Aihearkisto: Yleinen

Söderström hirmukierroksen turvin edelleen kärjessä

Helsingissä pelattava EuroTourin osakilpailu Keisari Tali Open 2014 huipentuu sunnuntaina. Paikalla on koko Suomen kärkipelaajisto. Perjantaina ja lauantaina pelatut kaksi ensimmäistä kierrosta ovat erotelleet jyvät akanoista – vaikeasta radasta ovat selvinneet huipputuloksin vain tasokasta, tarkkaa ja monipuolista peliä pelanneet pelaajat.

Käsittämätön kierros Matias Söderströmiltä

Perjantaina pelatulla ensimmäisellä kierroksella kaiken huomion vei Matias Söderströmin pelaama uskomaton kierros. Vaativalla ja tiukalla Talin par 70 -radalla ei lähtökohtaisesti odoteltu alle 60:n tuloksia.

Söderström osoitti, että tiukastikin rajatuilla väylillä on huipputulos mahdollinen, kun peli kulkee kaikilta osin. Söderströmin 59 (-11) on monen mielestä tasokkain koskaan Suomessa pelattu kierros radan vaikeus huomioon ottaen.

Pasi Koivun 63 (-7), huippukierros sekin, jäi jopa neljän heiton päähän. Muita avoimen sarjan onnistujia olivat Jalle Stoor (65) sekä Jukka Leinonen (65). Ruotsista mukaan lähteneet Henrik Johansen ja Christian Sandström jäivät kauas kärjestä.

Masterseissa Toni Asikaisen kierros 66 oli omaa luokkaansa. Naisissa Hannele Määttä (83) otti suomalaisten iloksi johdon Ruotsin Sofie Sandströmin (84) nenän edestä. Grandmastereiden ykkönen oli Marko Timonen (74).

Johto puolittuu

Kesäinen sää valloitti Talin frisbeegolfpuiston lauantain kierroksella. Tulostaso parani yleisesti ottaen hieman, mutta virheistä ankarasti rankaiseva rata aiheutti onnistujille nousuja ja epäonnistujille laskuja.

Kärkisija ei vaihtunut, mutta Söderstömin (2. kierros 66) neljän heiton johto Koivuun (64) puolittui kahteen. Söderströmin peli kulki edelleen kuitenkin hyvin. Tasaisesti pelaava Koivu on kuitenkin edelleen varteenotettava uhka voittokamppailussa.

Jalle Stoor jatkoi tasaista 65:n tahtiaan ja pysyi yksin kolmantena, nyt viiden heiton päässä kärjestä. Kärkiryhmään pääsee vielä mukaan hämmentämään Seppo Paju, joka nousi sijatolkulla parannettuaan 6 heittoa perjantaista.

Naisissa Sofie Sandström paransi (80) ja nousi kärkeen, mutta Hannele Määttä väijyy vain heiton päässä. Kilpakentillä tuore kasvo Marianne Jakonen nousi mainiolla kierroksellaan (83) kolmanneksi.

Mastereidenkin johto vaihtui. Kärkeen nousi espoolainen Tomi Nieminen. Paikallisväriä toi kärkeen myös toiseksi noussut Jani Winterhalter. Kenneth Wiberg ja kärjestä tilaa tehnyt Toni Asikainen jakavat kolmatta sijaa. Marko Timonen johtaa Grandmastereita myös lauantain jälkeen.

Huipennus iltapäivällä sunnuntaina

Kilpailu huipentuu sunnuntaina kello 12:50 alkaen. Tällöin starttaavat 10 minuutin välein avoimen 32 parasta pelaajaa neljän pelaajan rymissä. Kärki lähtee matkaan viimeisenä kello 14.00. Avoimen sarjan ratkaisu nähtäneen kuuden aikoihin. Myös muiden sarjojen kärjet tulevat maaliin iltapäivän aikana.

Finaalikierroksen lähtöajat
Tulokset (päivittyvät myös sunnuntaina tälle sivulle)

Uusia ratoja lisätty FGR:ään!

Viikonlopun lähestyessä monella on varmasti mielessä frisbeegolf ja uusien ratojen bongaaminen. Tälläkin viikolla FGR:ään on tullut uusia ratoja eikä loppua ratamäärän kasvulle näy.

Vuokattiin avataan 5.7 uusi DiscGolfPark ja radan vihkii käyttöön frisbeegolfin maailmanmestari Avery Jenkins, jonka ohjaamalle frisbeegolfkurssille on myös mahdollista osallistua avajaispäivänä. Lue lisää kurssista ja siitä, miten voit ilmoittautua tähän ainutlaatuiseen tilaisuuteen.

Vesilahdessa avattiin 6-väyläinen DiscGolfPark, joka soveltuu mainiosti aloittelijoille ja tarjoaa loistavan mahdollisuuden tutustua lajin saloihin. Kokemäelle, Pitkäjärven vapaa-ajankeskukseen, rakennettiin myös oma DiscGolfPark. Radan maasto on hiekkaista kangasmetsää, joka on helppokulkuista ja pitkällekin heitetyt kiekot erottuvat maastosta helposti. Itäinen Suomi sai myös lisää frisbeegolfväyliä, kun Rantasalmeen saatiin 18-väyläinen rata. Rantasalmen frisbeegolfrata on Pienen Raudanveden rantaa mukaileva frisbeegolfpuisto, jossa haastavat par-lukemat sekä väylien läheisyydessä vaaniva vesi tarjoavat oman elämyksensä harrastajille. Kiuruvedeltä löytyy Kuorevirran frisbeegolfrata, joka on 12-väyläinen puistorata Kuorevirran urheilupuistossa.

Arvostelut ja kommentit radoista ovat tärkeitä tiedonlähteitä harrastajille ja ratabongareille, joten käy jakamassa mielipiteesi. Montako uutta rataa aiot kiertää viikonloppuna?

Vuokatin Deep in the Game-klinikalla vapaita paikkoja!

Frisbeegolfin maailmanmestari Avery Jenkins kiertää kesällä Suomea ja opettaa suomalaisia frisbeegolfin saloihin. Nyt on ainutlaatuinen tilaisuus saada opetusta Vuokatissa. Frisbeegolfin peruskurssi järjestetään lauantaina 5.7. uudella Sokos Hotel Vuokatin radalla klo 13, ja se kestää 2-3 tuntia.

Kurssimaksu on 20 euroa ja se maksetaan paikanpäällä. Kurssi soveltuu kaikentasoisille heittäjille. Kurssi vaatii ennakkoilmoittautumisen.

Paikanpäältä voi myös hankkia Averyn nimikkotuotteita, joten kannattaa varata mukaan käteistä.

Ilmoittautumiset osoitteeseen: mikko.malmlund@innovaeurope.com

Kurssin paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Ota mukaan omat kiekot, mutta tarvittaessa saat välineet järjestäjältä.

DeliGood Vuokatti DiscGolfParkin avajaisissa mukana Avery Jenkins
DeliGood Vuokatti DiscGolfPark:in avajaisia vietetään klinikan jälkeen klo 18:00 alkaen. Avajaisten kunniaksi pidetään myöskin kaikille avoin avajaiskilpailu.  Kilpailuun osallistuminen ei maksa mitään.

Kilpailussa pelataan yksi kierros uudella Vuokatin radalla ja kaikissa sarjoissa on voittajille tavarapalkinnot. Mukaan mahtuu 36 ensimmäistä ilmoittautujaa. Ilmoittautuminen alkaa DeliGoodin frisbeegolfklubilla. klo 17:30. Lisätietoja radan avajaistapahtumasta täällä.

Deep in the Game-kiertue Suomi 2014

Suomalaiset frisbeegolfaajat pääsevät asiantuntevaan oppiin, kun Avery Jenkinsin Deep in the Game-kiertue käynnistyy 25.6. Rovaniemeltä. Kaksi viikkoa kestävän kiertueen aikana Avery vierailee 13:lla paikkakunnalla vetämässä frisbeegolfklinikoita.

Kiertueen aikana Avery vierailee Powergripin ja Frisbeepointin myymälöissä, jolloin kaikilla on oiva tilaisuus tavata tähti! Avery on tavoitettavissa Powergripillä, Oulussa, torstaina 26.6. klo 16:00-17:00 ja Frisbeepointissa, Helsingissä, tiistaina 8.7. klo 16:00-17:00.

Kiertueen aikataulu:

  • 25.6. Rovaniemi
  • 26.6. Oulu, Avery Powergripin myymälässä klo 16-17.
  • 27.6. Kokkola
  • 28.6. Vaasa
  • 29.6. Riihimäki
  • 1.7. Lahti
  • 2.7. Hamina
  • 3.7. Imatra
  • 4.7. Joensuu
  • 5.7. Sotkamo
  • 6.7. Jyväskylä
  • 8.7. Helsinki, Avery Frisbeepointin myymälässä klo 16-17.
  • 9.7. Hyvinkää

Valitettavasti klinikat ovat näillä näkymin täynnä. Kannattaa kuitenkin pitää FGR:ää silmällä. Tiedotamme mahdollisista vapaista paikoista, jos klinikat eivät jostain syystä olekaan täynnä.

Viime vuoden tapaan kiertueella on mukana The Hat Guy. Hattumiehen tämän kesäinen kiertue ei kuitenkaan pääty, kun Avery poistuu Suomesta. Hattumiehen oma kiertue jatkuu pitkälle loppukesään.

Viisiosainen Deep in the Game-opetusvideosarja katsottavissa Discmanian verkkosivuilla.

Lähde mukaan European Mastersiin!

Heinäkuussa Tukholmassa järjestettävä PDGA Major-kilpailu European Masters on yksi kauden 2014 merkittävimmistä frisbeegolftapahtumista. Kilpailun valmistelut etenevät vauhdilla Järva DiscGolfParkissa, mutta järjestäjien joukkoon kaivataan vielä vapaaehtoisia. Vapaaehtoisella henkilökunnalla on erittäin tärkeä rooli kaikissa suurissa tapahtumissa. Heidän avullaan tapahtuma saadaan sujumaan mutkattomasti. Avustajat vastaavat monista olennaisista tapahtuman osa-alueista: tulospalvelusta, spottaamisesta, yleisön opastamisesta ja aktiviteettien ohjaamisesta.

European Mastersin järjestämisestä vastaavat pitkälti samat suomalaiset, joiden käsialaa on myöskin kansainvälisesti erittäin tunnettu Nokialla järjestetty European Open.

European Mastersin avustajien edut:

  • Unohtuman frisbeegolfkokemus.
  • European Masters 2014 avustajapaketti.
  • Majoitus (läheisellä koululla) ja lounaat.
  • Pääsyn pelaajille varattuihin oheisaktiviteetteihin.
  • Etuoikeus varata tiiaikoja kisapäivinä, avustajat voivat pelata kierroksen/päivä. (Kilpailukierrosten jälkeen.)
  • Henkilökunta-alennus European Masters InnovaStore ProShopista.
  • Kaksi päivälippua Järva DiscGolfParkiin. Voit käyttää ne kun vierailet Järvassa.

Jos mielenkiintosi heräsi, niin liity joukkoon ja lähde mukaan tekemään kauden huipputapahtumaa!

Tarkemmat tiedot, sekä vapaaehtoiseksi ilmoittautuminen, tapahtuman verkkosivuilla englanniksi.

Voit tiedustella lisätietoja myös tapahtuman tuottajalta, Jukka Teräkseltä, sähköpostitse osoitteesta: jukka.teras ät innovaeurope.com

Jenit Jenkkilään – Wysockista uusi Japan Openin mestari

Japanissa Tochigin jylhissä maisemissa käyty Aasian oma major-turnaus Japan Open sai lauantaina huipennuksensa. Vaisummalla ensimmäisellä kierroksella keskiviikkona kisan aloittanut Ricky Wysocki hyödynsi viiden heitettävän kierroksen mahdollistaman kiriasetelman, nousi perjantaina johtoon, mikä riitti aina voittoon asti lauantain viidennen kierroksen sekä 9-väyläisen finaalin jälkeen.

Kaatosateessa nousu kärkeen

Perjantaipäivä Tochigissa oli sateinen ja kylmä, mikä laittoi kilpailijat varmasti koville. Avauspäivän jälkeen kilpailua johtanut David Feldberg joutui jo perjantain aikana tekemään tilaa uudelle kärkinimelle.

Viiden heiton takaa-ajon aloittanut Ricky Wysocki heitti perjantain molemmilla kierroksilla päivän pohjat ja nousi tämän turvin kärkeen. Feldbergkään ei missään vaiheessa pudonnut ulkopuolelle kärkiryhmästä, johon kuuluivat hänen ja Wysockin lisäksi 2010 voittoaan puolustanut Nikko Locastro sekä hallitseva maailmanmestari Paul McBeth.

 

Perjantaina tuli vettä kuin aisaa. Kuva: Janne Lahtinen / Japan Open Disc Golf

Perjantaina tuli vettä kuin aisaa. Kuva: Janne Lahtinen / Japan Open Disc Golf

Eurooppalaisväriä kärkipäähän toivat parhaiten Saksan Simon Lizotte ja Suomen Jussi Meresmaa. Koko ajan kympin sakissa ollut Meresmaa kipusi pari pykälää perjantaina, Lizotte asettui kärkikortin tuntumaan viidenneksi. Muut suomalaiset paremmuusjärjestyksessä olivat Erno Väyrynen, Ari Penttala, Jouni Leskinen, Janne Kotka, Petri Behm ja Kai Saastamoinen.

Naisissa perjantain päätteeksi tilanne oli myöskin kutkuttava. Välillä selvästikin johtanut Valarie Jenkins päästi hieman heikomman 4. kierroksen myötä Paige Piercen tasoihin kanssaan. Yhdysvaltalaisten kärkikolmikon täydensi Jessie Westbell.

Wysocki ei taivu

Kahden heiton turvin johdossa lauantaina mestaruutta tavoittelemaan lähtenyt Wysocki piti myös viidennen, finaalia edeltäneen kierroksen jälkeen paikkansa kärjessä. Tämän takasi kolmas peräkkäinen koko kentän paras kierrostulos. Neljän hengen 9-väyläiseen finaaliin Wysocki pääsi lähtemään jo kohtalaisen turvallisessa neljän heiton johdossa. Muut finalistit löytyivät tutusta kärkiryhmästä – Locastro, McBeth sekä Feldberg.

Koska finaaliin ylsivät vain kärkinelikot kummastakin sarjasta, viides kierros jäi muille viimeiseksi. Lopputuloksissa Jussi Meresmaa nousi hyvällä, päivän pohjat Wysockin kanssa jakaneella kierroksellaan lopulta kahdeksannelle sijalle.

Saksan Lizotte oli parin heiton erolla Meresmaahan paras eurooppalainen, jaetulla kuudennella sijallaan. Suomalaisten paremmuusjärjestys pysyi muuttumattomana. Suurimmat jeniniput matkasivat siis Yhdysvaltoihin, sillä aasialaisiakaan ei kärkikuusikkoon mahtunut.

8. sijoittunut Meresmaa draivaa. Puitteet ovat kunnossa. Kuva: Janne Lahtinen / Japan Open Disc Golf

8. sijoittunut Meresmaa draivaa. Puitteet ovat kunnossa. Kuva: Janne Lahtinen / Japan Open Disc Golf

Naisissa Valarie Jenkins sai nykäistyä itselleen yhden heiton johdon ennen finaalia. Finaalissa Jenkins vielä vankisti johtoaan lopulta kolmeen heittoon ja pääsi näin uusimaan Japan Openin mestaruutensa.

Tochigin ylväisiin maisemiin palattaneen kahden vuoden kuluttua ja odotettavissa on, että tämä erityislaatuinen spektaakkeli on jälleen pykälää isomman mittakaavan turnaus tuolloin. Lopulliset tulokset löytyvät PDGA:n sivuilta.

Artikkelikuva: Janne Lahtinen / Japan Open Disc Golf

Jenimiljoonat jakoon – Japan Open on käynnissä!

Frisbeegolf laskeutui major-tasoisen kilpailun muodossa jälleen neljän vuoden tauon jälkeen Japaniin tällä viikolla. Japan Open 2014 on laitettu käyntiin tiukassa tahdissa. Kahden kierroksen päivätahdilla läpi vedettävä kilpailu kokoaa tänä vuonna kilpailijoita 13:sta eri maasta.

Meresmaa aloittaa väkevästi

Suomiedustustustakin kilpailusta löytyy. Suurimpia odotuksia saattoi ennakkoon asettaa Jussi Meresmaan varaan – harvakseltaan kilpaileva Meresmaa on aina major-kisoissa varteenotettava kilpailija.

Hyvin Meresmaa kilpailun aloittikin, jonka seurauksena ensimmäisen kierroksen jälkeen Meresmaan löysi tulosluettelosta toiselta sijalta. Kaksi heittoa etevämmin radan selvitti lähestulkoon kaikki mahdolliset majorit voittanut USA:n David Feldberg.

Lajilegendojen huippusuorituksia täydensi Mr. Disc Golf Ken Climo. Naisissakin yksi lajin suurimmista, Valarie Jenkins otti heti alusta asti johdon.

Feldberg pitää piikkipaikan

Toisella kierroksella layoutin vaihduttua Meresmaa kohtasi isohkoja vaikeuksia ja putosi tuloslistalla kympin sakin ulkopuolelle. Rajun nousun sen sijaan Feldbergin niskaan teki kahden heiton päähän noussut hallitseva Japan Openin mestari Nikko Locastro.

Maailman frisbeegolfeliittiin kiistattomasti tällä kaudella noussut Saksan Simon ”Wunderkind” Lizotte taistelee myös kärkisijoista tämän vuoden Japan Openissa. Naisissa Valarie Jenkins kasvatti johtoaan.

Tiukka kahden päivän kierrostahti kuitenkin tekee kisaamisesta haastavaa ja Japanissa käytettävät kevyet kiekotkin ovat ajoittain arvaamattomia.

Toisen päivän alkaessa kärkikortti on hieno sekoitus uudempaa ja vanhempaa sukupolvea. Locastrosta ja Lizottesta on kiintotähdiksi vielä vuosien ajaksi – Climo saanee Feldbergin pian seuraksi masters-sarjoihin.

Meresmaan 7 heiton matka kärkeen ei sekään ole vielä missään tapauksessa liian pitkä – ennen finaalia heitetään vielä kolme kokonaista kierrosta. Lauantaina on selvillä, kuka ottaa taskuunsa suurimmat siivut neljän miljoonan jenin (n. 28 000 euroa) palkintopotista.

FGR jatkaa kilpailun seuraamista perjantain ja lauantain aikana.

Ensimmäisen päivän tulokset

Kuva: © Janne Lahtinen / Japan Open Disc Golf.

Supersuosittu Deep in the Game -kiertue saapuu Suomeen!

Avery Jenkinsin tähdittämä Deep in the Game-klinikkakiertue saapuu kesäkuussa Suomeen. Nyt on erinomainen mahdollisuus saada maailmanmestarin opetusta kotiradallasi. Klinikkakiertue starttaa 25.6. ja kestää kaksi viikkoa, minkä aikana Avery opettaa kaikentasoisia heittäjiä.

Klinikat järjestetään Suomalaisten frisbeegolfseurojen avustuksella ympäri Suomen.

Yksittäisen tapahtuman tiedot ja sisältö lyhyesti:
– Frisbeegolf-klinikka, jonka vetäjänä toimii Avery Jenkins. Kesto 2-3 tuntia.
– Opetus keskittyy draivitekniikan hiomiseen ja lähipelin kehittämiseen.
– Vähintään 15 osallistujaa, enintään 25 osallistujaa.
– Osallistumismaksu 20e/hlö.
– Tapahtuman järjestämiseen vaaditaan avoin alue, jolla osallistujat voivat harjoitella vapaasti.

Toimi nopeasti
Ota yhteyttä kiertueen tuottajaan, Jukka Teräkseen, perjantaihin 6.6. mennessä ja ehdota muutamaa ajankohtaa, sekä klinikalle sopivaa paikka. Klinikat pidetään arkisin klo 18-21 ja viikonloppuna klo 15-18 tai sopimuksen mukaan.

Huom! Pyrimme ottamaan toiveet ajankohdista ja paikkakunnista huomioon parhaamme mukaan.  Kaikkia toiveita emme välttämättä pysty toteuttamaan, jotta kiertueen aikataulu saadaan täsmäämään ja klinikoita pystytään järjestämään mahdollisimman monella paikkakunnalla.

Yhteystiedot
Jukka Teräs
Email: jukka.teras ät innovaeurope.com
Puh: 040 538 7464

Viisiosainen Deep in the Game-opetusvideosarja katsottavissa Discmanian verkkosivuilla.

Korjaus: Aikatauluun on tullut muutos. Aiemmasta poiketen kiertue alkaa jo 25.6. ja kestää kaksi viikkoa.

Läpimurto Laukaassa?

Peurungan frisbeegolfrata Laukaassa toimi näyttämönä, kun kotimainen NBDG Pro Tour sai jatkoa toisen osakilpailun osalta. Pienehkö, mutta nimekäs osallistujakaarti taisteli tour-pisteistä muun muassa kesäkuiseen Japan Open -turnaukseen valmistautuneen laji-ikoni Jussi Meresmaan yrittäessä hämmentää tulosluetteloa. Toisessa osakilpailussa koko tourin voittotaisteluun ilmoittautui uusia nimiä. Erään nuoren miehen suoritus kuitenkin vei kenties suurimman huomion.

Yllättäviä ja vähemmän yllättäviä nimiä

Kilpailun kaksi ensimmäistä kierrosta käytiin lauantain aikana. Heti avauskierroksen jälkeen tulosluettelon kärkipäässä oli paitsi vanhoja tuttuja nimiä, myös uusia yllättävämpiä pelaajia. Siinä missä Jalle Stooria, Veli-Pekka Luomaa, Seppo Pajua ja Jussi Meresmaata osasi kärkipäähän odottaa, olivat Jesse Nieminen, Tuomo Tanskanen ja Jouni Kosunen hieman uudempia nimiä näissä kahinoissa.

Hetkittäiset tuulenpuuskat tekivät heittämisestä hankalaa jo valmiiksi haastavalla radalla ja joitakin isoja nimiä löytyi yllättäen hyvinkin kaukaa kärjestä. Muutoksia tulosluetteloon oli siis vielä odotettavissa. Ensimmäisen kierroksen jälkeen avointa sarjaa johti Jalle Stoor ennen Veli-Pekka Luomaa ja Seppo Pajua.

Mastereita johti Sami Karvonen, Grandmastereita Ville Kotamäki ja Senior Grandmastereita Markku Tohni. Naisissa kärkisijaa jakoivat Hannele Määttä ja Henna Blomroos, Nina Kiminki johti naisseniorien tiukkaa taistoa.

Toisella kierroksella tilanteet elivät melko paljon. Kärkeen pomppasi sensaatiota viritellyt Juankosken Jesse Nieminen. Ei äärimmäisen monipuolisen 15-vuotiaan nousu avoimen sarjan kärkikahinoihin täydellinen yllätys ollut, mutta se tapahtui ehkä yllättävän aikaisin. Peurunkaan ”kokeilemaan” lähtenyt Jesse oli tässä vaiheessa varmasti tyytyväinen kokeiluunsa.

Jesse säkittää pitkän putin Kuva: Jirko Penttinen

Jesse säkittää pitkän putin Kuva: Jirko Penttinen

Veli-Pekka Luoma otti Jalle Stoorin kiinni ja he asettuivat Niemisen taakse kahden heiton päähän johtopaikasta. Seppo Paju hengitti heiton päässä Stoorin ja Luoman niskaan. Miesten seniorisarjoissa johtopaikat pysyivät samojen nimien hallussa, mutta naissenioreissa Riina Kotamäki ohitti nyt yhdellä heitolla Nina Kimingin. Naisissa Hannele Määttä rykäisi kuuden heiton johdon sunnuntain finaaliin.

Stoor avaa voittotilinsä ja ilmoittautuu Tourin voittokamppailuun

Finaalin jälkeen avoimen sarjan tuloslistan kärjessä komeili sama nimi kuin ensimmäisen kierroksenkin alussa. Stoor pelasi läpi finaalin tasaisesti ilman isompia ongelmaväyliä ja jätti lopulta muut vähintään kahden heiton päähän. Tourin voittajaksi tällä hetkellä vahvimmalta näyttävä Seppo Paju hiillosti kovaa nousemalla heiton päähän väylällä 14. Väylällä 17 ero nytkähti takaisin kahteen heittoon ja Stoor piti voittonsa.

Väylällä 17 myös hieman tahmeasti kierroksensa aloittanut, mutta hienosti sen ja kisansa päättänyt Jesse Nieminen otti Pajun kiinni ja nousi jakamaan toista sijaa. Se on erittäin kunnioitettava suoritus vasta 15-vuotiaalta juniorilta, jolla toistaiseksi oli ollut kokemusta PDGA-kisoista vain juniorisarjoista. Toki toista sijaa huonompaa sijoitusta ei niissäkään ole Nieminen suostunut ottamaan. Kovin monella tämän ikäisellä ei vaikkapa Jussi Meresmaan päänahkaa ole vyöllään.

Vaikka tänä vuonna Nieminen ei Pro Touria enempää välttämättä ehdi kiertämään, tulee hän varmasti tulevina vuosina olemaan yksi kiintotähdistä ja voittajasuosikeista kotimaisissa ja miksei myöhemmin kansainvälisissäkin kisoissa. Kyse on kuitenkin erittäin taitavasta lahjakkuudesta. Laukaassa nähtiin kenties läpimurto.

Naisten sarjan kärkikamppailun käänsi kokonaan päälaelleen Henna Blomroos, joka nousi kuuden heiton takaa Hannele Määtän ohi. Seniorisarjoissa johtoasema pysyi toisen kierroksen kärkinimillä.

Paju vankisti asemiaan Tourin kärjessä

Pro Tour on vasta puolivälissä ja jäljellä olevissa kahdessa osakilpailussa voiton voi viedä kuka tahansa kahdessa ensimmäisessä kilpailussa menestynyt. Seppo Paju toki näyttää vahvimmalta, sillä hänellä on alla ykkös- ja kakkossija. Toisaalta myös Stoorilla on nyt voitto alla, joten kummallakin tourin voitto on ”omissa käsissä”. Riittää, kun voittaa kaksi viimeistä.

Tapani Aulu joutui harmittavasti jättämään sairauden takia kilpailun väliin, mutta Porin kakkonen pääsee pelaamaan kahdella kotiradoistaan loput kaksi osakilpailua (Turku ja Kankaanpää). Ja kuten jo sanottua, ketään muutakaan hyvin kahdessa ensimmäisessä kisassa heittäneestä ei voi unohtaa. Kaikki on siis vielä täysin auki.

Kilpailun tulokset

YLE Urheilu televisioi Frisbeegolfin European Mastersin suorana heinäkuussa

Innova Champion Europe Oy ja Yleisradio Oy (YLE) ovat sopineet frisbeegolfin European Masters –kilpailun suorasta televisioinnista. Tukholmassa heinäkuun 17.–20.7.2014 järjestettävän frisbeegolfin European Mastersin finaalihetket näytetään ensimmäistä kertaa suorana lähetyksenä YLE:llä.

yle-urheilu

Frisbeegolfin suosio jatkuu Suomessa. Viime kesän European Openin televisiointi saa nyt jatkoa, kun kamerat seuraavat maailman huippuja Järva DiscGolfParkissa Tukholmassa. Vuonna 1996 perustettu rata on Euroopan ensimmäinen maksullinen frisbeegolfkeskus, ja se on rakennettu täysin frisbeegolfin ehdoilla.

”Suomen nopeimmin kasvava laji valtaa nyt myös Ruotsin. Olen erittäin ylpeä, että frisbeegolfin kansainvälinen tapahtuma- ja tv-formaatti luodaan täysin suomalaisvoimin. Finaalin loppuratkaisu lähetetään monikameratuotantona, vähintään kahtena eri kieliversiona ja se on katsottavissa myös YLE Areenan kautta yli 180 maassa. Teknisestä TV-tuotannosta vastaa kotimainen Filmworks Oy, jonka vastuulla on myös mm. WRC:n kansainväliset tv-tuotannot ”, kertoo kilpailujohtaja Jussi Meresmaa

Mukana ovat kaikki maailman huippupelaajat, kuten kaksinkertainen maailmanmestari USA:n Paul McBeth. Kilpapelaajia on yhteensä 144 ja he tulevat 15 eri maasta. Suomalaisia pelaajia mukana kisassa ennätyksellisesti 40 pelaajaa (27%) . Ammattilaiskilpailun palkintopotti on yli 30 000 €.

Kilpailun järjestää Innova Champion Europe. Lisätietoja tapahtumasta voi tiedustella tapahtuman tuottajalta Jukka Teräkseltä, sähköposti: jukka.teras@innovaeurope.com