Sunnuntaina pelattiin vielä 2 kierrosta ja 6 väylän finaali. Riittävästi, sanoisin. Kahden heiton takaa-ajoasemalla ei ensimmäisellä kierroksella ollut vielä merkitystä, piti pelata vain omaa kierrostulosta. Liian aikainen mies miestä vastaan pelaaminen kostautuu monesti esim. siten, että joku heilahtaa takaa ohi. Yhden C-PD2sen jouduin lahjoittamaan lammen hirviöille puun rungon kautta, kierrokselta tulokseksi hyvä 50. Muut ykköspoolissa pelasivat niukasti huonommin, ja onnistuin nousemaan myös tuloksen 53 heittäneen Mixun ohi kisan kärkipaikalle.

Pikalounas ja autolla suoraan ykkösen tiille (melkein) valmiina lähtemään kisan neljännelle kierrokselle. Neljäs kierros noudatteli pääpiirteittäin hyvin samanlaista kaavaa kuin aiemmatkin kierrokset, mainitsemisen arvoista on kakkosväylän (tunnelin) selättäminen. Henkilökohtaisesti oikea geimpläni oli sittenkin heittää kaksi kertaa putterilla suoraan. Sillä pääsi 12-metriselle putille joka ei kuitenkaan uponnut. Kasiväylällä pääsin myös kokeilemaan eagleä 25 metristä hyvän cut-rollerin jälkeen. Hieman ohi, paluuputti 4 metristä tuulen avustamana ylärautaan. Se siitä eaglestä ja birdiestä. Kierrostulokseksi onnistuin puristamaan 49:n, joka ei tosin riittänyt sivuamaan rataennätystä, sillä Hege painoi aamulla unelmakiessin; 48.

Suomen hienoin frisbeegolftunneli?

Finaaliin pääsin lähtemään turvallisen tuntuisella 4 heiton karkumatkalla. Finaalin avausväylällä liukastuin ja heitin täyttä metsään, nöyrästi pelasin nelosen, vaikka siihenkin oli tekemistä. Mixu heitti myös metsään, sikäli tilanne ei muuttunut mihinkään. Tunneliväylällä heitin minne sattuu ja melkein kaikki muut ottivat neloset, itse jouduin tyytymään vitoseen. 3 heittoa lähemmäs Mixu ei päässyt, finaalin neljännellä väylällä onnistuin saamaan 4 heiton eron takaisin, kaksi väylää jäljellä, homma alkoi olla taputeltu. Otin pari tylsää par:ia ja pääsin tuulettamaan voittoa 2 vuoden tauon jälkeen!

Korsholm Open pelataan todella hienoissa maisemissa, valitettavasti nykystandardeilla 18 kilpaväylän tekeminen tuolle alueelle on haastavaa tilanpuutteen vuoksi. Lampiväylät ovat huikeita, aivan ainutlaatuisia Suomessa. Muistain joitain vuosia sitten taistelleeni tosissaan, että pääsen lammen yli väylällä 14 (n. 130 metriä korille, 110 rantaan). Kuvittelin, että sen on täytynyt johtua vain siitä, etten ole heittänyt niin pitkälle, siksi muistikuvien perusteella arvailin, että väylä varmaan 90 metriä. Ei ollut, nimim. 3 kertaa alle 5 metrin päässä rannasta..

Nyt on aika pienelle hengähdystauolle. Muutaman viikon päästä Australian mestaruuskisoihin, jotka päättävät meikäläisen kisaurakan tällä kaudella. Täytyy sanoa, että maaliskuun viimeisestä viikonlopusta marraskuun viimeiseen viikonloppuun kestävä kisakausi on vähintään riittävän, ellei jopa liian pitkä. Talvella ehtii sitten taas levätä.

Kiitos yhteistyökumppaneilleni;

Discmania Golf discs

Intersport Megastore Länsikeskus

Muistelot on muisteltu. Aamulla jeesattiin radan rakentamisessa, jotta päästiin hienoihin maisemiin pelaamaan. Radalla on muutamia todella herkullisia väyliä, joskin vastapainoksi muutamia todella erikoisia ratkaisuja. Lampi tuli tutuksi useammalle pelaajalle ja siitä lammesta kiekkoja ei tosiaankaan noudeta. Sikäli rata on hyvä, että kakkosten metsästämisestä ei ainakaan voi puhua. Ne ovat todella tiukassa. 15-väyläisen layoutin par on 52, ja sen alle pelaaminen on hyvin.

Ensimmäinen kierros meni lähinnä rataan tutustuessa ja ihmetellessä. mitään kovin mullistavaa suuntaan tai toiseen ei tapahtunut; kertaalleen heitin järveen (tuurilla rannalle – sain td:n takaisin), kertaalleen missain helpon putin. Toiselta kantilta heitin metsän läpi mahdottoman foren korille, ja vitosväylällä hienon hyssen kahteen metriin. Peruspeliä kokonaisuudessaan, tulokseksi 50 ja kakkossijalle.

Toiselle kierrokselle ykköspaikalle lähti Mixu tuloksella 49, ykköspoolissa pelasivat meidän lisäksi Marko Jokimäki, Mikko Mäntysalo ja Viktor Mäki. Alku ei ollut mitenkään juhlava, pitkältä puukujalta (n. 180 m) taas vitonen. Välissä sain pari hyvää kakkosta, kasilla puttimissi. 10-väylällä (ehkä huonoin väylä, jonka olen koskaan pelannut. koskaan.) yritin mennä ryteikön läpi, mikä yleensä on hyvä vaihtoehto, mutta juuri tällä kertaa kävi huono tuuri ja otin vitosen.  Loppuun muutamia hyviä kolmosia, eikä kiekkoja järveen. Tulokseksi kohtuullinen 51.

Mixu etsii ratkaisua ongelmiinsa, paadyttyään kohtalaisen siistille lielle

Mixu pelasi hyvän toisen(kin) kiessi, 50. Pari heittoa olen perässä, huomenna pelataan vielä 2*15 väylää, lisäksi 9 väylän finaali 5:lle parhaalle. Muutaman heiton päässä onkin jo seuraava, joten mitään ei ole vielä taputeltu. Huomenna haetaan nostalginen voitto!

Rewind. Mennään vuoteen 2001 ja syyskuuhun. Harrastan ultimatea ja kuulen, että joku uraansa lopetteleva myy kiekkojaan. Epäröin hetken ja päätän tarttua tilaisuuteen. Laitan spostia ja kysyn kiekoista. ”Sori, myin jo kaikki, golfkiekkoja mulla kyllä on”. Pahus, meni sivu suun. Seuraavana päivänä mieleeni karkaa ajatus pituusheiton harjoittelemisesta. Kätellään kauppa kuntoon; ”Laita mulle pari sellaista pitkälle lentävää ja sitten vaikka yksi putteri (jos vaikka golffihommatkin kiinnostaa). Parin päivän päästä postissa kolahtaa Aviar, XD ja Stingray.

Tuskaisena heitän kiekkoja hiekkakentällä, kaartavat ihan minne sattuu, mutta kun onnistuu, niin lentää kauas. Yritän laittaa annukkaa, golfkiekkoihin kuulemma pitää laittaa, välillä kaartaa sen vuoksi liikaa oikealle, välillä lähtee taivaisiin ja kaartaa vasemmalle (joskaan silloin en ymmärtänyt sen johtuvan korkeudesta). Lähden ultimatetreeneihin ja kerron frisbeegolfkiekoista Kaakisen Mikolle. Mikko, eli ”Mixu” kertoo tuntevansa jonkun Vaasalaisen frisbeegolffarin, joka on järjestänyt Turussa kisoja ja ollut mukana myös ultimatetouhuissa Turussa.

Viikko tästä, menemme Vaasalaisen Jukka Vierin kanssa Vätinpuistoon (joka sattui muuten olemaan 150 metrin päässä kotoa), jossa Jukka on joskus pitänyt kisoja. Jukka näyttää meille väyliä, joita on joskus pelattu ja pelailemme väyliä puihin. Syksy tekee tuloaan, mutta sitä ei ehdi muistella. Käymme Mixun kanssa useita kertoja pelaamassa ko. väyliä, suunnittelemme omia ja kohteina luonnollisesti yleensä puut. Parin viikon päästä Jukka järjestää kisat Vaasassa. Minä ja Mixu lähdetään messiin, pitäähän nähdä, mitä tää homma nyt sitten oikein on. Jonkinasteinen kärpänen on puraissut, sillä matka sujuu rattoisasti väyliä suunnitellessa metsän ja pellonreunoihin.

Korsholm Open 2001 Vanhan Vaasan valleilla, kirkkopuistossa ja raunioilla. Puitteet ovat hienot, isoja vanhoja puita ja siisti puisto. Kiekkoja syövä lampi, johon aloitteleva frisbeegolfaaja upottaa suosikkidraiverinsa melko helposti. Muistan elävästi kun puttaan 2 metristä ohi. Jännitti. Hienoin rata jonka olin pelannut siihen mennessä. Tuloksissa en päässyt kovin korkealle, mutta voitin kuitenkin tulokassarjan (ainoana osanottajana). Palkinnoksi siitä Champion edition Firebird (maksaisi nykyään aika monta rahaa), joka makaa Yyterin lammen pohjassa.

Fast forward; 2011 Lokakuu. Korsholm Open 2011 on käsillä. Viimeksi Vaasassa pelasin noin 5 vuotta sitten, 10-vuotisjuhlakisan aattona sormet syyhyää päästä katsomaan miltä rata näyttää nykyisellään. Välineet ovat kehittyneet, äijäkin on kehittynyt vähän, tilanne on sikäli vähän eri. Korsholm Open yksittäisenä kisana merkkaa tunnetasolla kenties eniten yksittäisistä kisoista, vaikka usdgc onkin vähän hienompi tapahtuma. Mikään ei vedä vertoja sille kipinälle, jonka KO aikoinaan antoi tulevaan talveen – räntää satoi, välillä oli pakkasta, joskus tuuli. Siitä huolimatta hakattiin puttia monta tuntia päivässä.

10 vuotta, aika monta heittoa. Paljon vielä edessä, huomenna ihmetellään mitä Vaasassa on tapahtunut 10 vuodessa.

Viimeinen kierros usdgc:ssä on aina omalaatuinen. Ennen kierrosta tule tehdä valinta, pelaako edelleen järkevästi (ts. onko mahdollista sijoittua), vai lähteekö nauttimaan yksittäisistä hienoista suorituksista (ts. yrittää kaikkea tyhmää). Itse jouduin päätymään järkevään valintaan, ja pelaamaan hyvin. Mahdollisuudet oli vielä vaikka mihin.

Pelasin ihan kelvollista frisbeegolfia, kutosväylällä (nimikkoväylä, eli rantaväylä) heitin heiton joka tuntui hyvältä, sainpa kehujakin, ja se olikin hyvä. Mutta se oli 15 senttiä liian pitkä. Juuri sillä hetkellä stroke and distance tuntui aika epäreilulta, kun kolmas heitto lähti tiiltä. Perus jännäseifti kilometri oikealle ja vitonen korttiin. 8 väylän jälkeen olin ku itenkin par:issa, joten homma luisti ihan kohtuullisesti. Ysillä jouduttiin odottamaan parikin ryhmää ja selvisi, että tuuli vie midareita aika kivasti outtiin. Siitä huolimatta päädyin heittämään MD2:lla, koska tiesin mitä teen, riittävän matala, jotta tuuli ei vie mukanaan. Hyvännäköinen ja -tuntuinen heitto inboundsiin, skippi, rolli, hyppy ja kierähdys ja se päätyi 3 senttiä narun väärälle puolelle. Yritin korjata seuraavaa oikealle, mutta mataluus unohtui ja heitto päätyi 13 metriä outtiin. Putterilla väylälle ja seiska korttiin.

Sen jälkeen pelaaminen muuttui tasaisen tylsäksi, otin 10:ltä birdien ja 12:lta (vihdoin) birdien, muuten pelasin varmaa par:ia loppuun saakka. Tulokseksi 69, eli projected score. Olin pomminvarmasti kilpailun tasaisin pelaaja; +1, +1, -1, E kierrostulokset todistaa sen. Sillä ylsi kuudennelle sijalle, raakatuloksissa olin neljänneksi paras. Olen enemmän iloinen neljänneksi parhaasta tuloksesta, kisassa oli mukana kuitenkin viitisentoista yli 1000-reitattua. Joskin kuudes sija varsinaisessa kilpailussa on ihan hyvä, mutta jälkikäteen nyppii vähän se kolme senttiä ysiväylällä, jonka ansiosta en päätynyt toiseksi. Jossitellahan voi aina ja ikuisesti, mutta huhujen mukaan karsiuduin ensi vuoden usdgc:hen, mikä on isoin saavutus näissä kisoissa. Pelaaminen oli hauskaa, ja rata on hieno, ens vuonna oikeisiin kisoihin uudestaan.

Ymmärrän tasoitussysteemin, varsinkin harrastajapelaajat olivat innoissaan. Tasoitussysteemi ei tule kuitenkaan houkuttelemaan ammattilaisia. He haluavat pelata kilpaa, ei hyväntekeväisyydelle. Se taas aiheuttaa sen, että harrastajapelaajat eivät ole niin innoissaan, koska pelaaminen maailman huippunimien kanssa on yksi osa elämystä. Siitä seuraa noidankehä, jossa ratkaistavaksi jää se, vetääkö tasoitussysteemillä pelaaminen riittävästi harrastepelaajia ilman ammattilaisia. Se nähtäneen parin vuoden päästä. Toinen vaihtoehto on se, että kisan järjestäjät ”ostavat” ammattilaisia kourallisen mukaan, jolloin tapahtumalla on ihan eri arvo. Tilanne nähdään parin vuoden päästä.