"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Memorial sai ensimmäisen eurooppalaisen mestarin

Disc Golf Pro Tour käynnistyi vuoden 2018 osalta Memorial Championship -osakilpailulla. Nelipäiväinen kilpailu pelattiin kahdella eri radalla 28.2.-3.3.2018. Suomalaisista mukana olivat Seppo Paju, Teemu Nissinen, Jalle Stoor, Tuomas Hyytiäinen ja Niina Turtiainen.

Arizonassa, Yhdysvalloissa, kisailtiin DGPT:n ensimmäisen osakilpailun merkeissä keskiviikosta lauantaihin. Ensimmäisellä kierroksella naisissa Paige Pierce, Catrina Allen ja Sarah Hokom aloittivat vahvimmin ja he jakoivat ensimmäisen sijan keskiviikon jälkeen.

Heti torstaina Pierce lähti pienoiselle viiden heiton karkumatkalle muista. Jennifer Allen, Jessica Weese ja Hokom jakoivat toisen sijan kolmannelle kierrokselle lähdettäessä.

Catrina Allenin vahva alku ei pitänyt. Kuva: Eino Ansio.

PP ei päästänyt ketään edes lähelle, voitti 11 heiton erolla

Pierce ei antanut kilpasiskoilleen yhtään siimaa, vaan jatkoi FPO:n dominointia perjantaina. Huima 50 heiton kierros takasi PP:lle seitsemän heiton johtoaseman lauantain finaaliin.

Sulamisesta ei ollut tietoakaan, kun Paige Pierce viimeisteli voittonsa 10 birdien saattelemana lauantaina. Yhteistulos PP:llä neljältä kierrokselta 213 (-19). Toiseksi sijoittuivat lopulta Lisa Fajkus ja Jessica Weese, jotka taistelivat toisesta sijasta viimeiseen asti. Fajkus ja Weese jäivät 11 heiton päähän voittajasta. Neljänsiksi taistelivat molemmat Allenit, Catrina ja Jennifer. Hokom tipahti kuudenneksi.

Löytyyköhän Paigelle pysäyttäjää tällä kaudella ollenkaan. Kuva: Eino Ansio.

Avoimessa aloitettiin tasaisesti – lopussa kolme karkasi

Tasaisesti se alkoi avoimessakin luokassa taistelut keskiviikkona. Teemu Nissinen meni ja täräytti komean 46 (-10) heiton kierroksen avajaispäivänä yhdessä Ricky Wysockin, Nikko Locastron, KJ Nybon ja JohnE McRayn kanssa. Tuloksella aukesi kärkipaikka torstain toiselle kierrokselle lähdettäessä.

180 kilpailijan joukosta kärkeä lähti lähimpää hiillostamaan torstaina mm. Simon Lizotte, Eagle McMahon, Josh Anthon, Nate Doss ja Paul McBeth.  Yllätys, yllätys, McBethän se sieltä torstain päätteeksi johtoaseman itselleen otti. Lizotte ja McMahon puskivat myös toinen toisensa kärkikorttiin mukaan.

McBeth käväisi tutusti kärjessä. Kuva: Eino Ansio.

Discmanian tiimikaverukset painoivat kaasua ja Sexton pysyi mukana

Perjantain ”moving day” -kierros ei pettänyt tälläkään kertaa. Lizotte heitti päivän parhaan kierroksen (-14) ja nousi sijalle yksi. McMahon ei juurikaan antanut tilaa tiimikaverilleen, vaan lähti finaaliin sijalta kaksi, kahden heiton päästä Lizottesta. Nate Sexton ja James Conrad lähtivät kaverusten seuraksi finaalikierroksen kärkikorttiin.

Lizotte jatkoi varmaa peliään ja otti haltuunsa ensimmäisenä eurooppalaisena pelaajana Memorialista voiton. Lopputulos saksalaisella neljältä kierrokselta 189 (-43) heittoa. Viikko sitten Las Vegas Challengen voittanut McMahon sijoittui toiseksi ja jäi Lizottelle kolme heittoa. Sexton sai melkein McMahonin kiinni ja otti kolmannen sijan tuloksella 193 (-39).

Lizotte voittoon. Kuva: Eino Ansio.

Paju nousi kuudenneksi

Neljänneksi sijoittui Ricky Wysocki (-34) ja viidenneksi Paul McBeth (-33). Kuudennen sijan jakoivat viisi heittäjää, joista yksi oli suomalainen Seppo Paju. Pajun, Conradin, Grady Shuen, Anthony Barelan ja Noah Meintsman lopputulos 201 (-31).

Nissisen sijoitus oli lopulta 35. Katso täältä, kuinka hän melkein heitti holarin.

Kaikki kierrostulokset, lopputulokset ja ratingit löytyvät PDGA:n sivuilta. Kuva -ja videomateriaalia löytyy mm. DGPT:n Instagramista ja Facebook -sivuilta. Kaikki kierroskohtaiset koosteet tarjoilee jälleen Jomez Productionsin Youtube -tili. Jomez videokuvaa myös tulevat DGPT:n osakilpailut, joista seuraava on The Waco Annual Charity Open. WACO käydään 15.-17.3.18 Texasissa.

Artikkelikuva: Eino Ansio


0 kommenttia:

Jätä kommentti