Kovin epäsuomalaista, mutta totta. Ykkösellä hyvä ja tärkeä birdie-putti siivitti suorastaan lentoon ja kakkosella olikin mukava lipsauttaa outtiin kakkosheitto. Samaisella MD2:lla, jolla eilen tuli sekoiltua 888:lla. Tarviiko joku hyvän ja flätin MD2:sen? Tuplabogin turvin kolmoselle, jossa P2 päätyi 130 metrin päähän tiistä, metrin luonnollisesti hasardiin. 10-metrisellä putilla pelastin par:in.

Nelosen avaus ekasta puusta hasardiin, sitten vähän hölynpölyä ja älämölöä, sekä puskissa taapertamista, lopputuloksena pelastin tuplabogin 7-metrisellä putilla. 4 väylää, 3 päälle. Eilen 3 alle. Tänään kolme hyvää puttia ja silti 3 päälle.

Ennen kierrosta vitosväylällä oli kahden ryhmän jono, joten nokkelana kaverina suunnittelin hakevani ensimmäisen neljän väylän jälkeen juustopurilaisen hospitality arealta, ja mehevä pihvi maistui jo suussa kun noukin kiekon korista murheellisen nelosväylän päätteeksi. Luonnollisesti jonoa ei enää ollut, lounas jäi vähän niukaksi. Söin mm. pelaajapaketissa tulleen luomuvegaanivadelmasitruunaproteiinikuitupatukan. Ja pähkinöitä. Sillailla.

Siitä se kuitenkin iloksi muuttui. Vitoselta 7-metrisellä putilla birdie. Kutoselta kasimetrisellä putilla par (? Juuri. Avaus & lähestyminen oli laadultaan ihan maailman kärkeä). Kasilta 6-metrisellä putilla böördi. Ysillä laitoin 8-metrisen birkkuputin alapeltiin ylämäkeen korotettuun koriin. Ai miksikö luettelen? kun tarkastelin kierrosta, niin ekalla 8 väylällä oli 7 puttia (luokittelen putiksi yli 5-metrisen), joista vain yhden (kakkosväylällä) missasin. Muutama asia tässä hämmentää:

• normaalisti putteja tulee tuon verran koko kierroksella, nyt 8 väylällä
• 7 putista 6 sisään on aika hyvä
• normaalisti jos putti on moisessa jiirissä, tulos ei ole 1 päälle.

Rutiinisuoritteilla jatkettiin ja loppukierros oli varsin monotonista. 888:lla avaus hasardiin à bogi. 17:lla fore ei lähtenyt (taaskaan) yhtään niin kuin piti à kuuteen metriin ja birdie.

888:n griini. Älä kokeile tätä kotona. Tänään yksi pelaaja meidän ryhmästä otti 16.

Kierrostulokseksi raapustettiin lopulta 2 yli par:in, 69 heittoa. Tuon lähes onnistuneen alun jälkeen ei voi olla kuin tyytyväinen. Takaysi tänään 1 päälle, kun aiempina päivinä 5 & 6 päälle.

Huomiselle lähdettäessä tilanne on sellainen, että on vain kaksi suuntaa; ylös- tai alaspäin. Henkilökohtaisesti on aikalailla sama olenko 50. vai 60., joten tavoitteena on pelata huomenna hyvin. Se tarkoittaa myös riskejä (ei toki hölmöilyjä), jolla tulosta voidaan parantaa. Pelaaminen tullee olemaan viihdyttävää, mutta nähtäväksi jää onko vahingonilo vai hyvät suoritukset sen aiheuttavat tekijät.

Teemu jatkaa hyvää suoritusta ja on kympin havinoilla!

LIVE-videot täältä!

Paikoitellen. Säähän oli täysin tyyni +27. Puttaaminen oli yhtä juhlaa, ja 4 väylän jälkeen taulussa komeilikin -3. Vitoseltakin pelastin vielä OB-parin kymppimetrisellä putilla, joten peli luisti. Maukkain näistä oli kirkkaasti nelosen böördi, jolla kakkosheitto oli skippifore, joka laskeutui noin 12:een metriin ja vaappui siitä kuuteen. Siitä kuva muistoksi! (nelosväylän spotteri Rock Searle ottaa kuvan kaikista birkun tehneistä pelaajista ko. väylällä ja postaa ne facebookkiin. Linkin laittaisin, mutta netti toimii niin huonosti, että hermot on kireellä) Se siitä, 90 % väylistä peli kulki todella hienosti, tuloskorttiin mahtui kuitenkin bogi, tuplabogi ja triplabogi. Näillä lopputulokseksi +1 (68). Ihan ok, mutta parempaa oli tarjolla.

Kakkoselta löytyi ensimmäisen neljän väylän ainoat ongelmat. Väylähän kulkee kuvassa näkyvän talon toisella puolella.

Käänteen tekevät hetket tapahtuivat väylillä 11 & 13 (888). Väylän 11 avaus hyssenä juuri mihin piti –  väylän vasempaan reunaan. Siitä ”turvallinen” heitto outin yli putterilla kohti koria à Grip lockilla Hazardiin. Luokaton lähestyminen 35 metristä kymppiin ja putti alapeltiin à tuplabogi. Miksikö? Tarpeeton puristus kakkosheitossa aiheutti valtaisan vesiputous efektin. Mielestäni keskityin huolella, mutta tosiasiassa pelkäsin heittäväni oikealla hasardiin, tietäähän sen mitä siinä käy.

13:lla eilisestä oppineena laitoin erityistä huolellisuutta avaukseen, jotta ei tarvitse tiiltä heittää kolmatta. Meni kuten piti. Kakkosheitto vähän lyhyt, mutta hyville paikoille. Tänään pelattiin B-layouttia, muutaman väylän korinpaikkoja oli muutettu, par-vitosilla (kuten 888:lla) lyhyemmäksi, mutta kinkkisemmäksi. Siinä kori sijaitsee parkkipaikan kulmalla viheralueella, jonka halkaisija on ehkä 5 metriä, muualla outtia.

No mutta, kahden heiton jälkeen kannattaa siis yrittää eagleä, eli heittää täysillä kohti koria, jollei osu niin menee pitkäksi peliin, josta on helppo ottaa vitonen. Jos osuu, niin osuu. Treeneissä osuin yhden koriin (joka tosin tuli ketjuista outtiin), joten vaikutti hyvältä idealta. Ilmeisesti aivoihin syntyi jonkinsortin verenkiertohäiriö, kun en siinä avausheiton huolellisuutta ihmetellessäni havainnut, että treenatessa olin heittänyt 50 metrin päästä korista ja nyt oli 90 metrin päässä. Ei, päätin vain heittää midarilla putterin sijaan. Kas, pieneen ylämäkeen midari 90 metriä ei ollut koskaan korin korkeudella, eikä koskaan jaksanut peliin. Kun veri alkoi tämän suorituksen jälkeen virrata aivoihin, totesin parhaaksi pelata yliseiftin hyssen pitkäksi. Heitin sen skipilllä nojaamaan rotvallin reunalle. Vähän vielä lisää seiftiä, ja sitte 12-metrisellä putilla pelastin lumiukon. Triplabogi.

Tämän jälkeen sain vielä yhden birkunkin kaivettua, mutta sekin ilo suli 18:lla. Kaksi väylää teki tänään eron. Kyllähän se nyt hieman sieppaa, mutta etsitäänpä se aurinkoinen puoli:

Paljon (5) birkkuja. Putti oli hyvää, yksi 5-metrinen ohi, joka hävettää, mutta kolme hyvää ringistä ja 3 hyvää vähän reilua kymppiä. Heitto oli enimmäkseen hyvää. Lähinnä ongelmat syntyivät korvien välissä. Sijoituskin nousi muutaman pykälän, ja nyt ollaan 50 sakissa. Kyllä täältä vielä kammetaan tuonne 30 sakkiin, ei tarvi pelata kuin vähän paremmin.

Kuudes kerta usdgc:ssa, näin synkkää päivää en ole vielä kokenut. Kirjoitus on pitkä ja se tulee sisältämään tilitystä, en vastaa seurauksista.

Aamu valkeni, henki hädin tuskin kulki ja ääntäkään ei oikein lähtenyt. Flunssa oli treenipäivän jälkeen äitynyt melko pahaksi. Nahkaverhojen avaamisen jälkeen ikkunaverhojen takaa paljastui rehti sade, ensimmäistä kertaa ikinä minun nähden täällä. Onneksi jätin sadehousut ja vedenpitävät kengät kotiin, koska täällä ei koskaan sada. Näissä olosuhteissa into ei ollut huipussaan karsintakierrokselle, mutta vaihtoehtoja ei paljon ollut.

Lämmittely vesisateessa on ikävää, mutta melko sateeton kohta osui suht sopivasti. Kengät märkänä ja kurkku kipeänä kiessille. Kakkoselta pelastetun par:in jälkeen fiilis oli ihan hyvä –  kolmosella avaus outtiin. Neloselta onnistuin kuitenkin ottamaan birkun, mikä on harvinaista, joten taas hymyilytti. Vitosen bogi sekoitti vähän pakkaa ja ylä- ja alamäkeä mentiin. Kahdeksan väylän jälkeen olin jo yhden alle, mutta ysillä hysse tuuliajolle ja bogia korttiin. Etuysi par:iin, se on ihan kelvollinen ja sillä ei ole mitään vielä hävitty.

Mielnkiintoinen välikohtaus oli tarjolla seiskan jälkeen kun järjestävän tahon henkilö kertoi meille uusia outti-sääntöjä. Pelaaja voi valita joko buncr-säännön, tahi normaalin outti-säännön, mikäli kiekko on osunut inboundsiin. Kolme väylää myöhemmin sama heppu tuli kertomaan, että ei ole vaihtoehtoja, vain buncr-sääntö. Tiedonkulku on huipussaan.

Väylät 9-13 vaativat erityistä huolellisuutta, niillä pelin voi hävitä, muttei voittaa. Onnistuin selättämään kokonaisuuden kohtuullisesti pelaamalla par:iin. 888:n (väylä 13) jälkeen olin yhden alle, ja pelipaikka oli vielä omissa käsissä. Muutama birdie tarvittaisiin vielä, 3 alle (65) olisi jo todennäköinen pelipaikka. 14:llä rolleri kuuteen metriin (ehkä jopa vähän yllättäen) ja birdie. 15:llä täydellinen avaus tunnelia pitkin, kehno lähestyminen 12 metriin ja putti sisään – 3 alle. 15 väylää pelattu ja tavoitetulos taskussa. Huolellinen loppu ja hyvillä mielin lounaalle.

Legendaarinen saariväylä (17) odotti vielä uhrejaan, eikä 18:kaan mitenkään helppo ole. Treenatessa 17:llä eilen ei tuullut milliäkään, tänään tilanne oli toinen. Kulunut P2 nätissä annukassa 10 metriä lyhyeksi saaresta ja 100 metriä oikealle. Helppo homma, heitän saman heiton vakaammalla putterilla -> sitten ollaan saaressa ja kolmonen tai nelonen korttiin. Vakaampi putteri ei koskaan ollut vakaampi ja se parkkeerasi itsensä ensimmäisen heiton välittömään läheisyyteen. Uutta kiekkoa kassissa, aggressiivisesti matalana saareen, joka sekin vielä valui 10 metriä oikealle, mutta narujen sisälle. Huh.

Neljäs heitto, kymppimetrinen putti ja bogia korttiin – ja sitten heräsin. En osunut koko häkkyrään ja 5 metrin paluuputti vastatuulen livahti yläpantaan. Kutonen korttiin ja kyynel silmään. 18:lla yritin vielä pinnistellä birkkua, mutta jouduin tyytymään par:iin, lopputulos 68, eli par.

Ihan ylläolevan näköinen tämänvuotinen saariväylä ei ole, mutta ajatus on hyvin pitkälti sama.

68 ei ole huono kierros, karsinnassa se ei vain välttämättä riitä. Klo 15, kun viimeinen karsintaryhmä starttasi, olin toisena ko. tuloksella. Radalla oli vielä Phil Arthur ja Josh Anthon ns. kovia nimiä, ja sen lisäksi joukko muita varteenotettavia haastajia. Tilanne näytti kuitenkin hyvältä. Ei näytä enää:

Phil Arthur, Woodstock, GA, 59 (-9)
Josh Anthon, Rio Linda CA, 62 (-6)
Zach Newhouse, Indian Trail, N.C., 64 (-4)
Brian McRee, Louisburg, N.C., 67 (-1)
Miko Fyhr, Helsinki, Finland, 67 (-1)

Mikolle hieno toinen kierros, lämpimät onnittelut! Henkilökohtaisesti pelipaikka jäi nyt sitten heitosta kiinni. 10000 km ja yksi heitto. Ehkä näillä selityksillä heltiää vielä joku säälipaikka. Juuri tällä hetkellä kiristelee jonkin verran väylä nro 17. Edes toinen putti. Edes toinen avaus. Edes mikä tahansa heitto. Yksi heitto kuitenkin liikaa. Tai olisi edes tullut jostain toinen heitto lisää. Mutta ei yhden heiton erolla. Kilpailuissa on voittajia ja sen vuoksi myös häviäjiä. Ihan tässä vaiheessa voin kertoa, että voittaminen on huomattavasti miellyttävämpää.

Käytännössähän tämä tarkoittaa sitä, että huominen on lepopäivä. Flunssasta eroon pääsy on tavoitteena. Pelillisesti tämä tarkoittaa sitä, että tulen pelaamaan hyvin rohkeaa peliä. Ei ole kovin montaa syytä miksi seiftailisin, joten eaglejä lähdetään metsästämään.

Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Tämän vuoden usdgc:ssä on 58 pelaajaa, joista 6 on suomalaisia! Hitaasti mutta varmasti suomalainen frisbeegolf kiipeää koko maailman tietoisuuteen. Tästä tulee vielä mielenkiintoinen viikko!

Rataan on tutustuttu, joskin väylät ovat kovin tuttuja jo aiemmilta vuosilta. Pehmeämpi outti-sääntö (buncr) ja kevennetyt outit (ensimmäistä kertaa oman usdgc -historiani aikana outit helpottuvat) johtavat rohkeampaan pelaamiseen ja parempiin tuloksiin. Huomenna edessä on karsinta, riittävän hyvällä tuloksella paikka aukeaa pro-sarjaan. Tulosvaatimuksista ei ole aavistustakaan. Aikaisempina vuosina on vaadittu 3-5 alle, paras kisakierros on 6 alle itselläni. Tänä vuonna voi olla mitä vaan, mutta hyvin pitää pelata.

Asetelma on mielenkiintoinen, koskaan en ole pelannut ”yhden kierroksen kisaa”. Se on haastavaa, kun kilpakumppanit eivät ole samassa poolissa, mutta hyvin täytyy suorittaa loppuun saakka. Riittävän huonolla kierroksella tyydytään lippissarjaan, mutta sitä pohditaan sitten, jos rahkeet ei riitä.

Game plan on valmis. Huomenna pelaan huolellisesti. Tämän päivän kohokohtia oli treenikiessillä tarjolla monia. Ykkösellä avaus ketjujen väärälle puolelle, kolmosella alarautaan. Suorittajina Sepon caddie Lasse ja Jussi. Muitakin koriosumia saatiin mm. eagle-paikoilta.

18. väylän uusi tii on näyttävä:

Tuolla tiillä ei kannata astua harhaan, eikä seurata heittoaan sivusuunnassa. Voi joutua järveen kilpikonnien ruuaksi.

Huomenna karsinnassa pelipaikkaa lähdetään tavoittelemaan kolmen suomalaisen voimin: Lasse Paju ja Miko Fyhr meikäläisen lisäksi. Illalla sitten kerrotaan menestystarinoita kilpaa.