Nummelanharjun FP-tour ja Vampulan DCMT

Nummelanharjun Frisbeepoint Tourin kisassa pelasin omaa peruspeliäni – ei loistokkuutta, mutta ei myöskään isoja virheitä.

Toki joitakin heittoa olisi voinut valita toisinkin, jos olisi tuntenut pahimmat sudenkuopat paremmin. Pari kertaa esimerkiksi liukastuin tiimatoilla, jotka olivat niin täynnä hiekkaa, että ei oikein foressa tukijalka pitänyt.

Varsinkin kisan toinen kierros oli omalle tasolle hyvää suorittamista, mutta ei se tuloslistalla juuri näkynyt. Sijoitus oli 9. ja ratingit kesän pohjalukemia.

Olin kuitenkin tyytyväinen peliini, joten sijoituksessa ei ollut mitään hävettävää, vaikka ratingien valossa suosikkina kisaan lähdin.  Lopputuloksissa edellä oli enimmäkseen pelaajia, joilla oli huomattavasti enemmän kokemusta radalta.

Sain kohtalaiset avauspisteet Tourille ja ensi viikonloppuna Kankaanpäässä on tarkoitus napata selvästi isompi potti, jolla sitten noustaan kamppailuun koko sarjan voitosta.

Discmania Cash Money Tour Vampula

Discmania Cash Money Tourin Vampulan osakilpailu oli taas yksi hyppy tuntemattomaan. Rata oli entuudestaan outo, kuten Nummelanharjukin.

Kisakalenterissani Vampula, kuten muutkin DCMT:n kisat, olivat mukana varauksella. Niihin oli tarkoitus lähteä tutustumaan ratoihin ja opettelemaan kisaamista, mikäli sopivat ohjelmaan ja kroppa on ehjänä.

Lausteella kisa meni melko nappiin, eikä mikään estänyt Vampulaan osallistumista, joten sinne siis.

Ensituntuma rataan

Pelasin Jarmon, Viitamaan Mikon ja Uusi-Rasin Lauran kanssa muutaman tunnin treenisession Vampulassa keskiviikkona.

Ensimmäinen kierros heitettiin ”bägi-tyhjäksi-tai-ainakin-niin-kauan-että-saan-yhden-hyvän-draivin” -periaatteella. Toisella ja kolmannella pelattiin sitten ”tuloskierrosta”. Taisin pelata 61, eli +3 radan paariin.

Radasta jäi hyvä maku, olihan se Viidentienristeyksen sukua. Samanlainen maasto, isoja puita, ei OB:ta ja selkeät piirteet. Iso tunnustus Vampulan Urheilijoille radan hienosta hoidosta – opasteet, tiit ja fasiliteetit ovat radalla esimerkilliset.

Kisaan pistin tavoitteeksi joka kierros 60 tai alle.

Lauantain aamukierros

Ensimmäisellä kierroksella aloitin väylältä 15 yhdessä seurakaveri Viitamaan, Ilkka Tammisen sekä paikallisen Marko Taalikan kanssa.

Tällä kertaa vedin kunnon kolmen vartin alkulämmöt ja vielä vartin hölkät ja heittelyt pelaajakokouksen jälkeen. Silti tuntui, että edellisenä torstaina hiukan loukkaamani heittokäden kyynärpää oli herkkänä. Pari Ibumaxia siis naamariin – tiedä sitten oliko niistä mitään hyötyä, mutta kipu ainakin unohtui jossain vaiheessa.

Ensimmäisillä 8 väylällä heitin 7 paria tasaisen varmalla pelillä.  148 metrisellä alamäkiväylällä 18 avasin tuurilla metsän läpi alle 20 metriin, joten pieni sauma oli eagleen. Ei mennyt, mutta toki pirkku tuli.

Muutenkin kierros oli tasaista paria – avaukset ja lähestymiset olivat järjestään 10-15 korista ja puttasin kaukaa vuorotellen alarautaan, ketjuihin tai yläpeltiin.

Pahimmat könyämiset tulivat väylällä 11. 155 m kapeaa metsäpilliä tikkusuoraan. Heitin avauksen väylän vasempaan reunaan, josta puupompulla 50 m lisää vasemmalle vihonviimeiseen umpimetsään. Sieltä takaisin väylälle vasta neljännellä ja korttiin tuplabogi 6.

Heti perään bogi helpohkolta ylämäkiväylältä ja tuloksena oli ensimmäisen kierroksen osalta 61 (+3). Ei siis ihan tavoitteeseen, mutta hyvää peruspeliä kuitenkin.

Sijoitus oli jaettu kuudes – 5 heittoa kärjestä, jota piti yllättäen pikkuveli Jarmo uudella rataennätyksellä. Oli mahtava nähdä, että Jarmo sai heti ensimmäisen kisakautensa alkuun heitettyä 1000 pisteen kierroksen.

Toiselle kierrokselle otin luonnollisesti tavoitteeksi parantaa tulosta ja ottaa Jarmo kiinni =).

Toinen kierros

Kakkoskortilta jatkoin LDG:n Pasi Koivun, seurakaveri Juho Vähätalon ja SFL:n puheenjohtaja Sami Poimalan kanssa. Pasi aloitti heiton meitä muita edellä.

Sovittiin heti kierroksen aluksi, että kaikki parantavat tuloksiaan ja ohitetaan kärkikortti porukalla. Lopulta Juhoa lukuunottamatta muut paransivatkin ja nostivat sijoituksiaan.

Toiselle kierrokselle tuuli oli noussut paikoin melko navakaksikin, joten odotettavissa oli että taso ei ihan pitäisi. Ilmeisesti rata oli kuitenkin käynyt heittäjille hieman tutummaksi, koska tulokset olivat keskimäärin vain heiton murto-osan heikompia.

Aloitin kierroksen haparoiden. Pelasin taas 8 ensimmäiselle väylälle 7 paria todella epävarmoilla puteilla ja keskinkertaisilla avauksilla.

Erityisesti rystyavauksissa oli jotain ihmeellistä. Heitin nimittäin järjestään jokaisen rystyheiton syöksykulmassa suoraan maahan. Kovassa tuulessa se saattoi toki olla ihan positiivinen ongelma.

Loppukierroksella nappasin vielä pari bogia, mutta myös neljä birdietä, foreväyliltä, joten tulos oli 57. Kierroksen parhaalla tuloksella nousin neljänneksi, enää 2 heittoa kärkeen siirtyneestä Turun Mikko Laihosesta.

Pasi ei antanut yhtään siimaa, vaan pelasi myös 57 käsittämättömän kovalla puttipelillä. 15 m ei ollut mitään edes kovassa tuulessa.

Kierros ei tuntunut mitenkään ihmeelliseltä, samaa perustasoa kuin kesän muissakin kisoissa. Yhtään erityisen hyvää heittoa ei tullut, mutta ehkä virheiden määrä oli kuitenkin pienempi kuin yleensä. Alustava rating 998 kuitenkin kertoi, että muihin verrattuna peli oli hyvää.

Sunnuntain finaalikierros

Lähdin viimeiselle kierrokselle voittamaan kisaa. Erot olivat pienet ja tiesin, että onnistuessani pystyn pelaamaan Jarmon rataennätykseen, tai allekin, ja että se voi hyvinkin riittää kisan voittoon.

Aamulla vähän runsaammin Ibumaxia naamaan ja iskumielellä radalle. Aloitimme ykköseltä ja ajattelin, että laitan heti alkuun iskun päälle, koska väylä 1-4 ovat kaikki pirkkumahdollisuuksia, eikä niissä suttaa kovin todennäköisesti.

Tuloskorttiin oli laitettu pelaajat väärinpäin, mutta sovimme että mennään kortin mukaan. Mulle se sopi. Otinkin hyvillä avauksilla pirkut väyliltä 1,2,4 ja kolmosellakin puttasin alle kahdesta kympistä. Neljän väylän jälkeen olin jaetulla kärkisijalla kärkeä, vaikken tilanteita kisan aikan laskenutkaan.

Kärjessä vaihdettiin paikkaan vuoron perään väylälle 8 asti, jossa heitin kolme ensimmäistä heittoa puuhun ja neljännen vielä kaukaa ylärautaan. Tuplabogilla tipuin sitten kerralla pari heittoa Pasin ja Mikon taakse.

Virheitä kuitenkin tulee, enkä niistä välittänyt pätkääkään. En tiedä pitivätkö poolikaverit mua jotenkin hölmönä kun jokaisen puuosuman jälkeen manasin, että ”no hö”, tai ”voi hitsi”. Kalle otti samalle väylälle myös tuplabogin, ja vaikutti aika maansa myyneeltä.

Pelasin seuraavat 5 väylää taas pelkkää paria hyvällä peruspelillä. Avaukset osuivat väylään ja paikkaukset ja putit osuivat. Seuraava pirkku tuli väylälle 14, jolle heitin yhden kisojen parhaista avauksistani. Olin etukäteen miettinyt, että forella olisi melko hankalaa päästä korille, mutta sinne se meni kun nappiin osui.

Jouduin taipumaan bogeihin väylillä 15 ja 17, vaikka olin ihan asiallisilla puttipaikoilla. Niinpä viimeiselle väylälle tultaessa Pasi oli karannut jo liian kauas ja Mikon kanssa olin tasoissa kakkospaikalla.

Keskiviikkona heitin tällä väylällä pariin kertaan käytännössä koko bägin tyhjäksi, koska 148m alamäkeen pitäisi olla forella nappiheitolla mahdollisuuksien rajoissa.

Kertaakaan en ollut onnistunut oikeastaan lähellekään, mutta tiesin että se voi sinne mennä.

Alamäkeen heittäessä tuntui kovat heitot aina kippaavaan pirusti, eikä oikeaa kulmaan löytynyt millään kevyessä vastatuulessa.

Lupasinkin kuitenkin kärkiryhmän kirjurille Korpelan Joonakselle, että nyt avataan kupille ja otetaan se eagle pois kuljeksimasta.

Pasi avasi ensin forella juuri sellaisen hiukan liikaa kippaavan, sitten Mikko heitti rystyllä suoran väylän mutkaan, eli noin 50m korista, josta tiesin että hänen varmoilla lähestymisillään pirkku on selviö.

Kaivoin itse bägistäni luotto-Bossin ja tirvasin menemään. Lähti kuin unelma, kevyellä turnoverilla ja feidasi juuri oikeaan aikaan. Lätty näytti menevän ihan korin suuntaan mutta osui lopussa puuhun.

Katsojien reaktioista päätellen meni lähelle. Itse uskoin vasta kun näin lätyn, että se osui puuhun vasta mentyään oikeastaan korista pitkäksi. Lopulta kiekko oli noin kolmessa metrissä, josta oli helppo työ nostaa putti sisään.

Mikkokin teki pirkkunsa, mutta se ei tällä kertaa riittänyt. Kuitenkin kaveri pisti ensimmäisessä PDGA-kisassaan luun kurkkuun monelle kokeneelle kaverille. Iso hatunnosto hienosta pelistä ja ennen kaikkea kisahermoista.

Tämäkin kierrokseni oli 57 ja silläkin ratingit 1000 kieppeillä. Pasille en voinut, mitään koska hänen kortissaan komeili uusi rataennätys 54 ja voittomarginaali oli 4 heittoa.

Fiilikset olivat kuitenkin hienot ja kisoista jäi mahtava maku suuhun. Varsinkin kun viikon päivät sisään ajamani midaripelikin toimi aina kun sitä uskalsin koittaa.

Oli taas jotenkin epätodellista pelata kärjen kanssa tasatahtia, vaikka äijät vierellä heittävät paljon paremmalla tekniikalla, varmuudella ja itseluottamuksella.

Jotenkin ihmeellisesti omastakin kortista vaan taas löytyi asialliset lukemat joka kierroksen jälkeen. Vampulassa varmaankin yksi ratkaiseva tekijä oli hyvä fore- ja upsipeli, jolla pääsin omia reittejäni monella väylällä.

Avasin radan 18 väylää seuraavasti:

• rystyllä väylät 2,5,7
• kämmenellä 3,8,9,10,12,14,17,18
• tomahawkilla eli tomolla 6,13,15,16
• riippuen tuulista rystyllä tai tomolla 1,4,11

Kuton tuloksista näkee, pirkkuja pelasin väylille 1,2 (2x),4,9,10,12,14 ja 18 (kaksi pirkkua ja yksi eagle).

Seuraavaksi Kankaanpää ja kotiradan paineet. Saapa nähdä löytyykö Aulun veljeksiä siellä kärkipäästä.

Niin, ja kai sitä pitää kolmaskin DCMT-kisa heittää, että saan sarjan täyteen. Tällä hetkellä keikutaan sarjapisteissä jopa kolmantena.

 

---

1 kommenttia: