"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

McMahon Aussie Openin kärkeen vahvoin ottein

2017 Disc Golf World Tourin avajaiskierros pelattiin tänään Australian Perthissä. Lähes tuskaisessa säässä (n. 37°C) käydyn Aussie Openin ensimmäisen päivän kuumimmasta kierroksesta vastasi nuori coloradolainen Eagle McMahon.

Lähes viikkoa aiemmin paikalle saapunut McMahon on selkeästi ehtinyt ottamaan kaiken hyödyn irti lukuisista harjoituspäivistä. Tästä kielii huima -12 tulos (52 heittoa) Mundaring DiscGolfParkin radalla. Nuorukaisen muutoin moitteettoman tuloskortin tahrasi ainoastaan yksi bogi.

Hän ei kuitenkaan pääse lähtemään 2. kierrokselle kovin pitkän karkumatkan turvin. Kahden heiton päässä McMahonista on vähemmän tuttu nimi, Japanin Manabu Kajiyama. Ahkerasti maailmaa kiertäviä kärkipelaajia harvemmin kansainvälisiin kilpailuihin osallistuva Kajiyama on erittäin kokenut kilpailija ja mm. 7-kertainen japaninmestari, joten kovin hätkähdyttävästä yllätyksestä ei voi puhua. McMahonin tavoin Kajiyama pelasi lähes virheettömän kierroksen merkkauttaen ainoastaan yhden bogin.

Manabu Kajiyama nähdään huomenna 2. kierroksella kärkikortissa. Kuva: DGWT / Eino Ansio.

Manabu Kajiyama nähdään huomenna 2. kierroksella kärkikortissa. Kuva: DGWT / Eino Ansio.

McBeth ja Wysocki rinta rinnan kolmantena

Loppupuoliskon kärkiryhmästä muodostaa perinteisempi kaksikko Paul McBeth ja Ricky Wysocki, jotka jakavat kolmannen sijan neljän heiton erolla kärkisijaan. McBeth aloitti 2015 Aussie Open mestarin tittelinsä puolustamisen 1. väylän bogilla, minkä jälkeen hän korjasi kurssinsa parempaan suuntaan ennen loppukierrokselle osunutta kahta virhettä. Wysocki aloitti kierroksensa väkevämmin, mutta jälkimmäisellä puoliskolla tulleet kaksi virhettä jättivät jälkensä lopputulokseen.

Ricky Wysocki hengähtää varjossa Perthin polttavassa kuumuudessa. Kuva: DGWT / Eino Ansio

Ricky Wysocki hengähtää varjossa Perthin polttavassa kuumuudessa. Kuva: DGWT / Eino Ansio

Koivu jaetulla 6. sijalla

Pasi Koivu pelasi McMahon, McBeth & Wysocki kolmikon seurassa tänään, muttei aivan yltänyt yhdysvaltaisten tasolle. Koivu jakaa 6. sijan Australian mestarin Patrick Robinsonin kanssa tuloksella -6 (59 heittoa). Koivu aloitti tänään vahvasti, mutta 8. väylästä alkaen putti ei vaikuttanut upoavan totuttuun tapaan ja kiekko eksyi pariin otteeseen pelialueen ulkopuolellekin. Robinsonin kierros oli tasaisempi. Hän vastasi tähän mennessä kilpailun ainoasta bogittomasta kierroksesta. Philo Brathwaite kiilasi itsensä Koivun ja Robinsonin edelle 5. sijalle yhden heiton turvin.


Pasi Koivun neljän birdien putki lähti käyntiin komeasti väylällä 4. Lisää videoita katsottavissa täällä.

Pierce odotettuun johtoon naisissa

Naisten luokan ehdoton ennakkosuosikki Paige Pierce lunasti odotukset vakuuttavasti heti avauskierroksella. Tuloksella -3 (62) Pierce meni selkeään johtoon Madison Walkerin seuratessa kuuden heiton päässä sijalla 2. Yhdysvaltalaisten valloittaman kolmen kärjen täydentää Jennifer Allen, jolla on eroa toiseen sijaan kolme heittoa. Vain yhden heiton päässä Allenista seuraa heidän maatoverinsa Des Reading, joten naisten luokan palkintokorokepaikoista käydään vielä tiukka mittelö.


Otteiden ollessa tätä luokkaa Paige Piercen johto ei ole mikään ihme. Lisää videoita katsottavissa täällä.

Suomalaiset jakavat johdon amatööreissä

Elohopean kivutessa 40°C tuntumaan ja avoimen luokan pelaajien vasta aloitellessa kierrostaan amatööriluokan pelaajat lopettelivat jo suoritustaan.  Amatöörien paalupaikan jakaa ilahduttavasti kaksi suomlaista: Tomi Kulmala ja Mikko Solismaa. Kisa on kuitenkin tiukka, sillä kahden heiton päässä aivan heidän kannoillaan on kolme paikallista pelaajaa.

Miehet-40 luokan kärkipaikkaa pitää Yhdysvaltain Das Loomis tuloksella -2. Toisena on saksalainen Martin Doerken par-tuloksella ja 3. sijalla kotiradallaan pelaava Christopher Finn tuloksella +4. Kahden heiton sisällä 3. sijasta on jopa 6 pelaajaa, joiden joukossa on myös lajilegenda Jay ”Yeti” Reading, joten mitä tahansa voi vielä tapahtua tässäkin luokassa.

Kilpailu jatkuu 2. kierroksella ensi yönä

Toinen kierros pelataan huomenna sääennusteiden mukaan lähes yhtä kuumissa olosuhteissa, tosin paikoittainen pilvipeite voi tuoda hieman helpotusta. Ensimmäinen ryhmä on radalla klo 2.00 Suomen aikaa, kuten tänäänkin. Naisten kärkiryhmän on 1. väylällä klo 4:20.  Avoimen kärkiryhmä lähtee radalle viimeisenä klo 5.40 ja palauttanee tuloskorttinsa klo 9.45 mennessä. Tiuhaan päivittyviä tuloksia ja tilastoja voit seurata täällä.

Lisää aiheesta

Eilen julkaistusta FGR:n artikkelista löydät vinkit tapahtuman seuraamiseen.
Avoimen luokan livetulokset ja -tilastot Disc Golf World Tourin sivuilla
Naisten, miehet-40 ja amatööriluokan tulokset PDGA:n verkkosivuilla

Kuvat: Eino Ansio / DGWT


0 kommenttia:

Jätä kommentti