No ei nyt ihan noinkaan. Turun Sanomissa oli pari päivää sitten mielipidekirjoitus, jossa kirjoittaja oli joutunut kahden välinpitämättömän otsikonmukaisen pelaajan ”uhriksi”. Kiekko oli kirjoittajan mukaan osunut maahan puolen metrin päähän lapsestaan ja heittäjtä saapuivat paikalle kaljatölkkiään heilutellen ja rehvakkaasti väittäen, että he voivat täällä heittää, koska täällä on rata. Kirjoituksessa voi olla värikynää, voi olla ettei ole. Joka tapauksessa jos jolle kulle on tullut turvaton fiilis ja sitä höystetään vielä töykeällä käytöksellä, lajin maine ei ainakaan parane.

Oli hauska pohtia asiaa, ja miettiä mistä moinen käytös. Yhtäkkiä palaset loksahtivat kohdalleen ja kas, jos menen pelaamaan jääkiekkoa, aikuisten golfia, jalkapalloa, squashia, beach volleyta, mitä tahansa lajia – niille on varattu suorituspaikka. Piknik-paikkaa valitessa on helppo väistää beach volley -kenttä tai jääkiekkokaukalo, mutta väistäpä frisbeegolfrataa.. Siten on jollain asteella luonnollista, että suorituspaikalla voi suorittaa, eikä ulkopuolisia tarvitse ottaa huomioon. Valitettavasti frisbeegolfissa – ehkä ainoana lajina maailmassa – tulee ajatella toisin. Koska yksin frisbeegolfille varattuja alueita ei vielä ole, joudumme tulemaan toimeen muiden alueen käyttäjien kanssa, ja joudumme ITSE KUKIN PITÄMÄÄN HUOLEN, ETTEMME AIHEUTA VAARAA MUILLE.

Frisbeegolfradoilla liikkuminen ei ole kielletty, useimmiten jopa sallittu ja toivottavaa, koska kyseessä on jonkinasteinen liikuntapaikka. Jokaisen lajia kokeilevan tulisi ymmärtää tämä. Mikäli joku on asettanut piknikin keskelle väylää, voi häntä kohteliaasti pyytää siirtymään. Ymmärrettävää on, jollei hän halua. Siinä tapauksessa parempi on jättää ko. väylä pelaamatta, sen sijaan että vihaisena puhisten lähtee riskillä heittämään. Ei se väylän pelaaminen niin tärkeää ole. Toistaiseksi ainakaan minun korviini ei ole kantautunut vakavia onnettomuuksia radoilla ja hyvä niin. Harrastajamäärien lisääntyessä välinpitämättömiä tulee joukkoon lisää ja on mahdollista, että onnettomuus tapahtuu. Kuka on vastuussa tapahtuneesta? Ilmeisesti kirjoituksessa heittäjät ajattelivat, että heidän vastuulla asia ei ole, koska he olivat frisbeegolfradalla. No, kuten aiemmin totesin,  frisbeegolf lienee ainut laji, josa asia ei mene ihan noin. Kuvitellaan tilanne, jossa heitän puskan takana pikniköivää ihmistä päähän. Tietäen tai tietämättä, että hän on siellä. Onko pikniköijä syyllinen, koska hän oli väärässä paikassa? Vain jos alue on suljettu muilta käyttäjiltä, yhtä hyvin hän voi olla toinen heittäjä. Muutoin ei. Onko radan rakentaja syyllinen, koska ei ole huomioinut turvallisuustekijöitä? Ratoja ei voida rakentaa siten, että kaikki onnettomuudet ovat mahdottomia. Tällöin pelattaisiin jossain maantietunneleissa. No mutta kukas sen kiekon oikein heitti? Jaa se olin minä. Olenkohan minä vastuussa tekemisistäni? Meneekö se yleensä niin? Taitaa se mennä. Pudotan kukkaruukun parvekkeelta ohikulkijaa päähän, vika ei ole jalkakäytävän rakentajan saati käyttäjän, vaan ruukun pudottajan. Jokainen pelaaja on itse vastuussa omista tekemisistään ja heitoistaan, onnettomuuden jälkeen on vaikeaa ja turhaa sysätä vastuuta muille tekijöille, joten varmistakaa aina, että heittäminen on turvallista.

Halusin vähän tilittää aiheesta, ei ainoastaan, koska tuollainen käytös jurppii muuten vaan, mutta myös siksi, että lajin maine pysyisi mahdollisimman hyvänä ja hauskana perhelajina. Sitä kautta pikkuhiljaa saadaankin ehkä niitä muilta käyttäjiltä suljettuja alueita. Onnettomuuksilla niitä ei synny.

Visioidaan vähän (koska visioiminen on niin siistiä); 2020 Suomen suurimmissa kaupungeissa on kaupungin ylläpitämä hoidettu 18-väyläinen rata, alueella ei ole muuta käyttöä. Homma toimii yksinkertaisesti, radalla on porttijärjestelmä, joka avautuu kortilla tai kolikolla. Jos tulee ongelmia, voit soittaa päivystävään numeroon. Portin takaa avautuu ihmeellinen maailma, ei mitään golfkentän griinejä, mutta hienoja väyliä varustettuna monipuolisuudella. Alustan ei tarvitse nurmikkoa, mutta se olisi hyvä. Väylien tulee olla hienoja. Radan tulee olla suljettu.

Frisbeegolfari (ainakin minä) on valmis maksamaan ylläpidosta, hyvästä radasta ja siitä, ettei alueella ole muita liikkujia. Alueen aitaamisen ei luulisi olevan suuri kustannus kunnalle. Tuollaiselle radalla voisin matkustaa kauempaakin. Huolimatta siitä, kunnissa on edelleen lähiliikuntaradat, joilla voi pelata ilmaiseksi tiettyjä sääntöjä käyttäen. Voi olla hienojakin ilmaisia ratoja, mutta siellä voi myös olla muita käyttäjiä. 2020 maksua vastaan pääsee pelaamaan hienolle radalle, jossa liikkuu vain frisbeegolfareita. 100 pelaajaa maksaa 50 euron kausimaksun -> 5000 euroa, eli korit. Toiset sata pelaajaa kustantavat muut tarvikkeet ja kolmannet rakennustyön. Yhdessä kaudessa maksetaan siis radan rakentamiskustannukset. Lopuilta kausilta rahat jäävät ylläpitoon ja 15000 eurolla ylläpitää jo kummasti. Tämä vain 300 henkilön rahoilla. Melkein väitän, että saisin Turun alueelta kerättyä 300 henkilöä, jotka sitoutuvat maksamaan 3 seuraavaa vuotta 50 euron kausimaksua kriteerien mukaiselle radalle. Kausimaksu voisi olla myös 100 euroa, joka muuttaisi tilanteen ihan täysin. Maksaisin helposti satkun siitä, että voin mennä alueelle treenaamaan draivia verkkoon tai fieldille, treenaamaan puttia tai pelaamaan kiessin. Seurassakin on jäseniä jo hyvänen aika melkein 100, joten 150 pelaajaa ainakin löytyisi.

Kaatiksella ollaan tehtyä hienoa työtä ja ollaan melkein tässä tilanteessa. Sielläkin tehdään kuitenkin vielä valtaisasti talkoilla, niin asioiden ei pitäisi olla täydellisessä tulevaisuudessa. Lisäksi maksujen valvonnan pitäisi olla tarkempaa (se on luonnollisesti kustannuskysymys), jotta vapaamatkustajat saataisiin kitkettyä pois ja tällöin maksulle saisi varmasti vastinetta.

Tämä kuulostaa ihan liian helpolta, 150 ihmisen adressi, jotka lahjoittavat 100 euroa, sillä saadaan 18-väyläinen rata, eikä kaupungin tarvitse edes laittaa rahaa. Pitäisköhän kokeilla?

Palataan nykyhetkeen. Vielä ei asiat ole noin, vaan nyt pitää väistellä ohikulkijoita ja koiranulkoiluttajia ja pikniköijiä. Kestetään sitä kärsivällisesti, se kuuluu tähän lajiin, ja unelmoidaan paremmasta tulevaisuudesta..

Vielä kun sais pelipaikan Taliin, niin olisin tosi tyytyväinen 🙂

Tällä viikolla teemana pelaillessa on ollut kokeilla 150-luokan kiekkoja. Kassista löytyy S-line PD ja D-line P1. (on vähän suppea valikoima Japania ajatellen, mutta pääseehän noilla alkuun) Lähinnä haaveena on ollut selvittää se, tuntuuko heittäminen ratkaisevasti erilaiselta raskaisiin verrattuna.

PD:t on luonnollisesti alivakaampia kuin raskaat, mutta silti toimivat hyvin. Heittäminen tuntuu hyvin samanlaiselta (tai ainakin totuin siihen nopeasti). Ongelmana niissä on vain kylmä totuus, että vehje ei vaan lennä yhtä pitkälle. 25 gramman ero tekee sellaisen 10-20 m draivipituuteen. Täytyy muistaa arvioidessa omia kykyjään pelitilanteessa, että perusdraivi onkin vähän lyhyempi.

Oleellisempaa ero on kuitenkin puttaamisessa. Tuuli riepottelee pannua miten sattuu, kaikki tuulen vaikutus tuntuu moninkertaisena kevyissä kiekoissa. Vastatuuleen kiekko nousee helpommin ja myötätuuleen päinvastoin. Lisäksi sivutuuli kuljettaa sitä miten sattuu. Yhteenvetona; puttaaminen on aika paljon virheherkempää.

Varsinaista treeniä 150-kiekoilla en vielä ole tehnyt, sen aika lienee siinä vaiheessa, kun kassin sisältö on suunnilleen selvillä. Firebird ja R-Pro Boss taitaa olla sellaisia kiekkoja, joita pitäisi vielä kassiin löytää, mutta mieli on suhteellisen avoin. (lisäksi valikoimaan vaikuttaa aika paljon kiekkojen saatavuus..)

Katsotaan nyt ensin, irtoaako vielä joku säälipaikka jonosta taliin, sen jälkeen paneudutaan noihin kevyempiin.

Tuotetestissä Discmanian MD2 ja TD

Pääsin pari päivää sitten testailemaan Discmanian tuoteuutuuksia. ”Niitä hyviä” auroroita kaipaa moni pelaaja. 1.7 oli kenties kaikkein paras runi. Moni on löytänyt korvikkeeksi Buzzzin tai kuluneen Rocin, mutta MD2 korvaa auroran lähes täydellisesti. Pannu lentää lähes koko lennon lähtökulmassa ja siksi sillä voi heittää annukoita, hyssejä ja suoria. Feidi on lähes putterin luokkaa, eli lähes mitätön. Auroraan verrattuna MD2 on hieman luotettavampi, jonka seurauksena feidi on aavistuksen voimakkaampi, mutta vain aavistuksen.

S-line ja C-line on ollut testissä, molemmat ovat aika pehmeitä, mutta muovi tuntuu eritäin pitävältä. Jäykistä kiekoista pitävälle MD2 ei välttämättä sovellu, mutta kaikille ehdottomasti kokeilemisen arvoinen. Henkilökohtaisella tasolla kun MD1 ei istunut oikein käteen, niin 2 on kyllä eri maailmasta.

Lisäksi Discmania julkaisee uuden draiverin; TD (Turning driver). Alivakaa draiveri, joka soveltuu mm. rollereihin. Roadrunnerin kaltainen kuperalla rimmillä varustettu pannu, joka istuu käteen ihan hyvin. Ei tuo mullistavasti lisää Crazeen, on ehkä aavistuksen alivakaampi. Hyvin aloittelijaystävällinen.

Innovan Katanaa en ole vielä päässyt kokeilemaan, mutta siitä on kuultu hyvin ristiriitaisia mielipiteitä. Toiset tykkää, toiset ei, en lähde arvostelemaan kun en tiedä.

HaHy järjesti B-kisan Hangon 22-väyläisellä radalla ja hauskaa oli. Kiitos seuralle kisoista! Hangossa on Suomen hienoimmat maisemat (en ole kyllä käynyt Talvivaaralla, joten hienoimmat maisemat, mitä olen itse frisbeegolfradoilla nähnyt). Lisäksi Hangossa on hyvin erityisiä väyliä. Merenylitykset ovat hienointa, mitä laji heittäjälleen antaa. Tosin aina ne eivät ole hienointa, kun kiekko mulahtaa syvyyksiin..

Ensimmäinen kierros henkilökohtaisella tasolla oli perinteistä räpeltämistä. Puttimokia, draiveja puuhun yms. Suosikkeihin lukeutui kuitenkin väylä nro 6, jossa heitetään hiekkarannan nurkkaan pieneen alamäkeen. Merta joka puolella, mutta tii metsässä. Marssin tiille ja totesin poolikavereille, että ”väylä on optimoitu meikäläisen hysselle. Just sellanen kova perushysse, niin on korilla”. Heitin sopivan perushyssen, joka tuntui ihan hyvältä, kunnes se lensi metsästä ulos. Merellä tuuli. Mun mielestä 30 metriä pitkäksi mereen ei ole paha arvionti virhe, mutta joku voi olla eri mieltä.. ob-5 ja seuraavalla väylällä holari. Näitä sattuu, kokonaistulos niiltä väyliltä oli siis par. Siinäpä ne ensimmäisen kierroksen mielenkiintoisimmat hetket sitten olivatkin. Tulokseksi 71. (Samaan aikaan Seppo heitti 64, se on ihmesälli)

Toinen kierros alkoi sillä, että juoksin pitsa sylissä suoraan tiille, kun Hangon kotipitsassa oli vähän jonoa. Ilmeisesti se oli ihan hyvä juttu, koska heitto alkoi kulkea. Putteja ryssin alkuun, mutta onnistuin niiden tasoakin nostamaan kierroksen aikana. Loppua kohden touhu vaan parani ja huolimatta sadepisaroista pysyi paketti hyvin kasassa. Kahdelta viimeiseltä väylältä vielä birdie ja tulokseksi tuli 64. Siihen olin jo varsin tyytyväinen. Puristus ei kuitenkaan riittänyt Sepon heittäessa 67, vaan hävisin neljä heittoa ja jäin kolmanneksi. 3. sija oli kuitenkin ihan hyvä suoritus ensimmäisen kierroksen jälkeen..

Aamukierros. Siinä se. Aamuihin pitäisi keksiä jotain, jotta olisi herkkyys paikallaan. Pitäiskö opetella juomaan kahvia? Energiajuomaa? Polttamaan tupakkaa? Ehkä yritän kuitenkin keksiä siihen jonkun luonnollisemman tavan kuin piristeet. En tiedä minkä, mutta katsotaan.

Tulipahan löylytettyä oikein kunnolla -  itseään. Su-aamuna kaikki näytti hyvältä. Ykköspoolissa takaa-ajoasemassa ja aurinko paistoi. Alkukin oli mitä mainioin, kolme birdietä neljällä ensimmäisellä väylällä. Kolmosväylällä jouduin taipumaan kolmoseen, kun putti 15 metristä kolahti alaraudan yläosaan.

Tässä vaiheessa meininki näytti vielä hyvältä.

Normaalisti tämän jälkeen tulee kauhea tilitys epäonnistuneita puteista ja ob:ista ja häiriköivistä koirista saati häikäisevästä auringosta, mutta tällä kertaa ei. Mitään mullistavaa ei tapahtunut. Ja siinä juuri se ongelma onkin, jollei mitään mullistavaa tapahdu (vähän kärjistetysti), ei pysy kärkiheittäjien joukossa. Väsymys alkoi varmaankin painaa jonkin verran, jonka seurauksena tuli pieniä virheitä. Ei suuria mokelluksia, vaan samaan tyyliin kuin ekalla kierroksella; pieniä tössejä, joiden vuoksi birdiet olivat työn ja tuskan takana. Koko kierroksella otin lopulta vain yhden bogin, mutta vain kaksi birdietä onnistuin puristamaan viimeisellä 14 väylällä. Putit meni melkein sisään, draivit osuivat melkein kohdalleen. Melkein.

Perustuuppailukierroksen vuoksi putosin 9:nnelle sijalle, josta tosin oli saumat vielä kiristää, sillä 5:nteen sijaan matkaa oli vain kaksi heittoa. Kokosin itseni huolellisella lämmittelyllä, mutta sama touhu jatkui: bogi ja kaksi birdietä. Sillä ei noustu sijoja. Ei vaan enää jaksanut. Tuntui kuin kassikin olisi painanut tonnin viimeisillä väylillä. Yleiskunnolla on tärkeä rooli tässäkin hommassa.

Tavoitteet jäivät siis toteutumatta. USDGC-paikka kolmen heiton päähän, mikä tavallaan vähän nyppii. Voitosta taistelin vielä sunnuntai-aamuna muutaman väylän, mutta sen jälkeen mentiinkin jyrkkää alamäkeä. Seuraavat kisat Hangossa parin viikon päästä vähän pienemmässä mittakaavassa. Sitä ennen treenataan puttia.

Siirrytään sitten niihin valoisiin asioihin. Seppo Paju pelasi mielettömän debyyttikisan eurotourin avoimessa sarjassa. Huolimatta vähän kehnosta ensimmäisestä kierroksesta (par), pystyi nostamaan tasoaan huikeasti sijoittuen lopulta 10:nneksi (jaetulle sijalle mm. allekirjoittaneen ja hallitsevan Suomen mestarin kanssa). Hienoa Seppo!

Seppo laittaa milliin nelosväylällä treenatessa.

Eka kierros oli tylsää peruspeliä ja tuloksena kolme alle radan parin eli 61. Sillä pääsi jaetulle 14. sijalle. Ensimmäiset yhdeksän väylää oli aikamoista puurtamista. Jokaiselle väylälle mahtui yksi pieni tössi, joka johti siihen, että tulokset olivat hyvin par-voittoisia. Milloin kyseessä oli putti, milloin lähestyminen, joskus draivi. Pieniä virheitä, mutta koko ajan roikuin katastrofin partaalla. Vaaka kallistui kuitenkin toiseen suuntaan ja otin pari nostokakkosta putkeen. Kunnes. Kierroksen viimeisistä viidestä väylästä neljä oli par-nelosia (16, 18, 1 ja 2). Ennen niitä olin kaksi päälle kolmen parin, joten piti ottaa pari nelosta ja pari kolmosta ja pelata hyvä kierros vaikeuksista huolimatta. Tuli pari vitosta, nelonen ja kolmonen. Ei mennyt suunnitelmien mukaan.

Toisella kierroksella olin aikamoisessa iskussa. Valmistautumisessa otin käyttöön viime vuoden keinot ja paukutin pari settiä draiveja täyttä. Avaa kropaan ja tuo itseluottamusta. Sehän toimi, kunnes kolmannella väylällä sössin 6-metrisen putin. Siitä eteenpäin pelaaminen olikin yhtä juhlaa. Kaikki putit sisään, draivit hyviä. Onnistuin todella hyvin ja ennen viimeisiä kolmea väylää (1, 2 ja 3) olin kahdeksan alle radan parin. Ykkösväylältä tuli sitten taas ob-vitonen (kuten ekallakin kierroksella) ehkä vähän epäonnekkaastikin, ja olin enää 7 alle. Vähän ehkä onnekkaasti sain vielä puristettua kaksi birdietä loppuun ja tulos oli kuitenkin 9 alle. (55) Siisteintä kierroksessa oli se, että siihen kuului neljä vitosta ja kahdeksan kakkosta..

Tilanne on nyt sitten se, että neljännellä sijalla tuloksella 12 alle parin on viisi pelaajaa. Yhdellä heitolla on siis periaatteessa aika paljon merkitystä. Näillä näkymin huomenna lähden ykköspoolissa kiertämään ja jahtaamaan Villeä.

Top-10, jossa suomalaiset (erityisesti turkulaiset) loistavat

Huomatkaa Seppo Paju! sijalla 11! Aivan huippua. Seppo on osoittanut olevansa todella kova pelaaja pystymällä puristamaan itsestään aikamoisen suorituksen kisapaineen alla. Alkaa jännittää, ettei Seppo tule ohi huomenna. Nyt täytyy petrata.

Marginaalit on pienet, joten tässähän täytyy pelata ihan hyvin pärjätäkseen. Kunnon yöunet nyt huiviin ja huomenna mennään.

Huomenna en pääse varmaan iltasella enää kirjoittamaan, joten 7k:n nettisivuilta (www.7k.fi) ajantasaisimmat tiedot huomenna päivällä.