Heittäminen tuntui siltä, kuin sen pitääkin tuntua talven jälkeen. Ei oikein tiedä mitä pitäisi tehdä. Henkilökohtaisella tasolla täytyy sanoa, että draivit kulkivat pääosin hyvin, mutta puttaaminen yli neljästä metristä osoittautui välillä todella haastavaksi. Vain muutama draivi epäonnistui pahasti, joten se on suhteellisen helppo korjata pienellä rutiinitreenillä. Puttaamisen ongelmat alkoivat jo viime syksynä ja jostain syystä ne eivät ole väistyneet, vaikken ole treenannut.

Itseluottamus puttaamisessa on jossain järven pohjassa. Jokainen yli kahden metrin putti tuo ajatuksia ”mitäköhän tässä nyt käy?” mieleen ja lisäksi yli kympistä en oikein edes tiedä miten pitäisi heittää. En tainnut yli kympistä osua tänään kertaakaan koriin (Tuloksista voi siis päätellä, että draivit ja lähestymiset toimivat ok).

Ensimmäisen kierroksen alussa oli tarjolla useampi 10-12 -metrinen putti, mutta eihän ne ollut siellä päinkään. Homma pysyi kuitenkin hanskassa ja yhden kakkosenkin sain otettua (kun putti oli 5 metriä) ensimmäisten kuuden väylän aikana. Sen jälkeen missasin 6-metrisen kakkosputin, mutta sain seuraavan vastaavan. Väylällä 13 painoin väärältä puolelta mandoa ja pelasin varman vitosen. Sitten onnistuin laittamaan pari kuusimetristä taas ohi, mutta nekin olivat birdie-putteja. Loppujen lopuksi 58 oli ihan kelpo tulos, otin kuitenkin kaksi vitosta.

Lounaan jälkeen kakkospooliin takaa-ajajan asemasta. Kakkosväylällä hieno birdie, jonka jälkeen hieno ob-bogi ehkä radan helpoimmalla väylällä. Sain paketin kasaan ja otin kolme kakkosta putkeen (5,6,7), joiden joukossa oli kaksi 7-8-metristä puttia! Otin vielä väyliltä 11 ja 12 kakkoset ja olin jo kolme alle kolmosen parin. Kohtaloksi koitui radan kai lyhin väylä, 15. Alamäkeen 60 m ja risat, ei esteitä, järvi korin takana. Ensimmäinen heitto täyttä järveen. Putti kokonaan korin yli 6 metriin. Putti kokonaan ohi korista neljään metriin. Putti väärälle puolelle ketjuja. Putti sisään (kahdesta metristä). ob-6. Voi sitä häpeän määrää. Onnistuin silti pelaamaan kierroksen hyvin loppuun, lukuunottamatta yhtä 30 cm ob:lle eksynyttä heittoa. Lopputulos 56, joka ei todellakaan tyydytä, kun yli 10% heitoista kului yhdellä väylällä. Muutoin kelpo peliä.

PDGA:n mukaan olen pelannut hyvin lähellä omaa tasoani, kierrosratingien keskiarvo 1001,5, ja oma rating 1002.. Kokonaisuutena homma kyllä toimii kohtuullisesti, mutta puttitouhu tuottaa ylimääräisiä harmaita hiuksia.

Huomenaamulla hionen vähän puttia ja katsotaan sitten uudestaan, miltä aurinkoinen Haag näyttää. 7 heittoa kakkossijaan, onhan siihen matkaa, mutta väyliä on parhaassa tapauksessa vielä 36 jäljellä.

Hollanti on muuten hieno maa (edelleen). Suosikkeihini kuuluvat asunnot, jotka kelluvat vedessä. Isona rakennan itselleni sellaisen Aurajokeen.

Lensin Royal Dutch Airlinesilla Amsterdamiin. Eväiksi tarjottiin paahtoleipä ja tumma paahtoleipä. Paahtoleivän välissä oli jäätynyttä tonnikalasipulisekoitusta, toisen leivän välissä edam-juustoa ja sinappia. Hämmentävää, mutta ihan kelpo tavaraa. Pyysin vielä lisääkin (toki asiaan vaikutti varmaankin nälkäkuoleman partaalla roikkuminen).

Lentokentältä sain kyydin suoraan pelipaikalle. Ruuhkaa riitti ja heittämään pääsin ehkä kuuden aikoihin. N. kello 18 alkoi sataa vettä ja meinasin antautua, mutta Italiasta tuliaisina tuotu ruskearuutuinen herrasmiessateenvarjo piti kuivana ja 10 minuutin kuluttua aurinkokin jo paistoi.

Sain treeniseuraa Mikesta, Hollannin Amerikkalaisesta, joka paineli fillarilla pisin rataa ja oli kerännyt polkupyöräänsä näytteitä omaisuudestaan. Pyörälaukut ja etukori täynnä tavaraa, vanerilevyä ja kiekkoja mm. Aikamoinen suupaltti, mutta ihan hauskaa seuraa. Kertoili legendoja baseball-urastaan ja ultimatesta. Ja siitä, miten vuoden 2001 frisbeegolfin MM-kisoissa oli kaatunut puu kesken kilpailun 40 m päässä hänestä.

Pohdiskelin lentokoneessa väylät ja pelisuunnitelman läpi. Joitain väyliä halusin päästä vielä kokeilemaan. Huolimatta ulkoisista tekijöistä, pääsin kokeilemaan lähes kaikki väylät mitä pitikin ennen pelaajakokousta ja hämärän tuloa. Heittäminen tuntuu hyvältä, pelisuunnitelma ei vielä ole ihan aukoton, mutta eiköhän se huomenna selkiydy. Yhtään puttia en ole tässä maassa vielä tänä vuonna heittänyt, mutta ehtiihän niitäkin sitten huomenna. Rataan tutustuminen toi hyvän itseluottamuksen ja nyt on mukava lähteä kisaamaan.

Oli muuten aivan mahtava lasagne paikallisessa little italy -ravintolassa.

Siinä hurahti viikot ja treenaaminen jäi vähälle. Eilen hallitreeneissä viimeisteltyä hiomista lähipelissä, joten eiköhän tässä nyt olla valmiita kisaamaan. Viime vuonna tilanne oli sama ennen Hollannin kisaa. Odotuksista oli vaikea sanoa, ja lopulta 6. sija vähän jopa yllätti. Tänä vuonna tilanne on toisin. Montaa kovaa nimeä ei listalta löydy, joten kärkikolmikkoon pitäisi pusertaa. Tavoitteet on kovat, mutta niin pitää ollakin (voi olla, että häntä koipien välissä tullaan Suomeen, mutta siinäpähän oppii taas nöyräksi)..

Siisteintä on kuitenkin päästä kisaamaan! Marraskuun jälkeen ensimmäiset kisat. Kisakausi alkaa siis ylihuomenna, vielä kun ymmärtäisin sen itse. Osa suomalaisista onkin jo Hollannissa, itse painelen sinne vasta huomenna iltapäivällä. Ehdin herkistellä vielä lumihangessa.

Nyt ei auta muu kuin levätä ja syödä hyvin, koko radan kiertäminen voi tuntua yllättävän raskaalta talven jäljiltä. Huomenna lisää tunnelmia iltasella.

Viikon neljän seinän sisällä kyyhöttäminen ja tietokoneen ääressä istuminen alkaa tuottaa tulosta ja lämpöä ei enää ole. Puttaamista yritän päästä treenaamaan ehkä jo huomenna. Aion treenata 4-5 metrisiä putteja tolkuttoman määrän, ehkä muutaman 6-8 metrisen. Puttaaminenhan on henkimaailman hommia, joten ei auta muu kuin laittaa henkimaailma kuntoon.

Liiton foorumilla on käyty tiiviisti keskustelua heittotekniikan hiomisesta. Erityisesti jiiärrä on kunnostautunut tekniikan hiomisessa. Osa jutuista ampuu täyttä yli, mutta siellä on huomionarvoisia juttujakin paljon (vielä kun jaksaisi lukea loppuun..). Erityisesti kiinnitin huomiota tuohon ohjeeseen Jesselle, että siirtää viimeistä askelta oikealle joitain kymmeniä senttejä. Kiinnitin samaan asiaan huomiota joskus, kun katsoin Robbie Brattenin ja joidenkin muiden Discraftin miesten heittoja. Sällit tosiaan astuvat tavallaan vähän sivuun viimeisen askeleen.

En ole itse vielä kokeillut, enkä tiedä onko siitä hyötyä, mutta teoreettisella tasolla sen luulisi edistävän ainakin takajalan kiertoliikettä vartalon mukana. Mitä enemmän oikealla viimeinen askel on, sen vaikeampi on takajalan heilahtaa etujalan taakse (tämä on ehkä termeiltään nimeltään ”lazy foot”, mutta voin olla hyvin väärässäkin). Kysymys tässä onkin seuraavaksi se, että tuoko se oikeasti lisäpituutta ja hyödyttääkö se frisbeegolfissa, vai vain pituusheitossa. Täytynee kokeilla.

Näinhän siinä taas kävi. Viikonloppuna kun Turussa miteltiin frisbeegolfin talviyhdistetyn mestaruudesta (lue lisää 7k.fi), jouduin jättämään kisan väliin alkavan flunssan vuoksi. Olen tänä talvena sairastanut enemmän kuin koskaan ennen. Alkaa pikkuhiljaa tympiä, varsinkin kun lääkäri tokaisi, että flunssa saattaa kestää 2-6 viikkoa. Vappuna sitten taas terveen paperit..

Treenaaminen on siis ollut suunnitelmissa, ja on edelleen, muttei muualla. Viikonloppuna olisi tavallaan päästävä treenaamaan Hollantia varten, mutta saapa nähdä. Puttia voinen sentään hakata, kunhan lämpö laskee, kun siinä ei pulssi pääse nousemaan (toki siihenkin vaikuttaa emotionaalinen intensiteetti).

Koska treenaaminen ei onnistu, keskitytään johonkin muuhun.
Suomen hienoin frisbeegolfsivusto avataan 1.4.
frisbeegolfradat.fi
Facebookissa on sivuston faniryhmä, arvoituksia ratkotaan joukolla joka päivä.

Se niistä mainospuheista, katsotaan mitä tapahtuu aprillipäivänä. 15 uutta rataa??