"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Paju jatkoi Pro Tourilla dominointia – Sini Lindholmilta huima loppukiri

Suomalaisen Powergrip Pro Tourin kolmas osakilpailu käytiin tänä viikonloppuna 12.-13.8.2017 Porissa, Kirjurin frisbeegolfpuistossa. Kaksipäiväinen kilpailu sisälsi kolme kierrosta, joista kaksi pelattiin lauantaina ja yksi sunnuntaina.

Heti lauantaina nähtiin huikeita suorituksia kierrostulosten muodossa. Miesten avoimessa sarjassa Väinö Mäkelä ja Leo Piironen starttasivat kilpailun 49 (-12) heiton kierroksilla ja jakoivat johtoaseman.

Toisella kierroksella koko päivän parhaan kierroksen heitti Seppo Paju, jonka 48 (-13) heiton kierros jäi koko kilpailun parhaaksi yksittäiseksi kierrostulokseksi. Paju nousi lauantaina sijalle kaksi, Mäkelä pysyi kärjessä yhden heiton etuasemassa ja Piironen tipahti kolmanneksi. Pasi Koivu jakoi kolmannen sijan Piirosen kanssa lauantain päätteeksi.

Väinö Mäkelä. Kuva: Eino Ansio / DGWT

Seniorien lauantai

Seniorit-40 -sarjassa johtoa piti hyvin kirkkaasti kahden kierroksen jälkeen Marko Hämäläinen. Hämäläisen tulos kahden kierroksen jälkeen 105 (-17). Toisena Erkka Leivo tuloksella 113 (-9) ja kolmantena Ville Piippo tuloksella 115 (-7).

Seniorit-50 -sarjan top-3 näytti seuraavalta lauantain päätteeksi: 1. Jari Niskanen, 2. Jukka Suvela, 3. Ville Kotamäki. Kaikki kolmen heiton sisällä toisistaan, joten sunnuntaille jäi vielä jännitettävää.

Seniorit-60 -sarjan kärjessä oli tasatilanne vielä lauantaina. Björn Lindholm ja Markku Tohni jakoivat ykkössijan. Kolmantena Jouko Rosenqvist.

Markku Tohni. Kuva: P. Tammisto / SFL

Naisten sarjoissa tiukkaa kamppailua

Naisten avoimen sarjan kärkeen kiri lauantaina Vanessa Van Dyken. Eroa toisena olleeseen Henna Blomroosiin oli kuitenkin vain kaksi heittoa ja kolmantena majaili Hannele Määttä, kuuden heiton päässä kärjestä. Van Dykenin tulos lauantain kahdelta kierrokselta 123 (+1).

Naiset-40 -sarja tarjoili yhtä tiukkaa vääntöä kärjessä. Kristiina Sylman piti johtoasemaa lauantain jälkeen yhden heiton erolla Riitta Savolaiseen. Riina Kotamäki ja Susanna Lindqvist putosivat kaksikon vauhdista.

Kristiina Sylman. Kuva: P. Tammisto / SFL

Seniorien finaalit

Seniorit-40 -sarjan voittajaksi kruunattiin odotetusti Marko Hämäläinen. Hämäläisen lopputulos 160 (-23) ja eroa toiseksi sijoittuneeseen Erkka Leivoon kertyi jopa 11 heittoa. Kolmanneksi sijoittui niukasti Ville Piippo.

Seniorit-50 -sarjan voitti Jari Niskanen tuloksella 189 (+6). Toiseksi nousi Ville Kotamäki ja kolmanneksi Heikki Savolainen. Suvela tipahti neljänneksi.

Seniorit-60 -sarjassa kaksinkamppailu Tohnin ja Lindholmin välillä päättyi Tohnin eduksi. Kolmanneksi sijoittui Rosenqvist.

Naiset-40 -sarjassa voittajia oli lopulta kaksi. Sylman ja Savolainen eivät saaneet eroa toisiinsa kurottua, vaan he päätyivät jakamaan ensimmäisen sijan. Kotamäki kolmas.

Marko Hämäläinen. Kuva: P- Tammisto / SFL

Naisten avoimessa sarjassa pari muuttujaa

Sini Lindholm, vuonna 2001 syntynyt nuorukainen, laittoi kokeneemmille jauhot suuhun sunnuntain finaalikierroksella. Jäätävän 57 (-4) kierroksen johdattelemana Lindholm jakoi ykkössijan Blomroosin kanssa viikonlopun jälkeen. Lopputulos Blomroosilla ja Lindholmilla kolmelta kierrokselta 187 (+4) heittoa.

Van Dyken sijoittui kolmanneksi tuloksella 192 (+9) ja neljänneksi nousi vuonna 2000 syntynyt Anna-Sofia Haipus.

Sini Lindholm. Kuva: Teppo Ahola / SFL

Paju nousi jälleen voittoon

Pro Toureilla parhaan pelivireen saavuttanut Seppo Paju saavutti sen jälleen ja hän voitti miesten avoimen sarjan. Pajun lopputulos kolmen kierroksen jälkeen 152 (-31).

Toiseksi heitti Leo Piironen tuloksella 154 (-29) ja kolmanneksi Pasi Koivu tuloksella 155 (-28). Väinö Mäkelä tipahti finaalikierroksen saattelemana neljänneksi lopputuloksella 156 (-27).

Seppo Paju ja Vanessa Van Dyken. Kuva: P. Tammisto / SFL

Kolmannen Powergrip Pro Tourin osakilpailun järjesti Liitokiekkoseura Mustavaris ry. Seuraava ja samalla viimeinen osakilpailu käydään 16.-17.9. Siilinjärvellä.

Porin osakilpailun tulokset nähtävissä kokonaisuudessaan täällä.

Artikkelikuva: P. Tammisto / SFL.


0 kommenttia:

Jätä kommentti