Aihearkisto: Frisbeegolfkilpailut

EM-kisat – moving day tuotti tulosta

Frisbeegolf, Frisbeegolfkilpailut

Vihdoin. Eilenkin oli hyvä fiilis kierrokselle lähtiessä, mutta en onnistunut sitä hyödyntämään kierroksella. Tänään tunnelma oli edelleen katossa, joskin alku oli jokseenkin tahmea siitä huolimatta.

Nelosväylän böördi tuli kyllä silkalla tuurilla. Avaus vasemmalle pöheikköön, josta ainut vaihtoehto oli fore polvelta. 70 m. Sehän kuuluu vahvuuksiin joten heitin 5 metriä ohi tähtäämäni aukon ja päädyin kolmeen metriin korista. 6:lla vedin täysillä piikkipensaaseen, josta polvelta rystyannukkarolleri neljään metriin. Pelastin par:in ja mahdollisesi koko kierroksen fiiliksen. Etuysi 3 alle, sama tulos joka kierroksella.

Sitten alkoi tapahtua, triplamandoväylä – tuo piinaava painajainen, nostobirdie. Toinen saariväylä (12) – nostobirdie. Tässä kohtaa kierrosta aletaan olla niin sanotusti voiton puolella. Kolmas nostobirdie radan pisimmältä par-4:ltä (13) kruunasi 5 birdien putken. 14 jouduin nöyrtymään kierroksen ensimmäiseen neloseen.

Loppukierros menikin taistellessa hyvän ja huonon onnen kera. 15 lähestyminen vahingossa 15 metriä pidemmälle kuin piti puiden läpi viiteen metriin. 16 rolleriavaus kääntyi maahantullessaan vasemmalle – eli suoraan piikkipuskaan. 17:llä nostobirdie. 18:n avaus rollerilla, kääntyi taas vasemmalle kohti piikkipuskaan, osuin kuitenkin tukkiin, josta takaisin väylälle. Siitä pikkunätti fore skipillä 20 cm outtiin. Lähestyminen 8 metriä pitkäksi aitaa vasten mahdottomaan puttiasentoon ja kierroksen ensimmäinen (ja viimeinen) bogi oli valmis. Kierrostulokseksi hyvä 57 (-8).

Ylä- ja alamäkiä löytyi, mutta homma pysyi aisoissa, ei hölmöilyjä, ja kaikki putitkin mitkä piti laittaa niin laitoin. (Eli kaikki). 15:llä kun heitin draivin, tunsin sen lähtevän kädestä juuri kuten halusin ja näin PD2:sen lentävän juuri kuten halusin, tuntui erityisen hyvältä. Tuntuu siltä, että putti lähtee haluttuun suuntaan, draivi halutussa kulmassa, lähestymiset halutulla voimakkuudella -> yhtä juhlaa. Huomenna kiristetään tosta vielä kympin sakkiin ja kannustetaan Suomi voittoon.

24 maata. EM-kisat. Suomi dominoi.

Kyy oli parempi

Frisbeegolf, Frisbeegolfkilpailut

Ilmeisen vanhaksi sitä on ryhdytty, kun kahden paahtavan kuuman kierroksen jälkeen klo 21 kotiin päästyään ei jaksa kirjoittaa edes blogia. Siitä huolimatta peli alkoi taas löytää uomansa Lausteen Pro tourilla.

Tässä kohtaa pitää mainita erityiskiitos 7k:n talkooväelle, kun itse sain osallistua kotiradan kilpailuun laittamatta tikkua ristiin. Radalla oli hikikarpaloita vuodatettu, ja se näkyi. Loppukesän kelpaa Lausteella taas pelailla.

Lausteen kisassa pelattiin viime vuoden Preliminarystä tuttu Kyy pienin modauksin, joka on osoittautunut haastavaksi palaksi monelle huippupelaajallekin (allekirjoittanut myhäilee). Tälle vuodelle paria väylää oli pidennetty, jotta pelaaminen ei kävisi tylsäksi.

Tulee hikikarpaloita jo pelkästä kuvasta. 207 m.

Tänäkään viikonloppuna Kyy ei antanut armoa ja jaettuun ykkössijaan riitti 5 alle tulos. Henkisesti pelaaminen tuollaisella radalla on aika erilaista, kun böördejä on äärimmäisen vaikea ottaa, ja virheitä tulee lähes väistämättä. Jokainen bogi on karvasta nieltävää, mutta niitä tulee valitettavan paljon.

Lauantain kaksi kierrosta oli liikaa, tiesin sen jo aamulla. Ensimmäinen kierros sujui varsin kohtuullisesti. Birkkuja ei juuri maisteltu, putteja oli, mutta 9-metriset olivat auttamatta liian pitkiä. Parhailta paikoilta tuli välillä vähän hölmöiltyäkin, mutta ei kovin vakavia. Olin pitkään 1 päälle vauhdissa, joka olisi ollut ihan hyvä tulos. Kolmanneksi viimeisellä (radan viimeinen) väylällä kasaantui mustat pilvet ylleni, avaus lipsahti outtiin. Dropparilta päätin heittää pikkunätin foren korin juureen, ja nostaa nelosen. Pilvet olviat eri mieltä à fore livahti melkein mukiin, ei osunut, skippi takarinteestä outtiin. Kutonen korttiin ja leuka rintaan. Lopputulos 65, 4 päälle, ei katastrofi, mutta vähän harmittelee.

Uupuneena kakkoskierrokselle, joka lopulta tuntui yllättävänkin kevyeltä.  Ilmeisesti uupumus iski väylällä 16, noin puolessa välissä. Ahdas metsäpilli alamäkeen. En osunut aukkoon. Osuin puuhun. Osuin puuhun. Heitin juurelle. Otin tuplabogin. Siitä suivaantuneena sain vielä revittyä viimeiset mehut ja otin todella maukkaat birkut väyliltä 3 & 5. Näiden siivittämänä pelasin yhden päälle, joka oli jo ihan hyvä tulos.

Kolmannen kierroksen kirous odotteli sunnuntailla, mutta ei päässyt yllättämään. Peli parantui entisestään. Putit mukiin, lähestymiset ja draivit osuu väleihin, pelaaminen tuntui pääsääntöisesti erittäin hyvältä. Etuysi pari alle. 12:lla sössin harmittavan 7-metrisen par-putin, mutta siitä huolimatta jatkoin hyvää peliä. Eilen rankaissut 16 tarjoili sunnuntaina nostobirdien ja peli eteni varsin mallikkaasti. Kunnes. 17 avaus (joka sekin jokseenkin ahdas) ei osunutkaan väliin. Sitten tuli puska ja tuuli ja tuplabogi. Viimeisen väylän birdie jätti hyvän maun, mutta kyllä vieläkin vähän nyppii tuo tuplabogi noin loppukierrokseen. Kierrostulos oli senkin kera 3 alle, joten peli sujui hyvin. Sillä nousin lopulta 12:nneksi, ei vielä huippusijoitus, mutta ihan kohtuullinen.

Kisan voittajaa jännitettiin aina kolmannelle sudden death –väylälle, kolmen pelaajan tasatuloksesta voittajaksi nousi lopulta Pasi Koivu.

Turnaus oli huikea. Hieno rata, viimeisen päälle kunnossa, aurinkoiset kelit ja nousujohteiset pelit. Mitä siitä muuta voi toivoa? Voin vain todeta, että treenaamisesta on sittenkin hyötyä. Muutama tiukka viikko treeniä kohti EM-kisoja. Kyllä se puttaaminen on sitten naurettavan helppoa.

Tiukat väylät eivät anna anteeksi (Tali vol 2)

Eurotour, Frisbeegolf, Frisbeegolfkilpailut, Tali Open

Toinen päivä takana. Lopputulos (69) oli hyvin lähellä eilistä (70), mutta peli kulki kyllä täysin eri raiteita. Eilisen pelaaminen oli jollain tasolla mielenkiintoista, kun koko ajan sattui ja tapahtui, tänään keskityttiin lähinnä par-tuloksiin.

Eilinen musta hetki kesti  4 väylää (6-9), tänään samaiset väylät 6 heittoa paremmin. Eilinen aurinkoinen hetki kesti 5 väylää (16-20, neljä birkkua ja bogi), tänään samaiset väylät 4 heittoa huonommin. Tämän vuoksi tuloksena oli jokseenkin tylsä kierros, mutta ihan kelvollinen tulos. Kierroksen alussa oli merkkejä todella hyvästä kierroksesta, kun kuuden väylän jälkeen olin pari alle ja olin ehtinyt missata yhden 9-metrisen birkkuputinkin. Sen jälkeen ei sitten paljon böördejä enää herunut, yksi taisi tulla. Lähellä kyllä oltiin, mutta ei.

10:llä laitoin ehkä kisan tärkeimmän putin sisään, kun olin vähän rypeltänyt pisin metsiä, päättänyt seiftat kolmanne korin alle, josta putteri pyöri kuitenkin 7:ään metriin. Tuolla haaraputilla pelastin bogin, joka saattoi pelastaa loppukierroksen. 16:lla olin samankaltaisessa tilanteessa, griplockilla avaus outtiin 30 metriä tiin edestä, siitä sokkolähestyminen 9 metriin, ja iso bogiputti sisään. Nämä oli molemmat hienoja hetkiä, vaikka bogit korttiin kirjattiinkin. 20:llä heitin vain ja ainoastaan luokattomia heittoja, mutta jotenkin sätkin siitäkin par:in, jonka avulla kierros jäi vielä miinukselle. Avaus oli liian matala ja siinä oli liikaa annukkaa. Keskeltä pöheikköä upsi, joka kaarteli tuulen mukana oikealle, sieltä annukka saareen lähti liian tiukkana ja päätyi puun kautta 6 metriin, ja siitä putti alarautaa nuollen sisään. Pulssi oli koko väylän ajan yli 200.

Maaliin päästiin tästäkin väylästä huolimatta (nro 4), huomenna jatketaan metsästystä kolmospoolista (ihan mielenkiintoinen tilastohuomio kahdesta aiemmasta kisasta tällä kaudella: avauskierrokset heiton sisässä toisistaan, kolmannella kierroksella Köpiksessä raikas nyrjähdys, Porissa taas selkeä parannus. Katsotaan mitä huominen tuo tullessaan..):

Vähän ahtaampaa väylää

Mestaruudet ratkottiin

Frisbeegolf, Frisbeegolfkilpailut, SM-kisat

Kisojen toinen ja kolmas päivä olivat kohtuullisia, mutta hienoisia pettymyksiä varsinkin ensimmäiseen päivään verrattuna. Kolmen päivän jälkeen olin vielä helposti mitalitaistossa mukana, vain kaksi heittoa pronssia perässä. Halusin palata ensimmäisen päivän tasolle, ja päätin pelata huolellisesti ja hyvin.

Finaalin avausväylällä kahden heiton jälkeen tuntui herkulliselta birdiepaikalta (yhtään en vielä ykköseltä ollut ottanut), mutta spotterin katse viipyi hieman liian pitkään kiekossa, joka lopulta rollaili monttuun ja jouduin tyytymään par:iin. Kakkoselta nostobirkku, kolmosella ysimetrinen putti (samasta paikasta kuin eilen) alaraudan päälle ja ulos. Nelosella päätin, etten jätä ainakaan vajaaksi, vaikka kori on ikävästi kallion kummulla, laitoin putin yläpellin kautta alarautaan ja siitä ulos. Muille birdiet.

Tuntui hiukan siltä, että onnetar on meikäläistä vastaan, mutta vitosen ja kutoset nostobirkut kohensivat mielialaa huomattavasti. Ysiltäkin onnistuin ottamaan kakkosen ja olin neljä alle etuysin jälkeen. Niillä main oltiin hienosti vielä mitalitaistossa mukana, pari heittoa pronssille. Sinne oli tosin muitakin pyrkijöitä. Takaysin olin kuitenkin pelannut tasaisen varmasti kaksi alle tähän mennessä, ja tiedin mitä parantaa joten tilanne näytti lupaavalta.

Kymppiväylä, tuo painajaismaisen jännittävä väylä, vaikka heitot ovat teoriassa helppoja: PD:llä alaviistoon suora alamäkisiivu ~130 m, putterilla suora saareen. Näinhän se meni ja hengähdin helpotuksesta. Tuulella oli varmasti osuutta asiaan, mutta kyllä siinä heittäjän aivoituksissakin oli jotain pahasti vialla, kun tuo kasimetrinen birdieputti nousi korkeuksiin ja liiteli metrin korin yli outtiin. Sillä sössin itselleni kierroksen ensimmäisen bogin. Yritys kasata itseäni kuivui kasaan kerta toisensa jälkeen: 11:llä putti yläpantaan, 12:lla yli 10-metrinen kokonaan ohi, 13:lla luokaton draivi (ei edes putille) ja 14:llä avaus väylän kattona häämöttävään tammen oksaan. Siitä oli leikki kaukana, ja kun kilpakumppanit naputtavat birkkuja enemmän tai vähemmän tasaiseen tahtiin, alkoi valitettavasti tuntua siltä, että peli oli pelattu. 15:n maailman helpoin lähestyminen jäi kympin lyhyeksi ja putti alarautaan. Takaysin huumoria piti yllä kuitenkin seuraava veijari, joka löytyi 16:n avauksen jälkeen:

Avaus ei kuitenkaan ollut pyltsissä, vaikka siltä saattaa näyttää, mutta kakkosheitto oli. Lähestyminen korin alle, rolli 9 metriin ja putti väärälle puolelle ketjuja. Siinäpä se. Jäljellä oli kehno holariyritys 17:llä ja hyvällä putilla otettu birdie viimeiselle väylälle. Takaysin fiilikset tuntui kuin olisi lapioitu multaa (ei seulottua) suuhun. Kierrostulos kehno 60 (kaksi alle), eikä toivoakaan enää mitalitaistosta. Pettymyksen maustamana siis seuraamaan kärkiryhmän ratkaisuhetkiä. Ne ratkaisuhetket olivat sen verran huikeat, että oma pettymys huuhtoutui täysin: Pasi johti viimeiselle väylälle tullessa heitolla Juhoa. Viimeinen väylähän on 149 metriä pitkä par-3. Juho heitti upean avauksen neljään metriin, ja siirsi varsin onnistuneesti paineet kilpakumppanilleen. Pasin avaus oli sekin hieno, mutta aavistuksen lyhyempi jättäen 9-10-metrisen birdieputin. Tuo putti oli käytännössä pakko laittaa, mikäli ei sudden deathiin mielinyt:

Pasin voittoputti

Onnittelut Pasille ansaitusta ensimmäisestä Suomen mestaruudesta ja koko kauden jatkuneesta tasaisen varmasta pelaamisesta! Mitalikolmikko koko komeudessaan näytti seuraavalta (pronssin ratkaisu oli myös huikea, Lassi avasi kakkosväylällä 7 metrin eagleputille ja upotti kiekon korin pohjalle, siinä ei paljoa ihmetelty kenen kaulaan mitali ripustetaan):

SM-kisat 2013 ovat ohi, kiitos EIF:lle hienoista kisoista! Pystit ovat matkanneet uusien onnellisten omistajien matkaan. Vaikka omat kilpailut hyvästä alusta huolimatta olivat hienoinen pettymys, on ilo seurata tason kovenemista ja ennen kaikkea kärjen tasaisuutta. Uusia nimiä putkahtaa joka vuosi tuloslistojen kärkisijoille, ja voittoratkaisut ovat olleet viime vuosina hyvinkin viihdyttäviä seurata. Seuraavaa kisaa ei ole vielä kalenterissa, otetaan hetki iisisti ja jatketaan vähän syksymmällä.

 

Suonenveto-lauantai

Frisbeegolf, Frisbeegolfkilpailut, Stockholm Open

huh. Päivä valkeni aivan liian aikaisin ja reilusti ennen seitsemää kirmailtiin jo Järvan kukkuloilla kuin nuoret varsat konsanaan. Kierros starttasi 8.30, aavistuksen viileässä säässä.

Ensimmäinen väylä oli teoriassa helpohko 70-metrinen hysse. Avauksella päädyin 7:ään metriin, mutta moneen aikaan ei ole jännittänyt niin paljoa. alapeltihän siinä kolisi. Poolia oli seuraamassa kourallinen ihmisiä, pelasihan kanssamme Nikko Locastro (vai olikohan ne sittenkin katsomassa meikäläistä, mene ja tiedä). Ekalla väylällä loksahti muutama suu auki meikäläinen mukaan lukien, kun Nikko avasi puuhun, jäi 20:n putille ja otti siitä kakkosnelosen 6-metrisen putin alarautaan. Siitä alkoikin sellainen souvi, etten tiennyt itkeäkö vai nauraa. Nikkon peli ei osunut uomiinsa, joten piti keskittyä vain omaan pelaamiseen (yleensähän siitä on vaan haittaa).

Alkujännityksen rauhoituttua löysin yhden birkun, ja seitsemän pelatun väylän jälkeen jännityksen rippeet karisivat, kun 7-metrinen putti upposi väylällä 19 kovalla luottamuksella birdien arvoisesti mukiin. (pelasimme siis väylät 1-9 ja 19-27, ratakartta löytyy täältä) kolmen birdien putki huipentui munuais(saari)väylään, jossa avasin kahteen metriin. Peli tuntui olevan uomissaan ja seuraavan väylän bogi ei masentanu mieltä, eikä edes 23:n keskeltä koria ulos tullut reillu kymppimetrinen, vaan poimin sen jälkeen vielä itselleni vaikeimmalta väylältä (25) birkun. Loppukierros lasketeltiin maalin ja tuloksen 53 siivittämänä hymyssä suin Ikean lihapullille.

Kierroksesta jäi hyvä maku, joskin parannettavaa luonnollisesti jäi (kuten aina). Päivän toinen leukaloksahdus syntyi, kun naaman eteen työntäityi seuraavanlainen näkymä:

Jos kirjoittaisin Lontooksi, sanoisin ”totally unexpected!”

Siitä sitten kärkipoolista kakkoskierrokselle. Ykkösväylä, yleisöä, kamerat, amerikkalaisia, tuuli, hikimynni ja karvan verran jännitystä. Muutamaan hetkeen ei ole tarvinnut kärkikortissa pyöriä varsinkaan kansainvälisissä kisoissa, joten jännäksi meni. Ykkösväylän avaus oli keskikehno oikean puolen puistikkoon, jäljelle jäi 40-metrinen lähestyminen jyrkänteen reunalle. Kannattaa siis jättää lyhyeksi. Huolimatta pätevästä päässälaskutaidostani, 42 osoittautui sittenkin vähän suuremmaksi kuin 40 ja löysin p2:seni 25 metriä pitkältä ja melkein yhtä paljon alempaa kuin kori. Jostain puiden välistä onnistuin hivuttamaan kiekon viiteen metriin ja yleisön myötähäpeän välttämiseksi sain putinkin sisään. Todellisella taistelulla bogi, joka jäikin kierroksen ainokaiseksi.

Alkukierros oli tasaisen tylsää tuuppaamista, par:ien pelastelua ja jännityksen karistamista. Draivit lähti pääsääntöisesti vähän oikealle, kunnes suunta meni kerralla kohdalleen seiskaväylällä. Olin voimakkaassa luisussa kohti kierroksen toista bogia, kun olin kahden heiton jälkeen 75 metin päässä korista – ilman väylää. Liioittelua, olihan siinä väylä, yli metrin leveä aukko puolessa välissä heittopaikkaa ja koria. sinne siis, piikkisuora putteri 80 cm:iin ja maailman hienoin par ko. väylältä. Sen jälkeen alkoi puttikin kulkea, mutta draivit olivat vielä vähän missä sattuu. Parin birdien saattelemana pelasin tylsähköä, joskin varmaan yleisöystävällistä peliä, kun laitoin jatkuvalla syötöllä 6-8 -metrisiä putteja sisään. Kuten kaikki jo tiedämme, puttaaminen on naurettavan helppoa. Erityisen hyvä maku jäi viimeisen väylän 8-metrisestä birdieputista, jolla näköjään varmistin vielä paikan huomenna kakkosryhmään.

Vuoden parasta frisbeegolfia, neljä heittoa kärkeen, heitto mitaleille. Pikku kiristyksellä 4:n sakkiin vielä niin finaalista tulee elämyksellinen. Pelaamme huomenna väylät 1-18, joka on hieman helpompi kuin tämänpäiväinen layout (par 58). Mikäli mitaleille mielii, niin pitäisi todennäköisesti vetää lähelle 50:ttä. Tehtävissä se on, mutta vaatii hyviä heittoja. Onnekseni niitä tuli tänään roimasti, joten enää ei tarvitse kuin toistaa. Jos huomenna ei sitten enää tarvitsisi jännittää julmetusti niin voisi keskittyä pelaamiseen..

Tulokset löytyvät täältä, ja livescoring huomenna päivittynee tänne.