SDGO:n ensimmäinen kierros on pelattu. Aamuseitsemältä oli jo reilu 20 astetta lämmintä, joten lämpöä riitti koko kierroksen ajan. Märkä pyyhe oli pelastaja.

Bogey-free jäi haaveeksi, yhteen jouduin nöyrtymään (joskin vain yksi bogi on ihan hyvin). Sen lisäksi yksi 6 metrin puttimissi jäi takaraivoon kolkuttamaan. Muuten pelasin hyvää peruspeliä, ei sankaritekoja, ei romahduksia, tuloksena 53. Paras suoritus oli 13-metrinen kaatuva haaraputti mukiin. Tuuli tuntuu yltyvän ja toiselle kierrokselle lähdetään muutenkin vähän haastavammille väylille (1-2 heittoa vaikeampi kokonaisuus). Bogey-free, siihen pyritään. Saariväylä voi olla kohtalaisen haasteellinen tuulella.

Paul Mcbeth samassa poolissa pelasi 51, Will Schusterick myös 51, Markus Källström 49 (huhujen mukaan). Suomalaiset (ne joista kuulin) heittivät 53:n ja 58:n väliin. Vielä ei ainakaan pankkia räjäytetty, en tosin tiedä mitä Nikko ja Dave ovat pelanneet – sieltä voi tulla vielä aika hämmentäviä tuloksia.. Tulokset päivittynevät linkin taakse jossain vaiheessa

Ismokin hämmentyi tuloksista.

Parin tunnin päästä uudelle kierrokselle, nöyrästi ja hyvällä itseluottamuksella.

Perjantaipäivä kului sadetta odotellessa. Lopulta sade saapuikin, kesti noin 3 minuuttia. Sen jälkeen oli turvallista lähteä parigolfille. Pelasin Tiian kanssa ja toiseksi pariksi saimme liukuväripojat Jallen ja Nilssin. Huikeisiin suorituksiin ei kumpikaan pareista yltänyt, perusvarmat 50 ja 51, Tiian kanssa jäätiin niukasti kakkoseksi. Vaikka puttaaminen on naurettavan helppoa, ei se ihan koko aikaa siltä tuntunut. Muutaman kohdistuslaukauksen jälkeen alkoivat nekin kuitenkin upota.

Henkilökohtaisesti suurimpia ongelmia tulee pitkähköillä (110+ m) tuubiväylillä. Pienen pieni suuntavirhe aiheuttaa muutaman metrin siirtymän loppupäässä ja silloin ollaan useimmiten ongelmissa. Näistä otan helposti ”turhia” bogeja. Huomisen teemana on bogie-free. Birdieitä radalla tulee kuitenkin melko itsekseen, lyhyitä väyliä on joukossa niin paljon (joskin radan par-lukemien mukaan ne eivät välttämättä ole birdieitä, mutta lasken kakkosen aina birdieksi, sanoi kuka mitä sanoi). Sikäli, jos bogeja ei tule, tuloksen pitäisi olla varsin mairitteleva.

Kauden neljännet Eurotourit, tähän mennessä kovatasoisin. Ameriikan ihmeet on mestoilla, ne on paperia. Yleensä Jenkit häviää Eurooppalaisille – erityisesti suomalaisille – puttipelissä. Välillä jopa hävettää katsoa kun Usan poijjaat puttaa. Tässä ennakkofiiliksiä viime vuoden finaalista ja esimakua Amerikan pelitasosta.

Tänä vuonna odotetaankin sitten Eurooppalaisen, mieluiten suomalaisen voittoa. Katseet kohdistuvat Suomen koviten reitattuun pelaajaan; Seppo Pajuun. Noh, ehkä ihan voittoon saakka en usko Sepon nousevan, mutta on mielenkiintoista seurata nuorukaisen otteita, Sveitsistä on otettu opiksi ja uusilla kokemuksilla taas kisaamaan. Toinen kuuma peruna on Leo Piironen, joka Sveitsissä pelasi itsensä hienosti kolmanneksi. Eiköhän kympin sakkiin muutama suomalainen veivata.

Lopuksi vielä pari huomiota. Jenkit on oikeasti aika hyviä, myös mun mielestä. Lisäksi; otsikolla ei ole mitään tekemistä tekstin kanssa. Nämä ihan vain, ettei kukaan menetä yöuniaan.

Tiistaina pelasin kaikki 27 väylää Järvan radalla. Järvan rata kuuluu ehdottomasti suosikkeihini. Valitettavan paljon täälläkin on kakkosten metsästystä, henkilökohtainen mielipide on, että par-4:ia voisi olla enemmän, lääniä kuitenkin riittää. Niistä huolimatta parhaimpia ratoja. Korkeuseroilla leikittely ja luonnolliset esteet ovat parasta antia frisbeegolfissa. Täällä niitä riittää.

27 väylästä puolella kori on jyrkänteen reunalla tai vast, jossa jatkoputille joutuessaan voi olla yllättävän kaukana. Se vaatii aikamoista huolellisuutta, jotta puttirallit jäävät vain painajaisiksi. Onneksi puttaaminen on naurettavan helppoa, niin ei tässä hätää ole.

Radan helmiä, alamäkeen niin paljon kuin lähtee. 192 m (jollen väärin muista).

Kisassa pelataan 3*18 väylää, kukin väylä 27-väyläisellä radalla siis kahdesti. Oma historia Tukholmassa on aika synkkää katsottavaa, sijoitukset eivät ole olleet mairittelevia. Viime vuoden tulokset. Ei 15. sija mahdottoman huono ole, mutta kierrokset ovataika karmeita lukemia täynnä, lukuunottamatta viimeistä. Muistaakseni edellisenä vuonna painin samankaltaisten ongelmien kanssa.

Sveitsin kisan jälkeen olen käynyt heittämässä enemmän kuin pitkään aikaan (keskiarvolla noin 2 krt/vko). Tiistaina kiersin kaikki väylät, ke-to ovat olleet lomapäiviä Tukholman saaristossa, joskin kumpaankin iltaan on kuulunut hyväntuntuinen puttitreeni.

Sveitsistä jäi lopulta kohtuullinen maku, mutta nälkä. Näissä karkeloissa kympin sakkiin pelaaminen vaatii jo aika hyvää peliä, osallistujaluettelo ei jätä kylmäksi. Tavoitteena on nostaa rating 1020:een tämän kauden aikana, joten siltä pohjalta täälläkin pitäisi olla kympin sakissa. Ei kai siinä, hyvää peliä vaan. Huomenna treenipäivä, mahdollinen parigolf ja lauantaina pelaan elämäni peliä.