"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

McBeth ei kaatunut – Paju nousi kuudenneksi

Kauden ja toistaiseksi myös historian suurin Euroopassa pelattu frisbeegolfkilpailu European Open on päättynyt. Hallitseva mestari Paul McBeth oli kuin olikin voittamaton, kun The Beastin armoton ”saariväylä” söi Ricky Wysockin voiton eväät. Seppo Paju esitti voittajatason peliä kolme viimeistä kierrosta ja nappasi hienon kuudennen sijan. Himotuista USDGC-kutsuista neljä viidestä matkasi suomalaisten taskuihin

Wysocki tasoittaa, saariväylä rankaisee

Paul McBeth johti turnausta oikeastaan ensimmäisen kierroksen väylän 9 hole-in-onestaan lähtien lähes koko matkan. Ensimmäistä kertaa toinen pelaaja otti McBethin kiinni finaalin 14. väylällä, kun Ricky Wysocki nousi birdiellään tasoihin.

Väylän 15 molemmat herrat selvittivät birdiellä ja väylän 16, ”saariväylän” avauksetkin putosivat molemmilla pelattaviin. McBeth ei lähestymisheitossaan horjunut ja parkkeerasi kiekon muutamaan metriin korista.

Ricky Wysockin lähestymisissä oli liikaa tai liian vähän potkua ja vasta neljäs lähestymisheitto tipahti korin juurelle saaren sisään. Ero nytkähti kolmeen heittoon ennen kahta viimeistä väylää.

Väylällä 17 Wysocki vielä parkkeerasi 140-metrisen väylän kämmenheitollaan ja nousi kahden heiton päähän. Viimeiseltä väylältä kuitenkin mitä todennäköismmin par-tulos tulisi riittämään McBethille.

Wysocki laittoi parastaan ja avasi pitkälle viimeisen väylän loppuosan puolelle, hyvin todennäköiselle birdiepaikalle. McBethille riitti kuitenkin rajojen sisällä pysyminen ja väylän suorittaminen maksimissaan neljällä heitolla.

McBeth lähestyi griiniä ympäröivien kuusien alle, jotka ovat pelialueen sisällä. Näin Wysocki tiesi, että turhia temppuja on enää turha yrittää ja kakkossija täytyy varmistaa varmalla birdiellä. Wysocki tekikin birdien, McBeth seiftasi kuusen alta par-tuloksen ja sai nostaa jälleen kädet pystyyn European Openin voiton merkiksi.

Wysockin puristus ei aivan riittänyt voittoon. Kuva: Innova Champion Europe

Wysockin puristus ei aivan riittänyt voittoon. Kuva: Innova Champion Europe

Kilpailun jälkeen TV-haastattelussa yleensä jääkylmä McBethkin myönsi, että jännitystä oli loppuun asti ja erityisesti väylän 17 avaus nostatti pulssia.

Myös Wysocki kertoi YLElle, että väylän 16 lähestymisheitoissa hän oli liian jännittynyt onnistuakseen birdiessä. Ratasuunnittelija Jussi Meresmaa kuitenkin siirsi saariväylän toissavuodeksi radan loppupäähän varmasti myös siksi, että juuri tämän kaltaisia ratkaisuja se kilpailussa tarjoaisi.

Jeremy Koling pelasi päivän kuumimman kierroksen 53 (-11) ja nousi sillä hienosti kolmannelle sijalle. Showmies heitti viimeisen väylän lähestymisensä kaukaa viimeistä koria korottavien heinäpaalien päälle, mutta aivan se ei kakkossijaan asti riittänyt.

"Big Jerm" kiri kolmanneksi finaalin kuumimmalla kierrostuloksella 53 (-11)

”Big Jerm” kiri kolmanneksi finaalin kuumimmalla kierrostuloksella 53 (-11). Kuva: Innova Champion Europe

McBeth päätyi lopputulokseen -31, Wysocki ja Koling seurasivat perässä heiton välein.

Seppo Paju helli ennätysyleisöä huippukierroksella ja 6. sijalla

Luonnollisesti pääosin suomalaisista koostunut maailmanennätysyleisö frisbeegolfkilpailulle sai kenties parasta herkkua Seppo Pajulta. Paju aloitti kierroksensa jopa murhaavasti, mutta keskivaiheille sattui muutama bogey.

Paju kuitenkin löysi ammattimiehen tavoin heittonsa uudelleen ja päätti kierroksensa jälleen hienoon tulokseen 57 (-7). Yhteistulos -22 oikeutti kuudenteen sijaan, mikä sivuaa Pajun parasta major-sijoitusta.

Paju sivusi uransa parasta major-sijoitusta kuudennella sijallaan. Kuva: Innova Champion Europe

Paju sivusi uransa parasta major-sijoitusta kuudennella sijallaan. Kuva: Innova Champion Europe

Paju kertoi TV-haastattelussa olevansa kokonaisuutena viimeiseen kierrokseen ja myös kisaan erittäin tyytyväinen. Seuraava pysäkki Pajulla on MM-kisat, missä hän metsästää viimeistä aikuisten arvokisamestaruustitteliä itselleen Suomen ja Euroopan mestaruuksien jatkoksi.

Paju myös kertoi, että ammattimaisella harjoittelulla kahden vuoden päästä European Openin keskimmäisellä palkintokorokkeella nähdään suomalaisnimi. Hän itse ilmoittautui vapaaehtoiseksi tähän tehtävään.

Määrätietoiselle Pajulle tämä on varsin realistinen tavoite. Ensimmäisen kierroksen työtapaturman (64/par) jälkeen Paju pelasi täysin voitonkin mahdollistavassa tahdissa.

Huippusijoitusten ja rahapalkintojen lisäksi kilpailussa tavoiteltiin viittä jaossa ollutta paikkaa United States Disc Golf Championshipiin. Ilahduttavasti näistä viidestä kisakutsusta neljä jäi Suomeen.

Juho Parviainen (13.), Lassi Hakulinen (16.), Arttu Sikanen (19.) ja Suomen tämän hetken kuumin kämmenheittäjä Ilari Tuoma (22.) nappasivat kutsut. Pajulta ja Teemu Nissiseltä (16.) kutsut löytyivät jo entuudestaan.

Salonen ja Blomroos ”kuolevaisten” ykkönen ja kakkonen

Vielä toistaiseksi naisissa USA:n ammattipelaajat ovat eurooppalaisille mahdottomia voitettavia. Paino on kuitenkin sanalla toistaiseksi. Heidän takanaan ”kuolevaiset” pelasivat oman kamppailunsa.

Vasta teini-ikäiset Eveliina Salonen ja Henna Blomroos pyyhkivätkin Catrina Allenia (1.), Sarah Hokomia (2.), Valarie Jenkinsiä (3.) ja Paige Pierceä (4.) lukuun ottamatta kaikilla muilla pelaajilla The Beastin nurmia.

Allen oli naisten ylivoimainen ykkönen. Kuva: Innova Champion Europe

Allen oli naisten ylivoimainen ykkönen. Kuva: Innova Champion Europe

Salonen oli parivaljakosta kahden heiton verran parempi ja nappasi hienon viidennen sijan. Blomroos siis seurasi kahden heiton päässä ja oli kuudes.

Nämä kaksi teknisesti ja myös kilpailullisesti erittäin lahjakasta nuorta tulevat vielä nappaamaan korkeampia sijoituksia isoista kilpailuista ajan saatossa.

Nokialla nähtiin siis tällä kertaa muun muassa odotettu voittaja, loistavia ja lupaavia suomalaissuorituksia, kolme hole-in-onea sekä historiallinen määrä yleisöä frisbeegolfkilpailuissa. Kaikkien aikojen eurooppalainen turnaus. Nokian keskusurheilupuisto hiljenee taas pariksi vuodeksi.

Tulokset

Kansikuva: Innova Champion Europe


0 kommenttia:

Jätä kommentti