Oppia Oulusta

Ouluun frisbeejuhliin lähdettiin luottavaisin ja iloisin mielin. Paikat olivat kunnossa, heitto mukavasti hallussa ja puttikin oli hiottu kuntoon viikon aikana.

Oulussa en ollut koskaan pelannut, joten tavoitteena oli vain pitää hauskaa, pelata niin hyvin kuin osaan ja mahdollisuuksien mukaan parantaa viime vuoden 32. sijoitusta. Mitään sen isompia tulostavoitteita en asettanut.

Hauskaa reissussa oli ja pelaaminen oli hienoa ja mukavaa. Tällä kertaa valitettavasti jouduin toteamaan radan ja olosuhteiden vieneen pelaajaa eikä toisinpäin. Oikeastaan ensimmäistä kertaa olin vaikeuksissa siitä syystä, että heitto- ja kiekkovalikoimastani puuttui selvästi jokin radan vaatima osa-alue.

Jo ensimmäinen harjoituskierros osoitti, että tällä radalla meikäläisen taidoilla ei kärkisijoista haaveilla edes huippupelillä. Tarjolla oli pitkää losootusväylää ja vastapainoksi tiukkaa metsäseikkailua.

Selkeitä pirkkuväyliä itselleni vaikutti olevan noin 5, ja päälle muutama muu mahdollinen. Loppuihin 5-6 väylään olisin vaatinut tuuli- tai tuuriapuja, että olisin voinut edes birdiestä haaveilla.

Kiekot hukkaan ja pelikirja romukoppaan

Torstaiaamuna tutustuin kierroksen verran rataan Teemu Nissisen, Miko Fyhrin ja Nils Iso-Markun kanssa. Hyvää mallia ja ideoita siis oli tarjolla, koska pojat sijoittuivat lopulta kaikki 11 parhaan joukkoon. Harmi vain että en ihan pystynyt toistamaan näiden veikkojen linjoja – heittävät kaikki kymmeniä metrejä pidemmälle kuin minä.

Iltapäivällä kiersin vielä ”kisasimulaatiokierroksen” yhdessä Rosenqvistin perheen kanssa samalla varsinaista pelisuunnitelmaa luoden. Tämän kierroksen +6 määritteli lähtötasoni ja ajattelinkin että parin pelaaminen yhdelläkin kierroksella tulee olemaan hyvä suoritus, semminkin kun sää tuskin säilyy yhtä täydellisenä.

Eikä se säilynytkään. Heti ensimmäisellä kierroksella koettiin sadetta ja pyörivää puuskittaista tuulta. Ja pelisuunnitelma meni saman tien roskakoriin. Eikä pelkästään tuulen vuoksi.

Heitin jo torstai-illan harjoituskierroksella luotto-Bansheeni puuhun väylällä 12 ja luotto-PD:n lampeen väylällä 18. No ei muuta kuin varakiekot peliin. Ennen ensimmäistä kisakierrosta onnistuin kuitenkin heittämään myös vara-PD:n ja molemmat käytetyt Bossini lampeen.

Lauantain aamukierrokselle lähdettiinkin sitten käytännössä täysin pakasta vedetyin kiekoin ja yllätyksiä oli luvassa kun tiille astui, kun ei voinut oikein varmaksi tietää miten kiekot käyttäytyisivät. En suosittele…

Otinkin useimmilla väylillä melko varman päälle että välttäisin edes obt. Eipä sekään suunnitelma toiminut, vaan heitin ensimmäisellä kierroksella 8 outtia ja muillakin 2-4 per kierros. Mukaan mahtui toki surkeita heittoa, mutta myöskään tuurit eivät olleet kohdallaan, sillä omien laskujeni mukaan ainakin 6 kertaa olin outissa ilman omaa syytäni.

Kun virhepomppuihin ja käsittämättömiin rollerei-outteihin lisätään vielä 3 korin keskeltä pois pompannutta puttia, pääsen kerrankin kokemaan huonoa tuuria. Tähän asti olenkin saanut lähes aina nauttia ”tree-lovesta” (ja muut kiroilleet onneani).

Paljon puutteita pelissä

Heitin täysillä tai lähes täysillä kolmea väylää lukuunottamatta radan kaikki avaukset. Ja vielä muutamalla väylällä kakkosheittojakin. En ole koskaan aiemmin pelannut mitään rataa, missä oltaisiin lähellekään samoja lukuja. Enkä siis silti edes haaveillut pirkuista läheskään kaikilla väylillä.

Kun soppaan lisätään ajoittain pirteä merituuli, tulivat pari puutetta pelissäni esille erittäin selvästi.

• 120 m rysty ei riitä
• PD ei ole tarpeeksi vakaa vakain kiekko bägissä kovassa tuulessa
• tomahawk ei toimi kaikilla ”upsiväylillä”, vaan peukkukin pitää opetella
• uuden radan ”lukeminen” ei vielä onnistu, ainakaan jos kisassa pelataan eri olosuhteissa kuin rataan tutustuessa

Kun ynnäillään puutteet ja lisätään huono munkki, saadaan tulokseksi se mikä taulussa näkyy.

45 sijallani taisin olla ennakkoasetelmista pahiten jäänyt pelaaja koko kilpailussa. Ratingien valossa kisan ensimmäinen kierros oli urani toiseksi huonoin ja jopa selvästi huonompi kuin Europen Openin viimeinen kierrokseni, jonka pelasin lähes tajuttomana.

Silti peli ei tuntunut missään vaiheessa huonolta, draivasin kohtalaisen hyvin koko ajan, lähestymiset olivat ihan normaalitasolla ja putti oli läpi kisan huippuluokkaa – lähes parasta koskaan.

Tällä radalla vain on useita paikkoja joissa ”kohtalaisen hyvä” ei riitä. Esimerkiksi väylillä 6 ja 17 avaus voi olla alle 10 metrissä, mutta outissa ja siitä matkataan dropille, josta on vielä siitäkin helppo saada outtiin ja lukemat ovat sen mukaisia. Itselleni suuria vaikeuksia tuotti myös väylä 1, jossa olin 3 kertaa outissa – joka kerta mielestäni onnistuneella heitolla, mutta epäonnisten rollerien jälkeen.

Oikeastaan ensimmäistä kertaa kilpailussa kävi raa-asti ilmi se mitä olen itse monesti sanonut: olen huomattavasti huonompi frisbeenheittäjä kuin frisbeegolfinpelaaja.

Tähän mennessä olen lähes kilpailussa kuin kilpailussa pärjännyt melko hyvin omilla vahvuuksillani eli lähipelillä ja suht hyvällä lyhyellä draivilla, sekä erityisesti pelihermoilla ja fiksulla pelillä. Oulussakin se puoli toimi erinomaisesti, mutta ei riittänyt. Pelasin selvästi alle rating-tasoni, vaikka heitin mielestäni kohtalaisen hyvin.

Fiilikset olivat koko ajan silti hyvät, koska pelasin kuitenkin parhaani mukaan ja tapahtuma oli huikean hienosti järjestetty ja rullasi kuin unelma. Ja kun vielä reissukaveritkin vetivät hyvää settiä sekä radalla että sen ulkopuolella, oli reissu mahtava kokemus ja muistutti taas miksi tämä laji on niin hieno.

Nyt pari päivää lepoa ja viikonloppuna taas kisaamaan. Toivottavasti Vampula ja Rauma olisivat suosiollisia.

 

---

6 kommenttia: