USDGC jatkui torstaina Rock Hillissä Winthropin radalla. Armottomat väylät ja tiukat väylärajaukset aiheuttivat jälleen lähes kenelle tahansa harmaita hiuksia. Tulokset vaihtelivat pääosin hyvin paljon ja uusi kärkimieskin toisen päivän jälkeen saatiin. Parhaaksi eurooppalaiseksi tässä vaiheessa nousi upealla, päivän parhaalla kierrostuloksella, Juho Parviainen!
Kärkikortissa pelannut, alusta asti USDGC:issä mukana ollut entinen maailmanmestari Barry Schultz oli jo hetkellisesti noussut kärkisijalle toisen päivän aikana. Hän, kuten moni muukin, sai kokea yksittäisten väylien aiheuttaman karmean epäonnistumisen.
Väylällä 13, 270 metriä pitkällä erittäin tiukalla ja ahtaalla par 5 -väylällä, Schultz pelasi eilen birdien, tänään tuloksen 11 heittoa. Tämä yksi epäonnistuminen pudotti 15. kertaa USDGC:ssä pelaavan Schultzin lopulta tuloksissa kahdeksanneksi. Haaveet siitä, että turnaus saisi uusvanhan voittajan tänä vuonna, kokivat nyt kolauksen.
Kärjen tuntumassa toiselle kierrokselle lähtenyt, Schultziin verrattuna keltanokka (”vain” 10 USDGC:tä) Nathan Doss pelasi yhdessä kahden muun pelaajan kanssa päivän parhaan, -10, ja tällä Doss nousi heiton turvin kärkeen. Ensimmäisen päivän jälkeen johtanut Steve Brinster onnistui pysymään kärjestä heiton päässä, nyt toisena.
Paul McBethin ja Will Schusterickin nousua odoteltiin alkavaksi. Ensimmäiset 12 väylää molemmat pyssyttivätkin 9 alle ihannetuloksen, mutta McBeth kohtasi vaikeuksia kierroksen lopussa ja päätyi tulokseen -5 tänään. Schusterick onnistui pelaamaan -9 ja nousi sillä jo kärkiryhmään juuri neljänneksi. Steven Rico täydentää kärkiryhmän kolmantena.
McBethin ero kärkeen on nyt 7 heittoa ja miehen kirikyvyt tietäen ei voida vielä julistaa neljän major -turnauksen grand slamia tuhoon tuomituksi unelmaksi. Huominen, kolmas päivä, ”moving day”, on jälleen suuressa asemassa tässä nelipäiväisessä kilpailussa.
Kuudesta suomalaisesta neljä onnistui parantamaan ensimmäisen päivän tulosta. Toisaalta Juho Parviaisen tulos tänään oli sellainen, että se yksin jo olisi jättänyt päivästä positiivisen sävyn. Parviainen pelasi Dossin ja Cam Colglazierin kanssa päivän parhaan tuloksen 57 (-10). Parviainen nousi tuloksellaan sijatolkulla nyt kuudenneksitoista.
Myös Jalle Stoor jatkoi hyvää peliään ja on nyt yhteistuloksessa -6 sijalla 22. Matias Södeströmkin käänsi tuloksensa miinusmerkkiseksi ja teki pientä nousua. Lassi Hakulinen vältti katastrofiväylät ja pelasi par-tulokseen. Pasi Koivulla ja Arttu Sikasella oli tänään avauspäivää vaikeampaa.
Meno jatkuu jälleen perjantaina, livelähetys on seurattavissa jälleen alkuillasta. Livetulokset ovat täällä.
0 kommenttia:
Jätä kommentti