Kausi 2009 on nyt kokonaisuudessaan takana ja paljon on ehtinyt tapahtua frisbeegolfsaralla.
Pääsin kauteen 2009 Discmanian tiimissä, josta olin hyvin tyytyväinen. Kokonaisuudessaan suppeahko, mutta riittävä kiekkovalikoima tuntui toimivan hienosti. Tein periaatepäätöksen keväällä, että pelaan tämän kauden vain Discmanian pannuilla – vaikka olisin voinut ottaa myös Innovan kiekkoja kassiin. Mania vaikutti toimivan hienosti.
Henkilökohtainen kausi alkoi reissulla Hollantiin, jonne tarkoitus oli lähinnä lähteä tutustumaan uuteen maahan. Maahan tuli tutustuttua ja sivussa tuli kisoista myös 6. sija. Tosin taso ei ollut kummoinen, joten en pitänyt suoritusta kovinkaan hyvänä. Seuraava kisa pelattiin Köpiksessä, jossa päädyin myös kuudenneksi. Vahvasti ulkomaankisapainotteisesti aloitettu kausi vaikutti vahvemmalta kuin koskaan aikaisemmin.
Köpiksen 6. sijan jälkeen vuorossa oli Porin kisa, joka oli ensimmäinen SM-sarjan kilpailu. Hieno rata ja hienot puitteet saivat aikaan hienon kilpailun. Vaikka olin esiintynyt vahvasti alkuvuoden Eurotourin kisoissa, SM-sarjassa en ollut vielä koskaan sijoittunut 10 parhaan joukkoon, joten odotukset olivat hyvin hajanaiset.
Porissa johdin kilpailua ensimmäisen kierroksen jälkeen, joka tuli täytenä yllätyksenä. En huomannut pelaavani niin hyvin. Toinen kierros menikin hämmennyksestä johtuen 8 heittoa huonommin, mutta sunnuntaipäivänä sain nipistettyä itselleni vielä kolmannen sijan.
Kilpailun jälkeen ajatukset olivat entistä enemmän hajallaan. Homma toimii, mutta mitään radikaalia en ole tehnyt talven aikana, jotta pelaisin näin paljon paremmin. Kiekot vaan lentää sinne mihin pitää ja alle 7-metriset putit on kuin marjoja laittaisi koriin. Porin näyttöjen perusteella Oulun kisaan lähdettäessä tavoitevaihtoehtoja ei ollut muita kuin voitto. Jännittävien taistojen jälkeen ensimmäinen SM-osakilpailuvoitto tuli hankittua ja vuorossa oli Turun kisa.
Turun kisassa minulla ei ollut tarkoitus pelata, mutta ennen kautta en tiennyt olevani niin tiukasti kärkikamppailussa, joten järjestelyjä piti tehdä. Vara-td saatiin kehiin (kiitos Anssi) ja pystyin pelaamaan. Väärä valinta, sillä toinen kierros lauantai-iltana neljän tunnin yöunien jälkeen oli yhtä selviytymistaistelua maaliin. Sunnuntaina pääsin vielä lähelle finaalipaikkaa, mutten riittävän. Tuloksena oli 7. sija, joka oli melkoinen pettymys.
Pienen tauon jälkeen edessä oli Nokian kisa, josta tästä blogista löytyy hyvinkin yksityiskohtaiset kuvaukset. Kyse on vaan itseluottamuksesta ja voitto sieltäkin irtosi. Ei tosin taaskaan suurella marginaalilla, mutta voitto kuin voitto.
SM-sarja huipentui Tammisaaressa, johon lähdettäessä olin lievässä etulyöntiasemassa muihin nähden. Silti ainut vaihtoehto oli voitto, tällöin ei olisi tarvinnut spekuloida kuka mestaruuden voittaa. Puita oli kuitenkin liikaa (lue: heitot olivat liian huonoja), ja tyytyminen oli neljänteen sijaan, joka oli taas pettymys. Kuitenkin kakkossija SM-sarjassa, mutta pettymys silti.
Kuukauden tauon jälkeen edessä oli Tali Open. Taas Eurotouria, ja niissähän olin ollut vahva. Itseluottamus oli ollut kauden ase. Ensimmäisen päivän jälkeen tilanne oli vielä hyvä, pelasin Dossin kanssa toisen kierroksen ja olin muistaakseni kympin joukossa. Toisen kierroksen väylä nro 2 murskasi itseluottamukseni. Seiska korttiin ja leuka rinnassa kohti uusia pettymyksiä. Muutaman väylän päästä lisättiin vielä muutama epäonnekas putti, niin farssi oli valmis. Romahdin täysin. Sunnuntaille sain pelin vielä uomiin, mutta 10 heiton romahdus oli liikaa.
European open oli kauden tietynlainen välitavoite. USDGC-paikka oli tarjolla, ja niin hyvin oli pakko pelata, muuten jenkkilän reissu jäisi tekemättä. Kaksi kertaa tuplamandon ohi oli kuitenkin kohtalo. 10 sakkiin halusin ja siitä jäin 4 heittoa – ilmeisesti juuri ne neljä heittoa jotka harjoittelin puiden väliin heittämistä. Sen kierroksen pelasti uskomattomat putit. Pari 20-metristä ja pari 15-metristä paransi kummasti tulosta. Pääsin niukasti tasoihin viimeisestä usdgc-paikasta ja Juho Parviainen herrasmiehenä lahjoitti paikan minulle, koskei ilmeisesti itse ollut lähdössä.
Kauden odotetuin kilpailu jenkeissä oli myös ongelmien kanssa taistelua. Jokaisella kierroksella oli joku osa-alue, joka tuotti ongelmia. Homma huipentui puttaamiseen sunnuntaina, kun birdie-paikolla oltiin ehkä joka toisella väylällä, mutta ei paljon tullut..
Italian kisaan lähdettiin vielä syksyn synkkyyttä pakoon. Helpohko rata ei rankaissut, mutta kun puttaamisesta ei tule mitään niin ei siitä sitten tule. Ei ainakaan kun valmistautuu siihen, ettei putit mene sisään. Itseluottamus on vaan tärkeää.
Yhteenveto
Kausi koostuu siis kolmesta palikasta: Alkukevään lämmittelykisat, kisakausi touko-heinäkuu, ongelmakausi elo-marraskuu. Homma toimi hyvin, kunnes tuli ongelmia (nerokasta). Puttaamisen olin kokenut vahvuudekseni, loppukaudella se kääntyi minua vastaan. Välillä ei draivit osunut väleihin, välillä ei alueelle. Kaikkia näitä osaongelmia oli nähtävissä ameriikassa. Tehtäväksi jää talven aikana selvittää, mikä meni nappiin heinäkuuhun saakka, ja mikä mönkään sen jälkeen.
Harjoittelu ei ollut ihmeellistä viime talvena, odotukset eivät korkealla, mutta tulosta tuli. Tulosta tuli myös sen jälkeen kun odotukset nousivat, jolloin itseluottamus kehittyi. Ilmeisesti alkaneet vaikeudet aiheuttivat jonkinlaisen dominoefektin, vaikka itseluottamus tuntui hyvältä, niin kaikki ei vaan mennyt nappiin. Itseluottamus on edelleen vahva, mutta silti tulee tyhmiä virheitä. Virheistä on opittava talven aikana. Harjoittelusta kesällä on tehtävä ohjelmoidumpaa ja säännöllisempää. Rutiinit säilyvät ja liikeradat pysyy muistissa, ennen kaikkea itseluottamus pysyy korkealla kun treenatessa huomaa osaavansa heittää heittoja.
Kokonaisuutena kausi oli kuitenkin ihan kelpo. Epäonnistumiset vain kasaantuivat loppukauteen, jonka syystä jälkimaku on vähän huono. Töitä pitää vielä tehdä aika paljon, jotta voin alkaa tosissaan taistella sijoituksista Euroopassa ja maailmalla, joten hallitreenit talven ajan, keväällä putti kuntoon ja kausi alkanee Hollannin kisalla. Uusi kausi tulee yllättävän nopeasti.
