Aihearkisto: Ajankohtaista

Ellivuoren kuulumisia…

Morjens!

Nyt tuli ratamestarin kausi Ellivuoren osalta avattua ja kuulumisia tässä sieltä. Radat ovat jo oikein hyvässä kunnossa,kuivaa on ja mukava oli heitellä. Väyläopasteiden tolpat jo saatu paikalleen,vielä kun niihin saataisiin sitten nuo tiedotkin paikalleen,varmasti kun kesä lähtee kunnolla käyntiin niin nekin ilmestyvät paikalle. Omalta kohdaltani kesän ensimmäinen kierros lähti kuten tyyliin kuuluu,vaihtelevasti. Etuysi perinteiseen tapaan Paariin ja sitten sitten lopussa oikein kunnon notkahdus eli kaksi viimeistä väylää kummatkin OB:hen. Kyllä, luit oikein,jopa viimeinen väylä OB:hen(!). Kunnon kimmoke puusta ja suoraan tenniskentälle…Että semmosta,eli loppujen lopuksi kausi alkoi karmaisella +4 tuloksella Elliin,no suuntahan ei tuosta voi olla kuin ylöspäin. Eli kaikesta huolimatta kaikki siis Elliin heittelemään,radat ovat jo erinomaisessa kunnossa! Karkun kentältä osalta kesän ainoa päivitys eli kenttä on edelleen siellä pystyssä,mutta opistolla on alkanut taas jonkinnäköinen toiminta ja kun kävin kentän katsastamassa niin heti kyseltiin että mihis olet menossa joten kenttää kannattaa välttää ja suunnistaa sen sijaan kohti Elliä. Kohti kovia heittoja ja vielä kovempia tuloksia, RM Kaitsu.

Hiljaa hiipuu pois…

Terveppä terve taas..

Hiljaista oli viime viikon kisoissakin,ja nyt olen taasen tämän viikon viikkokisat jyväskylän suunnassa rallia seuraamassa. Joten: Eiköhän lopeteta viikkokisat  tältä kesältä. Vaikka laji kasvaa koko ajan,ehkä aika ei ollut vielä kypsä tämänkaltaiseen toimintaan tällä seudulla. Sitten ensi kesänä voidaan yrittää uudelleen jos löytyy enemmän halukkaita tälläiseen tapahtumaan. Vika ei ole nähdäksi kenenkään,itse en aina paikalle kerennyt ,eikä löytynyt sitten muitakaan vetämään tai muita osallistujia. Vaikeatahan tämä on kun ei ole mitään virallista seuraakaan Vammalan seudulla mistä olisi helpompi saada paikan päälle aktiivisia ihmisiä ja tiedottaa tapahtumista..Mutta ei se mitään,ei jäädä surkuttelemaan…Saa tulla moikkamaan kun nähdään radoilla,tasaisesti tulee käytyä hopussa sekä ellissä ja monesti minut voi nähdä myös julkujärvessä,sen verran kiva se etukymppi on…KIITOKSET kaikille osallistuneille,oli hauskaa sen mitä kesti,eikun paljon heittoja ilmaan,vielä on kesää jäljellä…!,Muistakaa kuitenkin että jos on kisafiilistä, esim Porin ja Tampereen seudulla kyllä järjestetään aktiivisesti kilpailuja,näillä puheilla…

RM Kaitsu

Viikkokisoista…???

Moro taasen,

Nyt oli jo joku avannut sanaisen arkkunsakin kommentin avulla,vihdoinkin,hienoa..! Eli pahoittelen väärinkäsitystä jos joku on saanut sellaisen kuvan että viikkokisat ovat aina Hopussa. Päätimme Jounin kanssa(toinen Aktiivi) pitää ne kerran siellä juhannuksen aikoihin,kun Ellivuoreen ei olisi muuten päässyt,muuten paikkana on ollut Ellivuori. Enkä ole Hopun kentän ratamestari, en siis osaa antaa vastausta sen kentän tapahtumista. Sen verran täytyy vielä sanoa että olin viime viikolla odottelemassa myös Ellivuoressa kello seitsemän aikoihin eikä ketään näkynyt,menikö nyt epäselvyyden piikkiin vai miten. Mutta kovasti myös toivoisin kommenteja tähän sivustoon että onko joku edes mahdollisesti jonain viikkona aina tulossa paikalle vai ei. Se auttaisi kovasti. Ettei tarvitsisi yksin odotella. Ja kun nyt on päässyt käymään niin että itse en perhesyistä tahi työsyistä paikalle ole päässyt valitettavan usein,kommentti osastolle voisi aina kirjoittaa mahdollisesti jos itse pääsee paikalle,pääasiahan on että joku pääsee. Tällä hetkellä kun ei sen kummenpaa foorumia asialle ole kun ei ole vielä seuraakaan… Että semmosta. Tähän vielä semmoista lisäten eli allekirjoittaneelle ei sovi tämä(kään) torstai joten itse ajattelin tämän viikon perjantaita. Että nyt siis mukaan perjantaina 23.7 ellivuoreen kello 1900. Tule, jos uskallat..!:)

Voihan viikkokisat…

No nythän kävi niin että toisella kerralla viikkokisojen suosio ei enää ollutkaan niin vahvaa..:( Kaikki siis vaan mukaan,ei sillä tartte kummoista taitoa esitellä kun itsellänikin on vasta toinen vuosi menossa. Nyt tuleekin kunnon tilaisuus vielä niille ketkä eivät ole paikalle päässeet. Eli ensi viikon olen poissa,joten jos haluatte menkää ihmeessä Ellivuoreen kello 1900 torstaina,mutta itse en ole paikalla. Sen jälkeen kuitenkin seuraavien viikkokisojen paikka olisi uudella Hopun kentällä eli 24.6 klo1900,juurikin sopivasti ennen juhannusta. Joten kaikki paikalle. Tarkan osoitteen löydät radan paikkatiedoista itse sivustolta. Näillä eväillä mennään,katsotaan päästäänkö parempiin tuloksiin Hopussa kuin Ellissä…?

Eipä mulla muuta,

RM Kaitsu