"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Seppo Paju johdatti suomalaiset kolmoisvoittoon Dutch Openissa

Euro Tourin toisessa osakilpailussa Hollannin Rijswijkissä nähtiin tasokasta suomalaispeliä. Avoimessa sarjassa kaksi oli ylitse muiden, lopullinen ratkaisu voittajien välillä oli kuitenkin tiukka viimeiselle väylälle asti.

Paju pyssyttää kuuman kierroksen tyynessä aamussa

Sunnuntaina pelattu kolmas kierros aloitettiin viileässä, mutta tyynessä ja aurinkoisessa aamusäässä. Seppo Paju ja Pasi Koivu lähtivät kolmannelle kierrokselle tasatuloksessa.

Lauantaihin nähden huomattavasti paremmassa kelissä pelattu kierros tarjosi myös parempia tuloksia. Seppo Paju pelasi ilman bogeja tuloksen 50 (-10). Finaaliin kaksikko lähti kahden heiton erolla toisiinsa, kun Koivun tulos oli 52.

Kolmoskierroksen viiden hengen suomikärkipoolissa paikkansa finaaliin säilyttivät Janne Hirsimäki ja Juho Parviainen.

Junioreissa kelkka käännähti rajusti. Lauantain jälkeen heiton päässä Markus Pöystistä ollut Väinö Mäkelä repäisi 7 heiton kaulan finaaliin.

Naisissa Jenni Eskelinen pysyi tiukasti heiton päässä kisaa johtaneesta Natalie Holloköistä.

Finaali tiukka loppuun asti

Neljä kovaa suomalaista finaalin kärkiryhmässä - Parviainen, Koivu, Paju, Hirsimäki

Neljä kovaa suomalaista finaalin kärkiryhmässä – Parviainen, Koivu, Paju, Hirsimäki

Finaalissa suurin mielenkiinto kohdistui siihen, kumpi ensimmäistä kertaa Rijswijkistä pelanneista Pajusta ja Koivusta voiton vie.

Finaalin toisella väylällä Seppo Paju venytti birdiellään eron jo neljään. Kolme seuraavaa väylää vuorostaan peräkkäin birdieillä selvittänyt Pasi Koivu kuitenkin nousi hengittämään enää heiton päähän.

Kolme seuraavaa väylää herrat pelasivat tasatahtiin ja viimeiselle väylälle lähdettiin yhden heiton erolla. Pasi Koivu avasi pitkän ja vaikean outeilla rajatun väylän ensimmäisenä. Kämmenheitto kippasi liikaa ja päätyi vasemmalle puolelle väylää OB:lle.

Tämän jälkeen Paju pystyi rauhallisin mielin yrittämään korille, mutta päätyi itsekin outtiin, oikealle puolelle väylää. Pasi Koivun oli yritettävä kaukaa korista suoraan sisään, mutta ihmeheittoa ei nähty ja voitto napsahti Pajun laariin.

Kärkikaksikon eleistä näki, että Euro Tourin voitot ovat haluttua tavaraa. Koivun kasvoilta näkyi finaalin jälkeen pettymys, Paju taas sai lähteä loistavissa tunnelmissa kotimatkalle.

Juho Parviainen taisteli vielä itsensä finaalissa Janne Hirsimäen ohi ja nappasi viimeisen palkintokorokesijan itselleen. Palkintokorokkeelle ei siis Suomen ulkopuolisia kansallisuuksia huolittu.

Junioreissa ja amatööreissäkin suomalaisvoitot

Amatöörisarjassa suomalaiset nappasivat kaksoisvoiton. Juho Väisäsen voitto oli ylivoimainen ennen Markus Käyrää.

Juho Väisänen (vas.) juhli amatööreissä ylivoimaista voittoa

Juho Väisänen (vas.) juhli amatööreissä ylivoimaista voittoa

Junioreissa nähtiin myöskin kaksoisvoitto. Väinö Mäkelä oli lopulta selkeä voittaja ennen Markus Pöystiä.

Naisissa Jenni Eskelinen jäi myös finaalin jälkeen Natalie Holloköistä heiton päähän. Marianne Jakonen oli neljäs.

Kilpailun tulokset


0 kommenttia:

Jätä kommentti