Frisbeegolfin suurtapahtuma European Open huipentui sunnuntaina Nokian keskusurheilupuistossa. Pelaajat saivat ylleen sateettoman taivaan ja kilpailu huipentui jopa aurinkoisessa säässä. Yleisöä oli tullut paikalle runsain määrin.
Yhdysvaltain Paul McBeth lähti päätöskierrokselle yhden heiton johdossa ennen maanmiestään Will Schusterickia. Kolmannella sijalla väijyi lauantaina huikean nousun tehnyt kaksinkertainen European Open –voittaja David Feldberg (USA). Suomen Pasi Koivu oli lauantain jälkeen viides ja vielä iskuetäisyydellä varsinkin neljänteen sijaan.
Kierroksen alkupuolella McBethin kärkipaikka lipsahti hetkeksi Will Schusterickille. Keskivaiheilla kierrosta Schusterick kohtasi vaikeuksia ja McBeth sai johtonsa takaisin. Toiseksi nousi David Feldberg. Ratkaisu menikin äärimmäisen tiukaksi, sillä toiseksi viimeisellä väylällä tilanne oli tasan. Feldberg hävisi tuolla väylällä heiton McBethille ja ratkaisu siirtyi viimeiselle väylälle.
McBeth puttasi yli 10-metrisen birdieputtinsa ohi, joka avasi Feldbergille mahdollisuuden nousta tasoihin. Feldberg ei myöskään onnistunut paria metriä lyhyemmältä matkalta birdietä puttaamaan, joten McBeth sai voiton jännittävien vaiheiden jälkeen.
Kärkiryhmän takana jaetulla 5. sijalla suomalainen Pasi Koivu pyrki tekemään vielä nousua tuloslistalla. Hän onnistuikin pitämään haastajansa takanaan, ohitti vielä USA:n Jeremy Kolingin ja nousi näin neljänneksi. Kolmanteen sijaan jäi eroa lopulta kolme heittoa, joten Koivu otti finaalissa sen, mitä otettavissa oli.
Suoritus on Koivun uran hienoin suoritus tähän asti. Koivu oli TV-haastattelussa kilpailun jälkeen tyytyväinen, mutta löysi toki kunnianhimoisena kilpailijana parannettavaa muutamalta väylältä viikon aikana. Suomen Jalle Stoor nousi huippuhienolla kolmannella kierroksellaan (-10) jaetulle 10. sijalle ja toiseksi parhaaksi suomalaiseksi.
Naisten sarjassa Paige Pierce ja Valarie Jenkins pelasivat tänään lopulta saman tuloksen. Pierce säilytti näin paikkansa kärjessä ja kolmantena pysyi kolmas yhdysvaltalainen, Catrina Ulibarri. Suomen Ellinoora Heikkilä sijoittui kuudenneksi ja Anna Elo kahdeksanneksi.
TV2 televisioi suorana finaalin kolme viimeistä väylää kärjen osalta. Lähetyksen voi katsoa YLE Areenasta jälkeenpäin.
Kilpailun lopputulokset näkee tältä sivulta.
0 kommenttia:
Jätä kommentti