"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Suomalainen DiscGolfPark Yhdysvaltoihin

Suomi on maailman edistynein frisbeegolfmaa monella mittarilla. Suomessa kehitetty frisbeegolf-ratatuote DiscGolfPark on yksi syy lajin suosion taustalla. Se on mahdollistanut laadukkaat suorituspaikat ja esimerkiksi kunnille helpon tavan hankkia frisbeegolfrata.

Nyt DiscGolfPark on viety myös lajin päämarkkinoille Yhdysvaltoihin. Tavoitimme haastatteluun Yhdysvaltain-hankkeen vetäjän, suomalaisen lajivaikuttajan ja FGR-bloggaajanakin tunnetun Erno Väyrysen. Erno, olet ollut jo jonkin aikaa Yhdysvalloissa – mitä kuuluu?

”Kiitos kysymästä, kuuluu erittäin hyvää. Olen ollut nyt reilut kaksi vuotta Yhdysvalloissa ja aika on mennyt nopeasti. Ensimmäisenä vuonna käynnistimme Discmanian USA:n toiminnot Kaliforniassa ja nyt on vuorossa DiscGolfPark. Olen innoissani siitä, että pääsemme vihdoin myymään DiscGolfParkia ja kasvattamaan lajia toden teolla. Tekemällä laadukkaita suorituspaikkoja pääsemme määrittelemään kasvavaa lajia. Tavoitteenamme on toteuttaa ’Suomi-ilmiö’ myös Jenkeissä. Maan koko on valtava, joten haaste on suuri. Mahdollisuudetkin ovat toki omaa luokkaansa. Tavoitteenamme on edistää lajia mahdollisimman tehokkaasti, ja tämän takia lähdin itsekin Yhdysvaltoihin.”

Miten DiscGolfPark on otettu vastaan USA:ssa?

”Vastaanotto on ollut myönteinen. Olemme rakentaneet myyntiverkoston vuoden 2015 aikana ja saaneet mukaamme kovia nimiä. Tähän mennessä olemme myyneet muutaman pilottihankkeen ja pääsemme aloittamaan varsinaisen myynnin vuoden 2016 alusta. Kokemus pilottihankkeista osoittaa, että konsepti on valmis myös Yhdysvaltain markkinoille.”

Kerro lisää, ketä olette saaneet mukaan?

”Meillä on nyt kahdeksan edustajaa ympäri maata. Nimekkäimmät heistä ovat suomalaisillekin harrastajille tutut Avery Jenkins ja Dana Vicich. Molemmilla on pitkä ura sekä kilpapelaajana että lajin vaikuttajana taustallaan ja niiden mukanaan tuomat verkostot. Heidän lisäkseen mainittakoon myös esimerkiksi Alan Kane, joka on perustanut College Disc Golfin. College Disc Golf on organisaatio, joka edistää frisbeegolfia yliopistomaailmassa. Yliopisto-frisbeegolf on Yhdysvaltojen lajikulttuurin positiivisimpia juttuja, ja haluamme olla siinä mukana.”

Muihin edustajiin pääsee tutustumaan tässä englanninkielisessä artikkelissa tai seuraamalla alla olevaa karttakuvaa yhteystietoihin.

DiscGolfPark-edustajat sijaitsevat tasaisesti ympäri Yhdysvaltoja.

DiscGolfPark-edustajat sijaitsevat tasaisesti ympäri Yhdysvaltoja.

Millaiset tavoitteet DiscGolfParkilla on Yhdysvalloissa?

”Tavoitteemme on selkeä: tehdä 500 uutta frisbeegolfrataa vuoden 2020 loppuun mennessä. Tavoite on kunnianhimoinen, mutta olemme saavuttaneet jo 500 radan rajapyykin pienessä talvisessa Suomessa, joten olisi typerää olla nostamatta rimaa näin korkealle lajin päämarkkinoilla Yhdysvalloissa.”

FGR toivottaa Ernolle ja DiscGolfParkille tsemppiä Pohjois-Amerikan valloitukseen!


0 kommenttia:

Jätä kommentti