Tali OBen 2012 perjantaina käyntiin Helsingissä

3.5.2012 23:32

Kotimainen kilpailukausi jatkuu Eurotourin osakilpailulla Helsingissä Talin radalla tulevana viikonloppuna. Torstaina haeskeltiin jo tuntumaa rataa harjoittelun ja epävirallisen parigolfinkin muodossa.

Ahdasta on

Tali Open 2012 pelataan 21-väyläisenä layouttina. Normaaliin rataan on jokaiselle kolmelle ”lenkille” lisätty seitsemäs väylä pelattavaksi. Talissa on siis entistä ahtaampaa ja niinpä valkoista keppiä on taas nakutettu urakalla tonttiin. Eivätkä kapeat metsäpilliväylät ole kadonneet Talista mihinkään.

Puiden ja muovikeppien välissä pysyvät tarkat heittäjät tulevat menestyvään parhaiten Talissa. Timo Pursio on tunnettu tarkoista ja varmoista heitoistaan, joskin paluun jälkeinen kisavire on vielä mysteeri. Paikalliset Ville Piippo ja Toni Asikainen menestyivät torstain parigolfissa parhaiten – hyviä heittoja on lupa odottaa heiltä yksilötasollakin. Seppo Paju, Jalle Stoor ja Teemu Nissinenkin löytynevät korkealta tulosluettelossa heti perjantaista lähtien.

Näin pelataan

Tali Open 2012 pelataan porrastetuilla lähdöillä. Perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina pelataan yksi kierros per päivä. Perjantaina pelataan arvotuissa pooleissa kello 9:00 alkaen 10 minuutin lähtöväleillä. Ensimmäisen kierroksen lähtöajat löytyvät täältä.

Lauantaina pelataan kello 9:00 alkaen käännetyssä paremmuusjärjestyksessä – parhaat siis starttaavat viimeisinä kello 15:00.

Sunnuntaina pelaajia lähtee kello 7:00 alkaen ja kisan kärki alustavan aikataulun mukaan kello 13:00. Voittajien on tarkoitus olla selvillä kello 17:00 mennessä.

Tapahtumaa seuraamaan on vapaa pääsy. Lisätietoja koko kilpailusta löytyy osoitteesta www.taliopen.net.

Tule paikalle seuraamaan kotimaista huippufrisbeegolfia! Vaihtoehtona on myös itse kokea perjantaina lajin hienouksia Helsingissä…

Frisbeegolfkiertue 2012 käyntiin myöskin Helsingistä

Ainutlaatuinen mahdollisuus tutustua frisbeegolfiin on tarjolla tänä kesänä 15 eri paikkakunnalla halki Suomen! Innovan ja Discmanian järjestämä Frisbeegolfkiertue 2012 alkaa perjantaina 4.5. Helsingin Forumin Intersportista.

Kiertuepäivän ohjelmaan kuuluu puttikisaa Intersportissa iltapäivällä ja parigolfia sekä draivailua alkuillasta paikallisella radalla, tällä kertaa Siltamäessä. Lisäksi päivän ohjelmassa on kaikilla paikkakunnilla aina laji- ja tuoteopastusta sekä tuotteiden testausta.



1 kommenttia:

Euro Tour: Tali Open – Tunnelmia ja tuloksia | fribaNet | 09:21 04.05.2012

[...] FGR.fi-blogi > Olitko paikan päällä? Napsitko valokuvia? Autathan meitä tekemään kattavamman jutun ja lähetä ottamasi valokuvat tai linkki kuvgalleriaasi osoitteeseen info(ÄT)fribanet.fi Jaa: [...]

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *