaman kuukauden frisbeeuraa jenkeissä, ultimate painopisteenä. Samalla reissulla sain anottua liitolta maapaikan usdgc:hen, ja pääsin haistelemaan suuren maailman tuulia. Tulos ei ollut kovin kummoinen, jonkin verran yli par:in, sijoitus oli 77. Ei ihan rahoille (eli kuuden heiton päässä). Ensituntuma tuli Winthrop goldiin, ja muutenkin oli hauska reissu. Nöyräksi ne keltaiset narut teki..
*Vuoden tauon jälkeen 2008 suuntasin toista kertaa kisaamaan. Rata oli tuttu, fiilis oli tuttu ja reissukin tuttu. Oli huomattavasti helpompi lähteä tavoittelemaan jotain. muistaakseni tavoitteena oli ihan selkeästi pelata 50 sakkiin, ehkä jopa 20-30 sakkiin. Kahdessa vuodessa narujen julmuus oli ehtinyt unohtua. Tulokseksi tuli 1 yli par:in kierroksilla 70, 75, 64, 64 (par 68), mikä oli ihan kohtuullinen, ja sijoitus oli 59. Taso oli noussut huimasti (tai rata helpottunut), koska pari vuotta aiemmin 5 heittoa huonommalla tuloksella oli samalla sijalla. Tuloksen paranemisesta huolimatta en ollut kovin tyytyväinen, vaikka hyvä maku viimeisistä kierroksista jäikin..
*Viime vuosi oli odotusten vuosi. Pelasin elämäni parhaan kauden SM-hopealle ja suuremmissa kisoissa pääsääntöisesti 5:n sakkiin. Tunsin olevani iskussa. Sitten mentiin taas sinne narujen väliin, ja pettymys oli taattu. Kierrostulokset 75, 68, 66 ja 66 johtivat 3 yli par:in tulokseen, eli huonompaan kuin aikaisempana vuonna. Viimeisestä kierroksesta muistan tasan sen, että olin kahden väylän (kenties helpoimpien) jälkeen 3 yli. Sen lisäksi yksikään putti ei uponnut. Siihen nähden 2 alle oli varsin hyvä. Sijoitus 87., 59:lle olisi tarvinnut 7 heittoa paremman tuloksen kuin vuotta aikaisemmin, eli taso nousee koko ajan.
*Vuosi 2010. Odotukset ovat korkealla. Presidents cup ennen usdgc:tä poistaa viimeisetkin jännityksen rippeet. Radan piti olla helpompi muutamien muutosten myötä, mm. 9. väylälle tuli buncr -sääntö ja ko. väylällä sössin viime vuonna kahdesti pahasti. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat, kaikilla väylillä pelataan ”oikean golfin” outti -säännöllä. Jos heität outtiin, saa penalttia ja heität uuden heiton samasta paikasta. Mun mielestä toi sääntö on hyvä. Muutenkin frisbeegolfissa pitäisi olla toi käytössä, MUTTA siitä pitäisi seurata väylien leventyminen, jotta nähtäisiin hienompia heittoja. Tällöin homma kehittyisi siten, että hyvät pelaajat voivat heittää näyttäviä heittoja ja vain rajummin epäonnistuneista rangaistaisiin. Tällä hetkellä usdgc:ssä voi aika monessa paikassa heittää melko hyvän heiton (alle 15 m korista tai keskelle väylää ja muutaman metrin pyörähdys) ja olla outissa. Siihen toi uusintaheittosääntö on aika kova. Faktaa lienee kuitenkin se, että kärkiäijien kierroksiin ei ennenkään ole kovin montaa outtia mahtunut, joten tulokset tuskin siellä huononevat. Sen sijaan me keskikastin ja sitä huonommat tuupparit saamme tuntea sen nahoissamme, TAI sitten pitää olla merkittävästi huolellisempi. Taidan olla huolellisempi. Sääntömuutos muuttaa pelin luonnetta merkittävästi. Tekisi mieli heitellä putterilla koko rata..
Mitenkäs sitten ne väylät ihan oikeasti pitäisi pelata?
1. helppo juttu, putterilla siihen aukkoon ja kakkosta korttiin. Joidenkin mukaanhan tällä väylällä ei voi heittää outtiin (ajattelin itse samoin ennen viime vuotta), mutta olen eri mieltä. Been there, Done that, got the penalty.
2. väylällä heitän avauksen joko pro wraithilla ilmassa tai TD:llä rollerina. Koskaan en ole siinä rolleria koittanut, mutta se näyttää niin helpolta, että aion treenatessa koittaa. Kakkos heitto sitten putterilla, mikäli avaus menee sinne mihin pelikirja käskee.
3. on jostain syystä mulle helppo. Viime vuonna ongelmaksi meinasi tulla väylän pituus, kun putterikin meinasi liukua pitkäksi. Heitän kovaa vakaalla putterilla suoraan. Ja otan taas helpon birdien.
4. väylän puut ovat varmasti kasvaneet viime vuodesta, vaihtoehtoja on rolleri, suora tai putteriannukka. Se on vielä täysin auki.
5. tuo myös harmaita hiuksia. Varsinkin kakkosheitto lammenrantaa pitkin. Pitäisi päästä suoraa väylää mahdollisimman pitkälle, kummallakin puolella outti. Avauksen heitän joko MD2:lla tai TD:llä. Täytyy kokeilla. Kakkosheittoon on samat vaihtoehdot, riippuen kuinka pitkälle pitää päästä. Kolmas heitto toivottavasti hyssenä mukille, mutta kun siinäkin haittaa vielä se lampi.. Olen par:iin erittäin tyytyväinen.
6. on helpohko, hysse kaiken ympäri DD:llä tai Bossilla. Nyt pitää olla vaan huolellinen, ettei lipsahda lampeen, kun joutuu heittämään tiiltä uudestaan. Tässä erityisesti birdiehakuisuus ei ole enää niin voimakas kuin ennen johtuen sääntömuutoksesta.
7. on radan ”pakkokakkonen”. Järjetön pommihysse PD:llä sen bambuaidan yli ja kakkosta korttiin.
8. on hieno väylä. Todellinen metsäväylä. Tullen heittämään sen TD:llä annukkapuolelta ja putterilla sitten kakkosheittoa, mutta tässäkin täytynee kokeilla.
9. Tästä alkaa sitten pelit. Kaksi hysseä ja kolmonen korttiin. Ennen heitin avauksen PD:llä, nyt sitä pitää vähän miettiä -  jälleen sääntömuutosten vuoksi.
10. Eagle mahdollisuus jos kättä ja päätä riittää. Tuskin yritän, rankaisee liikaa. Pari putterihysseä ja helppo birdie.
11. Murheenkryyni. Avaus todennäköisesti montun pohjalle vasemmalle, josta rolleri, joka kääntää varmasti oikealle. Tänä vuonna ei riitä, että käy sisällä vaan nyt pitää jäädä. Saa nähdä kuinka käy. Tällä väylällä olen rypeltänyt kaikista eniten. On varmaan enemmän seiskoja ja kutosia kuin nelosia ja vitosia.
12. Bossi/DD, eagle mahdollisuus, riippunee avauksen tasosta ja kelistä mikä on järkevää. Joka tapauksessa pakko saada birdie.
13. 888 tällä säännöllä on julma. Väylä on ollut tunnettu (tai en tiedä onko se ollut tunnettu, mutta noin olen ajatellut) siitä, että siinä voi ”seiftata outtiin”. No, enää ei voi. Putteria tulee varmaan sinne väylälle heitettyä. Viime vuonna heitin hyvän pommihyssenkin, joten sitä joudun harkitsemaan.
14. Sitten voi hengähtää, tavallaan. Tulevilla väylilläkin voi sössiä, mutta niistä ei pitäisi tulla ihan yhtä suuria kaloja. 14. on muutettu ainakin caddie bookin mukaan naurettavan vaikeaksi birdieksi, saa nähdä mikä on todellisuus. Siitä on pakko pelata kolmosta.
15. on ollut aina myös mulle vaikea. Tänä vuonna meinaan heittää avauksen DD:llä, jos ei tarvitsis repiä niin paljon ja saisi vielä skippiapuja.
16. MD2 ympäri tai PD välistä. Muistaakseni MD2 ei jaksa ihan perille, mutta on turvallisempi. Katsotaan treenien jälkeen.
17. Saariväylien äiti. En tiedä minkä muotoinen saari on tänä vuonna, mutta sen tiedän, että moni pelaaja joutuu tyhjentämään kassinsa ja ottamaan ison kalan tai kaksi. Joka tapauksessa heitän putterilla, minne heitän, on toinen juttu. Riippuu täysin saaresta.
18. Sääntömuutoksen vuoksi heittänen tässä avauksen putterilla tai midarilla, kakkosheitto en tiiä vielä millä, riippuu kuinka kauas putterilla pääsee siihen mäkeen.
Kas näin päästiin kierros loppuun ja tulokseksi tuli sellainen 60-63, eikä yhtään bogia. Ihan kohtuullinen aloitus, kiristetään sitten myöhemmin lisää 🙂

Koko frisbeegolfmaailman ykköstapahtuma lähestyy. Muutama päivä lähtöön, sunnuntaiaamuna klo 6.55 ilmahansan nokka kääntyy kohti Muncheniä ja sieltä Charlotteen. Myöhään ollaan liikkeellä, mutta hoidetaan viimeistelyharjoitukset täällä Suomessa, niin tuskinpa siitä mitään ongelmaa saadaan aikaan. Kisaamaan Suomesta lähtee meikäläisen lisäksi Janne Kotka (ATD Presidents Cup), Jussi Meresmaa (Viime vuoden usdgc -sijoitus 9.), Toni Asikainen (SM-pronssimitalisti), Jesse Heinonen (Suomenmestari 09&10) ja kauden komeetta Seppo Paju (jun-16 maailmanmestari, jun euroopanmestari). Kovia jätkiä.

Viime viikon torstaina heitin lausteella hyvän draivisetin ja puttailinkin jonkin verran. Päätin kerrankin aloittaa treenin puttaamisella ja tunnin verran vietin aikaa puttikoreilla. Mitään mullistavaa ei rakentunut, rutiinia nyt pitää vaan saada. millään muulla ei ole väli, kunhan kaikki alle 8-metriset uppoaa. Se on ihan yksi lysti heitänkö 20:stä alarautaan vai täyttä ohi, kunhan alle 8:sta metristä uppoaa. (Ainakaan tällaisella kahden viikon valmistautumisajalla tuskin säästää hirveästi heittoja panostamalla pitkiin putteihin).

Draivisetti oli hyvä. Rollerikulma kuntoon, perusliikerataan totuttelua ja kiekkojen käyttäytymiseen syventymistä. Rolleria tarviin yhdellä tai kahdella väylällä. Ehkä kakkosella ja joka tapauksessa 11:llä. (ks. caddie book tästä). USDGC:n rata on siitä erikoinen henkilökohtaisella tasolla, että siellä on väyliä, joista par -tulokseen olen täysin tyytyväinen. Luonnollisesti birdiet on tehtävissä, mutta mokeltamisen vaara on niin suuri, että otan mieluummin sen helpon par:in. Tarkempi gameplan rakentuu luonnollisesti paikan päällä, mutta ajatuksia laitan vielä ennen lähtöä.

Eilinen kirpeä syyspäivä ajoi meikäläisen urheilupuistoon lyhyelle n. tunnin puttisetille. Liekö syy torstaissa, vai viikonlopun Sappeen kierroksessa, mutta kivaa puttaaminen oli. 7-8 -metriset on helppoa kauraa (tosin niiden pitäisi olla vielä helpompaa, jos ne haluaa kaikki upottaa nelipäiväisessä kisassa), lyhyemmät niin helppoja, että naurattaa..

Fiilis on hyvä, taival kohti Ameriikkaa ja shortsikelejä lähestyy.

..ja voitto haettiin! Kukkulan kuninkuus tuli uusittua. Kisan taso nousee vuosi vuodelta, ja helpolla ei irronnut tänä vuonna.

Lopulta kahden heiton turvin pokkasin pystin, mutta jännitystä riitti viimeiselle väylälle saakka. Lauantain jälkeen viiden heiton takaa-ajoasema ei ollut mitenkään herkullinen tilanne (huolimatta siitä, että lauantaina kilpailua johtanutta pelaajaa ei ole vielä koskaan kruunattu kuninkaaksi), varsinkaan kun ristiselkä-ripatti oli vahvoilla näytöillään kakkosena heiton edellä.

Sunnuntain 25-väyläiselle maratonkierrokselle lähdettiin hyvissä tunnelmissa. Seppo liittyi em. pelaajien kanssa ykköspooliin, valmiina keräämään päänahkoja. Kolmen väylän jälkeen Kimmo jäi heiton jo selän taakse ja Kalle oli enää kahden heiton päässä, eli alku oli meikäläiselle hyvinkin vahva. 7. väylällä tasoitusta tarjoiltiin jo 6-metrisellä putilla, mutta eipä osunut ja Kalle pysyi vielä heitolla kärjessä.

Metsäosuuden kuudella väylällä kiipesin turvallisen tuntuiseen kolmen heiton johtoon ja olin jo neljä alle par:in. Seuraavalla väylällä Kalle sai vuorostaan yhden kiinni ja pari väylää tuupittiin tasoihin, joten ero oli kaksi heittoa 17 väylän jälkeen. Maailman mullistavimman idean ”hei tästähän voi heittää kaikkien puiden yli” avulla pelasin sitten tuplabogin 18. väylältä. Kalle tuli tasoihin par -tuloksella.

Saariväylä on aina jännittävä, mutta tällä kertaa kaikki osuttiin. Jäin kauimmas, eikä 7-metrinen putti yläpantaan lohduttanut. Kalle meni johtoon heitolla. Seuraava väylä käänsi kelkan, kun otin kakkosen ja menin suoraan johtoon kahdella heitolla. Pääsin vielä neljänkin heiton johtoon, josta Kalle otti yhden vielä kiinni ennen kierroksen päätöstä ja alkavaa finaalia. Samaan aikaan Seppo pelasi hyvin, ja pääsi Kimmon kanssa tasoihin. Finaaliin lähdettiin siis kutkuttavista asetelmista.

Ensimmäiset kaksi väylää pelattiin Kallen kanssa tasoihin, jonka jälkeen Kalle sai heiton kiinni. Seuraavalla väylällä pääsin uudestaan kolmen heiton karulle, mutta finaalin viidennellä väylällä Kalle avasi milliin ja oli kaksi heittoa perässä. Viimeiselläkin väylällä Kalle avasi metriin ja mun oli pelattava korkeintaan kolmonen. Pienellä tärinällä avaus pöpelikköön, juuri ja juuri sisälle. Siitä lähestyminen viiteen metriin hyvin jännittävälle puttipaikalle, mutta upposi kuitenkin!

Seppo ja Kimmo ajautuivat sudden death -ratkaisuun ja neljännellä väylällä Seppo vei kolmannen sijan. Lienee kuitenkin hyväksyttävää hävitä sd sd:ssä maailmanmestaruuden voittaneelle.. Hienot kisat kummallekin, vaikka pienen pettymyksen varmaan molemmat joutuivat nielemään.

Huippukisat! Anssi ja Juha hoitivat homman taas kestävyytensä (sekä fyysisen, että henkisen) äärirajoilla, ja tuloksena paremmat kisat kuin koskaan aiemmin.. Kiitos!

Tämän kisan pohjalta lähdetäänkin sitten Ameriikkaan. Hyvä, kohtalaisen ehjä kisa tuo itseluottamusta. Putti ei kyllä osunut, mutta sitä ei niin paljon lähiaikoina ole treenattukaan, kuin draivia. Draivi toimi hyvin. Tällä viikolla taas treenaillaan, kun ehditään..

Eka kisapäivä (kahdesta) on takana. Vettä satoi, aurinko paistoi ja välillä jopa tuulikin. Sateenkaarikin pilkotti jossain välissä. Ensimmäisellä kierroksella osa meni huuruisissa tunnelmissa, osa huuruissa, pelaaminen oli kivaa. Itse heitin kolme alle radan par:in (65), joka on melko hyvin. Sillä pääsi kakkoseksi, Paimion erikoismies Kalle oli luonnollisesti tuoreimpana Suomenmestarina kärjessä..

Kierrokseen mahtui kaikenlaista, DD2:sta ja putteria. Monta bogia, mutta onneksi enemmä birdieitä. Ratanahan kk:ssa on Lausteen radasta vähän modifioitu versio, kaikkia pikku erikoisuuksia on lisätty. Huomenna pelataan 25 väylää, eli vähän enemmän uutuuksia.. Ratakartat löytyvät tuolta.

Kakkoskierrokselle sitten turvallisesti ykköspoolissa neljän heiton erolla, ja vain heitto kärkeen. Jaetulla kakkossijalla Ristiselkä-Ripatti. Kimmon ja Kallen kanssa aloitettiin vahvasti par:illa ja birdiellä, mutta kolmannella väylällä äijät jättivät mut vähintään epäreilusti taakseen ottamalla kakkosen ja kolmosen, kun otin itse vitosen. No niin onkin epäreilua! Siinä sitten mokelsin täyttä ja olin aika paljonkin perässä, kunnes sain pelin kohtuullisiin uomiin ja viimeisillä väylillä onnistuin kirimään hyvinkin. Pahimmillaan olin 5 yli radan par:in ja pelasin silti par:in (68). Kalle heitti perusvarman 64:n, ja Kimmolle 67.

Huomiselle kärkeen siis viisi heittoa, kakkossijaan heitto. Tulokset launtain jälkeen täällä. Neljänteen sijaan 8 heittoa, mutta turvallisen tuntuinen välimatka voi olla yllättävänkin pieni, kun maailmanmestarieuroopanmestarijatiesmikämestari hengittää siellä niskaan. Saas nähdä minkälainen syysmyrsky huomenna lausteella pauhaa..

Syksy tulee. Syksy on nykyään aktiivipelaajan suosikkiaikaa (tulipa yleistettyä, sanotaan nyt kuitenkin, että mun suosikkiaikaa), ilma on miellyttävän viileä, treenaaminen on pakko lopettaa inhimillisiin aikoihin, kun tulee pimeä, olosuhteet ovat hyvin vaihtelevat, mutta ennen kaikkea; radoilla on vähemmän väkeä. Näin se vaan on, jos oikeasti haluaa treenata tätä lajia, niin aktiivikäytössä olevalla radalla ei kesällä voi sitä tehdä.

”No jos hetken puttailisin tällä korilla..” Jostain kaukaa kuuluu vislaus ja joku heiluttaa kiekkoa. ”Heitä vaan!”, ja täytyy siirtyä seuraavalle väylälle. Mutta. Tämähän on luonnollisesti vain positiivinen ongelma, treenaamiset hoidetaan driving fieldillä/puttikoreilla, radalla kierretään kierroksia. Silti syksyllä kun voi treenata radalla, pystyy harjoittelemaan monipuolisemmin, ja siksi on kiva heittää.

Lauantaina vedettiin Sepon ja Viljamin kanssa supertreenit lausteella. 45 min puttailua, neljä tuntia erilaisia draiveja. Loppuvaiheessa alkoi tuntuakin jo muutaman tunnin heittäneeltä. Koko kroppahan veti luonnollisesti jumiin seuraavana päivänä, mutta sehän tarkoittaa vaan lihasmuistin armotonta työskentelyä. Su-iltana pienen lenkin lisäksi lyhyet puttisetit toivat toivotun palautumisen koko vartaloon, ja alkuviikko on tuntunut taas ihan normaalilta.

Lauantain treeniohjelma oli seuraava;

*puttailua ja pööpöilyä 15 min -> puttirumbaa 40 min

*Lämmittelyt ja lämppädraivit noin 30 min

*hysse&annukka draiveriheitot (eli noin 110-120 -metriset) (1h)

*hysse&suora draiveriheitot (paitsi Seppo heitti tiätty midarilla paremmin) (sama pituus) (1h)

*putterilla eripituiset suorat heitot (60-90 m) (kaaria ei ehtinyt harjoitella) (1h)

*välissä kokeiltiin myös pituusheittoa ja forea ja muuta hölmöilyä, jotta aivot saivat lepoaikaa.  Viimeinen tunti meni luonnollisesti kassin tyhjentämiseen ja erilaisten heittojen kokeiluun. ”Kokeile heittää upsi jalkojen välistä!”

Itselleni tuli vähän sellainen yliyrittämisen fiilis tosta treenistä, aina yritin heittää täyttä ja pitkällä vauhdilla. Lopuksi kun kokeilin parin askeleen vauhdilla 90%:sta heittoa, se tuntui yllättävän tarkalta. Kun treenaa vaikeita juttuja, helpot tuntuu helpommilta..

Ja nyt seuraa vastaus jännittävään otsikon kysymykseen;

Talvellahan ei saa heittää valkoisilla kiekoilla, kun ne hukkuvat hankeen. Kesällähän ei saa heittää vihreillä, kun ne hukkuvat nurmikkoon. Syksyllähän ei saa heittää keltaisilla, punaisilla, oransseilla eikä muillakaan vastaavilla väreillä, koska ne hukkuvat ruskaan. Mitä jää jäljelle? Musta. Musta hukkuu puskaan. Sininen? Sininen hukkuu järveen. Harmaa? Hukkuu asvaltille. Totuus siis on, että jokaiseen tilanteeseen pitää olla erivärinen kiekko. (Tai sitten vaan kassillinen niitä valkoisia ja keltaisia, ja etsitään kiekkoja syksyllä ja talvella.)