Jollei tupla- ja triplabogeja lasketa. Olihan hurja kierros tänään.

Alku oli varsin vahva, 5 väylän jälkeen olin kaksi alle, niillä kahdella väylällä joista en ottanut birdietä (par-2:lla on melko hankala ottaa), olin kuitenkin putilla 7-9 metrissä, mutta alarautaan kopsahtivat kumpainenkin. Homma luisti. Saariväylän griplockkaan ei vielä lannistanut merkittävästi, saareen se ei tietysti osunut, mutta niitähän nyt tulee. Dropparilta maailman hiljaisin putti alaraudan päälle, siitä pystyyn ja rolli outtiin. Vitosta korttiin. Se palautti rajusti maan pinnalle ja takaisin radan par:iin. Eipä siinä vielä hätää ollut. Väylällä 9 olin kohtuullisilla paikoilla lähestymässä ja pelaamassa helpohkoa par:ia 40 metristä, mutta putteri kierähti sen 40 cm outtiin, siitä todella taitavasti 6 metristä korin yli, onneksi 7-metrinen paluuputti kuitenkin sisään, tuplabogi siitäkin kirjattiin.

9. väylä lähes lintuperspektiivistä

Etuysi siis kaksi päälle, vaikka 5 väylän jälkeen näytti jo todella hyvältä. 10-väylällä pääsin pitkälle birdieputille, joka sekin löysi tiensä alarautaan ja pyöri 6 metriin, siitkäin onneksi sain jatkoputin sisään. Alkoi hissukseen riittää rollit.. Nostobirkun ja kahden hyvän par:in jälkeen oli 13 väylää takana, edelleen yhden päälle. Väylä 14 oli karmaiseva kokemus, en muista missä ja milloin olisi tapahtunut vastaavaa: avauksella milli liikaa hysseä, PD2 livahti 18 cm outtiin. Vaihtoehtona heittää koivujen välistä ja pelata melko varmaa vitosta tai heittää annukka outin yli ja toivoa nelosta ja pelätä pahinta. Annukka pitää heittää rajulla kulmalla, joten valitsin putterin, eipähän lähde niin pahasti rollaamaan. Sillä hetkellä, kun kiekko laskeutui maahan, ymmärsin pelanneeni supertyhmästi – luonnollisesti kiekko jatkoi pyörimistään ja kääntyi melkein heti maakosketuksesta suoraan vasemmalle ja täysillä outtiin. Noh, kävihän se lähellä koria kuitenkin. 9-metrinen putti ja pelastan itselleni bogin – helppo homma. Alarautaan ja rolli 8 metriin, siitä korin ali.

Oh dear. 4 päälle, neljä väylää jäljellä. Onnistuin ottamaan vielä 2 hienoa birkkua, joten lopputulos kaunistui 65:een, mutta tsäänssit oli melko huonoon. Harvoin heitän näin hyvin ja lopputulos on noin huono. Tosin harvoin myöskään puttaan 6 kertaa alarautaan kierroksella. Jollei osu alarautaan niin malko harvoin tulee myöskään rolleja. Parempi putata korkeammalle, valitettavasti se piti oppia kantapään kautta. Valitettavasti tarjolla oli kyllä se vaadittu 60 alitus, mutta homma kaatui tyystin puttipeliin, draivit toimi kuin unelma. Tässä kierroksessa hienointa oli se, että nousin monta kertaa suosta taistelemaan, ja lopetinkin vielä tyylillä, mutta se ei riittänyt hyvään lopputulokseen. 3 väylää tuhosivat kierroksen tyystin, kaikissa oli enemmän tai vähemmän myös huonoa onnea ja huonoja heittoja.

USDGC -paikkaan on matkaa 7 heittoa, se vaatisi huomenna 54:n. Jos kerään kaikkien väylien parhaat tulokset samalle kierrokselle, voisin pelata 55. Vaaditaan siis kohtuullista onnistumista, joka toiselta väylältä birdie. Perussettiä, huomenna pelaan vielä vahvan hyvän kierroksen ja jossittelen sitten sen jälkeen.

Kärkimiehet painoi tänään kohtuullista kiessiä, 11 alle, johon sisältyi vielä bogi par-2:lta. Yhdellä eaglellä varustettuna. Onhan se siis mahdollista.

Lainaan muutaman viikon vanhaa blogikirjoitustani: ”Parasta frisbeegolfissa on se, että huonon pelatun kierroksen jälkeen voi pelata hyvän kierroksen ja homma normalisoituu. Sitä on ensin valmis polttamaan kaiken frisbeegolfiin liittyvän roviolla, ja seuraavana päivänä rakastaa taas kaikkea frisbeepuuhailua.” Näin kävi tälläkin kertaa.

Toinen päivä oli selvästi tuulisempi kuin ensimmäinen, ja valtaosin se aiheutti ongelmia pelaajille. Itsehän pidän tuulisesta säästä, jotenkin tuntuu että pelaan samalla tasolla oli keli mikä tahansa, eniten vaikuttaa kupoli. Etuysi oli tylsähkö, 2 birdietä, 9-väylällä bogi (pelastus outin rajalta pitkälä putilla – kyllä teki makiaa). Väylällä 11 otin pitkällä putilla birkun, mutta kauhun väylä 12 ja 13 olivat vielä edessä. Tänään en onnistutut tunaroimaan niistä kuin par:it, varsinkin 13:n pelasin hyvin (siinä par:iin saa olla tyytyväinen). Väylältä 15 onnistuin poimimaan vielä birdien, ja loppuun tuuppasinkin par:ia. Lopputulokseksi varsin hyvä 60 – 3 alle.

Väylä 13

Kierroksella ei kovin ihmeellisiä tapahtunut, pääsääntöisesti silloin täällä menee hyvin. Kaksi pitkää puttia, muutama todella hyvä draivi, ja hyvin vähän virheitä. Tärkein asia tällä radalla onkin juuri virheiden välttäminen, ei niinkään birkkujen metsästäminen. Tänään onnistuin siinä hyvin. Ei jäänyt jälkipolville juuri kerrottavaa..

Nyt sijalla 22, 27 sijaa ylöspäin. 4 heittoa kympin sakkiin. Selvää on, että sinne päästäkseen pitää pelata hyvin. Tänään osoitin, että onnistuu. Kaksi kierrosta vielä jäljellä ja tärkeimpänä asiana pelissä säilyy edelleen virheiden välttäminen. Viimeisellä kierroksella mietitään sitten mahdollista hyökkäämistä, mutta huomenna pitäisi heittää vähän alta 60, niin sunnuntaille on mukava lähteä.

Tuloslista on mielenkiintoinen: oikein luettuna siitä löytyy merkit miten frisbeegolf kehittyy Euroopassa. Tarkastellaan 20 parasta; tiputetaan jenkit pois, mitä jää jäljelle? Kaksi kokenutta konkaria Ruotsista, jotka ovat pelanneet Tukholmassa varmaan toistasataa kertaa, ja muutenkin urakehitys on ollut pitkä ja vahva. Yksi konkari Tanskasta. Näiden lisäksi ryhmä nuorehkoja (vähän vanhempiakin joukossa) suomalaisia, joiden ura on vasta aluillaan (<10 vuotta). Missä on Ruotsin lupaava nuoriso? Missä on Keski-Euroopan lupaava nuoriso (no onhan siellä yksi Maxime Tanghe)? Suomella on vielä hedelmäiset vuodet edessä Euroopan frisbeegolfissa. Tuskin vierähtää montaa vuotta, kun voitoista taistellaan tasapäisesti Amerikan ihmeiden kanssa. Se siitä, katsotaan tilannetta 2015, huomenna nöyrästi 58 korttiin.