Koko frisbeegolfmaailman ykköstapahtuma lähestyy. Muutama päivä lähtöön, sunnuntaiaamuna klo 6.55 ilmahansan nokka kääntyy kohti Muncheniä ja sieltä Charlotteen. Myöhään ollaan liikkeellä, mutta hoidetaan viimeistelyharjoitukset täällä Suomessa, niin tuskinpa siitä mitään ongelmaa saadaan aikaan. Kisaamaan Suomesta lähtee meikäläisen lisäksi Janne Kotka (ATD Presidents Cup), Jussi Meresmaa (Viime vuoden usdgc -sijoitus 9.), Toni Asikainen (SM-pronssimitalisti), Jesse Heinonen (Suomenmestari 09&10) ja kauden komeetta Seppo Paju (jun-16 maailmanmestari, jun euroopanmestari). Kovia jätkiä.

Viime viikon torstaina heitin lausteella hyvän draivisetin ja puttailinkin jonkin verran. Päätin kerrankin aloittaa treenin puttaamisella ja tunnin verran vietin aikaa puttikoreilla. Mitään mullistavaa ei rakentunut, rutiinia nyt pitää vaan saada. millään muulla ei ole väli, kunhan kaikki alle 8-metriset uppoaa. Se on ihan yksi lysti heitänkö 20:stä alarautaan vai täyttä ohi, kunhan alle 8:sta metristä uppoaa. (Ainakaan tällaisella kahden viikon valmistautumisajalla tuskin säästää hirveästi heittoja panostamalla pitkiin putteihin).

Draivisetti oli hyvä. Rollerikulma kuntoon, perusliikerataan totuttelua ja kiekkojen käyttäytymiseen syventymistä. Rolleria tarviin yhdellä tai kahdella väylällä. Ehkä kakkosella ja joka tapauksessa 11:llä. (ks. caddie book tästä). USDGC:n rata on siitä erikoinen henkilökohtaisella tasolla, että siellä on väyliä, joista par -tulokseen olen täysin tyytyväinen. Luonnollisesti birdiet on tehtävissä, mutta mokeltamisen vaara on niin suuri, että otan mieluummin sen helpon par:in. Tarkempi gameplan rakentuu luonnollisesti paikan päällä, mutta ajatuksia laitan vielä ennen lähtöä.

Eilinen kirpeä syyspäivä ajoi meikäläisen urheilupuistoon lyhyelle n. tunnin puttisetille. Liekö syy torstaissa, vai viikonlopun Sappeen kierroksessa, mutta kivaa puttaaminen oli. 7-8 -metriset on helppoa kauraa (tosin niiden pitäisi olla vielä helpompaa, jos ne haluaa kaikki upottaa nelipäiväisessä kisassa), lyhyemmät niin helppoja, että naurattaa..

Fiilis on hyvä, taival kohti Ameriikkaa ja shortsikelejä lähestyy.

..ja voitto haettiin! Kukkulan kuninkuus tuli uusittua. Kisan taso nousee vuosi vuodelta, ja helpolla ei irronnut tänä vuonna.

Lopulta kahden heiton turvin pokkasin pystin, mutta jännitystä riitti viimeiselle väylälle saakka. Lauantain jälkeen viiden heiton takaa-ajoasema ei ollut mitenkään herkullinen tilanne (huolimatta siitä, että lauantaina kilpailua johtanutta pelaajaa ei ole vielä koskaan kruunattu kuninkaaksi), varsinkaan kun ristiselkä-ripatti oli vahvoilla näytöillään kakkosena heiton edellä.

Sunnuntain 25-väyläiselle maratonkierrokselle lähdettiin hyvissä tunnelmissa. Seppo liittyi em. pelaajien kanssa ykköspooliin, valmiina keräämään päänahkoja. Kolmen väylän jälkeen Kimmo jäi heiton jo selän taakse ja Kalle oli enää kahden heiton päässä, eli alku oli meikäläiselle hyvinkin vahva. 7. väylällä tasoitusta tarjoiltiin jo 6-metrisellä putilla, mutta eipä osunut ja Kalle pysyi vielä heitolla kärjessä.

Metsäosuuden kuudella väylällä kiipesin turvallisen tuntuiseen kolmen heiton johtoon ja olin jo neljä alle par:in. Seuraavalla väylällä Kalle sai vuorostaan yhden kiinni ja pari väylää tuupittiin tasoihin, joten ero oli kaksi heittoa 17 väylän jälkeen. Maailman mullistavimman idean ”hei tästähän voi heittää kaikkien puiden yli” avulla pelasin sitten tuplabogin 18. väylältä. Kalle tuli tasoihin par -tuloksella.

Saariväylä on aina jännittävä, mutta tällä kertaa kaikki osuttiin. Jäin kauimmas, eikä 7-metrinen putti yläpantaan lohduttanut. Kalle meni johtoon heitolla. Seuraava väylä käänsi kelkan, kun otin kakkosen ja menin suoraan johtoon kahdella heitolla. Pääsin vielä neljänkin heiton johtoon, josta Kalle otti yhden vielä kiinni ennen kierroksen päätöstä ja alkavaa finaalia. Samaan aikaan Seppo pelasi hyvin, ja pääsi Kimmon kanssa tasoihin. Finaaliin lähdettiin siis kutkuttavista asetelmista.

Ensimmäiset kaksi väylää pelattiin Kallen kanssa tasoihin, jonka jälkeen Kalle sai heiton kiinni. Seuraavalla väylällä pääsin uudestaan kolmen heiton karulle, mutta finaalin viidennellä väylällä Kalle avasi milliin ja oli kaksi heittoa perässä. Viimeiselläkin väylällä Kalle avasi metriin ja mun oli pelattava korkeintaan kolmonen. Pienellä tärinällä avaus pöpelikköön, juuri ja juuri sisälle. Siitä lähestyminen viiteen metriin hyvin jännittävälle puttipaikalle, mutta upposi kuitenkin!

Seppo ja Kimmo ajautuivat sudden death -ratkaisuun ja neljännellä väylällä Seppo vei kolmannen sijan. Lienee kuitenkin hyväksyttävää hävitä sd sd:ssä maailmanmestaruuden voittaneelle.. Hienot kisat kummallekin, vaikka pienen pettymyksen varmaan molemmat joutuivat nielemään.

Huippukisat! Anssi ja Juha hoitivat homman taas kestävyytensä (sekä fyysisen, että henkisen) äärirajoilla, ja tuloksena paremmat kisat kuin koskaan aiemmin.. Kiitos!

Tämän kisan pohjalta lähdetäänkin sitten Ameriikkaan. Hyvä, kohtalaisen ehjä kisa tuo itseluottamusta. Putti ei kyllä osunut, mutta sitä ei niin paljon lähiaikoina ole treenattukaan, kuin draivia. Draivi toimi hyvin. Tällä viikolla taas treenaillaan, kun ehditään..

Eka kisapäivä (kahdesta) on takana. Vettä satoi, aurinko paistoi ja välillä jopa tuulikin. Sateenkaarikin pilkotti jossain välissä. Ensimmäisellä kierroksella osa meni huuruisissa tunnelmissa, osa huuruissa, pelaaminen oli kivaa. Itse heitin kolme alle radan par:in (65), joka on melko hyvin. Sillä pääsi kakkoseksi, Paimion erikoismies Kalle oli luonnollisesti tuoreimpana Suomenmestarina kärjessä..

Kierrokseen mahtui kaikenlaista, DD2:sta ja putteria. Monta bogia, mutta onneksi enemmä birdieitä. Ratanahan kk:ssa on Lausteen radasta vähän modifioitu versio, kaikkia pikku erikoisuuksia on lisätty. Huomenna pelataan 25 väylää, eli vähän enemmän uutuuksia.. Ratakartat löytyvät tuolta.

Kakkoskierrokselle sitten turvallisesti ykköspoolissa neljän heiton erolla, ja vain heitto kärkeen. Jaetulla kakkossijalla Ristiselkä-Ripatti. Kimmon ja Kallen kanssa aloitettiin vahvasti par:illa ja birdiellä, mutta kolmannella väylällä äijät jättivät mut vähintään epäreilusti taakseen ottamalla kakkosen ja kolmosen, kun otin itse vitosen. No niin onkin epäreilua! Siinä sitten mokelsin täyttä ja olin aika paljonkin perässä, kunnes sain pelin kohtuullisiin uomiin ja viimeisillä väylillä onnistuin kirimään hyvinkin. Pahimmillaan olin 5 yli radan par:in ja pelasin silti par:in (68). Kalle heitti perusvarman 64:n, ja Kimmolle 67.

Huomiselle kärkeen siis viisi heittoa, kakkossijaan heitto. Tulokset launtain jälkeen täällä. Neljänteen sijaan 8 heittoa, mutta turvallisen tuntuinen välimatka voi olla yllättävänkin pieni, kun maailmanmestarieuroopanmestarijatiesmikämestari hengittää siellä niskaan. Saas nähdä minkälainen syysmyrsky huomenna lausteella pauhaa..

Syksy tulee. Syksy on nykyään aktiivipelaajan suosikkiaikaa (tulipa yleistettyä, sanotaan nyt kuitenkin, että mun suosikkiaikaa), ilma on miellyttävän viileä, treenaaminen on pakko lopettaa inhimillisiin aikoihin, kun tulee pimeä, olosuhteet ovat hyvin vaihtelevat, mutta ennen kaikkea; radoilla on vähemmän väkeä. Näin se vaan on, jos oikeasti haluaa treenata tätä lajia, niin aktiivikäytössä olevalla radalla ei kesällä voi sitä tehdä.

”No jos hetken puttailisin tällä korilla..” Jostain kaukaa kuuluu vislaus ja joku heiluttaa kiekkoa. ”Heitä vaan!”, ja täytyy siirtyä seuraavalle väylälle. Mutta. Tämähän on luonnollisesti vain positiivinen ongelma, treenaamiset hoidetaan driving fieldillä/puttikoreilla, radalla kierretään kierroksia. Silti syksyllä kun voi treenata radalla, pystyy harjoittelemaan monipuolisemmin, ja siksi on kiva heittää.

Lauantaina vedettiin Sepon ja Viljamin kanssa supertreenit lausteella. 45 min puttailua, neljä tuntia erilaisia draiveja. Loppuvaiheessa alkoi tuntuakin jo muutaman tunnin heittäneeltä. Koko kroppahan veti luonnollisesti jumiin seuraavana päivänä, mutta sehän tarkoittaa vaan lihasmuistin armotonta työskentelyä. Su-iltana pienen lenkin lisäksi lyhyet puttisetit toivat toivotun palautumisen koko vartaloon, ja alkuviikko on tuntunut taas ihan normaalilta.

Lauantain treeniohjelma oli seuraava;

*puttailua ja pööpöilyä 15 min -> puttirumbaa 40 min

*Lämmittelyt ja lämppädraivit noin 30 min

*hysse&annukka draiveriheitot (eli noin 110-120 -metriset) (1h)

*hysse&suora draiveriheitot (paitsi Seppo heitti tiätty midarilla paremmin) (sama pituus) (1h)

*putterilla eripituiset suorat heitot (60-90 m) (kaaria ei ehtinyt harjoitella) (1h)

*välissä kokeiltiin myös pituusheittoa ja forea ja muuta hölmöilyä, jotta aivot saivat lepoaikaa.  Viimeinen tunti meni luonnollisesti kassin tyhjentämiseen ja erilaisten heittojen kokeiluun. ”Kokeile heittää upsi jalkojen välistä!”

Itselleni tuli vähän sellainen yliyrittämisen fiilis tosta treenistä, aina yritin heittää täyttä ja pitkällä vauhdilla. Lopuksi kun kokeilin parin askeleen vauhdilla 90%:sta heittoa, se tuntui yllättävän tarkalta. Kun treenaa vaikeita juttuja, helpot tuntuu helpommilta..

Ja nyt seuraa vastaus jännittävään otsikon kysymykseen;

Talvellahan ei saa heittää valkoisilla kiekoilla, kun ne hukkuvat hankeen. Kesällähän ei saa heittää vihreillä, kun ne hukkuvat nurmikkoon. Syksyllähän ei saa heittää keltaisilla, punaisilla, oransseilla eikä muillakaan vastaavilla väreillä, koska ne hukkuvat ruskaan. Mitä jää jäljelle? Musta. Musta hukkuu puskaan. Sininen? Sininen hukkuu järveen. Harmaa? Hukkuu asvaltille. Totuus siis on, että jokaiseen tilanteeseen pitää olla erivärinen kiekko. (Tai sitten vaan kassillinen niitä valkoisia ja keltaisia, ja etsitään kiekkoja syksyllä ja talvella.)

VR:stä on purnattu viime aikoina kovasti myöhästymisten yms vuoksi. Se saa meikäläiseltä ainakin kaiken soheltamisen anteeksi, koska Pendolinossa on nykyään ilmainen Wlan!

Kisakalenteri tyhjenee ja hiljenee hitaasti, mutta varmasti. SM-kisat, EM-kisat, Japan Open, Scandinavian Open ja muutamat Eurotourit on jäänyt taakse tällä kaudella, mutta silti kauden kohokohtia on vielä jäljellä:

*Kukkulan kuningas; tuo perinteikäs turkulaisen frisbeegolfin huippukilpailu. Kilpailullisesti ei luonnollisesti ole muihin suuriin kisoihin verrannollinen, mutta kyllä se seuran mestaruus on kiinnostava titteli. Varsinkin kun Turusta nousee uusia lupauksia kuin liukuhihnalta, kisat eivät tule olemaan mitenkään helpot. Tunnelma on sitäpaitsi omaa luokkaansa. Noin 100 turkulaista tai ainakin lähes heittää frisbeetä ja ihmettelee; ”Onk hese täsä vai tosa? Heittäsisisiksää jo?” Ei kielimuuria, kun lähes kaikki puhuvat samaa kieltä, säännöistäkin on paljon helpompi keskustella. Lisäksi KK pelataan tänä vuonna Lausteella, eli monen mielestä yhdellä Suomen parhaista radoista, mitä sitä muuta voi enää toivoa. Kukkulan kuninkaassa tullaan tänä vuonna näkemään mm. Suomenmestareita, Euroopanmestari sekä Maailmanmestari, joten taso on kunnossa. Löylyä voi heittää täällä

*Koko frisbeegolfmaailman ykköstapahtuma USDGC pelataan tutulla Winthropin radalla lokakuun alussa. Kilpailu, josta kaikki suomalaiset ob-hirviöt ovat saaneet alkunsa. Maailman parhaat pelaajat, maailman siisteimpiä väyliä, maailman eniten outtia. Koko radalla on korkeintaan 3 väylää, joilla en ole koskaan heittänyt outtiin, mutta todennäköisesti niilläkin, en nyt vain muista. USDGC:n aattona lisäksi heitetään Presidents Cup, kenties suurimman määrän yleisöä keräävä tapahtuma, koska moni pelaajakin pääsee katsomaan. Siinä on frisbeeviikkoa kerrakseen.

*Amerikankiertue jatkuu ja viikon kuluttua usdgc:stä heitetään ennätyksiä. Big D in the Desert ties kuinka mones, eli pituusheiton MM-kisat. Hallitseva mestari on Suomen Jussi Meresmaa! Jussi lähtee puolustamaan mestaruuttaan, meikäläinen ylittämään (omat) ennätykset. Lisäksi osanottajalistaa kun katselee, niin sieltä löytyy mm. Christian Voigt ja Ken Jarvis.. Todennäköisesti myös muita entisiä ME:n haltijoita, joo joo ne on kaikki ihan paperia 🙂

Sen pidemmälle kisoja en ole vielä suunnitellut. Draivit ovat tärkeässä roolissa KK:ssa, USDGC:ssä ja BIG D:ssä. Pituusheitto on luonnollisesti eri laji, kuin golfdraivi, mutta osittain samoja lihaksia tarvitaan. Treeniohjelma pitääkin sisällään lenkkeilyä eli peruskunnon kohotusta, pituusheittoa ja golfdraiveja. Puttia sitten jollei jaksa muuta.

Su-iltana pääsin ensi kertaa pitkään aikaan fiilistelemään pituusheittoa. Lenkki suuntautui Kupittaanpuistoon ja futiskentille. Tosin matkalla piti auttaa lievästi päihtynyttä tyttöä poliisiautoon, johon vierähti puolisen tuntia. Lisäksi pari puhelua opettivat sen, että puhelin kannattaa ainakin laittaa hiljaiselle, jollei jättää kokonaan pois..

Kaikesta huolimatta pääsin heittämään 30-40 pituusheittoa, tuloksista on vaikea sanoa mitään, kun tasaista tilaa ei ole oikein missään, mutta arvioni mukaan onnistuneet heitot pyöri siellä 140-150 metrin tietämillä. Toisin sanoen ei noilla vielä kuuhun mennä, mutta ilman tuulta pahimmillaan säkkipimeässä ihan hyvä alku. Treeni pitäisi saada kuitenkin sille tasolle, että tyynellä voi heittää 160+. Lisähaasteita toi kiekkovalikoima. Mukana oli TD:stä Bossiin ja DD2:seen. On itsestäänselvää, etten heitä TD:llä tai PD:llä pituutta, mutta nyt alkuun kun hion vain liikerataa, niin kiekoilla ei ole suurta väliä.

Parhaalta tuntui Pro Wraith, joka on kasvanut jo osaksi kämmenpohjaa. Testitulosten varjossa täytyy vielä vertailla Bossiin ja muihin nopeisiin pannuihin, että annanko hitaudella liikaa tasoitusta, vai häviääkö bossilla esim. feidissä. ME on kuitenkin heitetty Valkyriellä.. DD2 on lisäksi erittäin mielenkiintoinen pannu tähän kilpailuun, jotta valinta olisi helppo.

Nyt työmatkalla Helsinkiin heittäminen jäänee vähälle, mutta perjantaina kiekot taas kouraan (toki lenkkarit ja pannut on repussa, jos vaikka olisi aikaa). Perjantaina edessä frisbeegolfia ja pituusheittoa..