Arvostelussa: Köykärinmäki DiscGolfPark, Kokkola

14.12.2014 00:53

Kokkolasta löytyvä Köykärinmäki DiscGolfPark on hyvinkin haastava ja fyysinen 18-väyläinen ratakokonaisuus. Hiihtokeskukseen rakennettu rata tarjoaa huikeita maisemia, monipuolisen väyläkokoelman ja kuntoa kohottavan kierroksen. Korkeuseroja on kumpaankiin suuntaan kuin on myös mutkia ja kaarteita väylillä. Pelkästään karttaa katsomalla ei väylistä saa kunnon kuvaa vaan rata on lähes pakko käydä kokemassa paikanpäällä.

Pari vuotta sitten rakennettu rata on kilpatason 18-väylänen jonka kokonaispar on 58. Radalta löytyy siis neljä par-nelosta ja väylien pituudet huitelevat noin 70 ja 170 metrin välillä. Rata jakaantuu kahteen tai kolmeen osaan, riippuen siitä miten haluaa jaotella väyliä. Ensimmäiset kahdeksan väylää muodostavat oman kokonaisuutensa jossa mennään mäkeä ylös ja alas vuoronperään, väylien kulkiessa lähes vieretysten. Ysin jälkeen lähdetäänkin kulkemaan pitempää lenkkiä ja väylien profiili muuttuu samalla huomattavasti. Väylät 11-16 muodostavat oman kokonaisuutensa ja melkeinpä laskisin väylät 9,10,(17) ja 18 ns. välimatkan väyliksi jotka asettuvat kahden selkeämmän kokonaisuuden väliin.

Radan vierestä löytyy myös puitteet monenlaiselle seuratoiminnalle ja isompien kekkereiden pitämiselle. Laavu tulisijoineen sekä saunatilat mahdollistaa varsin mukavien kisojen ja tapahtumien pitämisen radalla ja sen ympäristössä. Mutta tällä kertaa keskitytään itse rataan ja sen mukanaan tuomiin elämyksiin. Kuvamatskua on tarjolla väyliltä 9-18 johtuen vierailupäivän aikataulutuksista. Ekojen väylien kuvitus jää siis valitettavasti puuttumaan.

Rata lähtee käyntiin näyttävästi korotetun tiin päältä ja reiluun alamäkeen. 110 metriä pitkällä väylällä avainasemassa on lentoradan hallinta ja tarkkuus. Korille pääsee suoralla heitolla jos vain mitta on kunnossa, rajuja feidejä suuntaan jos toiseen on syytä välttää jos haluaa kalastella birkkua. Korin sijaitsee pienen kummun päällä joka tuo mukavan pienen lisän väylälle. Ykkönen on oikein mukava startti kierrokselle.

Kakkosella tullaankin sitten vastaava matka takaisinpäin ja ylämäkeen. 109 metriä olisi kiivettävää ja korin tavoittelu tällä väylällä vaatii kovan käden ja tarkan heiton. Tilaa pelaamiselle löytyy kyllä joskin väylän kummaltakin puolelta löytyy metsää jos eksyy tarpeeksi leveäksi. Väylän haastavuutta lisää ylämäki joka saa reilun satametrisen tuntumaan paljon pitemmältä.

Ylämäki-alamäki-ylämäki-alamäki, kolmonen jatkaa korkeuserojen tuomista pelaajien eteen. Ekan kahden suoran väylän jälkeen edessä onkin jotain ihan muuta. Radan lyhyempien väylien joukkoon kuuluva 79-metrinen kolmonen on alamäkeen heitettävä tekninen väylä joka kaartuu tiukasti oikeaan. Mikäli sattuu olemaan peliseuraa mukana niin viimeistään tässä kohtaa kannattaa sopia spotterikäytännöistä sillä vuorot tulevat radalla tarpeeseen. Puiden reunustama väylä vaatii tarkkuutta heittolinjaan. Kolmosen haastavuus ja väylän lopun taskun tiukka kulma voivat turhauttaa heittäjää jos kiekkoa ei saa kaartamaan oikealle. Vajaat kahdeksankymmentä metriä riittävät pelaajien tasoerojen erotteluun varsin hyvin.

Nelosen tiiltä aukeaa näkymä radan ekalle par-neloselle. 161-metrisen väylän loppuun mennessä pitäis taas kiikkua mäen päälle joskus alkupuolisko menee mukavan tasaisissa tunnelmissa. Väylä kaartaa koko matkaltaan hieman oikealle mutta se ei liiemmin näy heitoissa tai tavoitelluissa linjoissa. Koria saa hieman kurkkia kun on lähestymisheittojen aika joten jälleen kannattaa valita spotteri katsomaan heittojen perään niin homma etenee sujuvammin ja ilman vaaratilanteita.

Vitosella tullaankin sit tutun rytmin mukaisesti alaspäin. Näkymät tiiltä on maukkaat, alaspäin aukeva rinne ja sen alapäässä siintävä kori kannustavat revittelemän ja kunnolla. Oikea laita on tosin erittän tiiviin metsän rajaamana ja sinne heittämistä kannattaakin välttää. Tarkalleen en muista mitä nimitystä paikalliset käyttivät kyseisestä metsästä mutta epätoivo, tuomio ja kaiken toivon heittäminen kuvastui nimityksestä. Väylän loppupuoli on kuitenkin täysin avoin vasemmalta laidaltaan joten turvallisempia heittolinjoja löytyy kyllä jos ei halua hakea avausta kipolle metsää uhmaten.

Viisi väylää saman mäen rinnettä ylös ja alas on ihan riittävästi joten kutosella päästäänkin vaihtelun vuoksi metsään. Kutonen on luonteeltaan täysin erilainen kuin tähän mennessä heitetyt väylät joten tiillä kannattaa käydä heitto läpi ihan ajan kanssa. Edessä on vajaat satakakskyt metriä kohtuullisen tiukkaa metsäränniä. Kumpikin sivu on tiukasti puiden vuoraama joten väylällä pysyminen on tarpeen. Korin saavuttaminen avauksella vaatii todella näyttävän suoritteen.

Seiska on heti perään lähes sama väylä mutta helpotettuna versiona. Tilaa on hieman enemmän, matkaa on vain 75 metriä ja oikealle jäävä metsäkin on suhteellisen armollinen. Töitä saa tälläkin väylällä tehdä mutta kutosen jälkeen tunnelma on hyvinkin leppoisa. Metsäkaksikko on virkistävä joskin haastava jatko väylän alkuosan mäkijuoksulle.

Kasilla on kuitenkin jälleen edessä ylämäki, tultiinhan vitosella kuitenkin mäki alas. 81-metrisen ylämäkiväylän kori on kivasti puiden seassa ja väylää voi hakea niin oikealta kuin vasemmaltakin. Vaikka ylämäki tuo jälleen omat haasteensa on väylän kaksi mahdollisuutta varsin anteeksiantava ominaisuus. Suunnitelma voi vaihtaa kesken väylää jos heitot ei osu ihan sinne mihin haluaisi. Korin paikka kannattaa käydä katsomassa ajoissa niin se ei tule yllätyksenä.

Radan etuysin viimeistelee pitkä ja mukava siivuttelu. Väylä numero yhdeksän on par-4 joka tarjoilee 167-metriä pitkän haasteen heittäjille. Väylä on melkein koko matkaltaa avointa kenttää jossa onnistuu kierroksien ohella myös draiviharjoittelu. Vasta ihan väylän loppupuolella löytyy puita heittolinjojen peitoksi ja korin viereltä on pientä rotkomuodostelmaa. Pitkien avauksien ja lähäreiden jälkeen korille päätyminen vaatii tarkkuutta, pitkäksi livahtaneet heitot rankaisevat melko herkästi.

Pitkät väylät jatkuu välittömästi kymppiväylän muodossa. Pururataa pitkin päästään jälleen paiskomaan kiekkoa pitkiäkin matkoja kerrallaan sillä korille on matkaa 171 metriä joka tekee kympistä myös radan pisimmän väylän. Alkupuolisko väylästä on varsin avointa seutua jonka jälkeen linja kaartaa kohti metsää. Kori on väylän lopulla jo ihan metsässä piilossa joten jälleen alun revittelyn jälkeen pitää katsella linjat tarkemmin kuntoon.

Ykstoistanen käynnistää kuuden väylän mittaisen erittäin mielenkiintoisen ja komean kokonaisuuden jonka aikana taistellaan tie maisemaa hallitsevan mäen päälle ja toista reunaa pitkin sitten takaisin alas. Ensiksi lähdetään satametrisen väylän myötä kohoamaan loivasti ylämäkeen hiihtouria pitkin. Väylää reunustava metsä sekä rinne kannattaa ottaa huomioon heittäessä mutta aivan välitöntä uhkaa ne eivät kuitenkaan muodosta.

Väylä kakstoista jatkaa melkolailla siitä mihin ykstoista jäi. Matka jatkuu hienoisessa ylämäessä reilut sata metriä kohti koria joka on hauskasti sijoitettu rinteen puolelle tuoden viimeistelyyn oman haasteensa. Tilaa väylällä on ihan riittämiin kunhan ottaa lähimmaston kasvuston ja rinteet huomioon. Jos vain kädessä riittää jerkkua tuohon reiluun sataseen niin väylältä voi napsia birkut talteen kohtuu helposti.

Kolmellatoista eteen nouseva haaste lienee radan jyrkin. Mittaa väylällä on vähemmän kuin edellisillä mutta 84-metrinen ylämäki tuntuu heittojen pituuksissa. Tiiltä koria kohti nousee latu-ura jota pitkin on turvallista edetä. Kummaltakin puolelta uraa löytyy kuitenkin rinteet joihin osuminen voi pyöritellä kiekon arvaamattomiin paikkoihin. Oikealla olevassa rinteessä on kuitenkin sen vertaa pusikkoa, että kiekon saa sinne helposti myös hukkaan. Kannattaa olla siis tarkkana mihin asetelee kiekon tällä väylällä.

Väylä neljätoista huipentaa matkan Köykärinmäen huipulle. 92-metrinen väylä ei heittojen puolesta tuota mitään ihmeellisiä elämyksiä mutta maisemat mäen huipulta ovat huikeat. Kori sijaitsee mäen päällä olevalla aukiolla jota reunustaa varsin jyrkät pudotukset. Pitäksi lipsahtaneet tai liian jyrkkään feidanneet heitot kannattaakin kattoa tarkasti sillä keikkoa voi joutua etsimään mikäli pannu ei pysy aukiolla. Lätty koriin ja vielä pienet fiiliselyt maisemista ennen laskeutumista seuraaville väylille.

Alamäki aloitetaan mukavan rennosti väylän viisitoista merkeissä. Loivaan alamäkeen viettävä väylä huipentuu nyppylän jonka päällä kori komeilee. Linjat ovat varsin vapaat ja matkaa korille kertyy 72 metriä. Koria kannattelevan penkereen päälle kiekon pysäyttäminen on varsin haastavaa mutta sen juurilta pystyy puttaamaan vielä koriin varsin helposti. Radan ehkä simppelimpiä väyliä mutta miellyttävä heittää ja kumpu tuo persoonallisen lisän väylälle.

Kuudellatoista mäki hieman jyrkkenee ja edellisen väylän avoimuus on kadonnut. Vasemmalla väylää reunustaa penkere ja oikelle puolelle jää notkoon johtava metsä josta on hankala kiivetä takaisin mikäli kiekko katoaa metsän kätköihin. Vajaa satametrinen väylä vaatii siis heiton jossa riittää kontrollia ja pituutta tarpeellisia määriä. Lentorata on hyvä pitää tarpeeksi matalana ja suorana jolloin säästyy ongelmilta. Alamäki saa väylän tuntumaan lyhyemmältä kuin se on.

Radan suurin yksittinen iso huono puoli on siirtymät akselilla 16-17-18. Varsinkin kuudentoista ja seitsemäntoista välinen siirtymä vaatii kartan tai heittokaverin opastamaan sujuvasti seuraavalle tiille. Väylä seitsemäntoista tuntuu harmillisesti kovin irralliselta osalta rataa mutta siirtymä ilman sitä olisi vielä pitempi. Väylien määrä pysyy toki myös halussa kahdeksassatoista tällä tavoin.

Seitsemäntoista on väylänä kuitenkin ihan mukava. Heti tiin vieressä on puiden muodostama este jonka välistä pitäis saada sujautettua avaus kohti koria. Väylä myös kaartaa koko matkan ajan oikealle, päätyen uran oikealle puolen metsään. Alun portin jälkeen hyvinkin leppoisa väylä jonka jälkeen otetaan taas pidempää kävelymatkaa viimeisen väylän tiille.

Kasitoistasen tii löytyy melko läheltä kympin tiitä draivauspellon laidalta katoksen suojista. 169 metriä pitkä par nelonen vaatii avaukseen runsaasti jerkkua joten tii tuntui hieman ahtaalta. Väylällä on radan ainoat OB-alueet joten mikäli haluaa heittää pellon yli niin kiekkoon saa ladata todella paljon voimaa ja nopeutta. Tiiltä katsottuna vasemmalle lähtee kuitenkin kunnon väylä korille joka kaartaa oikealle pellon reunaa mukailemaan loppupuoliskolla. Mutkan sweetspotista eteenpäin väylä nousee pienen kummun päälle ja vie puiden kevyesti reunustamana kohti radan viimeistä koria.

Rata on siis kokonaisuudessaan hyvinkin fyysinen kokemus joka vaatii heittäjiltä kunnon lisäksi myös tarkkoja ja pitkiä heittoja. Väylät ovat välistä todella haastavia ja niiltä löytyy monenlaista vaaraa ja ongelmaa pelaajien pähkäiltäväksi. Hiihtokeskusradoille hyvinkin tyypilliseen tapaan huipulta on komeat näkymät ja tuuli tuo oman lisänsä heittoihin. Mukavasti pariin eri kokonaisuuteen jakautuva rata kärsii ikävän kolahduksen viimisten kolmen väylän siirtymien muodossa.

Heitettävien väylien lisäksi radalta löytyy mukavat puitteet harjoittelulle ja seuratoiminnalle. Tälläistä on aina mukava nähdä ratojen ohessa.

Arvio:

Rata: 3,5
Flow: 3
Puitteet: 4

Kokonaisarvosana:

0 kommenttia:

Arvostelussa: Köykärinmäki DiscGolfPark, Kokkola

Arkistot