Eilisen Norjan pituusheittomestaruuskisojen jälkeen tuntui vähän selässä, olkapäässä, jne. Voittajaksi selviytyi, Christian Sandström (kukas muu), kakkoseksi Avery, meikäläinen kolmanneksi todella vahvalla 135 metrin tuloksella (siinä oli varmaan joku mittausvirhe :)).

Parasta frisbeegolfissa on se, että huonon pelatun kierroksen jälkeen voi pelata hyvän kierroksen ja homma normalisoituu. Sitä on ensin valmis polttamaan kaiken frisbeegolfiin liittyvän roviolla, ja seuraavana päivänä rakastaa taas kaikkea frisbeepuuhailua. Eikä näissä olosuhteissa voi hirvittävästi purnata:

Toinen kierros alkoi tylsähkösti väylältä 6, tuuppailin par:ia ja otin birdien sinne tänne. Putti kulki, draivit olivat kohtuullisia, ja eagle kalahti korttiin väylällä nro 18 (edelleen sen tosin pitäisi olla par 3). Siinä vaiheessa taisin olla 6 alle, joten ihan kivasti se pelaaminen eteni.

Pari väylää myöhemmin jouduin nöyrtymään puttimissillä bogiin, mutta sen jälkeen otin taas kolme birkkua neljällä väylällä. Siinä vaiheessa liito oli parhaimmillaan, mutta siivet katkaisin kahdella bogilla ja lopuunkaan en yhtään birdietä enää onnistunut kiristämään, lopputulokseksi kohtuullinen 85 (8 heittoa paremmin kuin eilen), 7 alle par:in. Mahdollisuudet oli loppuhetkille saakka superkierrokseen (siis kärjen tahtiin), mutta valitettavasti kierros kesti vähän liian pitkään. Tässä vaiheessa sijalla 8, huomenna vielä 18 väylää ja 6 heittoa mitaleille. Tehtävissä.

Päivän isoin nousu tehtiin kuitenkin vasta kierroksen jälkeen. Norjassa kun ollaan ja vuoria löytyy, niin kyllähän sitä nyt kuuluu hyvänen aika vuorelta heittää.

700-800 metriä meren pinnan yläpuolella, eihän näissä videoissa koskaan mitään näy, ja paikan päällä se on aika paljon vaikuttavampaa, mutta näkeepähän ainakin maisemat.

Se ei tosin kestänyt yhtä väylää pidemmälle, ja siinäkin kävi ilmeisesti kauhea munkki. Sulan rata ei ole mitenkään erityisen rankaiseva, ainoastaan paikoitellen. Niiden lisäksi pitäisi heitellä perusheittoja ja tehdä perussuorituksia, ja lopputuloksen jonkin verran alle par:in. Par radalla on 92, joka on suhteellisen pehmeä, varsinkin kun vilkuilee vähän väyläpituuksia. Aika monta helpohkoa alle 80-metristä par-3:a, jonkun verran 150-160 -metrisiä par-nelosia. Periaatteessa todellinen par voisi olla jossain 87 tietämillä.

Meikäläinen onnistui kuitenkin poimimaan kaikki ne rankaisevat paikat sieltä. Sen lisäksi sössin vähän muuallakin jatkuvalla syötöllä. Viisi aidosti onnistunutta draivia 27 väylällä on melko vähän. Siihen päälle vähän huonoa tuuria, ja vähän huonoja putteja, soppa on valmis. Ensimmäisen päivän lopputulos on meikäläisen osalta 93. Yhden yli radan par:in. Avery keulilla tuloksella 78. 15 heittoa. Vähän liikaa.

Kierroksen huonoimmat hetket alkoivat jo kolmannelta väylältä (nro kahdeksan) kun heitin hyvän avauksen, joka liiteli järven yllä kohti griiniä. 15 metriä ennen koria on aita, josta on kaksi metriä järveen. PD2 napsahti siihen aidan ylimpään kolmeen senttiin ja kierähti outtiin. Uskottelin itselleni, että se oli huonoa tuuria ja noita nyt vaan tulee. Ehkei se ollutkaan, ikävät epäonnistumiset jatkuivat ja jatkuivat, ja onnistuneita heittoja kierrokselta saa etsiä ihan tosissaan. Virheitä virheiden perään. Keskittymisongelmia? Ehkä. Väsymystä? Ehkä. Oli miten oli, mutta näin on. Huomiseksi täytyy kiristää ja paljon. Sen ei pitäisi olla kovin ison kiven alla, mutta enpä uskonut voivani heittää yli 90:ää täällä.

Kuten todettu, kierroksen huippuhetket olivat vähissä, mutta niitäkin oli. Ensinnäkin, en tehnyt yhtään helppoa lähestymisvirhettä. Toiseksi, laitoin kaksi isoa birdie-puttia 12 ja 15 meristä sisään. Kolmanneksi, minulla oli kahden väylän birdie-putki täydellisten putteriavausten ansiosta. Taidan laittaa kassin roskapönttöön kiekkoineen ja ottaa huomenna mukaan vain putterit.

Tässä meikäläisen avaus väylällä 18, ja ao. videoilta näette miten se pelataan vähän paremmin.

Sopivan hengähdystauon jälkeen (1 kk), johon tosin sisältyi mm. 7k:n järjestämä kivireki, on mukava lähteä kisaamaan. Treenaaminen henkilökohtaisella tasolla on ollut kohtuullisen aktiivista, ei mitään maratonhommia, mutta muutaman kerran viikossa on tullut treenattua. Draivit ja lähestymiset tuntuu kohtuulliselta, toki lisätuntuma ei haittaisi. Putissa teemana on ollut suunta, kun alkukaudesta ongelmana kokonaan ohi korista puttaaminen. Suuntateemalla homma on parantunut ja vihdoin puttaaminen on taas kivaa. Nyt mitataan kisakunto.

Norjan rata on vaihteleva – myös laadullisesti. Täällä on pari väylää, jotka ovat Hangon lahdenylityksiäkin hienompia. Lisäksi vesi on todella kirkasta, järvi matalahko, joten kiekotkin saa pois. Vastapainoksi on sitten sellaisia väyläratkaisuja, että laittaa ihmettelemään miten samalta suunnittelijalta voi tulla lopputloksena näin eritasoista hommaa. Pääsääntöisesti mielikuva kaikesta huolimatta on hyvin positiivinen.

Huomenna 27 väylää, käy ihan työstä. Ylä- ja alamäkeä, toivottavasti ei kahluureissua (sekin on tässä pari kertaa tullut kokeiltua). Osallistujalistan mukaan minun kuuluis olla tuolla heti kärkikahinoissa, joten ykköspoolia tavoitellaan ensimmäisen kierroksen jälkeen. 27 väylän pelaaminen on psykologisesti aivan eri touhua, ja siihen mahtuu mustia hetkiä. Kestävyys ja energiatankkaus on henkisellä puolella oleellisia asioita. Pää kylmänä, jalat kuivana.

Avery antoi oppitunnin, miten Pohjoismaiden, Euroopan, ehkä jopa maailman hienoin väylä kesytetään:

Ja kenties huomenna saan videon ko. väylältä toimimaan, jossa Avery lesoilee.