Sunnuntaille lähdettiin hyvistä asetelmista. Kärki (eli Arttu) heiton päässä, Markus ja Anders tasoissa kakkossijalla meikäläisen kanssa. Kierros sujui kohtalaisen tasaisesti ja hyvin. Markus pelasi hyvin, Arttukin pelasi hyvin, Anders mokelsi hieman, itse olin Artun ja Markuksen kanssa samoilla linjoilla. Kenelläkään ei tapahtunut mitään kovin mullistavaa mihinkään suuntaan koko kierroksella. Itse upotin 6-7 -metrisiä putteja kaikki alkukierroksella, enkä ottanut yhtään nelosta. Itse asiassa yhtään nelosta ei tullut koko kierroksella.

14 väylän jälkeen tilanne oli hyvä, kaksi kakkosta, ei yhtään nelosta, radan par:iin 7 alle (toki siihen kuului yksi eagle..). Taisin jopa johtaa koko kisaa siinä vaiheessa. 15. väylällä alkoi tapahtua. Kohtalainen avaus, paras lähestyminen tähän saakka ko. väylällä. 12-metrinen birdieputti ylämäkeen kokonaan korin ali neljään metriin. Ja hupsis kuinkas kävikään, putti oikealle ylös ja ulos. Vitonen korttiin. Noitahan tulee, no ei tule, mutta tulee silti. 16:lla koko ryhmä otti hienot kolmoset (birdiet), 17:llä muut avasivat minne sattuu, itse 7:ään metriin. Putti väärälle puolella ketjuja (ehkä vähän haparointia nelimetrisen missin jälkeen) ja kolmonen. Ennen viimeistä väylää Arttu johti, Markus ja minä heiton päässä toisena. 18 on karmea väylä, joskaan se ei tarkoita, että se pitäisi pelata huonosti. Avauksella hipsu puusta, ihan hyvälle paikalle. Kakkosheitolla hipsu puusta, talon seinän kautta ihan hyvälle paikalle. Tosin tässä vaiheessa oli kulunut kolme heittoa (penaltin kera) ja muilla vasta yksi. Muut heitti kupille, itse otin hipsun puusta ja lahestyin minne sattuu. Epätoivoinen puttiyritys ja kutonen. Artulle nelonen ja Markukselle kolmonen. Kolme heittoa kärkeen ennen finaalia. Jollen ihan pelannut itseäni ulos voittotaistelusta yhdellä väylällä, niin ainakin tein voittamisen vaikeaksi.

Samalla ryhmällä jatkettiin 9-väyläiseen finaaliin; Arttu ja Markus tasoissa, minä kolme perässä, Anders minua kaksi perässä. Anders otti heti kärkeen birdien, kun Suomipojat ja Markus puttailivat suomalaiseen tyyliin. Toisella väylällä Artun avaus jäi epäonnekkaasti katolle, vitonen korttiin ja muille kolmoset. Neljän väylän jälkeen minä ja Arttu kolme Markusta perässä, Anders meitä yhden. Viidennellä meikäläisellä alkoi käydä joulu. Lähestyminen minne sattuu, 10-metrinen putti alarauden päälle oikeaan reunaan ja kierähti sisään. Birdiet muille paitsi Andersille. Kutosella samanlainen putti oikeasta reunasta kierähti sisään, birdiet muille paitsi Andersille. Kiinniottaminen oli vähän hankalaa, kun Markus otti niin paljon böördejä. Seuraavalla väylällä siihen piti tulle muutos; Markus heitti hyvän avauksen lammen yli, muut puuhun, ja meikäläisen TD mulahti lampeen. Ruotsalaisille birdiet, Artulle nelonen ja mulle 5 (jälleen samanlaisella putilla oikean reunan päältä sisään, välillä vähän parempi, välillä vähän huonompi joulu). Finaalin toiseksi viimeisellä väylällä Anders tuli mun kanssa tasoihin, Arttu oli vielä yhden edellä. Viimeinen väylä (yksi suosikeistani, nro 12); hysse lammen ympäri: Anders avasi puuhun puoleen väliin väylää, Arttu hyvin 15 metrin putille. Yritin pelata varman päälle kuitenkin siten, että pääsen pitkälle putille. Oksan kautta järveen ja ob-4 korttiin. Sillä hölmöilyllä hävisin jaetun kolmossijan. Markus voitti selvästi (finaali 5 alle = 24), Arttu oli toinen (29), Anders kolmas heiton Artusta (25) ja minä katkerasti neljäs heiton Andersista.

Miksi kirjoitin näin pitkästi? Opin jotain. Aamukierroksella pelasin hyvää peliä 17 väylää, viimeisellä väylällä pelasin itseni ulos voittotaistelusta (jälkikäteen voin sanoa näin, tuskin olisin kuitenkaan Markuksen 24:ää pystynyt päihittämään). Finaalissa pelasin itseni kolmella viimeisellä väylällä kakkossijalta ulos mitaleilta. -> Kierrosten loput, tuliko vähän sellainen ”lasketellaan tästä maaliin” -fiilis? Peli ei näköjään kulje itsestään, vaikka se voi tuntua siltä, vaan homma pitää keskittyä huolella loppuun saakka. Ajatusten ei pitäisi harhailla siinä, miten on tähän saakka pelannut (oli se sitten hyvin tai huonosti), vaan siinä mitä tekee seuraavaksi mahdollisimman hyvin. Kantapään kautta oppii monesti parhaiten, toivottavasti tämä oli viimeinen kerta kun sitä täytyy miettiä.

Kisojen tulokset. Valitettavasti kisat olivat järjestelyiltään melkoinen pettymys ja joudun tosissaan miettimään mitä EM-kisojen kanssa ensi vuonna teen. Ei heittoalustoja, ei väyläkarttoja, väyläopasteet liian lähellä heittopaikkoja, heittopaikat merkattu siten, ettei niitä löytänyt enää sunnuntaina, väyläopasteissa väärät pituudet yms. Ehkä siistein juttu on se, että pääsee pois Keski-Eurooppalaisesta turnauksesta laadukkaaseen suomalaiseen turnaukseen. On meinaan vähän eri standardit Suomessa kuin muualla..

Tällä viikolla Ouluun, fiilis on hyvä. Meri-Toppilan rata on ollut henkilökohtaisesti kohtalalaisen suosiollinen, joten oditukset ovat korkealla. Putti toimii, jännityksestä hankkiudun eroon, draivit on kohdallaan, lähestymisetkin onnistuu. Tuntumaa ylläpitävää treeniä pari päivää, tiistai-iltana roadtrip kohti Oulua ja to-aamuna treenikiessille.

Lauantaiaamu alkoi miellyttävään aikaan, startti vasta klo 10. Hyvällä (paahtoleipää ja muroja) aamiaisella radalle ja ykköstiiltä kierros käyntiin. 6 väylän jälkeen 3 alle, ihan hyvässä vauhdissa. 7. väylä on helpohko lammenylitysväylä; 80 metriä lammen yli ja 70 metriä kuivalla maalla, par 4. Helpohko väylä muuttui vaikeahkoksi, kun täräytin avauksen puun latvaan ja siitä oksalle, metrin verran outin päälle. Kinkkiseltä dropilta kuitenkin helppo bogi. 10. väylältä eagle (220 metriä par 5, avaus 130 metriä, lähestyminen putterilla viiteen metriin, kuulostaa ihan par-vitoselta). Loppukierrokselta yksi birdie ja yksi bogi, joten kohtalaisen vaisu kierros tapahtumiltaan. Puttaaminen jännitti pitkästä aikaa oikein tosissaan, yli 8:sta metristä harvoin edes osuin koriin, tosin alta kasista meni kaikki. Tulokseksi 59, eli 4 alle par:in, ei kovin mullistavaa, sillä pääsi kuudenneksi. Kärjessä ekan kierroksen jälkeen, ehkä hieman yllättäen Mats Strömgren tuloksella 55 (samalla tuloksella voitettiin parigolf).

Ykköspooliin itsensä pelasivat Matsin lisäksi Arttu ja Anders Svärd, kakkospoolissa kanssani pelasivat Johannes Högberg ja Markus Källström. Toinen kierros oli aivan eri settiä kuin ensimmäinen kierros. Puttaaminen jännitti edelleen, enkä vieläkään yhtään puttia saanut yli 8:sta metristä, mutta edelleenkään en myöskään missannut lyhyempiä. Toisella kierroksella onnistuin välttämään bogit (otin taas eaglen), ja pelaamaan hyvin birdieitä. Kierroksella ei ollut huippukohtaa, peli oli tasaisen hyvää, lukuunottamatta nelosväylän puttia selällään maaten 2,5 metristä. Kierrokselle vivahteikkuutta toi tunnin mittainen sade. Sateenvarjohan oli tietysti autossa, siellä se ei pääse kastumaan. Samoin sadetakki. Siitäkin huolimatta peli pysyi uomissaan ja kakkoskierroksen tulokseksi varsin hyvä 54, 9 alle. Sillä noustiin kohisten jaetulle kakkossijalle. Arttu kärjessä, Markus ja Anders tasoissa mun kanssa. Tulokset spekulointia varten.

Rata on sen tyylinen, että bogit pitäisi välttää melko helposti (kunhan ei osu rakennuksiin) ja tilaa heittää pääsääntöisesti on. Kovin mullistavia eroja yksittäisillä väylillä ei siten saa aikaan, mutta väylä kerrallaan pitää pelata hyvin. Huomenna selviää kisan voittaja, tällä hetkellä siihen on vielä 4 varsin varteenotettavaa ehdokasta. Markus vetäissee jonkun 52:n huomenna (se on sen tapaista), joten siihen kelkkaan kun hyppää, niin voittotaistelussa ollaan vahvoilla.

Ryanairin karjavaunu johdatteli kourallisen suomalaisia British Openiin Wivenhoe parkkiin Essexin yliopisto-campukselle mittelemään maineesta ja kunniasta. Minä ja Tiia notkuttiin Tampereen terminaalissa, kun Aleksi ja Arttu liittyivät seuraan sattumalta. Päädyttiin ottamaan yhdessa vuokra-auto ja suunnattiin KFC:n kautta radalle. Välillä on vaikea muistaa, että sitä autoa on enemmän vasemmalla kuin oikealla puolella, mutta kaipa siihenkin tottuu..

Kun vihdoin päästiin radalle noin sadannen liikenneympyrän jälkeen (jotka huipentuivat vielä ympyröihin, joissa kaksi on sulautettu toisiinsa) ja löysimme ykkösen tiin, meille selvisi myös, että pelaajakokous alkaa minuutin päästä. Sinne siis.

Mulla oli henkilökohtaisesti aika kovat odotukset tämän kisan suhteen, mutta pelaajakokous murskasi ne haaveet. Keski-Eurooppa on keskieurooppa, tässä muutamia huomioita:

*heittoalustoja ei ole, sunnuntaina varmaan hyvässä kuosissa

*osa väylistä kulkee autoteiden ylitse

*osa väylistä kulkee yliopistorakennusten välissä tai välittömässä läheisyydessä, ja mikä parasta

*jos osut heitolla rakennukseen, saat penaltin.

Juuri näin. Heitän avauksen, ottaa pompun talon seinästä ja pysähtyy korin juureen -> otan helpon kolmosen. Tämä on varmaan pdga:n sääntöjen mukainen pykälä. Aivan käsittämätöntä.

No mutta, radalla on myös siistejä juttuja, alue on hieno puisto, jossa on paljon isoja vanhoja tammia, vimpan päälle hoidettu lampi ja jonkin verran korkeuseroja, joten hyviäkin hetkiä on luvassa. Tänään ehdittiin heittää vielä noin 10 väylää, ja loput käveltiin pimeässä läpi, joten tuntuma on, mutta ei mikään järjetön valmistautuminen. Ei tosin ole mitään ihmeellistä (tiukkoja outteja tai vast), mikä vaatisi erityistä valmistautumista, joten huomenna hyvillä mielin pelaamaan. Fieldi ei kokonaisuutena ole kovin kova, mutta kärki on aika tiukka. Viiden sakkiin ei pitäisi olla vaikea päästä, mutta siitä jokainen sija ylöspäin onkin isomman työn takana. Kaikki on mahdollista.