Aihearkisto: Ajatuksia

Locastro 45

Semmosen kiessin veti Ameriikan ihmelapsi. Rantaihme jäi vähän taakse. Mun mielestä 15 heittoa 18:lla väylällä ei ole paljoa, sanoi muut mitä tahansa. Ei tässä mitään, kiristetään vähän vedetään joku 33 ja oon ehkä tasoissa kärjen kanssa..

Oma kierros alkoi tahmeasti, minimaalisilla virheillä. Avaukset ja lähestymiset muutaman metrin liian kaukana, putit aina vähän ohi. Huolellisuus ja viimeistely ei oikein toiminut. Väylältä 10 lähdettiin ja laskeskelin, että neljän ekan väylän jälkeen pitäisi olla pari alle. olin pari yli. Loppua kohden ei parantunut, kahden väylän hyvä hetki mahtui kierrokseen, muuten vaivalloista selviytymistä. Lopputulos 60 on kehno, siitä ei mihinkään pääse. Sijoitus on terävästi 44., matkaa kympin sakkiin 5 heittoa.. Kaikki tulokset nähtävissä täällä

Ikean lihapullat pötsissä ja paukkuja uuteen kierrokseen. Perussuorituksella mun pitäisi suoriutua 4-6 heittoa paremmin kuin ekalla, lisäksi kiinnostaisi parantaa muuten vaan vähän lisää. 52:een voisi olla tyytyväinen. Keli kuitenkin kovenee ja tuuli on tällä hetkellä aikamoinen. Saariväyläkin on tänään vielä edessä, varsinkin tuulella siinä tulee olemaan haastetta. Yhtään en saanut eilen treenatessa saareen, joten kovalla itseluottamuksella mennään.

Jesse suomalaisista liekeissä (vain 6 heittoa kärjestä perässä), 51. Mahtuu ykköspooliin amerikkalaisten kanssa ja Markus Källströmin.

Lämmittelemään ja kiessille.

Seppo on liekeissä

Seppo Paju lähti kisareissulle amatöörien MM-kisoihin. Ekan kierroksen jälkeen Seppo johtaa heitolla! Tarkemmat tulokset täällä.

Tsekkaa myös Sepon omia tunnelmia 7k:n foorumilta. Tuleeko Suomeen ensimmäinen maailmanmestari (sitten vuoden 1985, kiitos paavo huomiosta)?!

My heart in Tokio, ja kisat ohi

Kisat ovat ohi ja fiilis on vasynyt, mutta kohtuullisen onnellinen. Hienot kisat ja huippu tapahtuma. SM-kisoissa ei paasta ihan talle tasolle, mutta melkein. Vuoristomaisemainen klubitalo on nyt taakse jaanytta elamaa eilen illalla vietettin grillikesteja ja tanaan suunnattiin tokioon.

Eilisen kierroksen panoksena oli tarkeimpana usdgc-paikka. neljannen (eli meikalaisen) poolin voittajalla oli paikka tarjolla. Scott ykkosena (233), Simon kakkosena (234), mina (235) ja Daichi (13-vuotias japanilainen) (236). Otin ekalta vaylalta ob-nelosen missatulla putilla. kauhukuvat tulevasta kierroksesta piirtyivat verkkokalvolle, mutta kolmannella vaylalla onnistuin (tyhman)rohkeassa putissa bunkkerin yli ob:ta vasten. Seuraavalla vaylalla avaus pyorahti bunkkeriin ja siita heti peraan ob-4. Scott ja Daichi olivat ryssineet siihen mennessa aika pahasti ja usdgc-paikka vaikutta minun ja Simonin valiselta kamppailulta. Viiden vaylan jalkeen olin nelja perassa Simonia ja kiinnisaaminen vaikutti vaikealta. Paasin kuitenkin kahden heiton paahan seuraavalla vaylalla, sitten kulki putti ja kakkosia ropisi (kaksi). Kunnes tossin (taas) nelimetrisen ohi. Parhaimmillaan paasin heiton paahan, mutta Simon pelasi hyvin, enka saanut kiinni, jain lopulta kolme heittoa. Kierros oli kokonaisuudessa yllattavan hyva; 56, siihen mahtui aika huono alku. Iloista oli se, etta tanaan onnistuin kasaamaan itseni huonosta alusta huolimatta. Tuloksena paras major-sijoitus: 13. Kannati kayda japanissa.

Suomalaisittain kisa oli kohtuullinen, mutta lievia pettymyksia koki kukin. Jussi jai niukasti finaalista ulos viidenneksi epaonnistuneen semifinaalin (59) vuoksi, Jesse kymmenenneksi myos huonon semifinaalin (62) vuoksi.

Kisan voitosta kaytiin mielenkiintoinen taisto. David Feldberg johti Nikko Locastroa viidella heitolla kun nelja vaylaa oli jaljella. Heitto/vayla ja viimeisella kaksi heittoa kiinni, ja peli oli tasan. sudden deathissa Daven avaus pyorahti bunkkeriin ja Nikko otti helpon kakkosen ja voitti kisan.

Jesse naki eilen apinan vaylalla ja yritti heittaa sita kiekolla kesken kierroksen metsaan, mutta metsaan meni.

Intternetti on vaikea (ja kallis) asia taalla, joten kotivaelle tiedoksi, etta kaikki on hienosti. Nyt lahdetaan Tokioon pyorimaan ja keskiviikkona lento kohti Pariisia.

Olipa bileet Nasushiobaran golfradalla

Hotellin tenniskenttien valaistuksen alla on hyönteishoukuttimet, jotka kärventävät hyönteisiä iltaisin kohtuullisella tiheydellä. Jokaisesta hyönteisestä kuuluu sellainen sähköinen käristys, joka on ihan tunnelmallista Japanin yössä.

Frisbeegolfin osalta päivä oli kauhea. Ensimmäinen kierros sisälsi nolla onnistunutta puttia (> 4 m) ja tulokseksi rypistin 62. Käytännössä kaikki putit kopisivat alarautaan. Kierros sisälsi puteista johtuen myös nolla kakkosta, joten eipä paljon tuuleteltu. Lisäksi tein ”aloittelijavirheen” ja avasin eri aviarilla kuin oli tarkoitus, joka olikin merkittävästi ylivakaampi. Sen virheen seurauksena kutonen (toki siihen vaikutti sitten ihan muukin huono pelaaminen, eikä ainoastaan väärä kiekko). Siinäpä ne merkittävimmät. Pari bogia taisi tulla lisäksi, pitkiltä väyliltä ehkä jopa birdieitä. Kamalaa tervanjuontia koko kierros, kun mikään ei oikein onnistunut, tai jos onnistui, sitä seurasi epäonnistuminen.

Ilmiselvää oli joka tapauksessa puttaamisen itseluottamuksen puute. Niinpä lounastauolla naputtelin puttia tavallista ahkerammin, ja sainkin sen tuntumaan ihan kohtuulliselta. Toinen kierros lähti ihan mukavan tuntuisesti liikenteeseen draivien osalta, mutta kolme alarautaputtia ensimmäisellä neljällä väylällä murensi itseluottamusta pala palalta. Sen jälkeen sainkin sitten päivän ensimmäisen onnistuneen putin. Montaa väylää ei into kestänyt (vaikka puttasinkin yhden kympistä sisään), kun tuli taas helpohko puttimissi. Peli-ilo oli kateissa. Yritin nauttia ja hyväksyä virheet ja parantaa seuraavia suorituksia, mutta ei. Koko päivän fiilikset oikeastaan kiteytyivät kahteen väylään: 17 ja 18. 17:llä heitetään avaus golfväylää pitkin ja lähestyminen kummulle ahtaaseen paikkaan bunkkerin ja tien väliin. Avaus lipsahti ob:lle 3 metriä. Lähestyminen bunkkerin korin puoleisesta reunasta bunkkeriin ja siitä kuuden metrin putti alarautaan. Sillä kutosella murskattiin meikäläisen päivä täysin. Harvoin nyppii pelaaminen niin pahasti kuin juuri tuolloin.

Vielä kerran päätin tehdä parhaani (noin kahdennenkymmenennenneljännen kerran) ja laitoin hysseavauksen firebirdillä neljään metriin (mitattu). Mieli vähän koheni, kunnes tuuppasin alarautaan ja otin kolmosen. Sitten heiteltiin muutama väylä, jotta päästäisiin maaliin ja maaliin päästiin. Onneksi.

Tällä hetkellä kaikesta huolimatta 15:llä sijalla, ja usdgc paikka on vielä tehtävissä. Tarkkaa tietoa ei ole mihin tarvitsee sijoittua, mutta paremmin pitää pelata. Huomiselle pitää keksiä jotain. Osa suomalaisista oli liekeissä; Jussi eka kiessi tänään 49 (tosin ei saanut silti kärkeä kiinni), ja on kolmantena, Jesse on pelannut tasaisen varmaa ja on kai kahdeksantena, Kotka heitti 58! Kenties elämänsä kierros (toistaiseksi)..

Tänään vihdoin ja viimein saatiin hyvää ruokaa ja vatsa täyteen. Ehkä se auttaa huomiselle.. Tikiltä terveisiä kaikille lukijoille.

Olipa bileet