"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

EM-kisojen finaalista odotettavissa mestaruuksia ja mitaleita Suomeen

Vuoden 2018 frisbeegolfin Euroopan mestaruuskilpailuiden finaali on käsillä. Perjantain ”moving day” heikensi aavistuksen joidenkin suomalaisten mestaruussaumoja, mutta piti toisaalta kymmenen suomalaista kiinni mitalisijoissa. Kunkin luokan parempi puolisko pelaa tänään lauantaina finaalikierroksen ja mikä ilahduttavinta, kaikki suomalaisedustajat kuuluvat tuohon joukkoon.

Mäkelä kirii suomalaisten ykköseksi

Hallitseva juniorien Euroopan mestari, tällä kertaa avoimessa luokassa pelaava Väinö Mäkelä oli perjantain kovin suomalainen. Tasaista nousua avauskierroksen 15. sijalta tehnyt Mäkelä nousi jo kilpailun toiselle sijalle. Mäkelä pelasi kolmannen kierroksen samaan tulokseen kilpailua johtavan Saksan Simon Lizotten kanssa, 51 heittoa (-9).

Kokonaistuloksien kannalta edellä mainittu tarkoittaa sitä, että Lizotte saa lähteä finaaliin kuuden heiton johdon turvin. Takaa puskee kuitenkin leveä suomalaisrintama. Mäkelän perässä heiton päässä, kiinni pronssisijassa, majailee perjantaina 56 (-4) pelannut Seppo Paju. Kärkiryhmään kipuaa vielä Teemu Nissinen, jolla matkaa pronssiin on kaksi heittoa.

Seppo Paju lähtee finaaliin kolmannelta sijalta. Kuva: Eino Ansio/Innova Europe

Kakkosryhmästä finaaliin lähtevät vähintäänkin vielä mitali mielessään 5. sijalta Pasi Koivu sekä kuudetta sijaa yhdessä Viron Silver Lättin kanssa jakavat Jalle Stoor ja Leo Piironen.

Kilpailun parhaan kierroksensa 52 (-8) pelannut Mikael Räsänenkin kipusi vielä kymmenen parhaan joukkoon. Mikael Hämeen nimi löytyy sijalta 28.

Naisten kärjessä vain vähän liikettä

Naisten luokassa mestaruus näytti ennakkoon ja näyttää edelleen olevan kahden kauppa. Torstaina huippukierroksella johtoaseman napannut Henna Blomroos ei perjantaina vastaavaa ilotulitusta järjestänyt, mutta ei ollut tarvettakaan. Blomroosin 63 (+1) oli nimittäin perjantaina luokan parhaimmistoa ja kasvatti johtoasemaa yhdellä, neljään heittoon.

Eveliina Salonen jatkaa siis toisena pelattuaan perjantaina 64 (+2). Salosen takana lähimmät uhkaajat ovat 10 heiton päässä, joten Salonen voi keskittyä Blomroosin jahtaamiseen ja näin yrittämään mestaruutensa uusimista.

Hallitseva naisten mestari lähtee finaaliin takaa-ajajana. Kuva: Eino Ansio/Innova Europe

Pronssisijan kohtalo on naisissa vielä tyystin auki. Tiukimmin pronssissa ovat kiinni kolmatta sijaa jakavat Viron Kristin Tattar sekä Tsekin Eva Kralova. Molemmat naiset siis pysyivät perjantain tavoin kärkiryhmässä.

Slovakian Katka Bodovalla on paras sauma nousta kakkosryhmästä mitaleille. Matkaa pronssiin Bodovalla on vain yksi heitto, eikä kirittävää toki Vanessa van Dykenillakaan ole kuin kolme heittoa.

Hirsimäki putosi ensimmäistä kertaa toiseksi

40-vuotiaiden luokassa kaksi ensimmäistä kierrosta nimiinsä vienyt Janne Hirsimäki sysättiin ensimmäistä kertaa takaa-ajajan asemaan. Ranskan ylpeys Sylvain Gouge nykäisi itselleen neljän heiton johdon tuloksellaan 56 (-4). Hirsimäki pelasi tuloksellisesti selkeästi heikoimman kierroksensa 62 (+2).

Mitaleista tappelemaan heräsi myös lajin eurooppalaiseksi legendaksi helposti laskettava Ruotsin Markus Källström. Källström jakaa pronssisijaa yhdessä myöskin nimekkään ruotsalaisnestorin Anders Swärdin kanssa. Källströmin kierrosta 53 (-7) kovempia tuloksia pelattiin luokasta riippumatta perjantaina vain kolme kappaletta.

Janne Hirsimäen mestaruusunelma siintää neljän heiton kuilun toisella puolen. Kuva: SFL/Kajsa Wickström

Juniorit-18 -luokassakin nähtiin ikävä kyllä suomalaisen putoaminen ykkössijalta toiseksi. Oskari Vikrstömin tilanne on kuitenkin mestaruudenkin suhteen vielä oikein hyvä, sillä matkaa yksin johtoon siirtyneeseen Tsekin Bohdan Bílekiin on vaivainen yksi heitto. Marginaalit junioreiden mestaruustaistossa ovat siis edelleen minimaaliset.

Vikström pääsee jahtaamaan mestaruutta samassa ryhmässä luokan toisen suomalaisen kanssa. Samuel Stenman nousi mukavasti finaalikierrokselle kolmannelle sijalle ohittaessaan Viron Maico Rimmelin. Tämänkin kaksikon ero on vain yksi heitto, joten junioreissa yhdenkään mitalin kohtaloa ei tee vielä mieli lähteä ennustamaan.

Asikainen matkalla mestaruuteen

Suomalaisista ehdottomasti varmimmalla otteella kohti mestaruutta on pelaamassa tytöt-18 -luokan Maria Asikainen. Alusta asti johtaneella Asikaisella on luokassaan turvallinen 21 heiton johto, joten mestaruuden häneltä voi viedä käytännössä enää vain ulkopelilliset asiat.

Myös 60-vuotiaiden luokan Markku Tohni on pysynyt vankasti kiinni johtoasemassaan alusta asti. Tänään Tohni sai lisättyä johtoaan kahdella heitolla, mikä tarkoittaa viiden heiton etumatkaa finaalikierrokselle.

Anna Elon vuoro oli sen sijaan väistyä jaetulta kärkisijalta. Tanskaa edustava, kenties maailman ainoa grönlantilaislähtöinen pelaaja, Lydie Hellgren otti johtoaseman itselleen kahden heiton rangaistuksesta huolimatta. Sveitsin Natalie Holloköi kiilasi toiselle sijalle, mutta koko kolmikko mahtuu kolmen heiton sisään toisistaan.

50-vuotiaissa Ruotsin Hans Tegebäck on marssimassa mestariksi kymmenen heiton johtonsa turvin. Belgian Jean-Louis Tanghe taas on jokseenkin puun ja kuoren välissä kolmossijalla. Carlos Rion hallussaan pitämään hopeasijaan on matkaa kaksi heittoa, mutta takanakin kolmen heiton päässä mitalia kärkkyy luokan hallitseva mestari Kari Vesala.

Kaikki suomalaiset ovat siis tulessa vielä kerran tänään lauantaina. Kovinkaan montaa mitalia ei voi ryhtyä vielä jakamaan, joten jännitettävää riittää ja mestarit ovat selvillä iltapäivän lopulla Suomen aikaa.

Frisbeegolfradat.fi palaa asiaan loppuraportin kanssa vielä tänään! SpinTV näyttää ratkaisuhetket sekä avoimesta luokasta, että naisten luokasta suorana striiminä.

3. kierroksen tulokset:
(MPO, MP40, MJ18)
(FPO, FP40, MP50, MP60, FJ18)
Maajoukkueen facebook-sivu

Kansikuva: Eino Ansio/Innova Europe


0 kommenttia:

Jätä kommentti