"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Frisbeegolfin EM-kisat käynnistyvät keskiviikkona Oulussa

Kaksi vuotta on kulunut suomalaisheittäjille voitokkaista EM-kisoista Sveitsin Genevessä, joten jälleen on koittanut aika frisbeegolfin EM-kisoille. Tällä kertaa Euroopan mestaruuksista kilpaillaan suomalaisille heittäjille tutussa Meri-Toppila DiscGolfParkissa Oulussa, joten luvassa on kotikisat. Meri-Toppilan rata tunnetaan merimaisemistaan ja usein navakoista tuulistaan, joten luvassa on varmasti upen frisbeegolftapahtuma, kun Euroopan parhaat heittäjät taistelevat paremmuudesta Oulussa.

EM-kisoissa kilpaillaan yhteensä seitsemässä eri luokassa ja nämä luokat ovat MPO, FPO, FPM, MPM, MPG, MPS ja MJ1. Suurin luokka kisoissa on odotetusti miesten avoin luokka, jossa kilpailijoita on yhteensä 85. Naisten avoimessa luokassa Euroopan mestaruudesta kilpailee 22 heittäjää. Osallistujia kisoissa on 21 maasta, joista Suomella on odotetusti suurin joukkue. Suomen joukkueessa eri luokissa kilpailee yhteensä 31 kilpailijaa.

Kisaviikko käynnistyi jo maanantaina virallisilla harjoituskierroksilla ja keskiviikkona on ensimmäisen kisakierroksen vuoro. Kisassa heitetään yhteensä neljä kierrosta, joten finaalikierros on vuorossa lauantaina. EM-kisoissa finaalikierrokselle selviää kaikissa luokissa kolmannen kierroksen jälkeen vain puolet luokasta, joten lauantain finaalipäivänä kaikki kisassa vielä mukana olevat taistelevat hyvistä sijoituksista.

Frisbeegolfin Euroopan mestaruuksista kilpaillaan tällä viikolla Oulussa Meri-Toppila DiscGolfParkissa. Kuva: Spin18/Hannu Hentilä

Frisbeegolfin Euroopan mestaruuksista kilpaillaan tällä viikolla Oulussa Meri-Toppila DiscGolfParkissa. Kuva: Spin18/Hannu Hentilä

Suomi vastaan muu Eurooppa

Miesten avoimessa luokassa ennakkosuosikkeihin voidaan etukäteen nostaa Suomen joukkue kokonaisuudessaan sekä ainakin Tanskan Karl Johan Nybo. Suomen joukkueesta seurantaan kannattaa ottaa erityisesti ainakin hallitseva euroopanmestari Seppo Paju, MM-kisoissa Suomea edustanut Janne Hirsimäki sekä SM-kisojen muut kärkisijat vieneet Leo Piironen, Juho Parviainen ja Pasi Koivu. Kaksi viimeksi mainittua ottivat yhteen viime viikonloppuna Wauhtipyörä Openissa ja paremmaksi osoittautui erinomaisessa puttausvireessä ollut Parviainen.

Suurin ennakkosuosikki MPO-luokassa lienee kuitenkin läpi vuoden upeasti isoissa kansainvälisissä kisoissa heittänyt Karl Johan Nybo. Nybon sijoitukset tämän vuoden neljästä Disc Golf World Tourin kisasta ovat 7, 2, 3 ja 5, joten mies on ollut huippuvireessä. Nybon lisäksi mainitsemisen arvoisia ulkomaalaisia pelaajia ovat ainakin European Mastersissa hienosti 15 parhaan joukkoon sijoittuneet Henrik Johansen ja Tobias Söderqvist. Moni odotti varmasti ennakkoon myös Saksan Simon Lizottelta menestystä EM-kisoissa, mutta valitettavasti Lizotte ei kisaan pysty loukkaantumisen vuoksi osallistumaan.

Naisissa ehdottomat ennakkosuosikit löytyvät Suomesta. Hallitseva euroopanmestari Jenni Eskelinen pääsee tänä vuonna puolustamaan mestaruuttaan kotiradalleen. Kovimmat haastajat Eskeliselle löytyvät varmaankin nuoresta kaksikosta Eveliina Salonen ja Henna Blomroos. Salonen on kilpaillut tänä vuonna säästeliäästi lähinnä EuroTourilla ja SM-kisoissa ja voittanut yhtä lukuunottamatta kaikki kisansa. Viime viikonloppuna Salonen voitti Eskelisen Mikkelissä käydyssä Wauhtipyörä Openissa kuuden heiton turvin. Blomroos taas sijoittui näiden kahden väliin tämän vuoden SM-kisoissa ottaen hopeaa, joten tiukka taisto on varmasti luvassa.

Ulkomaalaisista pelaajista kärkeen voivat onnistuessaan yltää ainakin sveitsiläinen kahden vuoden takainen hopeamitalisti Natalie Holloköi sekä kevään Copenhagen Openissa hienosti pelannut Slovakian Katka Bodová. Ensimmäinen kierros tuo kuitenkin lisää selvyyttä naisten välisiin voimasuhteisiin ja sen jälkeen voidaan arvioida uudelleen, onko muiden maiden naisilla mahdollisuutta haastaa kovia suomalaisia.

Jenni Eskelinen on naisten hallitseva euroopanmestari

Jenni Eskelinen on naisten hallitseva euroopanmestari. Kuva: Joonas Salminen

Näin seuraat!

Paras tapa kisojen seuraamiseen on luonnollisesti siirtää itsensä loppuviikon ajaksi Meri-Toppilaan katsomaan kisoja paikan päälle. Kisapaikalla on huippufrisbeegolfin lisäksi tarjolla runsaasti oheistoimintaa, joten paikalla viihtyy varmasti.

Jos et kuitenkaan pysty Ouluun lähtemään, voit seurata kisaa kattavasti sosiaalisen median, kisojen nettisivujen sekä television välityksellä. YLE näyttää lauantaina reilun kahden tunnin mittaisen lähetyksen kisojen finaalikierrokselta TV2:ssa sekä Yle Areenassa, joten lauantain frisbeegolfkierros kannattaa ajoittaa heti aamuun ja iltapäivällä kannattaa olla TV:n ääressä. Lähetys alkaa klo 14.00 ja jatkuu aina klo 16.20 saakka.

Lisäksi EM-kisoja voi luonnollisesti seurata kattavasti sosiaalisessa mediassa. Facebookista löydät viimeisimmät uutiset kisoihin. EM-kisojen Instagram-tili taas tarjoaa video- ja kuvamateriaalia kierroksilta, joten se kannattaa ilman muuta ottaa seurantaan.

Tulosseuranta kisoista löytyy osoitteesta www.edgc2016.com/fi/tulokset, joten se kannattaa lisätä kirjanmerkkeihin jo päivää ennen kisojen alkua.


0 kommenttia:

Jätä kommentti