Eka kisapäivä (kahdesta) on takana. Vettä satoi, aurinko paistoi ja välillä jopa tuulikin. Sateenkaarikin pilkotti jossain välissä. Ensimmäisellä kierroksella osa meni huuruisissa tunnelmissa, osa huuruissa, pelaaminen oli kivaa. Itse heitin kolme alle radan par:in (65), joka on melko hyvin. Sillä pääsi kakkoseksi, Paimion erikoismies Kalle oli luonnollisesti tuoreimpana Suomenmestarina kärjessä..

Kierrokseen mahtui kaikenlaista, DD2:sta ja putteria. Monta bogia, mutta onneksi enemmä birdieitä. Ratanahan kk:ssa on Lausteen radasta vähän modifioitu versio, kaikkia pikku erikoisuuksia on lisätty. Huomenna pelataan 25 väylää, eli vähän enemmän uutuuksia.. Ratakartat löytyvät tuolta.

Kakkoskierrokselle sitten turvallisesti ykköspoolissa neljän heiton erolla, ja vain heitto kärkeen. Jaetulla kakkossijalla Ristiselkä-Ripatti. Kimmon ja Kallen kanssa aloitettiin vahvasti par:illa ja birdiellä, mutta kolmannella väylällä äijät jättivät mut vähintään epäreilusti taakseen ottamalla kakkosen ja kolmosen, kun otin itse vitosen. No niin onkin epäreilua! Siinä sitten mokelsin täyttä ja olin aika paljonkin perässä, kunnes sain pelin kohtuullisiin uomiin ja viimeisillä väylillä onnistuin kirimään hyvinkin. Pahimmillaan olin 5 yli radan par:in ja pelasin silti par:in (68). Kalle heitti perusvarman 64:n, ja Kimmolle 67.

Huomiselle kärkeen siis viisi heittoa, kakkossijaan heitto. Tulokset launtain jälkeen täällä. Neljänteen sijaan 8 heittoa, mutta turvallisen tuntuinen välimatka voi olla yllättävänkin pieni, kun maailmanmestarieuroopanmestarijatiesmikämestari hengittää siellä niskaan. Saas nähdä minkälainen syysmyrsky huomenna lausteella pauhaa..

Syksy tulee. Syksy on nykyään aktiivipelaajan suosikkiaikaa (tulipa yleistettyä, sanotaan nyt kuitenkin, että mun suosikkiaikaa), ilma on miellyttävän viileä, treenaaminen on pakko lopettaa inhimillisiin aikoihin, kun tulee pimeä, olosuhteet ovat hyvin vaihtelevat, mutta ennen kaikkea; radoilla on vähemmän väkeä. Näin se vaan on, jos oikeasti haluaa treenata tätä lajia, niin aktiivikäytössä olevalla radalla ei kesällä voi sitä tehdä.

”No jos hetken puttailisin tällä korilla..” Jostain kaukaa kuuluu vislaus ja joku heiluttaa kiekkoa. ”Heitä vaan!”, ja täytyy siirtyä seuraavalle väylälle. Mutta. Tämähän on luonnollisesti vain positiivinen ongelma, treenaamiset hoidetaan driving fieldillä/puttikoreilla, radalla kierretään kierroksia. Silti syksyllä kun voi treenata radalla, pystyy harjoittelemaan monipuolisemmin, ja siksi on kiva heittää.

Lauantaina vedettiin Sepon ja Viljamin kanssa supertreenit lausteella. 45 min puttailua, neljä tuntia erilaisia draiveja. Loppuvaiheessa alkoi tuntuakin jo muutaman tunnin heittäneeltä. Koko kroppahan veti luonnollisesti jumiin seuraavana päivänä, mutta sehän tarkoittaa vaan lihasmuistin armotonta työskentelyä. Su-iltana pienen lenkin lisäksi lyhyet puttisetit toivat toivotun palautumisen koko vartaloon, ja alkuviikko on tuntunut taas ihan normaalilta.

Lauantain treeniohjelma oli seuraava;

*puttailua ja pööpöilyä 15 min -> puttirumbaa 40 min

*Lämmittelyt ja lämppädraivit noin 30 min

*hysse&annukka draiveriheitot (eli noin 110-120 -metriset) (1h)

*hysse&suora draiveriheitot (paitsi Seppo heitti tiätty midarilla paremmin) (sama pituus) (1h)

*putterilla eripituiset suorat heitot (60-90 m) (kaaria ei ehtinyt harjoitella) (1h)

*välissä kokeiltiin myös pituusheittoa ja forea ja muuta hölmöilyä, jotta aivot saivat lepoaikaa.  Viimeinen tunti meni luonnollisesti kassin tyhjentämiseen ja erilaisten heittojen kokeiluun. ”Kokeile heittää upsi jalkojen välistä!”

Itselleni tuli vähän sellainen yliyrittämisen fiilis tosta treenistä, aina yritin heittää täyttä ja pitkällä vauhdilla. Lopuksi kun kokeilin parin askeleen vauhdilla 90%:sta heittoa, se tuntui yllättävän tarkalta. Kun treenaa vaikeita juttuja, helpot tuntuu helpommilta..

Ja nyt seuraa vastaus jännittävään otsikon kysymykseen;

Talvellahan ei saa heittää valkoisilla kiekoilla, kun ne hukkuvat hankeen. Kesällähän ei saa heittää vihreillä, kun ne hukkuvat nurmikkoon. Syksyllähän ei saa heittää keltaisilla, punaisilla, oransseilla eikä muillakaan vastaavilla väreillä, koska ne hukkuvat ruskaan. Mitä jää jäljelle? Musta. Musta hukkuu puskaan. Sininen? Sininen hukkuu järveen. Harmaa? Hukkuu asvaltille. Totuus siis on, että jokaiseen tilanteeseen pitää olla erivärinen kiekko. (Tai sitten vaan kassillinen niitä valkoisia ja keltaisia, ja etsitään kiekkoja syksyllä ja talvella.)

VR:stä on purnattu viime aikoina kovasti myöhästymisten yms vuoksi. Se saa meikäläiseltä ainakin kaiken soheltamisen anteeksi, koska Pendolinossa on nykyään ilmainen Wlan!

Kisakalenteri tyhjenee ja hiljenee hitaasti, mutta varmasti. SM-kisat, EM-kisat, Japan Open, Scandinavian Open ja muutamat Eurotourit on jäänyt taakse tällä kaudella, mutta silti kauden kohokohtia on vielä jäljellä:

*Kukkulan kuningas; tuo perinteikäs turkulaisen frisbeegolfin huippukilpailu. Kilpailullisesti ei luonnollisesti ole muihin suuriin kisoihin verrannollinen, mutta kyllä se seuran mestaruus on kiinnostava titteli. Varsinkin kun Turusta nousee uusia lupauksia kuin liukuhihnalta, kisat eivät tule olemaan mitenkään helpot. Tunnelma on sitäpaitsi omaa luokkaansa. Noin 100 turkulaista tai ainakin lähes heittää frisbeetä ja ihmettelee; ”Onk hese täsä vai tosa? Heittäsisisiksää jo?” Ei kielimuuria, kun lähes kaikki puhuvat samaa kieltä, säännöistäkin on paljon helpompi keskustella. Lisäksi KK pelataan tänä vuonna Lausteella, eli monen mielestä yhdellä Suomen parhaista radoista, mitä sitä muuta voi enää toivoa. Kukkulan kuninkaassa tullaan tänä vuonna näkemään mm. Suomenmestareita, Euroopanmestari sekä Maailmanmestari, joten taso on kunnossa. Löylyä voi heittää täällä

*Koko frisbeegolfmaailman ykköstapahtuma USDGC pelataan tutulla Winthropin radalla lokakuun alussa. Kilpailu, josta kaikki suomalaiset ob-hirviöt ovat saaneet alkunsa. Maailman parhaat pelaajat, maailman siisteimpiä väyliä, maailman eniten outtia. Koko radalla on korkeintaan 3 väylää, joilla en ole koskaan heittänyt outtiin, mutta todennäköisesti niilläkin, en nyt vain muista. USDGC:n aattona lisäksi heitetään Presidents Cup, kenties suurimman määrän yleisöä keräävä tapahtuma, koska moni pelaajakin pääsee katsomaan. Siinä on frisbeeviikkoa kerrakseen.

*Amerikankiertue jatkuu ja viikon kuluttua usdgc:stä heitetään ennätyksiä. Big D in the Desert ties kuinka mones, eli pituusheiton MM-kisat. Hallitseva mestari on Suomen Jussi Meresmaa! Jussi lähtee puolustamaan mestaruuttaan, meikäläinen ylittämään (omat) ennätykset. Lisäksi osanottajalistaa kun katselee, niin sieltä löytyy mm. Christian Voigt ja Ken Jarvis.. Todennäköisesti myös muita entisiä ME:n haltijoita, joo joo ne on kaikki ihan paperia 🙂

Sen pidemmälle kisoja en ole vielä suunnitellut. Draivit ovat tärkeässä roolissa KK:ssa, USDGC:ssä ja BIG D:ssä. Pituusheitto on luonnollisesti eri laji, kuin golfdraivi, mutta osittain samoja lihaksia tarvitaan. Treeniohjelma pitääkin sisällään lenkkeilyä eli peruskunnon kohotusta, pituusheittoa ja golfdraiveja. Puttia sitten jollei jaksa muuta.

Su-iltana pääsin ensi kertaa pitkään aikaan fiilistelemään pituusheittoa. Lenkki suuntautui Kupittaanpuistoon ja futiskentille. Tosin matkalla piti auttaa lievästi päihtynyttä tyttöä poliisiautoon, johon vierähti puolisen tuntia. Lisäksi pari puhelua opettivat sen, että puhelin kannattaa ainakin laittaa hiljaiselle, jollei jättää kokonaan pois..

Kaikesta huolimatta pääsin heittämään 30-40 pituusheittoa, tuloksista on vaikea sanoa mitään, kun tasaista tilaa ei ole oikein missään, mutta arvioni mukaan onnistuneet heitot pyöri siellä 140-150 metrin tietämillä. Toisin sanoen ei noilla vielä kuuhun mennä, mutta ilman tuulta pahimmillaan säkkipimeässä ihan hyvä alku. Treeni pitäisi saada kuitenkin sille tasolle, että tyynellä voi heittää 160+. Lisähaasteita toi kiekkovalikoima. Mukana oli TD:stä Bossiin ja DD2:seen. On itsestäänselvää, etten heitä TD:llä tai PD:llä pituutta, mutta nyt alkuun kun hion vain liikerataa, niin kiekoilla ei ole suurta väliä.

Parhaalta tuntui Pro Wraith, joka on kasvanut jo osaksi kämmenpohjaa. Testitulosten varjossa täytyy vielä vertailla Bossiin ja muihin nopeisiin pannuihin, että annanko hitaudella liikaa tasoitusta, vai häviääkö bossilla esim. feidissä. ME on kuitenkin heitetty Valkyriellä.. DD2 on lisäksi erittäin mielenkiintoinen pannu tähän kilpailuun, jotta valinta olisi helppo.

Nyt työmatkalla Helsinkiin heittäminen jäänee vähälle, mutta perjantaina kiekot taas kouraan (toki lenkkarit ja pannut on repussa, jos vaikka olisi aikaa). Perjantaina edessä frisbeegolfia ja pituusheittoa..

Kuten jossain vaiheessa tuli todettua, selvästi suurimmat haasteet on meikäläisellä tällä hetkellä draivipelissä. Edessä on usdgc, joka on maailman kisoista kenties se, jossa lähipeli on vähiten eniten ratkaisevassa roolissa. Toisin sanoen draivipelillä on suurempi merkitys kuin muualla, koska kiekot pitäisi saada sinne narujen väliin tarkasti.

Uudet kiekkosetit on hankittu harjoittelua varten. DD, PD, TD, siinäpä ne. Lisäksi pidetään se wraith vielä mukana, mutta niitä ei tarvinnut hankkia lisää. DD:n ja wraithin erot, niinpä? Lajia pelataan pannuilla, mutta heitto lähtee kädestä, jolla päätetään mihin se kiekko päätyy. Silti wraithissa ja DD:ssä on hiuksenhieno ero. DD feidaa sen verran jyrkemmin, että palauttaa huomattavasti varmemmin, toisaalta wraith lentää mun kädestä pidemmälle.

Ameriikan naruviidakossa ei paljon distancea heitetä, joten tärkeämpää on tietää mihin se kiekko joutuu, siksi DD pitää ottaa kassiin, ainakin väylää nro 12 varten. PD on PD, sillä on hyvä heittää aina. TD:n otan mukaan rollereita ja kasin avausta varten. Gameplänin voin tehdä jo Suomesta käsin, kun rata on tuttu, joten voin myös harjoitella tiettyjä heittoja..

Iltasella pidän koulutusta Turussa ja ajattelin josko itsekin pystyisi siinä draivirutiinia treenaamaan uusilla pannuilla. Nelisen viikkoa Ameriikkaan!

Se on hyvä (tohon se ranskan kielen taito yltää). Semifinaalit alkoi klo 8 aamulla, pakkaus edellisenä iltana, aikainen aamiainen, englanninkielentaidoton respan setä johtivat lyhyehköihin 6 tunnin yöuniin. Lisäksi edellisen illan vapaan maailman ilmakiekkomestaruuskilpailut autokunnan kesken uuvuttivat vielä aamulla. Roundrobinissa jännitystä riitti loppuun saakka, kun kaikilla oli kaksi voittoa, paitsi Ernolla, joka haastoi viimeisessä pelissä Partsin. Peli päättyi niukasti Juholle 9-8, ja hän korjasi koko potin kolmella voitollaan. Hiki virtasi ja huudot raikuivat Parc de la Porten keilahalliravintolakompleksissa, kun meikäläiset ratkoivat ilmakiekkomestaruuksia. Jännitti enemmän kuin kertaakaan frisbeegolfradalla tähän mennessä..

Kolmospoolista liikenteeseen, tehtävänä pelata hyvin, ohittaa pari edelläolevaa (jotka eivät olleet samassa poolissa) ja pitää muut selän takana. Tarkistelin lähtöjärjestystä; Minä, Parviainen, Petersen, Johnsen. Eikumutku?! Sikasenhan piti olla tässä. Kilpailunjärjestäjien toimesta minulle järjestyi ylimääräinen lämmittely kakkosen tiille vaihtamaan lappuja.. Ja sitten päästiin pelaamaan.

Pelaaminen oli kivaa, birdieitä tuli ja bogeja ei. Väylällä nro 10 (230 m, par 5), otin eaglen 2,5 metrin putilla (sen tosin pitäisi olla par 4), se oli helmeä. Kunnes seuraavalla väylällä heitin täyttä metsään ja pelastin kolmosen. Puolessa välissä semejä nolla nelosta ja kolme kakkosta -> 6 alle radan par:in.
Väylällä nro 12 (10:s väylä meille) puttasin neljästä metristä liian ylös ja varma birdie muuttui par:iksi. Sen jälkeen pari kakkosta ja olin 8 alle. 15:llä kakkosheiton heitin puun kautta lampeen ja sain birdie-paikalta bogin (tarina ei kerro niitä muutamaa hyvää pomppua, jotka tapahtui alkukierroksesta). Neljä viimeistä väylää pelasin birdie, bogi, birdie, bogi. Mahdollisuuksia oli vaikka mihin, mutta 53:een riitti rahkeet. 53 oli päivän best round, ja sillä jäi Johnsen taakse, ja pääsin Wahlmanin kanssa tasoihin. Jaettu 7:s on lopullinen sijoitus. Kaulaa eteenpäin jäi 6 heittoa, joten ei tarvi paljon jossitella. Eteen jäi käytännössä vain pelaajia, jotka on aika kovia jätkiä, joten olen ihan tyytyväinen.

Mutta. Aina pitää jostain tilittää. Kolme hyvää kierrosta -  ihan kärjen vauhdissa – yksi keskikehno ja yksi kehno. Mikä siinä on, ettei kokonaista kisaa voi pelata hyvin? En tiedä, täytynee pohtia. Rutiinin kerääminen on yksi ratkaisu, mutta jos kerran kolme kierrosta pystyy heittämään, niin kyllä siinä rutiiniakin on. Eikä selity ylimääräisellä jännityksellä, kun kyseessä on toinen ja kolmas kierros. Vai jännitänkö silloin enemmän, kun ekalla kierroksella on tullut pelattua hyvin ja sitten pitäisi osoittaa olevansa yhtä hyvä? Ehkä.

Pelillisesti jäi ihan ok maku, järjestelyllisesti ei tosiaan kovin hyvä. Kiva reissu. Taskuun jäi 7:nnen sijan lisäksi todennäköinen paikka Presidents Cup -joukkueeseen. Presidents Cup pelataan päivää ennen USDGC:tä, joten sellaisenkin pääsen kokemaan. Nyt on sellainen kutina, että täytyy vähän harjoitella. Katsotaan nyt, miten sitä itseään niskasta saa kiinni, mutta yritys on kova.

Suomalaisten osalta kisat meni vähintään kohtuullisesti; Junnuissa Euroopan mestaruus (Hyvä Seppo!), Mastereissa hopeaa (Kari Vesala), Grandmastereissa hopeaa (Marko Timonen) ja junnuissa Pronssia (Kalle Rinne). Hyvä Suomi!

Seurueestamme yksi on poissa, toistaiseksi. Juhani lähti Kiinaan (ainakin) vuodeksi (tämä ei ole mikään läppä), terveisiä sinne ja mukavia hetkiä tikkujen kanssa ruokailun parissa.