"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Kaatuuko Paul McBeth sunnuntaina?

Lauantai, European Openin kolmas kierros, moving day. Muutoksia ei vieläkään kärkipaikalla nähty, mutta alusta asti kisaa johtanut Paul McBeth pelasi heikoimman kierroksensa. Onko McBeth sunnuntaina totutun vahva, vai tuleeko joku haastajista vielä muutaman heiton takaa rinnalle ja ohi?

Hakulinen ja Paju tavoittelevat vielä huippusijoituksia

Toisella ja kolmannella kierroksella kärkiryhmässä nähty suomalaisväri poistuu finaalin koittaessa. Sunnuntain finaalissa sitä eurooppalaisväriä kantaa neljäntenä oleva Tanskan Karl Johan Nybo. Toiseen ja kolmanteen ryhmään lauantaina nousussa olleita suomalaisia kuitenkin mahtuu.

Kakkosryhmässä kotimaista ja nokialaisten mieliksi myös paikallista väriä edustaa Lassi Hakulinen. Nokialainen Lassi Hakulinen on pelannut toisen kierroksen loppupäätä lukuun ottamatta loistavasti läpi kilpailun. Tänään korttiin kirjoitettiin 56 (-8) ja nousua tuli 7. sijalle.

Lassi Hakulinen iskee finaaliin kakkosryhmästä sijalta 7.

Lassi Hakulinen iskee finaaliin kakkosryhmästä sijalta 7.

Matkaa kärkeen Hakulisella on 10 heittoa, mutta esimerkiksi viides sija on vain kahden heiton päässä. Finaalin tiukat tilanteet kärkiryhmässä saattavat toki koitua jonkun pelaajan kohtaloksi ja Pasi Koivun kahden vuoden takaisen nelossijan sivuaminenkin vielä voisi olla mahdollista.

Myös Koivu näytti lauantaina, että kaksi heikkoa kierrosta olivat työtapaturmia. 56 (-8) nosti Koivua tuloslistalla kohinalla ja samanlaisella kierroksella nousu vaikkapa USDGC-paikkaan oikeuttavaan sijaan voi olla vielä mahdollista.

Seppo Pajukaan ei avauspäivänä ollut oma itsensä, mutta syytä huoleen ei enää ole. Pajun nousu jatkui lauantainakin ja sijoitus on nyt jo kymmenes. Bogeyfreen 57 (-7) heittäneen Pajun ulottuvissa on vielä helposti ainakin viides sija, johon on matkaa kolme heittoa.

20 parhaan joukkoon mahtuvat suomalaisista vielä Arttu Sikanen (14.) ja Teemu Nissinen (19.)

Kilpailun johdossa pysyi heikoimmasta kierroksestaan, 60 (-4), huolimatta Paul McBeth. McBethin johto kaventui yhdellä heitolla ja nyt kolmen heiton päästä takaa-ajoon lähtevät Ricky Wysocki ja Will Schusterick. Nybolla on matkaa kärkeen neljä heittoa.

Ricky Wysocki on matkalla ylöspäin, jatkuuko matka samaan suuntaan sunnuntaina?

Ricky Wysocki on matkalla ylöspäin, jatkuuko matka samaan suuntaan sunnuntaina?

Lauantain toistuminen kärkikolmikon tuloksissa tarkoittaisi sitä, että Ricky Wysocki nostelisi pyttyä sunnuntain päätteeksi. Paul McBeth on kuitenkin sunnuntaisin käytännössä aina vahva, joten helpolla ei kolmen heiton johto tappioksi hupene.

Nuoret suomalaisnaiset pelaavat hienoa kisaa

Naisten luokassa Eveliina Salonen ja Henna Blomroos pelaavat hienosti. Kilpailua johtavat suhteellisen selvästi neloisjohdossa yhdysvaltalaiset, mutta heti heidän perässään tulevat kaksi nuorta suomalaisnaista.

Salonen on viides ja pelasi tänään parhaan kierroksensa, hienon 71 (+7). Blomroos on heiton päässä Salosesta pelattuaan tänään 75 (+11). Taistelu heti ammattilaisnaisten takana näyttäisi siis olevan kahden suomalaisnuoren kauppa.

Johtoasemaa pitää seitsemän heiton erolla Catrina Allen. Sarah Hokom on toinen ja pitää takanaan viiden heiton päässä Valarie Jenkinsiä.

Catrina Allenin suoritusta voi peilata avoimeen luokkaan. Finaalipaikka olisi irronnut helposti ja palkintosijakin tämänhetkisellä tuloksella olisi hallussa. Kukaan muu nainen ei avoimessa olisi sunnuntaille kyennyt jatkamaan.

Finaali paikan päällä tai sitten televisiosta

Suurin ja tasokkain koskaan Euroopassa järjestetty turnaus huipentuu sunnuntai-iltapäivän finaalin ratkaisuhetkiin. Parasta kilpailua on seurata paikan päällä oletettavasti parin-kolmen tuhannen muun ihmisen kanssa. YLE kuitenkin televisioi ratkaisuhetket suorana lähetyksenä, mikäli matka Nokialla ei ole toteutettavissa.

Kärkiryhmä lähtee liikkeelle kello 12:00.

Tulokset ja lähtöajat
Väyläkohtaiset tulokset
Eväitä European Openin seuraamiseen


0 kommenttia:

Jätä kommentti