"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Pasi Koivu puuskista voittoon Grip EG Pro Tourilla Vihdissä

Pasi Koivu on voittanut frisbeegolfin Grip EQ Pro Tourin osakilpailun Vihdissä. Kaatiksen 19-väyläisellä par 63 –radalla pelattiin lauantaina ja sunnuntaina pro tourin toinen osakilpailu. Ensimmäisen pro tour –osakilpailun voittanut Seppo Paju sijoittui toiseksi. Kolmannelle tilalle nousi lähellä kotikulmiaan pelannut Ilari Tuoma.

Koivun voiton tae oli olosuhteisiin nähden huikea finaalikierros 57 (-6). Koivu pesi kaikki muut pelaajat vähintään viidellä heitolla ja tämä riitti nostamaan hänet viidenneltä sijalta koko kilpailun voittajaksi. Pelaajia häirinnyt kova tuuli jäi täysin Koivun huippusuorituksen varjoon.

”Pyrin pelaamaan kokoajan tuulen alla. Päätin jo ennen kierrosta että kahta kertaa enempää en millään väylällä kovasta tuulesta huolimatta puttaa, enkä putannutkaan. Pidin puttipelin riskittömänä, mutta liidätykset upposivat todella hyvin,” avasi Koivu salaisuuttaan huikeaan peliin.

Porissa pelatun ensimmäisen osakilpailun voittajakaksikko vaihtoi siis Vihdissä paikkoja, joten sarjan kokonaistilanne on voittotaistelun kannalta tiukin mahdollinen, kun Koivu ja Paju johtavat tasapistein. Erityisesti Koivulle viimeinen kierros ja sen tuoma voitto olivat kuitenkin koko kauden kannalta erityisen merkittäviä:

”Tämä oli todella tärkeä kierros ja voitto pääkopan kannalta. Alkukaudesta alkoi tulla jo epäuskoa omaan tekemiseen kun tappioita tuli toistensa perään. Nyt on sekä fyysisesti, että henkisesti kaikki kunnossa”, Koivu analysoi.

Kesäkuussa Koivu keskittyy tulevaan ja vähentää hetkellisesti kilpailemista: ”Kesäkuussa en pelaa enempää kisoja. Kisailua ja ratasuunnittelua on tehty nyt siihen tahtiin, että hetkeksi on hyvä rauhoittua. Ei mitään kovin totista touhua ennen Turun Pro Touria. Täytyy kasvattaa nälkää tulevia Major-turnauksia varten”

Grip EQ Pro Tour kokonaistilanne, avoin, 2/4 osakilpailua:

  1. Pasi Koivu 193 pistettä
  2. Seppo Paju 193
  3. Juho Parviainen 145
  4. Teemu Nissinen 144,5
  5. Leo Piironen 139,5
Naisten sarjassa erikoinen kokonaistilanne

Naisten sarjan voittaja Vihdissä oli kenties lupaavin suomalainen nuori naispelaaja, Eveliina Salonen. Marianne Jakonen toisti ensimmäisen osakilpailun kakkossijansa. Kolmanneksi heitti Henna Määttä.

Naisten sarjan kokonaistilanne on kiharainen, sillä molempien osakilpailujen voittajat ovat osallistuneet vain yhteen osakilpailuun. Johtopaikkaa pitääkin nyt kaksi kertaa toiseksi heittänyt Marianne Jakonen.

Naisten sarjan kokonaistilanteen kannalta onkin erityisen ratkaisevaa se, mitkä osakilpailut kuuluvat vielä kärkipään naisten kisakalenteriin.

Kokonaistilanne, naiset, 2/4 osakilpailua:

  1. Marianne Jakonen 160 pistettä
  2. Jenni Eskelinen 105
  3. Henna Blomroos 100
    Eveliina Salonen 100

Muut pro tourilla pelattavat sarjat ovat seniorit-40, seniorit-50, seniorit 60 sekä naiset-40. Senioreissa voiton nappasi Marko Hämäläinen ennen Ville Piippoa. 50-vuotiaiden ykkönen oli myös ensimmäisen osakilpailun voittanut Ville Kotamäki. Seniorit-60 sarjan voitti myös Porin osakilpailussa juhlinut Markku Tohni. Naisseniorien paras Vihdissä oli Riina Kotamäki.

Pro Tour jatkuu heinäkuun alkupuolella Turun osakilpailulla.

Kilpailun tulokset

Sarjan kokonaistilanteet

Kansikuva: Innova Champion Europe, arkistokuva


0 kommenttia:

Jätä kommentti