Matka Wonderlandiin

Islanti. Kuumien lähteiden kylmä maa. Se pieni tuntematon, vulkaaninen saari, jossa hevoset on pieniä. Se mielikuva mulla maasta oli 🙂

Sain kutsun Islantiin tulla edistämään naisfrisbeegolfia ja pitämään heille frisbeegolfklinikkaa. Islannissa naisfrisbeegolf on vielä hyvin alkutekijöissään ja asiaa halutaan siellä kehittää. Se, miksi naisfrisbeegolf on maassa lasten kengissä on se, ettei naispelaajia yksikertaisesti ole. Matkan oli tarkoitus olla lajin, naisfrisbeen ja liikunnan edistämisen kehitystyötä ja reissua rahoittikin Islannin valtio.

Kovasti mua jännitti reissuun lähteä, mutta onneksi sain matkakaveriksi tiimikaverin, Nirkkosen Markun 🙂 Tästä oli tulossa perinteistä poikkeava frisbeereissu, sillä matkan tarkoitus oli ihan muu kuin kilpaileminen. Hauskaa kuitenkin oli se, että pakatessa ensimmäisenä huolehti, että onhan bägissä kaikki mukana 🙂

Perillä Islannissa meidän haettiin lentokentältä ja ajoimme kohti Hafnarfjorduria (Reykjavikin esikaupunkia), jossa meidän oli tarkoitus majoittua. Näky ja maisemat olivat aika karuja. Missään ei näkynyt käytännössä mitään muuta kuin jotain mustaa mönjää silmin kantamattomiin. Lähempänä Reykjavikia alkoi maisema hieman vihertyä, mutta hyvin vähän. Kaupungissa kasvillisuus näytti täysin istutetulta ja jotenkin vaikutti tosi vanhanaikaiselta ja jotenkin keskeneräiseltä.

”Perus”maisemaa. Kuuma on maaperä Islannissa.

Majoittumisen jälkeen,  mitäpä muutakaan kun radalle. Kierrettiin yksi rata, perään toinen ja vielä ehti kolmannenkin. Radat, tai itseasiassa niiden väylät, olivat todella lyhyitä, mutta maisemat unohtumattomat.

Mukavia maisemia radoilla.

Yhdistetty tii ja väyläopaste 🙂

Seuraavana päivänä oli klinikat. Koska klinikat olivat vasta iltapäivällä, ehti hyvin hyvin käydä pari rataa heittää 🙂 Mulle oli aiemmin klinikoista kerrottu, että Islannissa on yksi kilpaileva naispelaaja ja vain kourallinen muita naispuolisia harrastajia. Alunperin klinikkoja piti olla vain yksi, mutta ennakkoilmoittautumisten perusteella klinikat olivat olleet yllättävän suosittuja, niitä päätettiin järjestää kaksi. Ensimmäiseen klinikkaan osallistui 28 henkilöä ja aivan mahtavan innokkaita oli kaikki. Osa oli ensimmäistä kertaa kiekko kädessä, mutta suurin osa oli jonkun verran ollut kiekon kanssa tekemisissä. Osa enempi, osa vähempi. Klinikka sujui hyvin ja ryhmä oli ihan älyttömän aktiivinen. Osallistujat kyselivät, olivat kiinnostuneita asiasta ja kuuntelivat, pohtivat. Toiseen ryhmään osallistui 14 henkilöä. Ryhmä oli siis pienempi ja tässä ryhmässä oikeastaan kaikki olivat ensimmäistä kertaa lajin kanssa tekemisissä. Ryhmä oli hiljaisempi, mikä tietenkin johtui siitä, että kun ei ole pohjaa, niin ei oikein osaa kysyäkään. Ei se kuitenkaan haitannut, kovasti tämäkin ryhmä oli innokkaasti mukana ja jopa kehitystä näkyi. Tästä ryhmästä jäi yksi nainen erityisen mieleen. Hän ei ollut aiemmin heittänyt frisbeetä. Hän kertoi, että oli aamulla käynyt ostamassa kaksi kiekkoa ja kävi ennen klinikkaa omatoimisesti kiertämässä 9-väyläisen radan, jotta vähän ymmärtäisi mistä on kysymys. Aikamoista valmistautumista! Ja kaikkein parasta oli se, että tämä sama nainen kehittyi silmissä siinä 2h aikana kun kiekkoa ilmaan nakeltiin. Toivottavasti tästä tuli hänelle uusi harrastus ja on jatkanut sitä 🙂

Kaikenkaikkiaan klinikoille osallistui siis 42 henkilöä, mikä oli ihan mieletöntä. Mietin jopa, että saako Suomessa noin montaa naista vapaaehtoisesti paikalle lajitutustumiseen?! 🙂 Osallistujamäärä ylitti myös järjestäjän odotukset.

Muisto klinikoista.

Viimeisenä päivänä olikin sitten sightseeing päivä. Ajettiin vuorille, käytiin katsomassa toimivaa isoa geysiriä ja olihan se hieno. Sit ajettiin vesiputoukselle. Ja koska yksi rata oli pelaamatta, matkalla poikettiin vielä tsekkaamassa se. Lopuksi vielä Blue lagooniin (kuumaan lähteeseen) lillumaan.

Islannissa on kova meno päällä frisbeegolfin saralla. Siellä on hyvin aktiivinen ydinporukka, joka jaksaa puuhata lajin eteen ja kehittää sitä siellä. Islannissa on reilu 300 000 asukasta, joista 120 000 asuu Reykjavikin alueella. Lajin harrastajien määrä on suhteellisen suuri maan väkilukuun verrattuna. PGDA-Europen julkaiseman listan mukaan PDGAn A-lisenssipelaajia maassa on 51 hlöä. Tästä määrästä pro-sarjassa pelaa neljä miestä ja yksi nainen. Suomihan on tällä listalla kirkkain ykkönen, 1543 lisenssipelaajalla. Tutustuimme yhteen paikalliseen pelaajaan, joka on Islannin kärkinimiä. Hän kertoi, että seuraa ihan älyn tarkkaan mitä Amerikassa ja Euroopassa puuhataan niin lajin kuin pelaajien ympärillä. Ja tullaanhan islantilaisia pelaajia näkemään ensi elokuussa Oulussa, joten laji kasvaa ja kehittyy siellä hurjaa vauhtia.

Isoin miinus lajin kannata Islannissa on se, että siellä ei ole kunnon ratoja. Pelasimme kaikki Islannin radat, joita siellä tosiaan on 7 kpl (v. 2015). Kaikki radat olivat 9-väyläisiä. Yhteen rataan on merkattu 18 väylää (väyläsuunnittelijoina olleet Simon Lizotte ja Avery Jenkins), mutta sekin on suunniteltu siten, että 9-väyläinen kierretään kaksi kertaa, toinen kierros hieman muutetuin väylin. Kuten aiemmin jo mainitsinkin, ratojen väylät olivat lyhyitä, pituudeltaan 40-80m. Muistan yhden 120 metrisen väylän ja merkkaamattomalla 18-väyläisellä radalla taisi olla epävirallisesti muutama pidempi väylä. Kun kysyimme paikallisilta frisbeepuuhastelijoilta onko Islantiin suunnitteilla PDGAn alaisia kisoja, niin vastauksena oli ”Kyllä, mutta ensin tarvitsemme kunnon radan”. Tilaahan siellä on (muuta siellä ei olekaan 🙂 ), joten aivan mahtavia ratoja upeilla maisemilla saa sinne saarelle.

Paikallinen Powergrip. Frisbeegolfkauppa Frisbigolfbudin.

Matka Islantiin oli upea. Matkan tarkoitus, naisfrisbeegolfin edistäminen onnistui hyvin, sillä klinikat olivat menestys. Ja itse maa, Islanti, näkemisen arvoinen! Mieleenpainuvia asioita reissussa olivat mm. menestyksekkäät klinikat, karu luonto ja se, ettei eläimiä näkynyt luonnossa, istutetut puut, vanha autokanta ja huoltoasemia oli joka paikassa, kuivunut laava, vuoret, maisemat, upouudet discatcherit radoilla ja erinomainen matkaseura. Ja lisäksi se, että ihmisissä ja kulttuurissa näkyi Amerikan ja Euroopan sekoittuminen ja islantilaiset puhuivat tosi hyvää englantia. Niin ja muuten islanniksi ”nauta” tarkoittaa suomeksi ”nautaa” 🙂

Toivotaan, että tulevaisuudessa nähdään islantilaisia naisia pelaamassa ja mahdollisesti myös kilpailemassa. #growthesport

-Jensku

0 kommenttia: