Kuudes kerta usdgc:ssa, näin synkkää päivää en ole vielä kokenut. Kirjoitus on pitkä ja se tulee sisältämään tilitystä, en vastaa seurauksista.

Aamu valkeni, henki hädin tuskin kulki ja ääntäkään ei oikein lähtenyt. Flunssa oli treenipäivän jälkeen äitynyt melko pahaksi. Nahkaverhojen avaamisen jälkeen ikkunaverhojen takaa paljastui rehti sade, ensimmäistä kertaa ikinä minun nähden täällä. Onneksi jätin sadehousut ja vedenpitävät kengät kotiin, koska täällä ei koskaan sada. Näissä olosuhteissa into ei ollut huipussaan karsintakierrokselle, mutta vaihtoehtoja ei paljon ollut.

Lämmittely vesisateessa on ikävää, mutta melko sateeton kohta osui suht sopivasti. Kengät märkänä ja kurkku kipeänä kiessille. Kakkoselta pelastetun par:in jälkeen fiilis oli ihan hyvä –  kolmosella avaus outtiin. Neloselta onnistuin kuitenkin ottamaan birkun, mikä on harvinaista, joten taas hymyilytti. Vitosen bogi sekoitti vähän pakkaa ja ylä- ja alamäkeä mentiin. Kahdeksan väylän jälkeen olin jo yhden alle, mutta ysillä hysse tuuliajolle ja bogia korttiin. Etuysi par:iin, se on ihan kelvollinen ja sillä ei ole mitään vielä hävitty.

Mielnkiintoinen välikohtaus oli tarjolla seiskan jälkeen kun järjestävän tahon henkilö kertoi meille uusia outti-sääntöjä. Pelaaja voi valita joko buncr-säännön, tahi normaalin outti-säännön, mikäli kiekko on osunut inboundsiin. Kolme väylää myöhemmin sama heppu tuli kertomaan, että ei ole vaihtoehtoja, vain buncr-sääntö. Tiedonkulku on huipussaan.

Väylät 9-13 vaativat erityistä huolellisuutta, niillä pelin voi hävitä, muttei voittaa. Onnistuin selättämään kokonaisuuden kohtuullisesti pelaamalla par:iin. 888:n (väylä 13) jälkeen olin yhden alle, ja pelipaikka oli vielä omissa käsissä. Muutama birdie tarvittaisiin vielä, 3 alle (65) olisi jo todennäköinen pelipaikka. 14:llä rolleri kuuteen metriin (ehkä jopa vähän yllättäen) ja birdie. 15:llä täydellinen avaus tunnelia pitkin, kehno lähestyminen 12 metriin ja putti sisään – 3 alle. 15 väylää pelattu ja tavoitetulos taskussa. Huolellinen loppu ja hyvillä mielin lounaalle.

Legendaarinen saariväylä (17) odotti vielä uhrejaan, eikä 18:kaan mitenkään helppo ole. Treenatessa 17:llä eilen ei tuullut milliäkään, tänään tilanne oli toinen. Kulunut P2 nätissä annukassa 10 metriä lyhyeksi saaresta ja 100 metriä oikealle. Helppo homma, heitän saman heiton vakaammalla putterilla -> sitten ollaan saaressa ja kolmonen tai nelonen korttiin. Vakaampi putteri ei koskaan ollut vakaampi ja se parkkeerasi itsensä ensimmäisen heiton välittömään läheisyyteen. Uutta kiekkoa kassissa, aggressiivisesti matalana saareen, joka sekin vielä valui 10 metriä oikealle, mutta narujen sisälle. Huh.

Neljäs heitto, kymppimetrinen putti ja bogia korttiin – ja sitten heräsin. En osunut koko häkkyrään ja 5 metrin paluuputti vastatuulen livahti yläpantaan. Kutonen korttiin ja kyynel silmään. 18:lla yritin vielä pinnistellä birkkua, mutta jouduin tyytymään par:iin, lopputulos 68, eli par.

Ihan ylläolevan näköinen tämänvuotinen saariväylä ei ole, mutta ajatus on hyvin pitkälti sama.

68 ei ole huono kierros, karsinnassa se ei vain välttämättä riitä. Klo 15, kun viimeinen karsintaryhmä starttasi, olin toisena ko. tuloksella. Radalla oli vielä Phil Arthur ja Josh Anthon ns. kovia nimiä, ja sen lisäksi joukko muita varteenotettavia haastajia. Tilanne näytti kuitenkin hyvältä. Ei näytä enää:

Phil Arthur, Woodstock, GA, 59 (-9)
Josh Anthon, Rio Linda CA, 62 (-6)
Zach Newhouse, Indian Trail, N.C., 64 (-4)
Brian McRee, Louisburg, N.C., 67 (-1)
Miko Fyhr, Helsinki, Finland, 67 (-1)

Mikolle hieno toinen kierros, lämpimät onnittelut! Henkilökohtaisesti pelipaikka jäi nyt sitten heitosta kiinni. 10000 km ja yksi heitto. Ehkä näillä selityksillä heltiää vielä joku säälipaikka. Juuri tällä hetkellä kiristelee jonkin verran väylä nro 17. Edes toinen putti. Edes toinen avaus. Edes mikä tahansa heitto. Yksi heitto kuitenkin liikaa. Tai olisi edes tullut jostain toinen heitto lisää. Mutta ei yhden heiton erolla. Kilpailuissa on voittajia ja sen vuoksi myös häviäjiä. Ihan tässä vaiheessa voin kertoa, että voittaminen on huomattavasti miellyttävämpää.

Käytännössähän tämä tarkoittaa sitä, että huominen on lepopäivä. Flunssasta eroon pääsy on tavoitteena. Pelillisesti tämä tarkoittaa sitä, että tulen pelaamaan hyvin rohkeaa peliä. Ei ole kovin montaa syytä miksi seiftailisin, joten eaglejä lähdetään metsästämään.

Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Tämän vuoden usdgc:ssä on 58 pelaajaa, joista 6 on suomalaisia! Hitaasti mutta varmasti suomalainen frisbeegolf kiipeää koko maailman tietoisuuteen. Tästä tulee vielä mielenkiintoinen viikko!

Rataan on tutustuttu, joskin väylät ovat kovin tuttuja jo aiemmilta vuosilta. Pehmeämpi outti-sääntö (buncr) ja kevennetyt outit (ensimmäistä kertaa oman usdgc -historiani aikana outit helpottuvat) johtavat rohkeampaan pelaamiseen ja parempiin tuloksiin. Huomenna edessä on karsinta, riittävän hyvällä tuloksella paikka aukeaa pro-sarjaan. Tulosvaatimuksista ei ole aavistustakaan. Aikaisempina vuosina on vaadittu 3-5 alle, paras kisakierros on 6 alle itselläni. Tänä vuonna voi olla mitä vaan, mutta hyvin pitää pelata.

Asetelma on mielenkiintoinen, koskaan en ole pelannut ”yhden kierroksen kisaa”. Se on haastavaa, kun kilpakumppanit eivät ole samassa poolissa, mutta hyvin täytyy suorittaa loppuun saakka. Riittävän huonolla kierroksella tyydytään lippissarjaan, mutta sitä pohditaan sitten, jos rahkeet ei riitä.

Game plan on valmis. Huomenna pelaan huolellisesti. Tämän päivän kohokohtia oli treenikiessillä tarjolla monia. Ykkösellä avaus ketjujen väärälle puolelle, kolmosella alarautaan. Suorittajina Sepon caddie Lasse ja Jussi. Muitakin koriosumia saatiin mm. eagle-paikoilta.

18. väylän uusi tii on näyttävä:

Tuolla tiillä ei kannata astua harhaan, eikä seurata heittoaan sivusuunnassa. Voi joutua järveen kilpikonnien ruuaksi.

Huomenna karsinnassa pelipaikkaa lähdetään tavoittelemaan kolmen suomalaisen voimin: Lasse Paju ja Miko Fyhr meikäläisen lisäksi. Illalla sitten kerrotaan menestystarinoita kilpaa.