Kaikki kirjoittajan Juho Rantalaiho artikkelit

Ruotsin kruunu

Eurotour, Stockholm Open

Perjantaipäivä kului sadetta odotellessa. Lopulta sade saapuikin, kesti noin 3 minuuttia. Sen jälkeen oli turvallista lähteä parigolfille. Pelasin Tiian kanssa ja toiseksi pariksi saimme liukuväripojat Jallen ja Nilssin. Huikeisiin suorituksiin ei kumpikaan pareista yltänyt, perusvarmat 50 ja 51, Tiian kanssa jäätiin niukasti kakkoseksi. Vaikka puttaaminen on naurettavan helppoa, ei se ihan koko aikaa siltä tuntunut. Muutaman kohdistuslaukauksen jälkeen alkoivat nekin kuitenkin upota.

Henkilökohtaisesti suurimpia ongelmia tulee pitkähköillä (110+ m) tuubiväylillä. Pienen pieni suuntavirhe aiheuttaa muutaman metrin siirtymän loppupäässä ja silloin ollaan useimmiten ongelmissa. Näistä otan helposti ”turhia” bogeja. Huomisen teemana on bogie-free. Birdieitä radalla tulee kuitenkin melko itsekseen, lyhyitä väyliä on joukossa niin paljon (joskin radan par-lukemien mukaan ne eivät välttämättä ole birdieitä, mutta lasken kakkosen aina birdieksi, sanoi kuka mitä sanoi). Sikäli, jos bogeja ei tule, tuloksen pitäisi olla varsin mairitteleva.

Kauden neljännet Eurotourit, tähän mennessä kovatasoisin. Ameriikan ihmeet on mestoilla, ne on paperia. Yleensä Jenkit häviää Eurooppalaisille – erityisesti suomalaisille – puttipelissä. Välillä jopa hävettää katsoa kun Usan poijjaat puttaa. Tässä ennakkofiiliksiä viime vuoden finaalista ja esimakua Amerikan pelitasosta.

Tänä vuonna odotetaankin sitten Eurooppalaisen, mieluiten suomalaisen voittoa. Katseet kohdistuvat Suomen koviten reitattuun pelaajaan; Seppo Pajuun. Noh, ehkä ihan voittoon saakka en usko Sepon nousevan, mutta on mielenkiintoista seurata nuorukaisen otteita, Sveitsistä on otettu opiksi ja uusilla kokemuksilla taas kisaamaan. Toinen kuuma peruna on Leo Piironen, joka Sveitsissä pelasi itsensä hienosti kolmanneksi. Eiköhän kympin sakkiin muutama suomalainen veivata.

Lopuksi vielä pari huomiota. Jenkit on oikeasti aika hyviä, myös mun mielestä. Lisäksi; otsikolla ei ole mitään tekemistä tekstin kanssa. Nämä ihan vain, ettei kukaan menetä yöuniaan.

Tukholman ennakkotunnelmia

Eurotour, Stockholm Open

Tiistaina pelasin kaikki 27 väylää Järvan radalla. Järvan rata kuuluu ehdottomasti suosikkeihini. Valitettavan paljon täälläkin on kakkosten metsästystä, henkilökohtainen mielipide on, että par-4:ia voisi olla enemmän, lääniä kuitenkin riittää. Niistä huolimatta parhaimpia ratoja. Korkeuseroilla leikittely ja luonnolliset esteet ovat parasta antia frisbeegolfissa. Täällä niitä riittää.

27 väylästä puolella kori on jyrkänteen reunalla tai vast, jossa jatkoputille joutuessaan voi olla yllättävän kaukana. Se vaatii aikamoista huolellisuutta, jotta puttirallit jäävät vain painajaisiksi. Onneksi puttaaminen on naurettavan helppoa, niin ei tässä hätää ole.

Radan helmiä, alamäkeen niin paljon kuin lähtee. 192 m (jollen väärin muista).

Kisassa pelataan 3*18 väylää, kukin väylä 27-väyläisellä radalla siis kahdesti. Oma historia Tukholmassa on aika synkkää katsottavaa, sijoitukset eivät ole olleet mairittelevia. Viime vuoden tulokset. Ei 15. sija mahdottoman huono ole, mutta kierrokset ovataika karmeita lukemia täynnä, lukuunottamatta viimeistä. Muistaakseni edellisenä vuonna painin samankaltaisten ongelmien kanssa.

Sveitsin kisan jälkeen olen käynyt heittämässä enemmän kuin pitkään aikaan (keskiarvolla noin 2 krt/vko). Tiistaina kiersin kaikki väylät, ke-to ovat olleet lomapäiviä Tukholman saaristossa, joskin kumpaankin iltaan on kuulunut hyväntuntuinen puttitreeni.

Sveitsistä jäi lopulta kohtuullinen maku, mutta nälkä. Näissä karkeloissa kympin sakkiin pelaaminen vaatii jo aika hyvää peliä, osallistujaluettelo ei jätä kylmäksi. Tavoitteena on nostaa rating 1020:een tämän kauden aikana, joten siltä pohjalta täälläkin pitäisi olla kympin sakissa. Ei kai siinä, hyvää peliä vaan. Huomenna treenipäivä, mahdollinen parigolf ja lauantaina pelaan elämäni peliä.

Kaatuva haara ja houli

Eurotour, Swiss open

Pahoittelut hitaasta raportoinnista. Meni matkat vähän penkin alle ja alkuviikko oli melko hektinen, siksi homma vähän lykkääntyi. Tuloksethan on jo ollut vähän aikaa näkyvillä, lopputulo oli vähintään tyydyttävä. Luonnollisesti tässä vaiheessa kolme päivää kisojen jälkeen olen löytänyt noin 24 heittoa, joista yhden kun olisin säästänyt, niin olisin ollut kolmas. Noh, jossittelu on helmeä, mutta se ei johda mihinkään.

Sunnuntai-aamulla ei lähdettykään Sepon ja Jessen kanssa, vaan Teemun ja Jessen kanssa kolmannelle kiessille. Olihan mukana myös Mats Strömgren, joka varsin huikean Markus Källström putti-imitaation jälkeen totesi muutaman väylän pelattuaan, että Suomi-juna on lähtenyt talosta, ja hän on pudonnut kyydistä. No niinhän siinä vähän kävi. 6 väylän jälkeen olin itse 4 alle radan par:in, varsin kelpo alku. Kierros kokonaisuudessaan oli tasaisen hyvää, birdieitä tuli silloin tällöin, oli kivaa. Kierroksen kohokohta oli seiskaväylän kaatuva haaraputti. Lähestyminen perinteisesti 40:stä metristä 15:een puun taakse. Leveähköllä haaralla naamalleen ja putti sisään, se oli helmeä. Kierroksen antikohokohta oli par-5:llä, jossa puttasin ”eagleä” (pitäisi olla par-4) 8 metristä. Rohkea putti ei aivan jaksanut sisään, vaan osui 20 cm maan yläpuolelle alaputkeen…nousi pystyyn ja rollasi kymppiin. Vitosta korttiin. Pari kakkosta vielä loppuun nosti mielen taas korkealle – 51 korttiin, toiseksi paras tulos sillä kierroksella. Sijoituskin koheni kummasti kuudenneksi.

Grillikana huiviin, finaalikierrokselle suomipoolin kera (Jesse, Seppo ja Jalle). Neljännellä väylällä muut vähän retkahtivat, kun itse otin kakkosen. Seuraavalla väylällä heitin C-PD:llä ihan nätin 100-metrisen hyssen. Mukiin. Ketjut kilisivät, mutta koria ei näkynyt, joten ei ollut hajua jäikö vaiko eikö. Korille siirryttäessä Behmi taputteli käsiään iloisesti korille, siellähän se kiilteli. Siitä eteenpäin pelaaminen olikin silkkaa juhlaa. Melkein kaikki onnistui minkä pitikin, mitä nyt pieniä hairahduksia tuli sinne sun tänne, mutta niissäkin kävi pieni joulu.. Finaalista yksityiskohtaisemmin voi myös lukea Sepon blogista.

Merkittävin asia tässä kisassa oli se, että Köpiksen jälkeen itseluottamus kohosi merkittävästi ja tämä oli hyvä osoitus itselle, että osaan pelata edelleen. Neljän viikon päästä Tukholmaan.

Kakkosta korttiin

Eurotour, Frisbeegolf, Swiss open

Perjantaipäivä meni nauttiessa Geneven auringosta ja keskustan biitseistä. Iltasella kokoonnuttiin pelaajakokoukseen ja pelaajakokouksen jälkeen vuorossa oli viimeistelevä putteritreeni. Perussettiä, kaikki putit sisään ja kaikki lähestymiset metriin. Niinhän se aina menee..

Lauantai-aamu – pitkästä aikaa kisa-aamu. Nissisen Teemun ja parin ulkomaalaisen kanssa lähdettiin pelaamaan vitosväylältä. Heti kättelyssä kakkonen korttiin, oksan kautta putti sisään. Ja heti seuraavassa kättelyssä 30 metristä 10 pitkäksi ja bogia korttiin. Homma tasoittui ja loppua kohden alkoi jopa parantua (väylällä 11 5 metrin putti ohi, kauas jäätiin tällä kaudelle tavoitteesta, että alle 8 metristä ei yhtään puttia ohi, mutta minimoidaan määrään edelleen). Lopussa olinkin jo hyvissä liekeissä lukuunottamatta kakkosväylää, jossa on tuplamando. Heitin avauksen mandopuuhun, siitä 80-metrinen lähestyminen alaraudan päälle ja skippi kymppiin, putti ohi. Pari muuta hyvää puttia sain loppuun ja otinkin viimeiseltä kuudelta väylältä 5 birkkua. 52:lla (radan par 57) pääsi 12:nneksi.

Tarkoitus oli pysyä Teemun vauhdissa, mutta heiton jäin kyydistä. Suomalaisista parhaita olivat Ville 46 ja Jalle 49. Moni pelasi vähän päälle viidenkympin. Kierroksen parhaimpiin hetkiin kuului ehdottomasti elämäni paras rolleri viimeisellä väylällämme. puiden ali 50 metrin lähestymiselle ja helppo birdie. (ks. kuva)

Ihan kuin elokuvissa.

Lounaan jälkeen tutustuttiin myös siihen radan vaikeimpaan 9 väylään. Aloitettiin väylältä nro 12 mm. Piirosen Leon kanssa. Kaikille kakkoset – paitsi meikäläiselle. Sain onneksi seuraavalla väylällä takaisin hyvällä birdiellä. Sammakkolammen ylityksellä (nro 15) yritin perinteistä viime hetken muutoksesta seurannutta katastrofia. PD vaihtui TD:ksi vähän ennen heittovuoroa, seuraksena oli pahasti ylikääntävä draivi kohti äänekkäitä sammakoita. Onnekseni se meni kaikkien pöpeliköiden läpi ja helpon kolmosen sieltä pelasin.

Koko toisen kierroksen peli oli tasaisen kohtalaista, loppupäässä tuli muutama väylä – ei pahasti, mutta hieman -  mokellettua, jolloin tulokseksi puristettiin tyydyttävä 53 (radan par 59). Samaan aikaan Leo painoi 49:n huomaamatta. Käytiin Leon kanssa pikku dialogi puolessa välissä kierrosta:

Leo: ”ei oo hetkeen tullut kakkosia”

Juho: ”kaks väylää sitten saariväylällä?”

L: ”No mutta sitä ennen”

J: ”Juu ei niin, siinä oli kolme väylää välissä, joista yhdestä ei käytännössä edes voi ottaa kakkosta”

Lopulta Leolla oli scoressa 9 kakkosta, että kyllä niitä kuitenkin riitti..

Leo ottaa kierroksen toiseksi viimeisen kakkosensa tässä

Huomenna mennään taas. Jessen ja Sepon kanssa viimeiselle kierrokselle. Puristaa pitää, mutta kyllä tonne viiden sakkiin, jopa ihan mitalisijoille on saumat (5 heittoa kakkossijaan). Huomisesta tulee taas hieno päivä!

Tsekkaa tulokset

4.20

Eurotour, Frisbeegolf, Swiss open

Herätys oli eilen aamulla riittävän aikainen. Turun lentokentälle eksymään (4 porttia) herkullisten aamiaisleipien kera ja matka tuntemattomaan alkoi. Lentomatkat sujuivat pääsääntöisesti unessa ja ruokaillessa, Hki-Vantaalla koneeseen liittyi ryhmä muita frisbeehemmoja ja saimme Tiian kanssa matkaseuraa.

Koko ryhmää noudettiin lentokentältä (tällai kaikissa kisoissa pitäisi olla, kyyti lentokentältä, hotelli varattiin puolestani yms. Vielä kun joku suoraveloittaisi osallistumismaksut), ja paineltiin pikkubussilla dormitorylle kuuntelemaan ikäviä uutisia. Suomi-huone on peruttu. Käytännössä se ei vaikuttanut mun ja Tiian suunnitelmiin, kun joka tapauksessa hotelliin oltiin menossa, mutta muut suomalaiset joutuivat vaihtamaan geimpläniään.

Hotellilta kebapin kautta radalle. Kebap (kyllä, täällä kirjoitetaan p:llä) -vaihtoehtoja oli kana ja lammas. Joka tapauksessa annokset oli ylihinnoiteltuja eikä erityisen suuria, mutta lounasta saatiin. 25 eur kahdelle hengelle välipala. Jaa Sveitsissä kallista?

15 min vaellussaattueen jälkeen (välissä pidettiin siis ruokatauko) saavuttiin radalle. Ensivaikutelma puistosta oli varsin miellyttävä, futiskenttä, isoja puita, nurmikkoa, vähän heinikkoa ja pöpelikköä tietysti. Ensivaikutelma koreista oli ei-niin-miellyttävä. Nännitön alarauta, joka heiluu minne sattuu, kori on vinossa, väärällä korkeudella, väärässä paikassa, puun takana ja kaikki muukin oli huonosti. Onneksi korit yleisesti ottaen ovat ihan kelpoja, mutta joitain aikamoisia yksilöitä radalta löytyy.

Rata kokonaisuudessaan on mielenkiintoinen ja vaihteleva. Aika paljon tulee putteriavauksia ja pitää ottaa kakkosia, mutta löytyy sieltä pidempääkin siivua. Osa väylistä kulkee keskellä 1,3-metristä heinikkoa. Periaatteessa ei ainakaan henkilökohtaisella tasolla haittaa, kun väylä on 100 metriä pitkä ja griini on siisti, mutta voin vaan kuvitella pelaajia, jotka eivät griinille yllä. Yksi par-4 pelataan myös heinikossa ja siinä tosiaan jatkoheitolla riipaisen heiniä kädellä ja kiekolla. Onneksi heinikosta sentään löytyy kiekot suht helposti. Muutama outtikikkailu, joista en henkilökohtaisesti kauheasti tykkää, mutta pelaan silti.

Pelaaminen on kivaa ja eiliset 27 väylää useilla avauksilla tuntuu jäsenissä. Loppuvaiheessa olin aivan hapot. 4 tunnin yöunet ja suuret määrät heittoja ottivat aika
koville, mutta maaliin päästiin. Ainutlaatuinen kisareissu siitä, että tänään pidän osittaista välipäivää ja ehdin vähän lepuuttaakin. Varmaankin putteritreenit vedän vielä iltasella, muttei mitään raskasta. Hyvä tuntuma on yllä ja itseluottamus sen kuin kohenee. Voi kunpa pääsisin jo kisaamaan..