Aika moni väylä koki muutoksen tänään, mutta nyt radalla on ilo pelata. Vettä satoi tänään vaihtelevasti, toivottavasti huomiseksi paranee.

Aamupäivä kului rataa tehdessä, kun väyliä muutettiin turvallisemmiksi ja mielenkiintoisemmiksi. Tämän radan väylä nro 18 lienee visuaalisesti hienoin väylä jonka olen pelannut. Heitetään alamäkeen lammen yli, rannassa on kivimuuri, jonka päällä bunkkeri, jonka vieressä kori. Otan kuvan vielä tiiltä, mutta tässä esimakua. Kori löytyy vasemmasta alanurkasta ja tii oikealta ylhäältä; pieni valkoinen täppä on väyläopaste.

Treenikierroksen anti oli jotakuinkin odotusten mukaista. Pahasti ei voi missään ryssiä ja yhden vitosen onnistuin korttiin saamaan (par-vitosella). Lopputuloksena 56, tamperelaiset heittivät 56, 60, 65, järjestyksessä Jussi, Lahtinen ja Kotka. Huomenna katsotaan sitten mitä tapahtuu. Vielä ei olla ihan varmoja kuinka monta väylää pelataan ja mihin aikaan, mutta eiköhän se tässä pikkuhiljaa selviä. Ei täällä Italiassa niin kiire mihinkään ole.

Eilen tosiaan käytiin kaupungin kuulemma toiseksi parhaassa ravintolassa syömässä ja teen itse parempaa pastaa joten se siitä. Nälkä oli kova ja tilasin ison annoksen, ”Grande?! Yes!”. Syötiin Kotkan kanssa kumpikin kaksi annosta, kun ei oikein nälkä lähtenyt. Jälkimmäinen oli vielä kehnompi maultaan, kuin ensimmäinen. Parin tunnin päästä oli taas nälkä.

Tänään käytiin paikallistietämyksen mukaan kaupungin parhaassa pizzeria ristorantessa, joka oli todella hyvä. Vatsa on vihdoin täynnä ja taas hymyilyttää, varsinkin kun pääsee pelaamaan paremmalla radalla kuin eilen. Ristorantesta kun lähdettiin takaisin, kaupan parkkipaikka oli niin sanotusti kiinni. Oheinen kuva selittää miksi.

Saimme vuokra-auton kuitenkin irti ja nyt valmistaudutaan huomiseen kilpailupäivään. Leonardo da vinci -titteli on tarjolla. Aikamoista.

Olipa kerran matkalainen Italiassa, jota kaikki asiat hämmästytti ja loppua ei näy. Matkassa mukana tamperelaisia (Jannet ja Jussi), meikäläinen ja Mark Innovalta.

Kommunikaatio maassa, jossa ei puhuta eikä ymmärretä englantia, on yllättävän haastavaa. Ruoan tilaaminen huoltoasemalla ei käy ihan tosta noin vaan. Ensiksi; selvitä mitä haluat syödä, kaikki vaihtoehdot ovat esillä olevat voileivät (yöllä). Toiseksi; siirry selän takana olevalle tiskille n. 10 m ja jätä ja maksa tilauksesi, en tiedä millä kielellä, mutta osoittele ja nyökyttele. Kolmanneksi; säilytä kuitti. Neljänneksi; palaa tiskille, jossa juuri valitsit voileipää ja ojenna kuitti tiskin takana pyörivälle myyjälle, joka ei puhu sanaakaan englantia. Viidenneksi; odota rauhassa, Italiassa ei ole kiire, paitsi niillä jotka etuilevat. Kuudenneksi; ota vastaan muka lämmitetty kylmä leipä, jonka välissä on jotain ja nauti siitä, että sait edes jotain syötävää. Seitsemänneksi; älä osta niitä 10 euron arpoja, joista voi voittaa miljoonia, et kuitenkaan ymmärrä voititko. Näin helppoa on hankkia ruokaa Italiassa. Hinnat ovat sentään euroissa.

Ajelimme ke-iltana n. 45 min mottoritietä Markin luokse. Joka puolella tietä oli korkeita mäkiä (ehkä jopa vuoria), mutta pimeässä niitä ei oikein erottanut. Päästyämme oikealle parkkipaikalle, emme osanneet käyttää sitä. Auto piti ajaa yhden parkkipaikan kokoiseen aitaukseen, nousta autosta, syöttää luottokortti aitauksen ulkopuolella olevaan pömpeliin, jolloin auto katosi maanalaiseen pysäköintijärjestelmään automaattisesti. Hämmentävää. Kun syötät luottokortin uudestaan, auto tulee taas esiin..

Torstaiaamuna käytiin aamiaisella paikallisessa kuppilassa, jossa kuulemma puhutaan englantia. Saatavilla oli kroisantteja ja margheritapitsaa lähinnä. Ei tullut oikein vatsa täyteen kun edellisen illan voileivätkään eivät oikein olleet täyttäneet.

Matka jatkui Markilta kohti Pistoiaa. Nyt näimme vuoret. Maisemat olivat mahtavia, kunnes ne muuttuivat paremmiksi. Alkumatkasta ajettiin tasaista tietä, mutta vierellä näkyi vuoria, myöhemmin puikkelehdittiin vuorien välissä ja ajettiin välillä läpi. Jylhät jyrkänteet ja näyttävä ruska (josta positiivari-Janne ei tosin pitänyt), saivat minut haukkomaan henkeäni. Siihen tosin taisi olla syynä mutkitteleva ja kapea moottoritie täynnä hulluja italialaisia.

Matkalla pysähdyttiin syömään pitsaa. Tilasin myyjältä pitsaa, joka oli siellä ylhäällä listoilla, niin kuin kaikissa pikaruokaravintoloissa, mutta en saanut ostaa sitä. Vaikka kielimiehiä olenkin, niin aivan varma en tulkinnasta ole, mutta lopulta sain kuitenkin sitä pitsaa, joka siinä tiskissä oli. Muuta vaihtoehtoa ei ollut. Ravintolassa ei siis saa mitä haluaa, vaan mitä on valmiina, siihenhän pikaruokalat perustuvat. Fantakin oli harmaata.

Tultiin hotelliin ja päätettiin lähteä radalle katsastamaan. 16 km ja vartin ajomatka, meiltä meni 45 min, vaikka seurattiin paikallista Pabloa. Kisahotelli on tässä radan välittömässä läheisyydessä. Ajettiin kaikki pikkukujat läpi ja lopulta kaiken epätoivon vallattua mielen päästiin perille.

Golf club on näyttävällä paikalla mäen huipulla ja sieltä avautuu hienot näkymät. Ykkösen tii on näyttävästi korkealla ja siitä päästään paukuttamaan alamäkeen lammen yli tosissaan. Siihen päättyivätkin ne ilonaiheet tällä radalla. Ratasuunnittelu on tehty google earth -palvelun avulla etätyönä, mielenkiintoista. Joukossa on muutama hieno väylä, mutta käytännössä väylistä puuttuu se juttu. Niissä ei yksinkertaisesti ole ideaa. Pääsääntö on; heitä täyttä pellolla itsevalitsemasi heitto, sen jälkeen lähestyt itsevalitsemallasi heitolla ja puttaat. Käy tylsäksi pidemmän päälle.

Raffi on raffia. Orjantappuraa ja ties mitä myrkkypiikkitappajakasvia täynnä. Sinnekään ei ole mahdollista heittää kuin kahdella väylällä. Jätin PD:ni sinne..

Huomenna lähdetään taas viskelemään, katsotaan jos saadaan jotain iloa siitä rutistettua tai ehkä jopa vähän muutettua rataa. Tämäniltainen ravintolaruokailukin oli ihan elämyksellinen, mutta siitä lisää huomenna. Nyt levolle ja toivottavasti aamulla saan vatsan täyteen ensimmäistä kertaa tässä maassa..

Flunssa ei ota parantuakseen, mutta sikaflunssasta ei kuitenkaan ole kyse, joten matkustuslupa myönnetty. Toivotaan, että Italian aurinko tuo parannuksen mukanaan.

Frisbeegolfkauden loppuhuipennus itselläni on Italia. Italiaan kisaan on ilmoittautunut eniten suomalaisia (20), italialaisia 7. Kenties kansainvälisin kilpailu, jossa olen ikinä pelannut. Puitteet ovat houkuttelevan näköiset ja väylillä riittää pituutta. Sitä ajatellen olisi ehdottoman tärkeää tervehtyä, koska muutoin pitkälle heittäminen on yhtä tuskaa. Väylien pituudet ovat kuitenkin sen tyypiset, että kärjen erot voivat olla radalla aika minimaaliset. Monta väylää on sen mittaisia, että avausta ei saa korille, mutta seuraava heitto on helppo lähestyminen. MUTTA tämä on analyysia vain väyläpituuksien perusteella, todellisuus voi olla toisenlainen.

Lento lähtee huomenillalla Tampereelta, tiedossa takareidet jumittava karjavaunukyyti polvet suussa ryanairilla. (Ehkei se ole ihan noin paha) Milanosta hypätään autoon ja mennään ajellaan saa nähdä minne. Keski-Eurooppalainen liikenne on kuulemma selkeää, yksinkertaista ja kurinalaista..

Treenit on usdgc:n jälkeen jäänyt minimiin (=kolme höntsäkierrosta Lausteella, joista yksi kämmenellä), joten sikäli odotukset eivät välttämättä ole kauhean korkealla, mutta toisaalta taukoa ei ole kuin muutama viikko, joten eiköhän sen heiton tuolta selkärangasta löydä. Puttiherkkyys onkin sitten toinen juttu. Kyllä silti Italiassa viiden sakkiin pitäisi pystyä puristamaan. Tänne tulee kuitenkin kuulumiset joka ilta.

Kisan kotisivut löytyvät osoitteesta http://www.discgolf.it/italiaopen/index.htm

Saas nähdä vaikka päästäisiin katsomaan Pisan vinoa (kaltevaa) tornia..

Muutaman keran on käyty heittelemässä, myös forea olen heittänyt yhden kierroksen. Loka-marraskuussa heittely menee usein vähän höntyilyn puolelle, mutta hauskaa on.

Flunssa vaivaa tällä hetkellä vahvasti ja aika menee lähinnä tietokoneen parissa kouluhommia ja töitä tehdessä. Ensi viikolla on kuitenkin lähtö Italiaan, joten sitä ennen pitäisi vähän päästä tuntumaa vielä hakemaan.

7k on järjestänyt jäsenilleen varsin hyvän mahdollisuuden treenata Kupittaan urheiluhallissa. Draivit pressuun, lähestymiset ja putit ovat mahdollisia shortsit jalassa. Mikäli huomiseen mennessä flunssa helpottaa, niin puttia ajattelin käydä vähän kokeilemassa, mutta muu heittäminen saa vielä jääd rauhaan. Katsotaan sitten loppuviikosta, ettei ainakaan tarvitse flunssassa lähteä Italiaan.

Uutuuttaan hohtavat Pro Bossit odottavat vielä ensimmäisiä testiheittojaan, joten polttelee monella tasolla päästä heittämään. Katsotaan tuonnempana.

Nonni. Tulipa pelattua. Viimeinen kierros meni niin kuin piti; en mokeltanut yhtaan vaylaa pahasti. Yksi asia jai kuitenkin huomiotta, putit olivat luokattomia. Yhtaan yli 7-metrista ei mennyt sisaan. Kuudestakin taisin kerran putata ohi. Draivit ja lahestymiset olivat sita luokkaa, etta paasin birdie-puteille, mutta rahkeet ei riittanyt parempaan. Talla radalla ei voi laskea sen varaan, etta avaukset olisivat alle kahdessa metrissa, vaan birdie vaatii useimmiten myos putin (paitsi j. meresmaalla, joka oli toisella kierroksella kolme alle kolmen vaylan jalkeen puttaamatta..).

Pieni tauko varmaan paikallaan tasta frisbeetouhusta, mutta treenataan tiukasti talven yli. Tiukempaa analyysia reissusta myohemmin.