Aihearkisto: Frisbeegolfkilpailut

Bogey-free 65

Eurotour, Frisbeegolf, Frisbeegolfkilpailut, Stockholm Open

Jollei tupla- ja triplabogeja lasketa. Olihan hurja kierros tänään.

Alku oli varsin vahva, 5 väylän jälkeen olin kaksi alle, niillä kahdella väylällä joista en ottanut birdietä (par-2:lla on melko hankala ottaa), olin kuitenkin putilla 7-9 metrissä, mutta alarautaan kopsahtivat kumpainenkin. Homma luisti. Saariväylän griplockkaan ei vielä lannistanut merkittävästi, saareen se ei tietysti osunut, mutta niitähän nyt tulee. Dropparilta maailman hiljaisin putti alaraudan päälle, siitä pystyyn ja rolli outtiin. Vitosta korttiin. Se palautti rajusti maan pinnalle ja takaisin radan par:iin. Eipä siinä vielä hätää ollut. Väylällä 9 olin kohtuullisilla paikoilla lähestymässä ja pelaamassa helpohkoa par:ia 40 metristä, mutta putteri kierähti sen 40 cm outtiin, siitä todella taitavasti 6 metristä korin yli, onneksi 7-metrinen paluuputti kuitenkin sisään, tuplabogi siitäkin kirjattiin.

9. väylä lähes lintuperspektiivistä

Etuysi siis kaksi päälle, vaikka 5 väylän jälkeen näytti jo todella hyvältä. 10-väylällä pääsin pitkälle birdieputille, joka sekin löysi tiensä alarautaan ja pyöri 6 metriin, siitkäin onneksi sain jatkoputin sisään. Alkoi hissukseen riittää rollit.. Nostobirkun ja kahden hyvän par:in jälkeen oli 13 väylää takana, edelleen yhden päälle. Väylä 14 oli karmaiseva kokemus, en muista missä ja milloin olisi tapahtunut vastaavaa: avauksella milli liikaa hysseä, PD2 livahti 18 cm outtiin. Vaihtoehtona heittää koivujen välistä ja pelata melko varmaa vitosta tai heittää annukka outin yli ja toivoa nelosta ja pelätä pahinta. Annukka pitää heittää rajulla kulmalla, joten valitsin putterin, eipähän lähde niin pahasti rollaamaan. Sillä hetkellä, kun kiekko laskeutui maahan, ymmärsin pelanneeni supertyhmästi – luonnollisesti kiekko jatkoi pyörimistään ja kääntyi melkein heti maakosketuksesta suoraan vasemmalle ja täysillä outtiin. Noh, kävihän se lähellä koria kuitenkin. 9-metrinen putti ja pelastan itselleni bogin – helppo homma. Alarautaan ja rolli 8 metriin, siitä korin ali.

Oh dear. 4 päälle, neljä väylää jäljellä. Onnistuin ottamaan vielä 2 hienoa birkkua, joten lopputulos kaunistui 65:een, mutta tsäänssit oli melko huonoon. Harvoin heitän näin hyvin ja lopputulos on noin huono. Tosin harvoin myöskään puttaan 6 kertaa alarautaan kierroksella. Jollei osu alarautaan niin malko harvoin tulee myöskään rolleja. Parempi putata korkeammalle, valitettavasti se piti oppia kantapään kautta. Valitettavasti tarjolla oli kyllä se vaadittu 60 alitus, mutta homma kaatui tyystin puttipeliin, draivit toimi kuin unelma. Tässä kierroksessa hienointa oli se, että nousin monta kertaa suosta taistelemaan, ja lopetinkin vielä tyylillä, mutta se ei riittänyt hyvään lopputulokseen. 3 väylää tuhosivat kierroksen tyystin, kaikissa oli enemmän tai vähemmän myös huonoa onnea ja huonoja heittoja.

USDGC -paikkaan on matkaa 7 heittoa, se vaatisi huomenna 54:n. Jos kerään kaikkien väylien parhaat tulokset samalle kierrokselle, voisin pelata 55. Vaaditaan siis kohtuullista onnistumista, joka toiselta väylältä birdie. Perussettiä, huomenna pelaan vielä vahvan hyvän kierroksen ja jossittelen sitten sen jälkeen.

Kärkimiehet painoi tänään kohtuullista kiessiä, 11 alle, johon sisältyi vielä bogi par-2:lta. Yhdellä eaglellä varustettuna. Onhan se siis mahdollista.

Tyypillinen toinen kierros

Eurotour, Frisbeegolf, Frisbeegolfkilpailut, Stockholm Open

Lainaan muutaman viikon vanhaa blogikirjoitustani: ”Parasta frisbeegolfissa on se, että huonon pelatun kierroksen jälkeen voi pelata hyvän kierroksen ja homma normalisoituu. Sitä on ensin valmis polttamaan kaiken frisbeegolfiin liittyvän roviolla, ja seuraavana päivänä rakastaa taas kaikkea frisbeepuuhailua.” Näin kävi tälläkin kertaa.

Toinen päivä oli selvästi tuulisempi kuin ensimmäinen, ja valtaosin se aiheutti ongelmia pelaajille. Itsehän pidän tuulisesta säästä, jotenkin tuntuu että pelaan samalla tasolla oli keli mikä tahansa, eniten vaikuttaa kupoli. Etuysi oli tylsähkö, 2 birdietä, 9-väylällä bogi (pelastus outin rajalta pitkälä putilla – kyllä teki makiaa). Väylällä 11 otin pitkällä putilla birkun, mutta kauhun väylä 12 ja 13 olivat vielä edessä. Tänään en onnistutut tunaroimaan niistä kuin par:it, varsinkin 13:n pelasin hyvin (siinä par:iin saa olla tyytyväinen). Väylältä 15 onnistuin poimimaan vielä birdien, ja loppuun tuuppasinkin par:ia. Lopputulokseksi varsin hyvä 60 – 3 alle.

Väylä 13

Kierroksella ei kovin ihmeellisiä tapahtunut, pääsääntöisesti silloin täällä menee hyvin. Kaksi pitkää puttia, muutama todella hyvä draivi, ja hyvin vähän virheitä. Tärkein asia tällä radalla onkin juuri virheiden välttäminen, ei niinkään birkkujen metsästäminen. Tänään onnistuin siinä hyvin. Ei jäänyt jälkipolville juuri kerrottavaa..

Nyt sijalla 22, 27 sijaa ylöspäin. 4 heittoa kympin sakkiin. Selvää on, että sinne päästäkseen pitää pelata hyvin. Tänään osoitin, että onnistuu. Kaksi kierrosta vielä jäljellä ja tärkeimpänä asiana pelissä säilyy edelleen virheiden välttäminen. Viimeisellä kierroksella mietitään sitten mahdollista hyökkäämistä, mutta huomenna pitäisi heittää vähän alta 60, niin sunnuntaille on mukava lähteä.

Tuloslista on mielenkiintoinen: oikein luettuna siitä löytyy merkit miten frisbeegolf kehittyy Euroopassa. Tarkastellaan 20 parasta; tiputetaan jenkit pois, mitä jää jäljelle? Kaksi kokenutta konkaria Ruotsista, jotka ovat pelanneet Tukholmassa varmaan toistasataa kertaa, ja muutenkin urakehitys on ollut pitkä ja vahva. Yksi konkari Tanskasta. Näiden lisäksi ryhmä nuorehkoja (vähän vanhempiakin joukossa) suomalaisia, joiden ura on vasta aluillaan (<10 vuotta). Missä on Ruotsin lupaava nuoriso? Missä on Keski-Euroopan lupaava nuoriso (no onhan siellä yksi Maxime Tanghe)? Suomella on vielä hedelmäiset vuodet edessä Euroopan frisbeegolfissa. Tuskin vierähtää montaa vuotta, kun voitoista taistellaan tasapäisesti Amerikan ihmeiden kanssa. Se siitä, katsotaan tilannetta 2015, huomenna nöyrästi 58 korttiin.

Pitihän se arvata

Eurotour, Frisbeegolfkilpailut, Stockholm Open

Nöyräksi veti Järvan rata tällä(kin) kertaa. Täytyy sanoa, että ennen kierrokselle lähtöä jännitti kyllä melkoisesti, juuri ennen starttia tuli vielä käsiin spaghettifiilis, jollaista ei ole ennen ollut. Se onneksi kaikkosi heti ykkösväylän onnistuneen avauksen jälkeen. Ykkösen helpohkon (osittain onnekkaan) birdien jälkeen mieli mustui rajusti. Kakkosväylällä ei missään nimessa saa heittää oikealle, vasemmalla on hyvä olla – näin luulin. Poolikaverit painoivat urakalla pannua oikealle vastatuulen takia, päätin vaihtaa vakaampaan pannuun. Päädyin niin paljon vasemmalle, etten koskaan ole ollut. Sieltä taidokas sormirolleri kävi korin läheisyydessä ja pyöri 20 m rinnettä alas. Siitä bogista toipuminen ei onnistunut kovin nopeasti. Kolmosväylällä avaus 20 metriä tiistä eteenpäin superpöheikön läpi hädin tuskin, lähestyminen 8 metriin ja putti yläpantaan.

Huolestumisen mahdollisuus oli olemassa, mutta halusin pelata paremmin. Muutaman väylä jälkeen onnistuin selättämään saariväylän, jota en ole koskaan ennen tehnyt – pääsin takaisin par:iin. Par:ia tuupattiinkin tasaisesti viiden väylän verran, jonka jälkeen totesin ääneen, että seuraavat väylät (12 ja 13) on melko pahoja. Kahden bogin ja hampaiden kiristelyn jälkeen piti jatkaa eteenpäin. Väylälle 15 sain vielä palaset kohdalleen, hienon avauksen 7 metriin ja vihdoin ”normaalin” mittaisen putin. Hyvä kun osuin koriin. Se naulasi vähän loppukierrosta, kahdelta seuraavalta väylältä 5 metrin puttimissi ja outti ja bogit korttiin. Viimeisin väylän birdien otin raivokkaalla 10-metrisellä putilla (kierroksen ainut yli 5-metrinen).

Lopputulos oli 66, draivi oli kohtuullista, joitain kiekkovalintavirheitä ja lähipelissä selvää hermostuneisuutta. Tämän päivän jälkeen turhat jännitykset on jännitelty ja huomenna voikin lähteä hyvillä mielin parantamaan. 3 birdietä ei ole varsinaisesti saavutus. 6 bogia ei myöskään. Birkut ovat tiukassa, joten periaatteessa toi määrä riittää, mutta siihen ei mahdu sitten mitään sössejä. Tällä radalla on kuitenkin lähes varmaa, että 1-2 sössiä mahtuu meikäläisen hyvänäkin päivänä, joten pari birdietä lisää pitäisi puristaa (eli pari puttia).

Livescoring löytyy sittenkin täältä, ja tulokset pdga:n sivuilta. Huomenna siis vähän ennen kahtatoista liikenteeseen uudella innolla.

Väylä 14 kuuluu henkilökohtaisiin suosikkeihin ison korkeuseron kera (vaikka tänään rankaisikin tyhmänrohkeaa pelaajaa).

SDGO, ease to love – hard to win

Frisbeegolf, Frisbeegolfkilpailut, Stockholm Open

Pidän Tukholman sloganista, koska se kuvaa niin mainiosti tapahtumaa ja rataa. Tänään tarkoituksena oli pelata aamukiessi, joka venyi kuitenkin iltapäiväkierrokseksi. Draiveja tuli heiteltyä yhteensä varmaan noin 60-80 kpl ja suunnitelmat on selvillä. Hienoisena yllätyksenä Discmanian blizzardit löysivät roolinsa kassissa, katsotaan mitä kisassa tapahtuu. Rata on ihan käsittämättömän hieno.

Itse olen antanut Tukholman radasta jonkin verran kritiikkiä johtuen väylien lyhyydestä. Perusratahan on 27 väylää, ja siihen sisältyy paljon par-kolmosia. Henkilökohtainen mielipide on, että olisi parempi tehdä kunnon 18-väyläinen rata (siis riittävän pitkä), kuin lyhyillä väylillä täytetty 27 väylää. Juuri tämä asia on toteutettu tämän vuoden Major-radalla: perusradasta on poimittu parhaat pitkät väylät, niitä on höystetty joillain pidennyksillä ja lisukkeeksi vielä perusradan parhaita par-kolmosia. Aivan mahtavaa! Helposti top-3:een meikäläisen pelaamista radoista.

Miksi rata sitten on niin hyvä? Se on vaikea. Se ei ole vaikea outtien takia tai tyhmän vaikea, vaan se on hienosti haastava. Pelasin tänään treenikierroksen noin 1-2 päälle, ja siitä huolimatta fiilis oli hyvä. Par-tulos joka väylällä vaatii hyvää peruspeliä, birdie täytyy ansaita isolla A:lla. Böördejä lähes joka väylällä on mahdollisuus ottaa, mutta jos ja kun niitä ottaa, täytyy pitää huoli ettei anna pois tyhmillä bogeilla. Tällä radalla pelaaminen tulee olemaan iso nautinto.

Jonkinlainen livescoring on ilmeisesti tuloillaan, joko se löytyy pdga:n sivuilta, taikka kisan kotisivuilta.

Huomenna myöhäinen iltapäivästartti 14.50 paikallista aikaa. Hyvin miellyttävää, peli tuntuu luistavan vähintäänkin kohtuullisesti, siitä esimakua sain jo Norjan viimeisilä kierroksilla. Harvat, mutta tehokkaat treenihetket ovat vahvistaneet entisestään tuntumaa. Euroopan vuoden huipputapahtuma on arvoisensa, huomenna voitetaan rata.

Finaaliraportti

Frisbeegolf, Frisbeegolfkilpailut

Lauantai-illan pelaajabileiden ohjelmistoon kuului perinteinen lihapiirakan syöntikilpailu. Lihapiirakka ei ollut suomalainen lihapiirakka vaan muffinssin näköinen härveli, jonka sisällä oli lihatahnaa. Maku ei ollut kovin hyvä, lisäksi se oli melko kuiva. Paikallinen heppu vei voiton ajalla 30 sekuntia. Jäin viimeiseksi ajalla 4 min 14 sekuntia. En ilmeisesti ole kovin nopea syömään.

Sunnuntaille luvassa oli 18 väylää ja 9 väylän monsterfinaali. 18 väylällä oli tarkoitus ottaa Yetiä (Jay) kiinni, kun heittopituutta mulla ja Jussilla on enemmän. Kierros oli aikamoista vuoristorataa kaikilla, mitään katastrofia ei sattunut, välillä hyviä ja välillä huonompia avauksia ja sama homma avauksissa. Väylällä 17 tilanne oli jo varsin hyvä, sitten Jussi painoi puun kautta outtiin, samoin minä. Yeti heitti avauksen väylälle, mutta sen jälkeen lähestymisestä karmea roll-away (30 m). Mulle ja Jussille nepparit, Yetille vitonen. Kolmanne kierroksen tulosket olivat seuraavat; Minä ja Jussi 50, Yeti 54. Päästiin finaaliin tilanteesta Yeti ja Jussi tasoissa, minä heiton perässä.

Finaaliväylät olivat huikeita. Eikä välttämättä positiivisessa mielessä. Ykkösväylä oli parisataa metriä sivurinteeseen ja heitettiin keikkien puiden yli ja toivottiin parasta. Nelosia korttiin. Kakkosväylä oli hieno alamäkiväylä, jossa heitettiin pitkä hysse metsän yli korille vajaa parisataa metriä. Jussi tosin heitti annukan. Jussille nelonen ja meille kolmoset. Yeti siirtyi johtoon yksinään heitettyään avauksen 90 metriä sivuun ja laittoi sieltä maagisen lähestymisen kupille. Kolmas väylä oli kiinteä 14, kaikille kolmoset, mutta vaikeilla puteilla.

Kenties tyhmin väylä mittaluokassaan oli neljäs finaaliväylä. 250 metriä jyrkähköön ylämäkeen ja kori näkyi vasta 50 metriä ennen. Hirvittävää puristamista ja vaeltamista ylämäkeen, kaikille tasainen vitonen. Viidennellä väylällä (kiinteä 17) Jussi otti hienon kakkosen, mulle ja Yetille kolmoset, edelleen Yeti johti heitolla meitä. Kuudennella väylällä alkoi vähän tapahtua, lähestyin pitkäksi ja laitoin 12-metrisen putin alarautaan. Yeti johti heitolla Jussia ja minä heiton Jussia perässä. Seiskaväylällä petti sipuli ja heitin bouncehyssen outtiin, Jussi pääsi Jayn kanssa tasoihin, itse jäin kolmen heiton päähän.

Kaksi väylää, kolme heittoa. normaaliolosuhteissa melko hankala, erikoispitkillä väylillä mahdollista. Pitkällä alamäkiväylällä (noin 250 m) tiesin voivani ottaa kolmosen, mutta vain hyvällä pelillä. Jussi ja Jay pelasivat vitoset, itsellä kakkosheitto pysähtyi kiveen, eikä 25-metrinen putti ihan uponnut. Sain kuintenkin heiton kiinni. Viimeisellä väylällä sain vielä yhden heiton, mutta se ei riittänyt. Jäin heiton sudden deathista.

Voittajan on helppo hymyillä

Voittikset ratkesivat toisella finaaliväylällä, Yeti laittoi oksan kautta outtiin ja Jussista kruunattiin Australian mestari! Onnea!

Maailman parhaalle puttaajalle tällä kertaa hopeaa, meikäläinen juoksi alvariinsa estradilla pokkaamassa parigolfpalkintoja ja yksilöpalkintoja ja CTP:itä ja mitä niitä nyt oli.

Kisat olivat kokonaisuutena ihan hyvä paketti. Pelillisesti homma kulki loppua kohden paremmin, ja nyt onkin hyvä pitää 3 kuukauden tauko.. Tapahtuma oli ammattimaisesti vedetty. Hienoinen pelaajakato vaikutti tunnelmaan, mutta muutamia yksityiskohtia lukuun ottamatta setti oli varsin hyvä. Myrkyllisiä hämähäkkejä ei nähty, eikä tappajakäärmeitä, joten uskallan ehkä tulla toistekin. Lounaat, kuljetukset, majoitukset yms. pelasivat moitteettomasti. Pretty awesome. Tulokset analysoitavissa.

Kausi on ollut pitkä, alkanut hollannista maaliskuussa, eli 8 kuukautta. Nyt on aika laittaa kiekot hetkeksi sivuun ja aloittaa treenit uuden vuoden puolella.