Niinhän siinä sitten kävi. Ennen kierroksen alkua fiilis oli maukas, jopa hieman ylilatautunut, mutta tasapainoinen. Jännitys ei tuntunut päällimmäisenä fiiliksenä, vaan itseluottamus oli kohdallaan. Tavoitteena oli pelaista 6-9 alle, ja nousta sillä mitalitaistoon.
Kierroksen musta hetki alkoi ykkösväylältä. 6 metrin birkkuputti osui oikealle puolelle, suhteellisen alas. Tuomitsin sen sisään menneeksi, mutta kori oli eri mieltä. Puhtaasti korin piikkiin en voi laittaa, koska keskellä se ei ollut. Eteenpäin. par:in tuuppailu alkoi kyllästyttää, kun samaan aikaan Seppo otti kaikilta väyliltä birdiet.
Nelosella pelisuunnitelma on putteriputteri. Vaihdoin vähän vakaampaan putteriin, koska tuuli oli yltynyt ja hieman kääntynyt. Laitoin vähän myös annukkaa, koska uskoin sen palauttavan. Ei tullu. Ei ollut edes toivoa. njaa, putterilla milliin ja par – eiku. putterilla metri lyhyeksi outista, ja toisella yrityksella korille. Tuplabogi ei lämmittänyt mieltä. Vitosen avaus jäi vähän oikealle, lähestyminen forella skippirolli outtiin, puttimissi ja tuplabogi. Kutosella liukastus ja lipsautus ja outtiin. Bogi korttiin.
Huhhuh. Eka tuplabogi tuntui pahalta, toisen jälkeen meni fiilikset ja bogi vielä kirsikkana kakun päälle. Oli aika nollata ja aloittaa alusta. Näin jälkikäteen voin todeta, että fokus hieman karkasi à huolellisuus unohtui. Sain pelin kuitenkin kohtuulliselle tasolle, ei metsästä toki birkkuja tullut, muttei myöskään bogeja. 15:llä & 16:lla nostobirdiet siivittivät uuteen nousuun. 17:n putteriavaus oli täydellinen, siitä helppo hysse korille. Tämä nk. helppo hysse oli yllättävänkin helppo, tuulikin antoi oman apunsa ja saatteli p2sen nätisti väärällä puolen tolppia. Tosi helposti. 5 metrin vastatuuliputti yläpantaan ja bogi raapustettiin korttiin. 18:lla piti heittää korille, mutten heittänyt.
Lopputulos 3 päälle, total 3 alle. Njää. vähän jäi kaivelemaan, mutta hyviä osa-alueita oli paljon. Tänään osui pari ikävää puttimissiä, mutta koko vkon putti on ollut unelmallista. Draivit olivat paikoitellen todella hyviä, joskus luokattomia. Kaikessa on vähän säätövaraa. 9. sija on rehellisesti sanottuna pettymys, tavoite oli haukata metallia, ja se oli kyllä täysin omissa käsissä. Kisojen 9 väylän musta hetki (la 16-18, su 1-6, 8 päälle) vei tämän sauman tyystin. Ei auta muu kuin ottaa opiksi.
Väylän 17 kakkosheiton seurauksena kasvoi tatti. Puuhun.
Tapahtuma oli huikea! fasiliteetit kunnossa, tiedotus toimi, kisakylä oli hyvä, ja lämmittelyverkko löytyi. Kiitos Lahden frisbee club!
Rata oli valtaosin huikea, paikoitellen jäi vähän karvas maku. 1-7 on upeaa frisbeegolfia, samoin 13-18. Suomen parhaimmistoa. 8-12 on sitten vähän jotain muuta. On totta, että useimmilla noilla väylillä hyvällä heitolla tulee hyvä lopputulos, muttei ihan kaikilla. On myös totta, että tuuri vaikuttaa lopputulokseen valitettavan paljon. Sitä ei saada täysin koskaan poissuljettua – eikä pidäkään, mutta sitä voi pyrkiä minimoimaan, erityisesti kun kyse on arvokilpailuista. Mutta upeita väyliä on useita; väylä 14 on ehdotonta eliittiä. Oikea par-4 pituutensa ja haastavuutensa puolesta!
Huikeinta oli nähdä uusien kasvojen nousu Suomen eliittiin! Rene Honkanen yllätti positiivisesti, erityisesti jatkuvalla hyvällä pelaamisellaan àmitalitaisto ei ollut sattumaa. Joonatan Häme esitti hienoja otteita ja odotukset ovat korkealla tulevaisuudessa! Samoin Ville Ahokas pelasi itsensä hienolla kokonaisuudella kympin sakkiin! Nämä nimet kannattaa painaa mieleen tulevaisuutta ajatellen.
Meikäläinen siirtyy valmistautumaan USDGC:hen muutaman vuoden tauon jälkeen, tiedossa on draivi-, lähestymis- ja puttitreeniä. Muita lajin osa-alueita ei ole syytä harjoitella, kuten kiekkojen kuivaamista – se sujuu jo todella hyvin.
