Kolmannen kierroksen jälkeinen 30 min puttisessio palautti tuntuman melko hyvin puttiin ja sitä myöden toi luottamusta koko peliin. Kierroksen jouduin kuitenkin nöyrästi aloittamaan par:illa, joka kerta aiemmin olin onnistunut ottamaan birdien. Kakkosväylällä reilu kymppimetrinen kiipesi alaraudan päälle, muttei koskaan jaksanut sisään. Eilisen jälkeen olin päättänyt, ettei alarautaan putata, se kaatui siinä. Putti tuntui kuitenkin hyvältä, oikea suunta ja iso ylämäki. Nelosväylällä pelastin par:in (kakkosen) 15-metrisellä putilla ja viimeistään siinä vaiheessa luottamus oli huipussaan. Vitoselta 4-metrisellä putilla birdie ja saariväylältä 12-metrisellä putilla kakkonen. Puttaaminen oli ihan huikeaa, 2 alle 6 väylän jälkeen.

Seiskalla avaus jäi 12-14 metriin, mtuta turvalliselle puolelle kumpua. Tuolla itseluottamuksella oli helppo lähteä kokeilemaan, kolme senttiä liikaa vasemmalle, eikä jäänyt. Paikkasin nostobirdiellä seuraavalla väylällä. 8 väylää, 3 alle. Siinä vaiheessa näytti ja tuntui hyvältä. 9. väylä oli koko kisojen ajan murheenkryyni. Käytin väylällä yhteensä 21 heittoa, eli 5 yli par:in. Tänään pelsin tismalleen samoilla virheillä kuin eilen; avaus vähän lyhyeksi rollerilla, eilen heitin forella metsätunneliin (ei siis väylää pitkin vaan oikoreittiä), tänään rystyllä. Päädyin jotakuinkin samaan paikkaan, eilen heitin putterirystyn senttejä outtiin, tänään forella senttejä outtiin. Eilen puttasin yli, tänään yläpantaan 5 metristä. Tuplabogi. Hieno, mutta vaikea väylä, joka teki meikäläisen pelin vaikeaksi.

Etuysi siis yhden alle. Haaveet 54:stä piti haudata :), mutta hyvään kierrokseen eväät oli vielä jäljellä, draivi kulki ja putti oli hirmu iskussa. 8 väylää peräkkäin (10-17) sama tarina toistui, olin birdie-putilla 10-20 metrissä, en koskaan lähempänä, en koskaan kauempana. Yhtään en saanut sisään, kaikkia ei voinut yrittää tuulen ja/tai korkeuserojen vuoksi. Pelkkää par:ia. Viimeisellä väylällä jäin vielä kauemmaksi ja lisäksi lähestyminen rollasi pöheikköön ja kisat päättyivät bogiin. Tulokseksi tylsähkö 63. Draivi oli huikeaa, lähipeli ontui.

Voittajokolmikon fiilikset katossa.

USDGC-paikka jäi haaveeksi, tavoite kympin sakista myös. Kisojen taso on noussut merkittävästi, viime vuonna tällaisilla rating-keskiarvoilla olisi ollut kolkuttelemassa 10 sakkia, nyt ylsi 23:nneksi. Sikäli kisat olivat pettymys, mutta draivipelistä erityiset pisteet itselleni. Puttipelikin alkoi olla kohtuullista loppua kohden, valitettavasti kehityskäyrän olisi pitänyt olla huipussaan jo ennen näitä kisoja. SMeihin seuraavaksi sitten mittelemään titteleistä.

Raskaat kierrokset vaativat lepohetkensä.

Viimeinen kierros, 23. sija. Nousua tarvittiin, joskaan tulokset aiemmilta päiviltä eivät luvanneet kovin hyvää. Alle piti pelata, bogeja vältellä viimeiseen saakka.

Ensimmäisen väylän birdieputti neljästä metristä väärälle puolelle ketjuja ei kohottanut itseluottamusta pilviin, mutta piti tyytyä par:iin ja jatkaa eteenpäin. Useampaakin birdie-paikkaa tarjoiltiin, mutta ne kuivuivat puttiin tahi lähestymisiin. Ja lopulta lähipelin ontuminen johti ennen birdieitä jo bogiin 7:llä väylällä. Fiilis oli kuin pelaisi 10 minuuttia ylivoimaa jääkiekossa, ampuisi neljä kertaa tolppaan, ja sen jälkeen vastustaja tekee alivoimalla vastaiskusta maalin.

Pari 7-metristä puttimissiä, ja vuorossa oli väylä nro 11. 61 metriä loivaan alamäkeen jyrkänteen reunalle. Lyhyt avaus, puolittainen seifti (jota ei koskaan pitäisi tehdä) laskeutui korin alle, kääntyi pystyyn ja pyöri 25 metriin. Suivaannuin vähäsen. Otin pari birdietä putkeen ja fiksun par:in bunkkeriväylältä – taas maistui pelaaminen.  Väylällä 17 lipsahti outtiin, siis ihan rehdisti lipsahti. Kiekko vaan luiskahti sormien välistä huomattavasti liian aikaisin, se oli kohtuullisen erikoista. Tuplabogi.

Ja taas pääsin vauhtiin, kolme birdietä putkeen: avaus kahteen metriin, sen jälkeen 13-metrinen putti sisään ja saariväylällä täydellinen, noin 140-metrinen avaus (ks. kuva, kori pilkistää siellä koivun takana), josta ei oikein enää voinut sössiä. Viimeisellä väylällä kuitenkin ryssin innoissani avauksen outtiin ja keräsin tuplabogin. Tulokseksi 2 yli par:in, 71.

Kokonaisuutena kisat olivat suhteellisen kehnoa suorittamista. Loppua kohden löytyi onneksi lyhyitä valonpilkahduksiakin, joiden vastapainoksi kuitenkin moisia kömmähdyksiä. Positiivisesti pitää kuitenkin ottaa ilo irti hyvistä hetkistä ja pyrkiä niiden siivittämänä jatkaa kautta ja itsensä kehittämistä.

Kisassa parasta oli kuitenkin kaksi henkilöä ja heidän välinen taisto. Antti Heikkilä ja Markus Pohjolainen! Onnittelut kummallekin hienosta pelistä.

Tänään vuorossa oli Oulu. Ulkoa ei viitsinyt ottaa kuvaa, kun lunta oli ehkä kolme metriä. Hallissa sen sijaan oli pohjoista voimaa:

Kokkolan radalla sen sijaan tilanne näyttää jo varsin lupaavalta, paikoitellen lumi on muuttunut jo vedeksi

Toisaalla tosin lunta vielä on, ja taustalla näkyvä merimaisemakin vetää puoleensa lähinnä pilkkijöitä

Huomenna nokka kohti etelää ja vähälumisempia maisemia. Kyllä Etelä-Suomessa on hieno asua – ainakin maaliskuun lopussa..

Ennen kisakauden alkua on hyvä käydä hieman koto-Suomen radoillakin pyörimässä. Pari valokuvaa pikavisiitistä Pyhännän toisella radalla – Autionranta DiscGolfPark:

Taustalla kuvissa häämöttää avanto. Siellä en ehtinyt käydä.

Johtopäätös; Pyhännällä ainakin on vielä lunta niin paljon, että bägin voi pitää komerossa. Huomenna tarkastellaan lähempänä rannikkoa, josko lumen määrä olisi vähäisempi.

Heittää frisbee siihen metallihäkkiin. Se on putin tarkoitus. Miten se frisbee päätyy korin pohjalle, on tuloksen kannalta merkityksetöntä, kunhan se päätyy sinne. Kun otetaan askel eteenpäin, päästään siihen heittotyyliin. Järjellä kun ajattelee, niin sen heitonhan pitäisi olla mahdollisimman luontevan tuntuinen ja mahdollisimman toistettava. Näitä argumentteja muistaakseni käytetään push-putista, erityisesti toistettavuutta. Miksei spin-putt ole yhtä lailla toistettava? itse asiassa siinä liikkuu raajat huomattavasti vähemmän, joten virheiden määrän luulisi voivan jopa pienentyä.

Miten opit draivaamaan? Ensi kerran otit sen bossin kouraan, työnsit sitä vatsan edestä antaen hieman kierrettä, boss päätyi 5 metriä eteenpäin ja 15 metriä vasemmalle, joku meni vikaan. (itsehän opettelin aikoinaan draivaamaan stingrayllä ja xd:llä, joten mulla ei noita sivusuuntaongelmia vielä ollut :)) Hetken aikaa kun sitä bossia siinä rykii, joko keksii itse kääntää vähän kylkeä, tai joku kertoo, että kannattaa kääntää kylkeä. Lopputulos on kuitenkin huomattavasti luontevampi heitto ja bossikin lentää jo 10 kertaa pidemmälle. Miten tämä liittyy puttaamiseen? No ei varsinaisesti mitenkään, mutta sama tarina voidaan kertoa puttaamisesta.

Miten opit puttaamaan? Ensi kerran Aviar putter singahti 6 metristä 2 metriä korin ohi 10 metriin. Neljän väylän ja lukemattomien kirosanojen jälkeen keksit (tai joku kertoi), että kannattaa putata vähän hiljempaa. Mutta silti Aviar halkoi ilmaa hyvän kierteen saattelemana – ei siis tietoakaan ”push-putista”. Niin, koska ei ole luontevaa heittää frisbeetä lähes ilman kierrettä. Toinen vaihtoehto on, että osasit korjata heittoa jo heti alusta pieneksi ”hissiksi”. Jos osuit jälkimmäiseen kuvaukseen, joka valitsi pienen hissin muutaman epäonnistumisen jälkeen, olet todennäköisesti luonteeltasi push-puttaaja. Jos taas tyydyit hiljentämään heittoa, olet todennäköisesti spin-puttaaja. (ja melkein voisin lyödä vetoa, että suurempi osa kuuluu näillä perusteilla spin-puttaajiin)

Itse olen putannut samalla laiskan näköisellä hybridiputilla jotakuinkin 10,5 vuotta. Joitain hienosäätöjä matkan varrella on saattanut tulla ja olen kokeillut takajalan asentoja ja päätynyt siihen luontevimpaan vaihtoehtoon – melko loogista. Muutama vuosi sitten päädyin puttaamaan kisoissa siten, että keskityin kahteen asiaan; riittävän lujaa ja oikeaan suuntaan. Hoin tuota mielessäni, enkä miettinyt missä asennossa jalat tai kädet ovat, sen piti tulla selkärangasta. Edelleen pidän tuota metodia mukanani, en ehkä yhtä äärimmäisesti, mutta se on puttaamiseni runko. Tärkeintä putissa on luontevuus.

Eric McCabe ja Nate Doss voittivat mestaruudet spin-putilla, Paulit ja muut tulevat perässä vauhdilla, silti kukin puttaa eri tavalla. Pauleilla väittäisin tyylin olevan lähempänä hybridiä. Dave ja Yeti kuuluvat molemmat vannoutuneisiin push-puttaajiin. Hämmästyksekseni sain todeta, että heistäkin kumpikin puttaa tyystin eri tavalla (jotenkin olin mielessäni kuvitellut, että on vain yksi push-putti – olin väärässä). Siis tyystin. Daven prinsiippinä on, ettei kyynärpää koukistu, Yetillä liike taas muistuttaa enemmän nyrkkeilylyöntiä – oikeaa suoraa, ei koukkua, eli kyynärpää koukistuu ääriasentoon. Nämä havainnot johtavat siihen, että puttityylillä ei ole mitään väliä, kunhan vain se on henkilökohtaisesti luontevaa.

Melko tylsä johtopäätös, eikö? Lisämausteen tähän tuo vielä se, että frisbeegolfia pelataan aika monesti metsäradoilla, mikä johtaa siihen että puttitilanteet ovat joka kerta erilaisia. Siksi tietyn liikeradan omaksuminen välttämättä hyödytä yhtään niin paljon kuin kuvitellaan.

Näistä mielestäni vain Barsby (viimeisenä) edustaa perinteistä (eli Daven) push-puttia, Pauleilla on jonkin tason hybridi. Tai sitten olen ymmärtänyt termejä tyystin väärin..

Kirjoituksen tarkoitus ei ole teilata push-puttia menneen talven lumina, vaikka se siltä saattaa välillä kuulostaakin. Syynä siihen on lähinnä Vannoutuneet push-puttaajat ry:n jäsenet, jotka yleensä aika kovin sanakääntein pyrkivät mollaamaan spin-puttia. Vasta-argumenttien tulee myös olla voimakkaita. Tarkoitus on vain nostaa kissa pöydälle ja väittää voimakkaasti, että spin-putt on yhtä varteenotettava vaihtoehto kuin push-puttikin.

*Palataan vielä vallankumous –aiheeseen: tuoreet maailmanmestarit ovat spin-puttaajia. Pelaajien taso nousee vuosi vuodelta (näin ainakin itse uskon). Tarkoittaa sitä, että pitää olla yhä parempi pelaaja voittaakseen mitään. Tarkoittaa sitä, että putit pitää saada kauempaa muksuttimeen. Hetkinen, eikös se juuri ollutkin yksi spin-putin eduista? Voiko käydä siten, että Vannoutuneet push-puttaajat ry:n jäsenet jäävät rutosti jälkeen kun ovat treenanneet valtaosan puteistaan eri tekniikalla? Sen sijaan sitoutuneet Spin-puttaajat puttaavat koko ajan samalla tavalla ja saavat siten periaatteessa tuplamäärän toistoja? Vai onko sittenkin viimeisenä nauravat Harmittomat hybridiputtaajat ry:n jäseniä, koska saavat etuja molemmista ja kulkevat ”kultaista keskitietä”?